’Kasvi tarvitsee lehtivihreää valmistaakseen ravintoa ja kasvaakseen. Kukkimiseenkin tarvitaan energiaa. Jos valoa ei ole tarjolla, on ravinto ja kasvun voima saatava jostain muualta. Loiskasvit, joilla ei ole lehtivihreää ravinnon valmistamiseen, imevät sen muilta kasveilta. Väriltään ne ovatkin aavemaisen kelmeitä. Siksipä yllätykseni olikin suuri, kun kellarin pimeydessä kasvoi kuvan kasvi ja valmistautui kukkimaan. Mikä aave tuo on?

Arvoitus ratkesi nopeasti, kun nostin kasvin paremmin näkyviin. Puolimetrinen kalpean keltainen varsi alkoi nahistuneesta lantusta. Kyseessä siis on ristikukkainen kaalikasvi ja sen jalostettu muoto lanttu. Alunperinhän lanttu on kaalin ja nauriin risteymä, mutta harvoin pääsee kukkaan saakka, koska se syksyllä nyhdetään maasta kellariin. Kukkaan se puhkeaa juuri näin seuraavana vuonna, mutta harvemmin kellarissa. En ainakaan ennen ole tällaista havainnut. Onko kyse sattumasta, talven lämmöstä, kellarin huonoudesta, vai – mistä?

Tämä aaveen arvoitus sai minut menemään uudestaan kellariin ja katsomaan ihmettä tarkemmin. Aivan oikein, lajinmääritys olikin pielessä, kyseessä ei olekaan lanttu vaan juureslavan pohjalle jäänyt kyssäkaali. Nahistunut kaali oli viimeisillä voimillaan työntänyt pitkän verson turvatakseen lajinsa säilymisen. Enpä tällaistakaan ole ennen nähnyt eikä se tuota pähkäilyä kummemmaksi muuttanut. Uskomatonta, sitä sitkeyttä ja sitä voimaa. Nyt nostin tuon aaveen ikkunalaudalle ja seuraan, kuinka nopeasti se valossa saa vihreää väriä vai saako ollenkaan?’