’Suot tyypiteltiin aikoinaan samalla tavalla kuin metsätkin maaperän laadun ja sitä kautta kasvillisuuden mukaan. Soilla tyypitykseen vaikuttavat lisäksi myös veden määrä ja liike, paikan etäisyys suon reunasta ja maantieteellinen asema. Suot jaetaan yleensä viiteen pääryhmään: korvet, rämeet, nevat, letot, luhdat ja yhdistelmät. Lisäksi tulevat käsitellyt suot, muuntumat ja turvemaat. Aikojen kuluessa parhaat eli ravinteiset suot ojitettiin ja niistä tehtiin peltoa. Osasta soita haluttiin metsämaata. Vain karut nevat ja rämeet jäivät jäljelle. Tosin niitäkin ojitusvimmassa 1960- ja 1970-luvulla tuhottiin, vaikka nyt tiedetäänkin, ettei niistä tule peltoa eikä metsää.

Etelä-Suomessa ravinteiset suot ovat tänä päivänä suuria harvinaisuuksia, uhanalaisia. Kartoittaessani Luopioista olen niitä etsinyt, turhaan. Ravinnon saannin mukaan suot jaetaan karuihin (ombrotrofisiin) ja ravinteisiin (oligotrofisiin) soihin. Jälkimmäiset jaetaan vielä ravinnon määrän mukaan minerotrofisiin, mesotrofisiin ja eutrofisiin soihin. Kaikkein ravinteisimmat suot ovat lettoja. Olen päätellyt, että esim. Aitoon Häyläsuo on aikoinaan ollut jonkinasteinen letto. Nykyään vedenlaskun ja ojitusten jälkeen se on pelkkä pusikko, jonka yhdellä kulmalla on lähteisyyden mukanaan tuomaa ravinteisuutta, mesotrofiaa.

Niinpä hämmästykseni oli suuri, kun sattumalta löysin Luopioisista leton tai ainakin itse pidän sitä sellaisena. Lettoisuuden indikaattoreina ovat sammalet. Tuolta pieneltä suoalueelta olen tänä kesänä löytänyt useampia eutrofian indikaattoreita. Ilman muuta on selvää, ettei näitä ole löytynyt muualta Luopioisten alueelta. Keväällä jo löysin sieltä lettokuirisammalen (Calliergon richardsonii) ja hetekuirisammalen (C. giganthenum) sekä useita Mniaceae-heimon lehväsammalia. Myös ravinteisilla soilla elävä kivilaakasamamlen muoto lehtolaakasammal (Plagiotechium denticulatum var. undulatum) viihtyy tuolla suolla.

Nyt syksyllä löytyi sitten taas uusi eutrofiaa ilmentävä laji, joka on vielä varmistuskierroksella, mutta uskallan sen jo tähänkin pistää, käyrälehtirahkasammal (Sphagnum contortum). Tämä sammal komeilee kuvissa, vaikka toden totta ei se nyt niin kovin komealta näytä: likaisen ruskeanpunertava, pötkömäinen ja hyvin vetinen. Katselin sitä jo keväällä, mutta silloin jäi näyte keräämättä. Nyt sen otin ja työpöydän ääressä selasin useiden oppaiden määrityskaavoja ja kaikkien mukaan päädyin samaan lajiin. Sammal on yksi neljästäkymmenestä rahkasammallajistamme ja erottuu muista paitsi värinsä myös käyrien lehtiensä avulla. Se on silmälläpidettävä (NT) sammal ja alueellisesti uhanalainen (RT) suuressa osassa maata.

Useat Luopioisista ilmoitetut letot ovat osoittautuneet reheviksi korviksi tai luhdiksi. Niinpä ensi kesänä on syytä tarkistaa vastaavia paikkoja ja penkoa ne perusteellisesti, jospa niiden uumenissa lymyää vielä uusia yllätyksiä.’