Kalkkialueen kummallisuudet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Laji-fi-tiedosto on hyödyllinen monella tavalla. Sinne on koottu lajitietoa suuresta osasta maamme eliölajistoa. Itsekin olen syöttänyt sinne varmaan toista sataatuhatta tietoa tai en ihan itse, vaan esim. Atlas-kartoituksen merkinnät ovat menneet sinne tietoina automaattisesti. Kuitenkin omia keruuksia ja havaintoja on tullut laitettua Oman vihon kautta runsaasti. Viime talvena syötimme Pirkanmaan sammalhavaintoja oikein urakalla ja se näkyy tiedoston kartoissa havaintokertymänä, jollaista ei monelta muulta paikkakunnalta löydy. Kiitos etenkin Ari Parnelan ansiokkaan työskentelyn Pirkanmaan sammalkartoittajana.

Itse selasin tiedostosta esiin Luopioisten sammalhavaintoja. Omiani olivat valtaosin, mutta mukaan mahtui joitakin yllätyksiäkin. Nämä näyttivät olevan Luopioisten parhaalta sammalpaikalta Kuohijoen kalkkilouhokselta havainnoitujen tai kerättyjen näytteiden tietoja. Suurin yksittäinen havaintoryhmä on kesäkuulta vuonna 2007, jolloin Sanna Laaka-Lindberg on vieraillut alueella ja kerännyt yli kuusikymmentä näytettä. Joukossa on useita lajeja, joita kukaan muu ei ole havainnoinut sieltä. Itse olen joko yksin tai jonkun muun sammalharrastajan kanssa vieraillut alueella vuosittain enkä näitä sammalia ole sieltä missään vaiheessa rekisteröinyt. Ilmeisesti en vielä ole löytänyt tätä aarreaittaa.

Vuonna 2007 löydetyt hienot lajit olen nyt liittänyt Luopioisten sammalkasvioon ja tehnyt niistä lajisivut tarvittavine tietoineen. Vain yhdestä näistä on löydetty Luopioisista toinenkin kasvupaikka, nimittäin lehtoneidonsammal (Thuidium tamariscinum), joka löytyi pari vuotta sitten Niinimäen lähteiköstä.

Kalkkinukkasammal on varsinkin rannikon kalkkialueilla melko yleisenä tavattava nukkasammal, mutta sisämaassa harvinainen. Ehkä siinä on myös hieman pioneerisammalen vikaa niin kuin monessa nukkasammalessa eikä se siksi joka vuosi löydy samalta paikalta. Sinnikkäästi sitä on vain etsittävä.

Kalliotakkusammalta lienee muuallakin Luopioisissa. Sillä on vankka jalansija vanhoilla tiilikatoilla etelämpänä, joten niitä pitäisi seuloa useammin täälläkin sen esiin saattamisessa. Näinhän kävi toisen katoilla kasvavan harvinaisuuden kanssa. Pikkupaasisammal (Schistidium submuticum) on löytynyt kymmenkunta kertaa Luopioisista ja aina kulttuuripaikalta, sementtialustalta tai kattotiilien päältä.

Notkosammakonsammal onkin sitten vaikeampi tapaus. Olen sen nähnyt vain kerran ja silloinkin Virossa Muhun saarella. Tämä laji kuuluu meillä puutteellisesti tunnettujen (DD) ryhmään ja ihan ymmärrettävistä syistä. Löytöpaikkoja on vähän ja siihen on yhtenä syynä lajin muuntelevuus ja vaikea erottaminen muista vanhan Amblystegium-suvun lajeista. Nykyään tuo suku on pilkottu ja lajit sijoitettu uudelleen eri sukuihin. Kalkkialue on täynnä kahta rinnakkaislajia: lehtoritvasammal (A. serpens) ja siroritvasammal (Pseudoamblystegium subtile).

Yksi vanha löytö alueelta on vielä mainittava. Syyskuulta vuonna 1964 on merkintä Laji.fi-tiedostossa kalkkikynsisammalesta (Dicranum brevifolium). Kerääjäksi on merkitty minun lukioaikainen biologianopettajani paremminkin jäkälätutkijana ansioitunut Rainar Hakulinen. Hän on siis retkeillyt alueella ja tehnyt tämän hienon löydon. Merkintä on sen verran epätarkka (1000 m), ettei siitä voi suoralta kädeltä mennä tietystä paikasta etsimään, mutta melko varmasti tuokin havainto on louhoksen alueelta. Muutaman kerran olen nyppinyt pienen tupsun kynsisammalesta, mutta aina se on ollut tavallinen kangaskynsisammal (D. polysetum). Vanha näyte on museossa ja sen on aikoinaan 1967 Tauno Ulvinen detannut, joten näyte on oikein määritetty. Liekö sammal aikojen kuluessa hävinnyt, vai piiloitteleeko se jossain kulmauksessa etsijöiden ulottumattomissa. Joka tapauksessa minulla ei ole tästä sammalesta vielä kuvaa enkä ole sitä koskaan tavannut, joten en ole siitä sivuakaan tehnyt Luopioisten kasvisto-sivuille. Aikanaan!

 

Kausi hupenee

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kun keväällä lumet sulivat ja luonto alkoi heräillä, kirjoitin kauden alkamisesta ja siitä, että pitäisi olla ahkerampi tänä kautena. Kattia kanssa, nyt ollaan samassa jamassa ja blogi on ollut täydentämättä kuukausia. Olen pahoillani tai ei kai se niin ole kuitattu. Kaksi äkillistä poismenoa on sekoittanut elämän niin, ettei retkille ole ollut asiaa ja kirjat ovat saaneet pysyä kaapissa, havainnot tekemättä. Veljeni Markun menehtyminen alkukesästä vei pohjan monelta asialta. Olimme lapsesta asti jakaneet luonnon harrastamisen keskenämme ja jokailtaiset puhelut koostuivatkin tehdyistä havainnoista, elämästä ja siitä selviämisestä. Nyt vasta voin siitä kertoa ja kuitenkin tiedän, että se tulee suruna uudelleen ja taas uudelleen vastaan.

Juuri kun ensimmäinen kolaus oli jotenkin mennyt läpi ymmärryksessä ja osin käsitelty, iski toinen. Vuosikausia tein yhteistyötä lähinnä sammalien kartoituksessa, määrittämisessä ja opiskelussa Ari Parnelan kanssa. Hän kävi läpi keruuni, varmisti havaintoni, työsti yhteiset retkiselosteet ja kannusti uskomattomalla tavalla jatkamaan tällä vaikealla alalla. Elokuussa hänen retkensä oli tehty ja tyhjyys iski myös sillä alalla. Kuka nyt käy läpi keruukset, kuka keskustelee ja neuvoo, kuka kannustaa ja kutsuu retkille?

Vasta lokakuulla lähdin maastoon ajatuksena jatkaa siitä, mihin toukokuussa jäin.  Pienet luonnontilaiset suot odottivat. Voisi sanoa, etteiväthän ne mihinkään katoa, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Eihän raakkujoenkaan pitänyt olla uhattuna millään. Tuntuu, etteivät nämä isojen koneiden puikoissa touhuavat tajua pienen kauneutta. Jo vuosia olen seurannut koneurien ilmestymistä pehmeille maille, suojelumaille, soille, vaikka kaiken järjen mukaan niillä ei siine pitäisi olla mitään asiaa. Viime kesänä löysin pieneltä rämeeltä EH-alueelle uuden sammalen, tänä suvena suo oli osin entinen, kun sieltä oli isolla koneella haettu muutaman parikymmensentinen männynruko. Vaurio korjaantuu aikanaan, mutta lajistosta en mene takuuseen. Miksi? En tiedä, en osaa ajatella samalla tavalla kuin siellä koneen hytissä. Eihän hekään sitä tahallaan tee, jostain tulee käsky ja ajatus pysähtyy siihen, tehdään se mikä pitää.

Syksy on tuonut useita uusia sammalia Luopioisiin. Kirjoittelen niistä toisella kerralla. Ne löytyvät kyllä jo Luopioisten kasvistosta. Palaillaan nopeammin kuin ennen ensi vuotta.

Kukkian luontokeskus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pälkäneen Rautajärven vanhalla koululla jatkuu viime kesän tapaan luontoaiheisten näyttelyiden sarja. Nyt vuorossa on katsaus Luonnon monimuotoisuuteen. Kuinka paljon lajeja on ja kuinka paljon niitä on täällä?

Tule tutustumaan. Avajaisissa olen itse kertomassa näyttelykokonaisuudesta. Näyttely on auki heinäkuun ajan.

Tervetuloa!

Kevään maljakkaista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime viikkoina olen lukenut useammastakin paikasta  kevään maljakkaista. Muistan nuoruudesta, kuinka haltioissani olin, kun löysin lehdosta punamaljakkaan (Sarcoscypha austriaca). Jostain syystä sitä pidettiin hyvin harvinaisena ja sillä oli jopa erikseen nimenä lehtopunamaljakas. Nyt tämä laji taitaa olla yhdistetty yleisempään punamaljakkaaseen, koska esimeriksi Laji.fi-tiedosto ei tunne lehtopunamaljakasta enää ollenkaan. Silloin 70-luvulla kerrottiin, että tätä harvinaisuutta kasvoi täällä vain Kuohijoen kalkkialueella. Sieltä sen minäkin löysin. Punamaljakas on nykyään yleinen lehdoissa ja karkkeisessa mullassa. Täältä olen sen löytänyt monesta paikasta Kuohijoen lisäksi.

Toinen maljakas, josta paljon on kyselty ja puhuttu on kaunomaljakas (Caloscypha fulgens). Tämän olen tiennyt maastamme löytyvän, mutten ole sitä ennen tätä kevättä koskaan nähnyt luonnossa. Reilu viikko sitten olin sammalretkellä Kuhmoisissa ja sieltä sen vihdoin äkkäsin saviselta lehtoikarikkeelta Kissankulmalta. Todella kaunis maljakas, jonka maljan sisus on kirkkaan keltainen ja ulkopinta sammalenvihreä. Paikalla ei usein ole kuin muutama yksilö, niin täälläkin, parissa kohtaa aina kaksi tai kolme maljaa. Nyt helteiden vuoksi saattaa olla, ettei sitä enää löydä, mutta silmät kannattaa pitää auki. Tietojen mukaan sitä on löydetty juuri havaitsemastani ympäristöstä ja lisäksi kukkapenkkien laidoilta ja pellonojista. Siis aika tavallisista paikoista. Luopioisista se on vielä löytymättä.

Kolmas kaunotar on kukkamaljakas (Microstoma protractum). Sen pikarimaisen sienen voi löytää vaikka pihanurmikolta. Itse löysin lajin muutama vuosi sitten Lohjalta enkä sitten ole sen jälkeen sitä nähnytkään. Ilmeisesti ei ole kovin yleinen, koska ei ole vastaan tullut. Se on helppo erottaa kahdesta edellisestä: sisus on punainen, ulkopinta oranssi ja sillä on jalka, muistuttaa siis pikaria. Oma löytöni on kesäkuulta, joten kannattaa sitäkin tähystellä.

Tavallisempia näin keväällä tavattavia ovat hirvenmaljakas (Pseudombrophila guldeniae) ja hirvenparvimaljakas (Byssonectria terrestris). Edellinen on ruskea ja kasvaa hirvenpapanoilla, jälkimmäinen kasvaa hirven virtsaamispaikoilla kymmenien maljojen kasvustona. Samalatakin paikalta ne voi löytää. Näitä löytyy näin keväällä Luopioisistakin melko usein. Kannattaa katsella hirvien makuupaikoilta lehdoista ja kuusikoista. Ainakin hirvenparvimaljakas on helposti huomattavissa keltaisen värinsä vuoksi.

Onnea sienimetsää!

Kausi alkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kovin on jäänyt vähiin tämän blogin päivitys tänä vuonna. Toisaalta kasvien osalta kukintakausi vasta alkaa. Kuitenkin olisi tänne voinut muutakin kirjoitaa. Aika on kuitenkin mennyt taas kerran muihin harrastuksiin, nyt lähinnä historiaan ja valokuviin.

Kun ikää tulee, alkaa miettiä enemmän mennyttä. Niin kävi minullekin korona-aikaan. Silloin aloitin kesäkyläni historian penkomisen ja reilu vuosi sitten ilmestyi Meilän kylä, Padankosken historia. Se luotaa vuosisatojen elämää pienessä hämäläiskylässä. Kirja valmistui kyläläisten kanssa tehdyn yhteistyön seurauksena ja on saanut hyvän vastaanoton. Sitä voi ostaa minulta esim. kasviston sähköpostiosoitteen kautta.

Kun historian makuun pääsi, niin seuraavaksi olikin vuorossa oma menneisyys. Se ei koskaan tule valmiiksi, mutta on ollut todella mielenkiintoista koota omia elämäntapahtumia yhteen paikkaan. Niistä koostin sitten lapsille ja lapsenlapsille muistoksi kokoelman muistoja pienen kirjan muotoon. Suosittelen muillekin. Loppujen lopuksi, vaikka ensin tuntuu, ettei muista mitään, alkavat muistot vyöryä, kun pääsee alkuun. Mielenkiintoista ja nostalgista.

Samalla kun kirjoittelin muistoja, selasin valokuvia menneiltä ajoilta. Se on sitten kokonaan uusi suuri ja aikaa vievä juttu, kun kuvia on kymmeniä tuhansia, ensin paperikuvia, sitten dioja ja nyt digikuvia. Niitä penkoessa huomaa, kuinka tärkeää olisi merkitä kuvaan ajankohta ja paikka, henkilöt ja syy kuvan ottamiseen. Näitähän ei vanhoissa kuvissa ole. Digikuvaan tallentuu nykyään päiväys ja paikka, jos GPS on päällä kuvattaessa, mutta vanhoista näidenkin tietojen saaminen oli työn takana. Kuvien merkitseminen avainsanoilla on aikaa vievää, mutta palkitsevaa, jos joskus pitää niihin palata. Kokonaan toinen asia on, onko mahdottomalla määrällä esimerkiksi matkakuvia mitään merkitystä, jos ei muista edes, missä maassa on ollut. Onneksi itselläni on ollut tapana pitää matkapäiväkirjaa, se helpotti valtavasti työtä. Nyt osa dioista on skannattu digi-muiotoon ja saatettu näin talteen. Paperikuvat odottavat vielä samaa toimenpidettä. Alkuperäisiä ei kuitenkaan kannata heittää pois, sillä eihän tästä digi-ajan varmuudesta vielä kovinkaan paljon tiedetä. Yksi hujaus ja kaikki saattaa tuhoutua, niin kuin minulle kävi vuoden 2020 kuvien kanssa. Harmittaa edelleen.

Ehkä nyt alkava kausi antaa aihetta kirjoitella blogiin uusia mielenkiintoisia juttuja luonnosta. Ainakin edelleen kierrän ahkerasti luionnossa pitäen silmät auki ja kameran valmiina. Monet netin tuomat avut on syytä ottaa käyttöön lajeja määrittäessä tai sitten nauttii vain aina uuden löytämisestä.

Antoisaa kesää sinullekin lukija luonnon rikkauden parissa!

Joulu on taas!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jaspisyökkönen (Staurophora celsia)

Näin eläkkeellä ollessa tuntuu kuin vuodet kuluisivat aina vain nopeammin. Se varmaan on luonnollista, kun elämä menee tavallisiin rutiineihin päivästä toiseen. Vuoden aikana olen yrittänyt löytää jotain uutta katseltavaa ja silloin on vanha lapsuuden kiinnostus kaiken maailman öttiäisiin virinnyt uudelleen. Silloin tuli kesäisin kerättyä ensin kouluun, sitten omaksi huviksi perhosia, kovakuoriaisia, sudenkorentoja. Sitten eläimen tappaminen alkoi tuntua kiusalliselta ja siirryin kasvimaailman pariin. Nyt kesällä palasin lapsuuden muistoihin ja keräilin taas hyönteisiä, nyt kuitenkin valokuvin. Nykytekniikka antaa siihen hyvät mahdollisuudet ja jopa millin mittaisesta kuoriaisesta saa kelvollisen kuvan kokoelmaansa. Näitä on sitten talvella hauska yrittää määrittää. Toki pitää muistaa, ettei kuva korvaa aitoa näytettä ja määritys jää usein suku- tai peräti heimotasolle. Etsiminen oli kuitenkin hauskaa ja koko ajan oppi jotain uutta. Niinpä kannustan muitakin yrittämään.

Parin kesällä otetun kuvan myötä kaikille lukijoille

Rauhallista Joulun aikaa!

Haavankäärökärsäkäs (Byctiscus populi)

Syysmarmorilude (Phyctocoris tiliae)

Pienten soiden ihmeet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kaulussammal lahopuulla

Olen parin viime vuoden aikana kierrellyt Luopioisten pieniä luonnontilaisia soita. Ajatuksena on saada selville, millaista sammallajistoa niiltä vielä löytyy. Suojelussa usein etsitään suurempia kokonaisuuksia ja inventoidaan lajistoa laajemmalti. Alle hehtaarin suo saattaa myös olla lajistollisesti arvokas. Hankkeeni on vielä kesken, mutta sen hypoteesi alkaa kuitenkin toteutua, pienikin on kaunista eli pieneltäkin suolta voi löytää arvokasta lajistoa.

Syyskuussa kiersin noin hehtaarin kokoista mesotrofista korpea noukkien pussiin pieniä tupsaleita niin mättäiltä kuin niiden väleistäkin, lahokantojen kyljistä ja suohon uponneilta lahopuilta. Suo vaikutti, oikeastaan heti kun sinne saavuin, hyvin mahdolliselta hienolle lajistolle. Loppujen lopuksi, kun kaikki pussiin kertyneet tupsakkeet oli käyty läpi, se osoittautui runsaslajisimmaksi tutkimistani soista. Sieltä löytyi 34 lehtisammalta ja 30 maksasammalta eli yhteensä 64 lajia. Todellisuudessa saatoin ohittaa vielä monia lajeja, jotka olivat joko hyvin tavallisia eivätkä kiinnittäneet siksi huomiota, mutta myös pieniä ja huomaamattomia.

Pari postausta sitten kerroin oudosta maksasammalesta, jonka luulin olevan uusi laji Luopioisiin, mutta joka lopulta osoittautui ryytisammaleksi (Geocalyx graveolens) VU. Tämä löytö oli kolmas Luopioisista, joten ei sekään mikään turha laji ollut. Suolta löytyi tämän lisäksi seuraavat uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit: kantoraippasammal (Crossocalyx hellerianus), VU, kantopaanusammal (Calypogeia suecica), VU, kantokorvasammal (Liochlaena lanceolata), NT ja loppuhuipennuksena kalliokaulussammal (Syzygiella autumnalis), EN. Muitakin hienoja lajeja löytyi, jotka ovat Luopioisten aalueella harvinaisia, kuten purokaltiosammal (Harpanthus flotovianus), kantohohtosammal (Herzogiella seligeri), lettonauhasammal (Aneura pinguis), rahkapaanusammal (Calypogeia sphagnicola), korpilovisammal (Lophozia silvicola), kantoliuskasammal (Riccardia latifrons) ja useat pihtisammalajit (Cephalozia spp.)

Uuttahan tuossa listassa on tuo kalliokaulussammal. Sitä ei täältä ole aikaisemmin löytynyt, joten se on uuysi laji, mikäli se menee tarkastuksesta läpi. Noita samannäköisiä ei toki ole montaa, joten aika varmana pidän sen oikeaa määrittämistä. Sammal kasvoi lahopuulla suon laidassa yhdessä kantoraippasammalen kanssa. Pyöreät liuskattomat lehdet kiinnittivät huomion, mutta lajilleen se vasta päätyi skooppauksen jälkeen. Kovin harvoin olen tuohon sammaleen törmännyt. Pirkanmaaltakin taitaa olla ennestään vain pari havaintoa.

Lajilistasta näkyy selvästi, kuinka kaikki suolta löydetyt uhanalaiset lajit osoittautuvat lahopuulajeiksi, kuten myös moni tavallisempikin laji. Pienten soiden lahopuut ovat ensiarvoisen tärkeitä monimuotoisuuden säilyttäjiä ja siksi tällaisten soiden huomioiminen metsähakkuita tehtäessä on tärkeää. Monesti kuitenkin niitä kiertäessä huomaa, kuinka  koneella ajetaan surutta suon yli, laikutettaessa vedetään näverö suolta alarinteeseen ja samalla suon vesitalous muuttuu. Pienikin muutos näyttää hävittävän juuri näitä pienimpiä lajeja.

 

Pientä ja vaikeaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!

Laji no 407?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kesä on mennyt ja suot on edelleen katsomatta, vaikka kesän alussa toisin ajattelin. Kaikenlainen touhu ja yhteensattumat ovat vieneet ajan. Pidemmän aikaa mielessä on ollut eräs suo Padankosken alueella, mutta niinhän se vain on jäänyt katsomatta. Tämän suon läheisyydessä on lähteinen korpipainanne, josta olen vuosien varrella penkonut esiin monia hienoja lajeja harsosammalesta isonauhasammaleen saakka ja niinpä ajattelin, että tämä toinenkin suo voisi olla samanlainen.

Nyt vihdoin ehdin käydä tuolla suolla. Se osoittautui haaveiden vastineeksi, juuri sellaiseksi jollaisena se olen ajatellut. Vaikka siellä kävellessäni, en mitään kovin erikoista huomannutkaan, niin lopulta keruupussista löytyi yli 50 sammallajia. Monet niistä olivat tuiki tavallisia, niitä mitä tällaisilta korpisoilta olen tottunut löytämään, mutta kun ne lähes kaikki ovat samalla suolla, niin sehän on hienoa.

Suo oli luonnontilainen rehevä korpi, jonka pinta muodostui mätäs-valipintamosaiikista. Mättäillä oli paitsi metsälajeja niin myös runsaasti rahkasammalia. Välipinnat muodotuivat osin nevalajeista osin vaateliaista rahkoista. Mikä erikoista, niin suolla oli runsaasti lahopuuta ja sehän toi sitten valtavan määrän pieniä maksasammalia, jotka hyvin viihtyvät kosteissa olosuhteissa lahoavan puun pinnalla. Pihtisammalet, haarusammal, kantoliuskasammal ja monet muut hätkähdyttivät runsaudellaan.

Mutta mikäs tuo on? Pöydän ääressä pussia penkoessa muistin löytäneeni karikkeen pinnalla korpimättään syrjästä nauhamaista kasvustoa, joka näytti jo suolla jotenkin oudolta. Ei muuta kuin skooppiin ja lähempään tarkasteluun. Sammalen verson johteiset lehdet saivat ensihuomion. Cephalozia-lajit tulivat ensin mieleen, mutta lehti on kuitenkin muodoltaan enemmän Lophozia-lajien suuntaan, oudon vino kuitenkin. En ole tuollaista koskaan nähnyt. Selasin kirjoja ja etsin, mutta en päässyt oikein puusta pitkään. Niinpä otin sammalesta mikroskooppikuvan ja pistin sen s-postilla eteenpäin. Pian ystävä Orivedeltä ehdotti lajia, josta en ollut kuullutkaan. Etsin kirjat läpi ja luin selostukset, skooppasin uudelleen, oliko vatsalehtiä ja niitä löydettyäni saatoin olla samaa mieltä. Näyte lähtee vielä varmistettavaksi, mutta jo nyt tuntuu siltä, että Luopioinen sai uuden sammallajin. Otalimisammal (Lophocolea bidentata) on viimeisimmän lajiluettelon mukaan jätetty arvioimatta, koska se on jaettu kahteen lajiin eikä määritys ole vielä vakiintunut. Joka tapauksessa näyttää siltä, että sammal on joko otalimisammal tai isolimisammal.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että näytteen tarkastelu ”hovissa” muutti määrityksen. Alalehdet eivät olleet oikeanlaiset ja niin etsittiin muitakin erottavia tuntomerkkejä. Lopulta päädyttiin siihen, että näyte kuului varjossa kasvaneelle ryytisammalelle (Geocalyx graveolens). Oudonmalliset lehdet eivät siis olleet otalimisammalen. Hieno löytö kuitenkin, vaikka alueen lajiluku ei vielä lisääntynytkään.

Pälkäneen kasvio

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Tänä vuonna taisi tulla kaksitoista vuotta täyteen Luopioisten kasvion nettiversiolle. Aluksi siellä oli vain putkilokasvien Atlas-kartoituksen tuloksia, mutta sen jälkeen se on paisunut käsittämään muitakin ryhmiä, kuten sammalia ja piensieniä. Jäkälät ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, kun en ole hankkinut reagensseja ja ilman niitä määrittäminen on aika vaikeaa. Virheitä siellä on jo nyt.
Viimeisimmässä Lutukassa on laaja artikkeli Pälkäneen kasveista. Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen aikoinaan ja nyt siis koko nykyinen Pälkäne on kartoitettu samalla tavalla neliökilometriruuduin. Vastaavaa sivustoa kuin Luopioisten kasvisto ei ole tehty, mutta lajien levinneisyyskartat kyllä löytyvät netistä, joten sieltä pääsee tarkastelemaan ja vertailemaan lajien esiintymistä nykyisen Pälkäneen eri osien välillä. Luopioisten kartat on päivitetty muutama vuosi sitten, mutta uusia havaintoja on senkin jälkeen tullut. Ne vain eivät ole päätyneet nettiversion karttoihin.
Mielenkiintoista on havaita, että Pälkäneeltä on nyt ilmoitettu kolmanneksi eniten havaintoja rekisteriin. Kaikkiaan niitä on liki 200 000 kpl. Aikamoinen määrä. Vain Paraisilta ja Inarista on enemmän.
Viime aikoina on kannustettu meitä kartoittajia uusimaan vanhoja 1980-luvulla tehtyjä ruutuja, jotta saataisiin vertailuaineistoa kasviston muutoksista. Tästäkin on artikkeli uusimmassa Lutukassa. Varmaan hyvä asia, mutta vaatii taas uuden asennoitumisen tällaiseen työskentelyyn. Itse kartoitin Luopioista kolmekymmentä vuotta ja kun viimeinen ruutu oli valmis, olin aivan kyllästynyt. Muut mielenkiinnonkohteet vetivät puoleensa. Toisaalta en enää jaksakaan kulkea samalla tavalla kuin ennen. Ehkä jossain välissä kierrän jonkin vanhan ruudun uudelleen. Täytyy silloin valita sellainen ruutu, josta kaikki merkinnät on suunnilleen samalta ajalta, koska näitä asunnon lähiruutuja tuli täydennettyä vuosittain, viimeisimmät havainnot vielä tänä vuonna.
Hienoa, että koko kunta on nyt saatu kirjoihin ja kansiin tai nettiin kai pitäisi nykyään sanoa. Kannattaa tutustua kunnan molempiin osiin ja niiden kasvillisuuteen. Jos löytyy jotain korjattavaa tai uutta täydennettävää, niin siitä on hyvä ilmoittaa. Saadaan kunnan asiat kuntoon tältä osin.