’Nuorena ajattelin, että voisin alkaa harrastaa mehiläisten hoitoa. Ostin muutaman kirjankin sitä varten, mutta sitten huomasin, ettei se käykään, kun asumme talvet ja kesät eri paikkakunnalla ja vaimoni on mehiläisille voimakkaasti allerginen. Niinpä tämä harrastus jäi teorian tasolle, kirjojen lukemiseen ja luonnossa mesipistiäisten seurantaan. Lopulta poikani alkoi mehiläisharrastajaksi ja toteutti oman unelmani. Hienoa! Tämä kirja on siksi koskettava ja myös hyvin ajankohtainen.’

Kirjan kannessa on kuollut mehiläinen. Kirjan sisältä löytyy kolme fiktiivistä tarina, joiden pohjalla on paljon myös faktatietoa. Norjalainen lastenkirjailija Maja Lunde on kirjoittanut ensimmäisen aikuisille tarkoitetun kirjansa. Se ei ole nimestään huolimatta tietokirja vaan romaani, niin kuin kirjan kannessakin lukee. Oikeastaan se on kolme romaania samoissa kansissa ja näiden romaanien yhteisenä tekijänä ovat mehiläiset.

Tarinat sijoittuvat kolmelle vuosisadalle. Vanhin tarina kertoo Williamista, joka elää 1800-luvun lopulla Englannissa. Hän on nykytermein sanottuna masentunut eikä pysty tekemään töitään siemenkaupassa. Niinpä hänen vaimonsa Thilde ja kahdeksan lastaan näkevät nälkää. Lopulta tämä tiedemies terästäytyy ja innostuu mehiläisistä. Hän alkaa suunnitella mehiläisten kesyttämistä ja kasvattamista päältä avattavissa pesissä. Keskimmäinen kertomus tapahtuu Amerikassa nykyaikana. George kasvattaa mehiläisiä Williamin suunnittelemissa pesissä. Samaan aikaan kuitenkin kuuluu uutisia oudosta mehiläisiä hävittävästä taudista ja hänen ammattinsa on uhattuna. Kolmas tarina kertoo Tao-nimisestä kiinalaisesta naisesta 2000-luvun lopulla. Hänen työnään on sivellä sulkasiveltimellä siitepölyä hedelmäpuiden kukkiin, koska mehiläiset ovat kadonneet.

Kirjan luvut on otiskoitu päähenkilöiden mukaan ja tarinat etenevät vuorotellen. Williamilla on ongelmia poikansa Edmundin kanssa, joka ei suostu opiskelemaan, vaan viettää aikaansa pubeissa ja joutilaisuudessa. Hän ei myöskään kestä sitä, että epäonnistuu työssään pesän kehittelyssä, vaan vajoaa uudelleen vuoteen pohjalle. Pesän piirustukset onneksi pelastuvat Charlotten, yhden tyttäristä, mukana. Georgellakin on ongelmia poikansa kanssa. Tom haluaa opiskella kirjallisuutta ja tulla toimittajaksi, vaikka isä haluaisi hänestä työlleen jatkajan, niin kuin hänestäkin tuli oman isänsä jälkeen. Aika on kuitenkin muuttunut ja ala ei ole enää olenkaan niin houkutteleva kuin aikaisemmin. Tao menettää ainoan poikansa oudon sairauden seurauksena ja alkaa etsiä tätä romahtaneessa maailmassa. Mehiläisten kadottua yhteiskunta toisensa jälkeen raunioitui. Kiinan järjestelmällinen totalitarismi pitää pintansa parhaiten ja niinpä tuhannet naiset kiipeilevät puissa pölyttämässä kukkia. Toivo tulevaisuudesta on kuitenkin vähissä.

Tarinoilla on yhteinen loppu ja ne punoutuvat toisiinsa hieman ennalta-arvattavasti. Siitä huolimatta kirjan jännite riitti loppuun asti. Vaikka siis tarinat ovat fiktiivisiä, niin oikeastaan vain Taon kertomus on sitä kokonaan. Mehiläispesä kehiteltiin Keski-Euroopassa 1800-luvun lopulla ja siitä tuli juuri sellainen kuin Williaminkin pesästä ja se on edelleen käytössä. Mehiläiskuolemat alkoivat 2000-luvulla ja varsinkin Amerikassa ne ovat olleet hyvin tuhoisia. Syytä kuolemille ei varmuudella tiedetä. Toiset syyttävät punkkia toiset hyönteismyrkkyjä. Muitakin syitä on esitetty, mm. ilmastonmuutosta. Tosiasia on, että jos mehiläiset kuolisivat kokonaan, niin yhteiskunnat romahtaisivat. Albert Einstein ennusti aikoinaan, että mehiläisten kuoltua ihminen säilyisi hengissä korkeintaan neljä vuotta. Puhutaan siis asiasta, jonka kanssa ei kannattaisi leikkiä.

Kirja on mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Turhaan se ei ollut Norjassa kirjakaupiaiden valinta vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi vuonna 2015. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja koukuttava. Toisaalta sitä olisi voinut tuntuvastikin karsia. Muutamassa kohdin kirja oli pitkästyttävä. Toinen erikoisuus oli, että kaikkien kolmen tarinan henkilörakenne oli oudosti samanlainen: isä, äiti ja poika. Isä oli joko öykkäri tai saamaton nahjus, äiti oli toimintaa täynnä ja vei asioita eteenpäin hellien poikaansa, joka taas oli joko mitäänsanomaton tai kapinallinen. Miksi näin on valittu? Tahtooko kirjailija kertoa tällä rakenteella jotain? Itse en löydä muuta syytä, kuin naisten asema eri yhteiskunnissa. Mehiläisethän ovat naaraita eli tekevät työn yhteiskunnassa. Ehkä tässä peilataan tähän. Kuhnurit ovat heikkoja ja joutavat kuolemaan tehtyään työnsä. Kun mehiläiset kuolevat, tekevät naiset niiden työn. Onko näin?

Voi meitä miehiä, jos emme muuhun kelpaa. Tietenkin täytyy katsoa myös aikakautta. Williamin aikaan naiset eivät päässeet kouluun eikä siten vaikuttamaan. Charlotte, hänen tyttärensä, oli kirjan mukaan pesän keksijä. Isä otti kunnian, mutta tytär pelasti tuloksen. Näin siinäkin asia kääntyi naisten suuntaan. Tao taisteli kuolleen poikansa puolesta viimeiseen saakka, mutta ei voinut mitään luonnolle. Palasivatko mehiläiset pojan kuoleman jälkeen, sitä tarina ei kerro?

Maja Lunde: Mehiläisten historia. Tammi, 2016, suom. Katriina Huttunen. 431 s.