Viime viikkoina olen lukenut useammastakin paikasta kevään maljakkaista. Muistan nuoruudesta, kuinka haltioissani olin, kun löysin lehdosta punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca). Jostain syystä sitä pidettiin hyvin harvinaisena ja sillä oli jopa erikseen nimenä lehtopunamaljakas. Nyt tämä laji taitaa olla yhdistetty yleisempään punamaljakkaaseen, koska esimeriksi Laji.fi-tiedosto ei tunne lehtopunamaljakasta enää ollenkaan. Silloin 70-luvulla kerrottiin, että tätä harvinaisuutta kasvoi täällä vain Kuohijoen kalkkialueella. Sieltä sen minäkin löysin. Punamaljakas on nykyään yleinen lehdoissa ja karkkeisessa mullassa. Täältä olen sen löytänyt monesta paikasta Kuohijoen lisäksi.
Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.
Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.
Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.
Onnea sienimetsää!