’En pidä pohjoismaisista dekkareista niiden väkivallan vuoksi. Usein kohteena ovat vielä vähäosaiset ja se tuntuu pahalta. Raaka murha ja väkivalta ei voi koskaan olla viihdyttävää. Tämän vuoksi tartuin tähänkin kirjaan epäillen ja jopa vastahakoisesti. Kirja sijoittuu kuitenkin historiaan parin sadan vuoden päähän, joten ajattelin sen lukemisen olevan vähemmän kuohuttavaa. Onko näin? Voiko väkivalta olla hyväksyttävämpää, kun se tapahtuu kaukana menneisyydessä? En tiedä, en osaa antaa neuvoa. Minulle kaikki elämä on arvokasta, vaatimatonkin, rujo ja sairaskin. Siksi tämä kirja kosketti erityisesti, monella tapaa. Lukekaa se!’
1700-luvun loppu oli Euroopan historian verisimpiä aikoja. Ranskan vallankumous muutti ajatusmaailmaa, mutta karkasi lopulta käsistä ja samalla vapaus, veljeys ja tasa-arvo haihtuivat hetkeksi unholaan. Myös muualla sodittiin, elettiin köyhyydessä ja raakuudessa, ainakin nykymittapuun mukaan. Ruotsissa Kustaa III oli murhattu ja paroni Reuterholm hallitsi tiukasti valtakuntaa, joka oli täynnä sodissa vaurioituneita ihmisiä. Tähän kohtaan vanhan aatelissuvun jälkeläinen sijoittaa dekkarmaisen tarinansa. Esikoiskirjastaan hän sai Ruotsin dekkariakatemian palkinnon.
Mickel Cardell on raakki eli Ruotsinsalmen taistelussa kätensä menettänyt siveyspoliisi ja Cecil Winge on keuhkotautia poteva lainoppinut. Yhdessä he alkavat tutkia vedestä löydetyn raajattoman, kielettömän ja silmättömän ruumiin alkuperää.
Kirjan tarina jakautuu neljään osaan. Ensin kuvataan tutkimuksen alkuvaihetta, ruumiin löytymistä, tutkimusten alkua ja tutkijoiden taustoja. Toinen osa kertoo Kristofer Blixin tarinan, kuinka hän jotuu tekemään sellaista mitä ei halua. Kolmannessa osassa tutustutaan nuoren palvelustytön Anna Stina Knappin elämään. Hän joutuu tahtomattaan Kehruutaloon, jonne raakit kokoavat kaikki siveettömät pakkotyöhön ja valvojien mielivallan alle. Tämän jakson lopussa Anna Stina pakenee ja tutustuu Blixiin. Näin nämä tarinat limittyvät toisiinsa. Viimeisessä osassa astuvat kuvaan taas Cardell ja Winge. Asiat saavat selvyyden ja oikeudenmukaisen tuomion. Onko se myös vallitsevien lakien mukainen, se jää lukijan päätettäväksi.
Niklas Natt och Dag on kirjailijan oikea nimi. Hänen kirjastaan tulee mieleen brittikirjailija C. J. Sansomin historialliset dekkarit Cromvellin ajalta. Niissä on samaa kuin tässä, vammautunut lakimies, Matthew Shardlake, ratkoo hallinnon väärinkäytöksiä ja murhia. Siinä missä nämä kirjat kuvaavat raakuutta ja köyhyyttä, menee ruotsalainen dekkari pitkän harppauksen syvemmälle kuvailussaan. Lukijalle tulee vastenmielinen olo ja tekee mieli laskea kirja kädestä ja vetää puhdasta ilmaa sisäänsä. Toki tuo aika varmaankin oli raakaa, täynnä sairautta, tuskaa, hätää ja väkivaltaa, mutta sen kuvaaminen näin realistisesti ei tuntunut hyvältä. Kirja sinällään on hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen, kun paadutti mielensä.
Niin paljon nykyään puhutaan ja kirjoitetaan heikompien sorrosta, naisten hyväksikäytöstä ja lasten hädästä. Jotenkin sen lukeminen näin pelkistettynä raakuutena saa ajattelemaan, että me elämme hyviä aikoja ja ihmisten pitäisi olla tyytyväisiä vallitseviin olosuhteisiin. Kuinka ne raukat ovat pystyneet edes elämään noina kirjan kuvaamina aikoina. En silti pitäisi kirjaa epäuskottavana. Siinä on tuore ote dekkarimaiseen kerrontaan. Vaikka tutkijat ovat raajarikko ja henkihieverissä oleva, niin he pystyvät toimimaan järkevästi ja selviytyvät urakastaan kunnialla, vaikka toinen julistetaan jo kuolleeksi ja toinen ryntää happokylvynkin läpi pelastamaan kurkkuaan viiltävää lasta. Sellaisia on varmaan ennen elänyt, eivät he ole mankuneet pienen haavan vuoksi eivätkä jättäneet hommaa kesken mitättömästä vastoinkäymisestä.
Kirjalla on vankka historiallinen taustansa niin kuin nykykirjoilla tuleekin olla. Täytyy kaikesta huolimatta nostaa hattua esikoiskirjailijalle hänen saavutuksestaan pitää tarina kasassa ja mielenkiintoisena viimeiselle sivulle saakka.
Niklas Natt och Dag: 1793. Jonny Kniga, 2018, suom. Kari Koski. 402 s.