’Tuore esikoiskirja haukkaa suurta palaa, onnistuu ja ei onnistu. 30 vuotta sitten maailma oli erilainen monella tavalla kuin nyt. Silloin ei varmaankaan kukaan osannut kuvitella tätä päivää, ei nähdä niitä tapahtumia, jotka hyvinkin pian sen jälkeen muuttivat maailmaa ratkaisevasti. Vieläkin näen silmissäni sen ajan kuvia: Jeltsin tankin päällä, Ceausescu vasten seinää ammuttavana, Berliinin muurin murtaminen jne. McKeon on ollut Tsernobylin aikaan alle kymmenvuotias. Niinpä kirja ei voi olla omakohtainen ja se näkyy. Hänen luomansa tarina liittyy todelliseen maisemaan eikä se ole helppo asia. Tässä muutama kommentti kirjasta.’
Irlantilaisen teatteriohjaajan esikoisteos kertoo tarinan Tsernobylin ydinturmasta, neuvostomaailman romahtamisesta ja pienten ihmisten kohtaloissa elämää suurempien tapahtumien myllerryksessä.
Tapahtumia kuvataan lääkäri Grigorin, hänen vaimonsa Marian, tämän sisarenpojan Jevgenin ja säteilyalueelta paenneen Artjomin perheen kautta. Kaikkien elämä muuttuu, kun vähitellen tihkuu tietoja suuresta onnettomuudesta, jota neuvostomaailma ei voinut hyväksyä. Grigori joutuu pakon eteen pelastaakseen sen, mitä on enää pelastettavissa. Hän tuntuu olevan ainoa, joka tajuaa, mitä on tapahtunut ja mitä on tehtävä, mutta häntä ei kuunnella, hänet vaiennetaan viimeiseen asti ja niin hän uhraa elämänsä asialle, jota Neuvostoliitossa ei ole olemassakaan.
Maria muuttuu kirjan edetessä vallankumoukselliseksi, joka hakee muutosta Neuvostoliiton natistessa liitoksissaan. Hänen oma avioliittonsa Grigorin kanssa meni rikki jo ennen näitä tapahtumia, mutta kasvoi uudelleen tärkeäksi, kun tapahtumat vyöryivät päälle. Sisarenpoika Jevgeni on taitava pianisti jo lapsena. Toisten poikien kiusaaminen on lopettaa hänen uransa jo ennen kuin se on edes alkanut. Pieni yhdeksänvuotias lapsi elää aivan omaa elämäänsä kaaoksen keskellä ja osallistuu asioihin, joihin ei olisi pitänyt osallistua. Artjomilla ei ole tulevaisuutta. Isä kuolee säteilyyn, sisar sairastuu, äiti taistelee lastensa puolesta, mutta alueelta tulleilla ei ole toivoa, he ovat myrkyllisiä, saastuneita.
Kirja peilautuu Svetlana Aleksijevitsin kirjaan Tsernobylista nousee rukous. Ehkä tämä kirja on ollut hyvinkin suurena ponnekkeena McKeonilla omaa kirjaansa kirjoittaessaan. Vaikka tapahtumat kulkevat päähenkilöiden mukana, niin taustalla säteilee koko ajan Tsernobyl ja se lukijan on otettava huomioon. Kirjailija lähestyy aihettaan pienten ihmisten kautta. Kun vastassa ovat näin suuret tapahtumat, ei aihe ole helppo.
Hieman ihmettelin aiheen valintaa. Kuinka länsieurooppalainen, tämän ajan hapatuksen saanut voi ollenkaan asettua neuvostoihmisen rooliin ja olla uskottava. Tässä lieneekin kirjan suurin vaikeus ja ongelma. Päähenkilöt toimivat ja ajattelevat länsimaalaisittain, heidän slaavilainen tunteellisuutensa, flegmaattinen olemuksensa, elämän kokemuksensa ja tapansa eivät pääse kirjassa tarpeeksi hyvin esiin. Niinpä Aleksijevitsin kirja kuvaa tuota aikaa paljon paremmin. Ei tämäkään kirja huono ole, mutta siinä kirjailija on haukannut hieman liian suuren palan. Eivät pienet ihmiset tajua näin suuria asioita ennen kuin vasta paljon myöhemmin, kuten viimeisestä luvusta käy ilmi.
Glasnost, perestroika, Neuvostoliiton hajoaminen, Mathias Rust lentokoneineen Punaisella torilla, vallankumouksen uhkat ja sitten maailman pahin ydinvoimalaonnettomuus. Näistä on kulunut nyt 30 vuotta, eikä niitä vieläkään tajuta, ei osina eikä kokonaisuutena. Grigori kuolee säteilyyn, Maria potee syyllisyyttä lopun ikäänsä, Artjom katoaa historiaan olemattomana uhrina, Jevgenistä tulee sen ajan tulkki, loistava pianisti. Kullakin on taustansa ja siellä olevat valintansa, oikeat ja väärät, painolastina elämässä. Kirjaan kannattaa tutustua!
Darragh McKeon: Kaikki pysyväinen haihtuu pois. Atena, 2016, suom. Ulla Lempinen. 369 s.