Monissa meistä tuhatjalkaiset saavat aikaan väristyksiä ja inhon tunteita. Ajatellaanko silloin niiden mahdollista myrkyllisyyttä, puremista vai käärmemäistä olomuotoa? Ainakaan minulla ei ole tiedossa mitään niiden myrkyllisyydestä Suomessa. Ulkomailla varoitellaan koskemasta tämänlaisiin otuksiin ja se lienee ihan paikallaan, kun koskaan ei tiedä. Meidän tuhatjalkaisemme syövät lahoavia kasvinjätteitä eivätkä käy kenenkään kimppuun. Puolustautua ne kyllä voivat, mutta yleensä silloinkin vain voimakkaasti kiemurtelemalla.

Tuhatjalkaiset kuuluvat niveljalkaisten valtavaan ryhmään, johon luetaan myös mm. kaikki hyönteiset, siirat, skorpionit, lukit ja hämähäkit. Tuhatjalkaisilla on jokaisessa nivelessä tai jaokkeessa kaksi raajaparia erotuksena muista samankaltaisista otuksista. Tästä tulee myös niiden nimi, sillä eläimen alla tuntuu olevan jalkoja loputtomiin. Joillakin lajeilla jalkoja on vain kymmenen joillakin yli 600 kpl, mikä on eläinkunnan ennätys. Suomessa näitä ikivanhoja eläimiä on viitisenkymmentä lajia, osa hyvinkin yleisiä. Ne elävät karikkeen seassa, kosteissa olosuhteissa ja käyttävät ravinnokseen kuolleita kasvinosia ja sienirihmoja.

Kuvan tuhatjalkainen eleli lehtokalliolla sammalikossa. Sen pituus oli noin kolme senttiä ja sään viileydestä johtuen se ei juurikaan liikkunut. Lajilleen en sitä pysty määrittämään, mutta hyvin paljon se muistuttaa yleistä hietatuhatjalkaista (Ommatoiulus sabulosus). Tällä on selässä usein enemmän väriä kuin kuvan yksilöllä, joten tämä voi hyvinkin olla jokin muu maamme lajeista. Yleensä tuhatjalkaiset ovat vikkeliä otuksia eikä niitä pääse pitkään rauhassa tarkastelemaan. Nyt on hyvä hetki niitä seurata, kun ne ovat osittain kohmeessa etsiessään talvehtimispaikkaa.