Seikkailija lumessa

lumivaaksiainen2

’Blogi on ollut jumissa toista viikkoa, ensin palvelin kaatui ja sitten odotettiin kuvia, nyt viimeksi oikeutta siirtää uutta materiaalia sivulle. Ehkä nyt on kunnossa, ehkä ei. Syy ei ainakaan ole minun. Paljon on virrannut vettä edellisen merkinnän jälkeen ja monta luonnosta ehdin tehdä. Ehkäpä ne joskus tulevat myös ulos. Lähinnä ne olivat kirja-arviointeja. Kuvan otus kömpi lumella Leivonmäen kansallispuistossa ja antoi aiheen pohtia eläinten talvehtimista. Otukselle löytyi lopulta ystävien avustuksella nimikin, lumivaaksiainen (Chionea sp.), joten siitä vain etsimään.’

Lumivaaksiainen kuuluu kaksisiipisiin hyonteisiin eli kärpästen ryhmään, vaikka sillä ei näkyviä siipiä olekaan, vain surkastuneet tyngät ja kärpästen tapaan toisten siipien paikalla väristimet. Suomesta löytyy kolme lajia, mutta tuon kohdalla tarkempaan määritykseen en ryhtynyt. Se muistuttaa yllättävän paljon hämähäkkiä, mutta kolme raajaparia kertoo sen ilman muuta kuuluvan hyönteisiin. Eläin ryömi lunta pitkin parin asteen pakkasessa aivan kuin kesällä hiekalla. Kylmyys ei näyttänyt vaivaavan sitä ollenkaan. Jostain luinkin, että sillä on ruumiinneisteissään yhdisteitä, jotka estävät sitä jäätymästä. Liekö samaan tapaan kuin ruutanoilla, joiden nesteet muuttuvat osin alkoholiksi. Aktiivisimmillaan eläin onkin muutaman asteen pakkasessa. Kun lämpötila laskee lähelle kymmentä astetta, se lopettaa liikkumisen. Aktiivisin se on tammi-helmikuussa.

Eliöiden talvehtimistahan on paljon tutkittu. Karhu nukkuu, siili vaipuu horrokseen, hyönteiset samoin. Osa tosiaan muuttaa nesteensä pakkasta kestäviksi ’pakkasnesteiksi’. Ruutanaa vanhastaan kutsuttiin kännikalaksi, koska sen oletettiin olevan jatkuvasti pienenssä humalassa veressä olevan alkoholin vuoksi. Viime päivinä on uutisoitu metsästäjistä, jotka herättivät karhun talviuniltaan ja ampuivat sen sitten itsepuolustukseksi. Metsätysrikoshan se on, siitä ei ole muuta sanottavaa. Karhu nukkuu joskus aika kevyestikin pesässään, kääntää kylkeä, synnyttää poikasia, imettää ja tarkkailee ympäristöään. Sen talvi kuluu nukahdellen ja uinuen. Lepakko laskee elintoimintansa minimiin horroksessa, jotta energiaa kuluisi mahdollisimman vähän. Sen sydän lyö harvakseltaan, lämpötila laskee lähelle nollaa ja hengitys hidastuu. Kun sen tulee kylmä, se värisyttää tahdottomasti ruumistaan, jotta ruumiinlämpö pysyisi nollan yläpuolella. Eniten ihmetyttää hyönteisten selviäminen. Nehän muutavat ruumiinnesteen väkevyyttä kestämään jopa tulipalopakkaset. Selviytyminen kevääseen onkin sitten tuurin varassa, löytääkö tintti puunrakoon kätkeytyneen eliön ja popsii suuhunsa vai ei. Maan allakaan ne eivät ole turvassa. Siellä vaanivat myyrät ja hiiret. Pikkuotus ei voi tehdä mitään puolustautuakseen. Horroksesta ei herätä ilman lämmitystä.

Lumivaaksiainen oli minulle uusi tuttavuus tänä talvena. Nyt on sen löytämisen otollinen hetki. Ei muuta kuin etsimään. Hämähäkkimäisyys, muutaman millin (3 – 8 mm) koko ja pulleat reidet antavat osviittaa oikean otuksen löytymiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aluksi hieman matikkaa! * Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.