’Riikinkukko on ollut jo kauan puistoihin ihmisten iloksi siirretty lintu. Niinpä oli hienoa nähdä se luontaisessa elinympäristössään Sri Lankassa Yolan kansallispuistossa. Retkemme pääkohde oli lintumaailma ja sen erikoisuudet, mutta myös ne muutamat omat laululintumme, jotka talvehtivat Kaakkois-Aasiassa. Kaikenkaikkiaan näimme noin kaksi sataa lintulajia. Luku on vielä epämääräinen, koska muutama kuva on lausunnolla toisilla harrastajilla. Sieltä voi löytyä vielä uusia lajeja, sillä varsinkin talvipukuiset pienet kahlaajat ovat vaikeita erottaa toisistaan.

Aasianibishaikara

Olimme tilanneet koko matkan ajaksi oppaan. Palvelu oli erinomainen hintaansa nähden. Noin sadalla eurolla päivää kohti saimme palvelua yllin kyllin eli hintaan kuului opastus, kuljetukset kohteisiin, pääsymaksut, hotellihuoneet, puolihoito ja täysi 24 tunnin palvelualttius. Retkille lähdimme viiden ja kuuden välillä aamulla ja palasimme päivälliselle seitsemän kahdeksan aikaan illalla. Väliaika liikuttiin uskomattoman komeissa maisemissa, pienissä kylissä, kansallispuistoissa, kosteikoilla, lintujärvillä. Kaikki toiveet ja mielihalut otettiin huomioon matkan aikana. Parhaastaan Sinharajan kansallispuistossa meillä oli kaksi lintuharrastajaopasta, autonkuljettaja kaukoputkenkantajana ja toinen oppaista vielä ryömi kameran kanssa parempaan paikkaan kuvia räpsimään. Niinpä tällä porukalla kaivettiin esiin kaikki saaren 34 endeemistä eli kotoperäistä lajia. Se tuntui olevan oppaille kunniakysymys, vaikka itse olisimme tyytyneet tavallisempiinkin lajeihin.

Jalokotka

Intiantrogoni

Sitten niistä meidän muuttolinnuistamme. Ehkä ne eivät kaikki ole täältä sinne lentäneet, mutta meillä tavattavia lajeja näkyi seuraavasti: haarapääsky, keltavästäräkki, virtavästäräkki, viitakerttunen, idänuunilintu, liro, valkoviklo, punajalkaviklo, lampiviklo, rantasipi, kuovisirri, kalatiira, räyskä. Muita meillä tavattavia olivat tietenkin pulu ja varpunen, mutta myös talitiainen. Se oli kyllä kauhean aneemisen näköinen, koska höyhenyksestä ei löytynyt ollenkaan keltaista väriä.

Endeemisten lintujen lisäksi eksoottisuutta toivat monet petolinnut. Oppaat tiesivät kavereita, joilla oli tietoa pöllöjen nukkumapaikoista ja niinpä saimme nähdä puolen tusinaa pöllöjä varpuspöllön kokoisesta viirupöllön kokoiseen. Myös kotkien runsaus yllätti. Tauti tappoi kaikki korppikotkat aikoinaan noilta alueilta, mutta tavallisia jalokotkia ja harjakotkia näkyi yhtenään. Myös säihkyvät medestäjät, kalastajat ja mehiläissyöjät olivat kiintoisaa katsottavaa.

Sri Lankan kaija (endeeminen)

Oman lukunsa tarvitsevat kaikki ne pienet piipertäjät, joita kotomaassakin määritetään lähinnä äänen perusteella. Täällä ääniin ei voinut luottaa, koska niin kaskaat, oravat kuin sammakotkin ääntelivät lintujen lailla. Niinpä lintu oli aina nähtävä. Opas erikoisesti endeemisten lajien kohdalla moneen kertaan tenttasi, näitkö, varmasti. Eikä siihen kannattanut vastata, että joo, sillä seuraava kysymys olikin sitten missä. Niinpä parissa päivässä oppi heidän tapansa harrastaa lintuja. Jokaisen vilauksen perään katsottiin, jokaista rasahdusta seurattiin ja kaikkien pensaiden ja puiden alle tähystettiin. Sillä tavalla se luvattu lajiluku tuli täyteen. Olisiko se nyt ollut niin tärkeää, ehkä siinä oli hieman ammattiylpeyttä mukana.

Kauluskaija

Retken anti lintujen osalta täytti ja ylittikin toiveet. Saimme enemmän kuin kuvittelimmekaan ja saimme unohtumattomia kokemuksia niin sademetsissä kuin savanneillakin, vuoristossa kuuraisilla niityillä ja kosteikkojen äärellä kahlaajia seulottaessa. Jos linnut ovat harrasteena, niin voin suositella maata ja –muutenkin.’

Sri Lankan pöllökehrääjä

Sepelpöllönen