’Lokakuussa pellot on yleensä puitu muttei vielä kynnetty. Silloin on löydettävissä suuri joukko mielenkiintoisia mutta valitettavan pieniä sammalia, jotka kasvavat sänkipellon uumenissa savipaakuilla. Niiden löytäminen tämän jälkeen on paljon hankalampaa. Niinpä olen viime päivinä kulkenut avoimia peltoja kumarassa kuin vanha ukko tähyten jalkoihini ja koukkien savipaakkuja tiirattavaksi. Helpoin näistä pienistä on valittu lokakuun sammaleksi.’

Savikkolapiosammal (Tortula truncata) on kooltaan vaivaisen sentin jos sitäkään. Sen lehdet ovat ruusukkeella maata vasten ja itiöpesäke nousee niiden keskeltä. Pesäke on lähes pallonmuotoinen, kypsänä ruskean musta ja alkuvaiheessa kauniin vihreä. Sammal tekee lähes aina pesäkkeitä ja siksi se onkin niin helppo tuntea, joskin vaikea huomata, ellei katsele tarkkaan jalkoihinsa.

Sammal on pioneerilaji, eli ilmaantuu sinne, missä maata käsitellään ja sille siten vapautuu kasvutilaa. Sitä voi etsiä savipelloilta, kaatopaikoilta, tien pientareilta, rannoilta. Komeimmillaan se on näin syksyllä, mutta vanhoja pesäkkeellisiä versoja voi löytyä aikaisemminkin. Usen se peittää koko savipaakun alleen, mutta paljon sillä on myös seuralaisia. Yllä olevassa mosaiikkikuvassa on useita pieniä sammallajeja, joista nyt voisi mainita ainakin hopeahiirensammalen, pikkitumpurasammalen, törrökarvasammalen, ojahankasammalen, miksei myös tavalliset nuokkuvarstasammal ja kulosammalkin menesty sen läheisyydessä. Savikkolapiosammalta voi löytää Etelä- ja Keski-Suomesta aina Oulun korkeudelle saakka. Pohjoisessa se toki on jo paljon harvinaisempi kuin täällä Hämeessä.

Nyt on otollinen aika metsästää tämä lokakuun sammal. Peltojen savipaakut kannattaa tutkia tarkaan, niissä voi olla myös siipisammalia. Ainakin itse löysin savikkosiipisammalta ja kääpiösiipisammalta, joka sitten onkin nimensä mukaisesti todellinen kääpiö. Ensi tuttavuuteni sen kanssa tapahtui mikroskoopin välityksellä, koska sammalen verso oli alle millin mittainen. Onnea etsintöihin.