’Kun ravistellaan vanhoja uskomuksia, ollaan aina jakavalla pinnalla. Amos Oz ei kaihda vaikeitakaan aiheita. Juutalaisena hän on kirjoissaan ottanut kantaa niin politiikkaan kuin uskontojenkin kysymyksiin. Tässä kirjassa on molempia. Hän on vankkumaton kahden valtion politiikan kannattaja ja ihmettelee, miksei se ole Lähi-Idässä jo toteutunut. Tässä hän tuo 1940-luvun itsenäistymisellekin vaihtoehdon, ideologian, joka vertautuu kahden vuosituhannen taakse. Samalla hän luo Juudas Iskariotille aivan omanlaisen historian, jota ei liene missään aikaisemmin julkaistu. Haastava kirja, joka ei jätä heti rauhaan. Ajatuksia nousee mieleen ja se on hyvän kirjan merkki. Tässä muutamia.’

Lähi-Itä, Israel, Palestiina, konflikti, joka jatkuu vuosikymmenestä toiseen tai vuosituhannesta toiseen. Oz on israelilainen, kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu kirjailija, joka yrittää ymmärtää ja välittää. Hän tuo tämän näkökulman esiin myös kirjoissaan. Sen vuoksi ne ovat kiinnostavia ja herättävät lukijassa pohdinnan arvoisia ajatuksia. Juudas sijoittuu Israeliin 1950-luvun loppupuolelle muutaman talvikuukauden ajalle. Kirjan voi lukea tavallisena kertomuksena, jopa rakkauskertomuksena tai sitten kantaa ottavana teoksena, jossa kirjailija tilittää tuntojaan ja ajatuksiaan nuoren valtion ensimmäisiltä vuosilta.

Kirjan päähenkilö on nuori opiskelija Shmuel Ash. Hänen tyttöystävänsä Jardena jättää hänet ja menee naimisiin nuoruudenystävänsä kanssa. Kun isän konkurssi lopettaa rahoituksen, Shmuel päättää lopettaa opiskelunsa ja hakeutua töihin. Hän pestautuu keskustelijaksi ja kuuntelijaksi vanhan, raajarikkoisen miehen Gershom Waldin palvelukseen. Talouteen kuuluu myös salaperäinen keski-ikäinen nainen Atalja. Shmuelin tehtävänä on viihdyttää miestä iltapäivästä iltaan, huolehtia tämän syömisestä ja huoneen tuulettamisesta sekä kultakaloista. Palkan lisäksi hän saa asunnon talon yläkerrasta ja ruoan.

Hyvin pian talon salaisuudet alkavat kiinnostaa Shmuelia. Hän on valinnut opiskelussaan tutkimuksensa aiheeksi Jeesus juutalaisten silmin. Häntä kuitenkin alkaa tämän lisäksi kiinnostaa Juudas Iskariotin persoona ja toiminta Jeesuksen kavaltajana. Näistä aiheista muiden ohella hän keskustelee vanhan miehen kanssa ja ne nousevat yhä uudelleen hänen mieleensä ja hän alkaa etsiä historiallisia viittauksia noihin parin tuhannen vuoden takaisiin aikoihin.

Hänet on palkattu kuuntelemaan, väittelemään, mutta hän ei saa tehdä kysymyksiä ja häntä on kielletty kertomasta mitään talon asioita ulkopuolisille. Tämä tietenkin kiihottaa hänen mielikuvitustaan ja uteliaisuuttaan. Vähä vähältä hän saa selville talon asukkaiden menneisyyden ja nykyisyyden. Siinä samalla hän rakastuu Ataljaan, vaikka tämä voisi olla hänen äitinsä. Myös vanha mies tulee hänelle tärkeäksi niin keskustelukumppanina kuin ihmisenäkin. Kirjan loppua kohden kolmikon tunteet syvenevät, mutta esiin nousee hyvin voimakkaasti myös itsenäisyyden alkuajan kiihkeä toisinajattelija muutama vuosi sitten kuollut Shealtiel Abrabanel, Ataljan isä. Tämä esitti aikoinaan toisen vaihtoehdon itsenäisen Israelin tilalle. Ben Gurion edusti kuitenkin kahden itsenäisen valtion linjaa ja toisinajattelijat saivat väistyä. Keskustelu kolmikon kesken käy kuitenkin edelleen kiivaana, varsinkin kun siirrytään keskustelussa heidän kärsimiinsä menetyksiin, Ataljan kuolleeseen mieheen Gershom Waldin poikaan.

Oz:n kirjat eivät päästä lukijaa helpolla. Yhä uudelleen miettii hänen ratkaisujaan, ajatuksiaan, päätelmiään. Tässä kirjassa hän pohtii paitsi Lähi-Idän asioita, niin myös juutalaisuuden ja kristinuskon skismaa ja samalla hän luo aivan uuden käsityksen kristinuskon synnystä ja Juudaksen merkityksestä prosessissa. Koska historialliset lähteet eivät mainitse Juudasta ollenkaan, voi kirjailija mielikuvitustaan käyttäen luoda tälle persoonan ja toimintatavat. Ne poikkevat perusteellisesti kristillisestä näkemyksestä, mutta loogisuudessaan ja kirjailijan perustelujen kautta saattavat olla aivan yhtä oikeat kuin Raamatunkin todistelut. Näin, jos ajattelemme Raamattua ihmisen kirjoittamaksi eikä Pyhän Hengen vaikutuksesta syntyneeksi teokseksi.

Kirjassaan Oz pohtii syyllisyyttä. Vuosituhansien aikana kristityt ovat mieltäneet Juudaksen pahaksi, kaikkein pahimmaksi, ja sen kautta tämä on antanut nimen ja kasvot juutalaisuudelle ja vihalle tätä kansaa kohtaan. Nyt Oz tekee Juudaksesta Jeesukselle rakkaan opetuslapsen, joka pyrkii todistamaan Jeesuksen jumaluuden viemällä tämän Jerusalemiin ristiinnaulittavaksi. Juudaksen tavoite on kaikkein suurin ihme eli se, kun Jeesus astuu alas ristiltä vahingoittumattomana. Kun näin ei käy, hän romahtaa, huomaa syyllisyytensä ja hirttää itsensä.

Miten sitten tämä ja juutalaisvaltio liittyvät toisiinsa? Ajatteleeko Oz näiden asioiden välillä olevan jotain samankaltaisuutta? Onko syyllisyys valtiotasollakin nähtävä toiminnan perustana? Abrabanel on ilmeisesti nykyajan Juudas, joka ei näe ideologiansa läpi, vaan tuhoutuu yhdessä sen kanssa unohdettuna petturina ja kansan hylkäämänä. Samalla pohdinta rauhanomaisesta rinnakkainelosta kuolee ja viha kansojen kesken kasvaa juuri niin kuin uskonnoissakin kävi. Pienimuotoisena se totutuu myös talossa, jossa Shmuel on töissä. Henkilöt ovat alussa erillään ymmärtämättä toisiaan, mutta rakkaus hitsaa heitä yhteen niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tässä kuitenkin he lähtevät lopulta eri suuntiin erilaisina, muuttuneina, vihaisinakin. Voiko tätä kautta löytyä yhteisymmärrys? Palaako Shmuel taloon takaisin, keskusteleeko hän Waldin kanssa kirjastaan Juudaksen evenkeliumi, kohtaako hän vielä Ataljan? Pohdinta jatkuu.

Oz, Amos: Juudas (Ha-besova al-pi Jehuda). Tammi, 2018, suom. Minna Tuovinen. 358 s.