’Eilen sadekuurojen välissä lähdin käymään tutulla lehtopurolla, josta viime vuonna löysin lehmuksen rungolta piirtojäkälää (Graphis scriptaa). Se on sinällään viehättävä jäkälä aivan kuin vanhan ajan kalligrafiaa. Puro suikertaa syvällä kivien välissä ja muodostaa onkaloihinsa kylmän ja kostean mikroilmaston, jossa viihtyvät hyvin sekä maksasammalet että pienet sienet. Lahopuun päältä silmiini osui kuvan kaltaista nukkaa, jota oli kömmittävä tutkimaan lähempää. Vasta kun otin sitä käteeni ja nostin päivänvaloon, sain selville, että se olikin sieni, joka kasvoi sammalesta. Minulle aivan outo otus ennestään. Niinpä otin siitä kuvan ja lähetin eteenpäin. Lasse Kosonen osasi ystävällisesti neuvoa: sammalpuikko (Eocronartium muscicola).
Sammalpuikko on loissieni. Sen imujuuret työntyvät sammalen solukkoon ja imevät veden ja ravinnon sitä kautta. Yleensähän sienet käyttävät sienirihmojaan ravinnon ottamiseen karikkeesta tai symbioosissa sienijuuristen kasvien kanssa. Tämä vaalea hyvin hento ja hauras puikkomainen sieni on siis aito parasiitti. Kuvan sammal on jokin suikerosammal, tarkemmin en ole sitä vielä tutkinut. Kirjatietojen mukaan sieni voi loisia usealla eri sammalella esim. palmusammalella, siipisammalilla ja kamppisammalella suikerosammalten lisäksi.
Sieni ei ole kovin yleinen. Varsinkin aikaisemmin sitä pidettiin suurena harvinaisuutena, josta oli Pirkanmaallakin vain muutama löytö, mutta nykyään sitä on kuitenkin löydetty laajemmaltakin. Mikään tavallinen se ei kuitenkaan ole. Sieni kasvoi siis puronvarsilehdossa. Sen isäntäsammal suikersi lahopuun päällä, jonka lahoamisaste oli jo hyvin pitkällä, oikeastaan vain kuori piti tämän lehtipuun enää kasassa. Niinpä en saanut enää selvää, mihin lajiin laho kuului. Ympärillä kasvoi harmaaleppää, tuomea ja lehmusta, siis jokin näistä. Sientä oli noin pari neliön alalla runsaasti ja koko puun pinta näytti olevan tuon alle parisenttisen nukkamaisen kasvuston alla. Ensin luulin sitä homeeksi, sitten jonkin maksasammalen itiöpesäkkeiksi, mutta lopulta sen sienimäinen pinta vei lajin oikeaan suuntaan.
Tällaiset mikroilmastoiset onkalot ovat hyvin mielenkiintoisia paikkoja etsiä jotain uutta. Harvinaisten lajien löytymiselle voi tietenkin olla syynä myös se, ettei kukaan selväjärkinen sulloudu purokivien väliin tonkimaan jotain mikroskooppisen pientä kasvustoa, kun miljoona hyttystä kyttää ateriaa vieressä. No, onneksi meitä hulluja vielä piisaa, saadaan nämäkin kummajaiset päivänvaloon.