’Viime päivinä on lehdissä näkynyt artikkeleita talventörröttäjistä. Linkitetty Hesarin artikkeli kertoo myös uudesta kirjasta, joka ensi kerran kokoaa yksien kansien sisään koko kasviryhmän. Tutkija Ari-Pekka Huhta kertoo aivan tutuista kasveista kirjassaan Talventörröttäjät.
Tuttujahan nuo kasvit ovatkin – kesällä. Vaan nyt lumen aikaan niiden äärellä saakin kyykkiä pidempään: Mikäs tämä onkaan? Nimensä tuo kasviryhmä on saanut siitä, että kookkaina ja paksuvartisina ne pistävät talvella esiin hangen läpi. Tällä on oma syynsäkin. Kun monet kasvit varistavat siemenensä maahan syksyllä, niin yleensä siemenet jäävät aivan kasvin juurelle. Törröttäjä kylvääkin siemenensä vasta lumen aikaan tai keväällä, jolloin tuuli ja eläimet kuljettavat ne kauas emokasvista. Näin ainakin ihminen asian selittää, tuskin se kasvi siitä mitään tietää, vaan kuka sen osaisi sanoa?
Näin talvella löytää helposti ainakin seuraavia kesäisiä kasveja lumihangesta: nokkonen, mesiangervo, pujo, kärsämöt, osmankäämi, ojakellukka, useat heinät, ryti eli järviruoko, ohdakkeet, piharatamo. Pienempiäkin kasveja voi nähdä, jos lunta on vähän. Yllä olevassa Hesarin artikkelissa voi kokeilla tunnistusta kuvien avulla. Kaikki eivät ole aivan helppoja.’