’Kysymys ”Mitä se ajattelee?” tuli mieleeni pohdittavaksi, kun kuljin lapinkoirani kanssa metsäpolkuja aamulenkillä. Aikoinaan ihminen leimattiin omituiseksi tai hänen toimintansa huuhaaksi, jos hän väitti koiran omaavan joitain muitakin taitoja kuin vain ne perinteiset: haukkumisen ja tottelemisen.
Olin muutama vuosi sitten nuoren koiran kanssa ensimmäistä kertaa pidemmällä lenkillä. Koira nuuski kaiken, mitä kohtasi, katseli uteliaana rumpuputkiin, hyppi myyrien perään ja leikki juuri niin, kuin koiranpentu leikkii. Kun tulimme reilun kilometrin päähän ja ajattelin kääntyä takaisin, katsoi koira minua silmiin ja… niin mitä sitten, ajatteliko se, kysyikö se, pohtiko se syys/seuraus-suhteita. En tiedä, mutta minä ajattelin, että mennäänkin toista reittiä takaisin ja katsotaan löytääkö koira perille. Pian olimme kotipihassa ja olimme tulleet suorinta reittiä, mutta ei sitä, jota kääntöpaikalle olimme menneet. Miten se on mahdollista, ensimmäisellä kerralla, ilman ohjausta, suoraan?
Linnuilla on todettu olevan magneettiaisti, jonka avulla ne pystyvät suunnistamaan muuton yhteydessä ja muutenkin. Viime kesänä luin artikkelin, jossa kerrottiin, että myös koirilla on todettu olevan vastaava aisti. Artikkelissa kerrottiin, että metsästyskoirat löytävät kotiin ja pystyvät kulkemaan vierraassakin metsässä eksymättä. Niinpä kait sitten minunkin koirallani on sellainen aisti. Olen kokeillut asiaa toistekin ja tulos on sama, koira osaa kotiin paremmin kuin minä.
Kun kerran koiralla on tällaisia avuja, niin olihan sitä kokeiltava muutakin. Pian huomasin, että se oppi kulkemaan ohjeitteni mukaan. Kun näytin kädellä suunnan, se meni sinne, kun sanoin oikealle tai vasemmalle, se kääntyi ristyksestä oikein. Se siis ymmärsi sekä viittaukset että puheen. Ajatteli, hyvä koira, kokeillaanpa vielä muuta. Tulimme tuntemattomassa metsässä polkujen risteykseen ja ajattelin, että mennään oikealle, en puhunut, en viittelöinyt. Koira kääntyi oikealle. Täysi vahinko tietenkin, ajattelin ja jatkoin koetta. Kymmenestä kerrasta koira kääntyi yhdeksän kertaa oikein. Siis, ymmärsikö se myös ajatuksia, vai teinkö sittenkin jonkin huomaamattoman eleen, jotta se osasi kääntyä oikein? Kokeilin useita kertoja, mutta tulos oli se, että reilusti yli puolet käännöksistä meni oikein, juuri niin kuin minä ajattelin. Huuhaata, tietenkin, ei koira osaa lukea ajatuksia. Onko meidän lapinkoira aivan omanlaatuisensa, viisas ja älykäs, pohtiva ja ajatteleva olento, joka lukee ajatuksiakin?
Keskustelin sitten ystäväni kanssa asiasta. Hän katsoi minua ja sanoi oman koiransa toimivan aivan samoin. Se jopa laskee. ”Kun kiersin pientä lenkkiä ympäri, niin ajattelin kierrosten määrää. Koira kiersi oikean määrän ja istui sitten paikoilleen, nyt tuli lenkit täyteen”, hän kertoi. ”Kerran sitten päätin mielessäni, että teen lopuksi vielä eri lenkin ja niin kävi, että kun tavalliset lenkit tulivat täyteen, kääntyi koira uudelle lenkille ja kiersi myös sen.” No, ei minun lapinkoirani ollutkaan ainutlaatuinen eikä edes niin viisas kuin ystäväni koira, joka osasi jopa matematiikkaa.
Mistä tässä sitten on kyse? En ole pystynyt sitä ratkaisemaan. Todennäköisesti jollakin eleellä teen koiralle selväksi, mitä ajattelen, mitä haluan ja koira tulkitsee sen oikein. Tutkimukset jatkuvat, niin koiran kuin minunkin. Kuitenkin olen jo alkanut pohtia, mitä uskallan koirani aikana ajatella, jos se vaikka ymmärtää kaiken ja pitää minua ihan tyhmänä ;-).’
