’Syksyn koleus ja märkyys tekevät joskus kepposia. Tavallinen paatsama saattaa muistuttaa eksoottista kanukkaa ja pajun lehdet kimallella kuin tuhkapensaat. Niinpä hieraisin silmääni oikein kunnolla, kun ystäväni kanssa syksyn hämärässä näimme kuvan kiiltävät lehdet pilkottamassa sammaleista kiveä vasten vanhan autiotalon pihapiirissä. Mikä kumma kasvusto tuo on? Onko se ollenkaan todellinen? Omenapuu vai kirsikka? Eipä ollutkaan, ei mikään ensin arvaamistamme. Kun oksaa ja koko pensasmaista puuta katsoi tarkemmin, oli pakko päätyä pyökkiin, niin mahdotomalta kuin se tuntuikin etelähämälaisessä metsässä.’

Pyökki (Fagus sylvatica) on kesävihanta lehtipuu, joka vaaleanharmaa runko on paksu ja sileä. Lehdet ovat ehyet ja soikeat, yleensä ehytlaitaiset suippotyviset ja -kärkiset sekä kiiltävän kovat. Silmut (näkyy kuvassa) ovat pitkät, hoikat ja suipot. Näillä tuntomerkeillä sitä ei juuri sekoita mihinkään muuhun puuhun maassamme.

Pyökki on eurooppalainen puu. Sen kasvualuetta ovat runsasravinteiset metsät Länsi- ja Keski-Euroopassa. Tavallisesti se muodostaa lähes puhtaita metsiköitä ja niinpä tällaiset metsät parikymmenmetrisine puineen ovat juhlava näky. Se on taloudellisesti merkittävä puu, esim. Saksassa sitä hakataan vuosittain noin 10 miljoonaa kuutiota. Se onkin Saksan yleisin puu. Suomessa pyökkiä on kasvatettu hyvin harvinaisena koristepuuna. Itse olen nähnyt sen vain arboreettumissa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Siementaimia on löydetty muutaman kerran Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Joskus näkee puistossa tumman violetinruskean veripyökin (’Atropunicea’).

Pyökki on arvokas puu, jota käytetään rakennuspuuna, parkettien raaka-aineena ja kovuutensa vuoksi myös työkaluissa, huonekaluissa ja koristeissa. Meillä siihen helpoimmin törmää juuri parkettikaupassa tai yllättäen syödessään jäätelöä. Tikkujäätelön puinen tikku on usein juuri pyökkiä. Aikoinaan puu on ollut hyvinkin merkittävä myös kirjoitustaidon kannalta, sillä Saksassa kaiverrettiin vanhimmat kirjaimet juuri pyökkiin. Niinpä se onkin antanut nimensä saksankielessä kirjaimelle, englannissa kirja (book) taas periytyy saksan kielestä ja ruotsissakin kirja ja pyökki ovat sama asia. Lieneekö Guttenbergkin rakennellut irtokirjasimiaan myös pyökistä kehitellessään kirjapainotaitoa?

Eipä siis ole ihme, että hieraisimme silmiämme, sillä kyseessä on suuri harvinaisuus. Luopioisten metsässä viljelyjäänteenä kasvava pyökki kiinnosti sen verran, että kyselin paikallisilta asukkailtakin sen alkuperää, mutta kukaan ei sitä muistanut. Autiotalossa aikoinaan asunut muisteli veljensä olleen joskus Ruotsissa töissä ja mietti, olisiko tämä tuonut siemenen tai taimen mukanaan, mutta epäili, ettei veljellä ollut tällaisia harrastuksia. Talo on jäänyt autioksi jo vuosikymmeniä sitten eikä sitä ole sen jälkeen asumiseen käytetty edes kesämökkinä. Niinpä pyökin ikä, vaikka se edelleenkin on pensasmainen, lienee useita kymmeniä vuosia. Kuitenkin se oli edelleen rehevä ja elinvoimainen kasvaessaan pahasti villiytyneessä puutarhassa sen reunalla kuusten katveessa, varjokasvi kun on.

Mikä sitten on tuon kasvin tulevaisuus? Metsä on hyvää kyytiä valtaamassa pihapiiriä, sireenit kutistuvat, ruusut lopettavat kukintansa, heinä valtaa kukkapenkit. Pyökin on peittänyt alleen suuri kuusi ja mikäli se jatkaa kasvuaan samalla voimalla, ovat pyökin päivät luetut. Mietin, uskaltaisiko sitä hiukan auttaa, vaikka vain vähän katkomalla pahimpia kuusenoksia? Ehkäpä sen teen, niin pyökki saisi vielä monta hyvää vuotta elämäänsä.