’Vuosi on lopuillaan – on yhteenvedon aika!

Kun profiilissani kerron harrastavani luonnon ihmeiden taltiointia sanoin kuvin ja näyttein, niin sitä on tänä vuonna tullut tehtyä aivan loputtomiin. Kausi alkoi jo maaliskuun lopulla heti lumien annettua periksi ja viimeiset näytteet keräsin vielä joulun jälkeen, kun maa oli edelleen paljas. Niinpä kaikkea on ylen määrin. Talvi menee löytöjen sulattelussa ja paikalleen asettelussa, jos sitten riittääkään, sillä uusi tarkkailukausi alkaa oikeastaan jo tammikuun ensimmäisenä päivänä, varsinkin jos lumi pysyttelee poissa ihmeitä peittämästä.’

Yläkuva esittää punatorvijäkälää (Cladonia coccifera), joka ei sinällään ole mikään harvinaisuus, mutta kuvaa ehkä vuotta kokonaisuutena. Maaliskuussa ilmestyi Tieto-Finlandian voittanut teos Suomen jäkäläopas. Se innotti paneutumaan kesän aikana tähän ryhmään ja etsimään lajeja, joihin ei aikaisemmin ole kiinnittänyt juurikaan huomiota. Niinpä digikuvasin kesän aikana 150 jäkälälajia ja kirjoitin niistä myös omat sivunsa, jotka ehkä aikanaan liitän Luopioisten kasvisto-sivuille. Tästä huomaa, kuinka kunnon määritysopas antaa aivan oman panoksensa harrastamiselle. Jäkälänäytteitä en ole vielä ehtinyt lajilleen määrittää, sillä niitä tuli kerättyä pitkälle toista sataa kappaletta.

Viime vuoden sammalprojekti sai tänä vuonna vauhtia vasta loppukesästä, kun kosteat kelit saivat sammalet näyttämään omiltaan. Viimevuotisten lajien lisäksi löytyi tänä vuonna Luopioisiin 61 uutta sammallajia. Tai eiväthän ne mitään uusia ole, mutta ensi kerran täältä kuitenkin rekisteröityjä. Monet niistä olivat pieniä maksasammalia, joiden määritys tapahtui mikroskoopin avulla. Kuvassa on vielä määrittämättömän kinnassammalen (Scapania sp.) gemmoja eli itujyväsiä. Sammalia keräsin yli kolmesataa, joista osa on vielä käsittelemättä näytteeksi. Sammalten maailma on uskomattoman rikas niin erilaisten muotojen kuin värienkin osalta. Minulle läheinen on aarnisamma (Schistostega pennata). Se on paitsi harvinainen niin myös vaikeasti löydettävä sammal. Niinpä sen huomaaminen on aina iloinen asia.

Putkilokasveja en kesän aikana kerännyt enkä kuvannutkaan kovin paljon, mutta siitä huolimatta uusia lajeja Luopioisiin tuli varmaan enemmän kuin moneen vuoteen. Varsinkin heinät olivat vauhdissa. Varmuudella uusia lajeja löytyi yhdeksän kappaletta: litulaukka (Alliaaria petiolata), pehmytmesiheinä (Holcus mollis), heinäkaura (Arrhenatherum elatius), nurmimailanen (Medicago lupulina), ukonpalko (Bunias orientalis), mongolianmaksaruoho (Sedum hybridum), hirvenkello (Campanula cervicaria), idänkeulankärki (Oxytropis campestris) ja keltanokitkerö (Picris hieracioides). Pari yllätystä saattaa vielä lymytä kasviprässissä, kunhan ehdin purkaa sen annin papereille.

Elokuu on parasta kasvikartoitusaikaa. Silloin tein parikymmentä uutta kasviruutua Luopioisten alueelta. Näin koko entisen pitäjän kasvimaailman kartoitus astui taas askelen koti päätöstä. Vielä taitaa olla viitisenkymmentä ruutua käymättä läpi. Monen ruudun kohdalla tapasin taas mukavia ihmisiä ja sain heiltä paljon hyviä neuvoja etsintöihin. Heille kaikille nimeltä mainitsematta kiitos avunannosta. Erityisen hienoja ja monilajisia ruutuja löytyi Haltialta ja Käenniemestä. Viimeksimainittu ruutu taisi nousta alueen toiseksi runsaimmaksi ruuduksi, josta eri kasvilajeja löytyi peräti 349 kpl.

Uhanalaisselvitykset ovat vielä tekemättä, joten niihinkin on varattava muutama talvi-ilta. Uhanalaisista löytyi vain vaarantuneita lajeja niin putkilokasvien kuin sammaltenkin joukosta. Kalliokeuhkojäkälä (Pulmonaria scrobiculata) lienee ainoa jäkälälaji ja lehmuspikari (Holwaya mucida) ainoa löytämäni sienilaji, jotka kuuluvat tähän ryhmään. Silmälläpidettäviä lajeja onkin sitten huomattavasti enemmän kaikissa ryhmissä. Niiden kanssa menee aikaa aivan eri tavalla, kun etsii kaikkien merkinnät muistivihosta. Vuosi sitten uusittu uhanalaisselvitys teettää töitä.

Vuosi oli antoisa kasvien maailmassa monella tavalla. Ninpä kirjojen lukeminen jäi vähemmälle. Kirjapäiväkirjassani on merkintä ainoastaan neljästäkymmenestä luetusta kirjasta. Oikein hämmästyin, kun ne laskin. Yleensä lukumäärä on lähennellyt sataa. Kuitenkin olen tunnollisesti merkinnyt kaikki lukemani kirjat muistiin pienen arvioinnin myötä. Toisaalta olen itselleni aina tähdentänyt, ettei asiaa ratkaise kirjojen määrä vaan laatu; ei ihmisellä ole aikaa lukea hyvää kirjallisuutta, ainoastaan parasta. Tuskin tuo kuitenkaan toteutuu, kun katsoo viittä Agatha Christie-kirjaa, joita ahmin välipalana kesällä, kun oli oikein kuuma eikä jaksanut muuta tehdä.

Uusi vuosi tuo uudet haasteet. Mitä ne luonnontarkkailun osalta ovat, en vielä tiedä? Paljon on ruutuja tekemattä, paljon sammalia löytämättä, jäkälät odottavat vuoroaan, niin ja onhan niitä muitakin ryhmiä. Joko olisi lapsuuteni kiinnostuksen kohde, kovakuoriaiset, vuorossa? Vuoden päästä ollaan tässäkin asiassa tietäväisempiä.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille lukijoille!