Säätilastoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Tänäkin talvena on pohdittu säiden muutosta niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin. Tilastoja on sovellettu ja tulkittu kuka minkin tarkoituksen mukaan. Nyt ollaan jo kevään puolella ja talven tilastoja voidaan tutkia useammastakin paikasta. Lämpötiloja ja sademääriä voidaan verrata edellisiin vuosiin ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Kuitenkin johtopäätökset saattavat olla hyvinkin erilaisia.

Maailmanlaajuisesti en kerrottu kuinka viime helmikuu oli kaikkien mittausaikojen lämpimin. Poikkeama pitkäaikaisiin lukuihin oli Nasan mukaan 1,34° eli varsin suuri, kun yleensä poikkeamat ovat vain asteen osia. Tämä on saanut tutkijat haukkomaan henkeään. Suomen Ilmatieteenlaitoksellakin asiaa pidetään varsin poikkeavana. Varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla lämpötila on ollut useita asteita tavanomaista korkeampi.

Tilannetta on selitetty hyvin voimakkaalla El Nino-ilmiöllä, joka nostaa Tyynenmeren lämpötiloja ja vaikuttaa siksi lämmittävästi laajemmillakin alueilla. Tänne sen vaikutus ei kuitenkaan kovin kummoisena pitäisi ylettyä. Niinpä meidän muutosta selitetäänkin Pohjois-Atlantin oskillatiolla, joka joko lämmittää tai kylmentää säätä täällä.

Mutta oliko helmikuu niin kovin lämmin? Itse tutkin tilannetta Keski-Suomen horisontista ja täällä etsin tilastoja paikalllisen sääaseman kautta. Ehkä senkin tilastot ovat luotettavat paikallisesti. Sääasema sijaitsee Päijänteen rannassa, joten siellä luvut voivat olla erit kuin esim. Tikkakosken virallisella sääasemalla. Joka tapauksessa muutaman vuoden keskiarvotilasto kertoo seuraavaa helmikuulta:

Vuosi

Keskiarvo

Korkein/matalin

Sademäärä

2015

−2,1

3,1 / -14,8

28,6 mm

2014

−0,6

6,4 / -9,2

11,6 mm

2013

−3,2

6,4 / -13,2

14,8 mm

2012

−10,3

2,4 / -30,7

12,0 mm

2011

−13,9

1,6 / -31,4

1,2 mm

Voihan tuostakin otannasta jotain päätellä. Tietenkin pidemmät tilastolliset aikavälit sisältävät enemmän informaatiota. Ilmatieteenlaitoksen tilasto kertoo, että vuosien 1981 – 2010 välillä helmikuun keskiarvo Keski-Suomessa oli -4 ja -5 asteen välillä, ja koko maan keskiarvo oli noussut silloin 0,4° edelliseen tilastokauteen verrattuna. Jos vielä katsoo tuota yläpuolella olevaa taulukkoa, niin lämpötilat ovat muuttuneet parin kylmän talven jälkeen maltillisesti. Tosin tuollaisia matalimpia lämpötiloja ei ole enää parin vuoteen mitattu. Mutta sademäärissä on tapahtunut selvä lisääntyminen. Tästähän on myös kerrottu, että helmikuu oli sateisin helmikuu tilastojen kokoamisen ajalta. Siitähän taulukkokin kertoo.

Miten sitten jatkuu? Sehän meitä kiinnostaa. Ennustaminen on hankalaa. Ilmastonmuutos kuitenkin lämmittää. Se lienee selvä, vaikka sitä ei vielä tiedetä/tunnusteta, mistä se johtuu. Paikallista ja vuosittaista vaihtelua saattaa olla paljonkin, mutta se on todettu laajalti, että maapallon pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin eteläiset. Aika näyttää!’

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.