’Tänään on Kalevalan-päivä. Elias Lönnrot kokosi aikoinaan Kalevalan vanhoista kansanrunoista ja sai aikaan juonellisen kertomuksen, joka on innoittanut monia taiteilijoita, säveltäjiä ja kirjailijoita halki vuosikymmenien 175 vuoden ajan. Viimeisin kohtaamani tähän aihepiiriin kuuluva tuotos on Mikko Kamulan trilogia Metsän kansa. Kansatiedettä ja historiaa opiskellut kirjailija on tehnyt mittavan taustatyön ennen kirjoittamista ja niinpä tapahtumien todenperäisyys on tutkittu tarkkaan. Kokonaan toinen puoli kirjoissa on niiden fantasia-aines, jonka hän on ammentanut kansanrunoudesta. Toki mukaan mahtuu myös omaa mielikuvitusta, mutta niinhän on kaikessa kirjallisuudessa. Sarja on edennyt kolmanteen osaan ja saanee jatkoa tulevaisuudessa. Suosittelen.’
1400-luvulle sijoittuva tarina kuvaa erämaiden asuttamista ja elämää metsässä kaukana muista ihmisistä. Tarinan keskiössä on Juko Rautaparran perhe, joka on muuttanyt Juvalta Leppävirran seutuville Kallaveden vesistöalueelle. Perheeseen kuuluu kirjasarjan alussa isän lisäksi vaimo Mateli, Mallu-mummo ja lapset Heiska, Varpu ja Tenho. Lisäksi perheeseen syntyy Mielo. Lähistöllä asuu tietäjä Yörnin äijä sekä muutama muita veroja pakoon lähteneitä talollisia. Toimeentulonsa he saavat erältä, kalasta ja kaskiviljelystä. Tarinassa keskeisenä ovat myös vanhat jumalat, haltijat, maahiset ja muu metsän väki, joka osallistuu ihmisten elämään ja jotka ihmiset ottavat huomioon kohtelemalla heitä kunnioittavasti ja kutsumalla heitä apuun tarvittaessa. Ainaisena uhkana erämaissa asuvilla ovat lappalaiset, karjalaiset ja venäläiset sekä Ruotsin vallan voudit ja veronkerääjät, joilla on ahneudesta riippuen täysi valta kerätä veroja omaan pussiinsa.
Tarina muodostuu vanhoista kalevalaisista runoista, joita kirjailija on muokannut kirjaan sopiviksi. Niinpä siinä vietetään kekrijuhlaa ja Ukon vakkoja ja viedään vainajat hiiteen, kunnioitetaan karhua ja pelätään metsän voimia. Tietäjä Yörnin ukko tekee loitsuja ja suojee siten asumuksia, hyvittelee metsän jumalia. Mallu-mummo kerää yrttejä ja parantaa sairaita. Tavalliset asukkaatkin toimivat samalla tavalla, vaikka heillä ei näitä voimia olekaan. Perheen lapsista Tenho omaa tietäjän lahjoja ja päätyy Yörnin äijän koulutukseen, vanhemmat Heiska ja Varpu katselevat ikäisiään ja valmistautuvat valitsemaan puolisoaan, isä yrittää piilotella asumustaan vihollisilta ja Mateli suree pientä lastaan, joka joutui karhun viemäksi.
Kirjan ensimmäinen osa oikeastaan vie lukijan 1400-luvun maailmaan ja niihin olosuhteisiin, joissa perhe elää. Siinä kerrotaan tavallisesta elämästä ja selviytymisestä. Toisessa osassa fantasia-aines lisääntyy. Nytkin vaarat vaanivat ja Heiska jotuu käräjille puolustaessaan perhettään. Tässä osassa hän löytää Kullan, jota alkaa mieliä itselleen puolisoksi. Iso härkä- tarina tulee suoraan Kalevalasta ja tämä jättiäinen on saatava surmattua. Nyt kuvioon astuvat voimakkaasti haltijat, maahiset, lappalaiset ja Tuonela. Härkä kukistuu, mutta tappioita tulee toisaallakin. Tenho saa surmansa taistelussa.
Kolmas osa etenee nyt vuoroon Tuonelassa ja vuoroon Jukon perheen elämässä. Keskeisenä ovat Tenhon ja Yörnin äijän kulkeminen Tuonelassa ja Päivölässä, Heiskan retki Karjalaan ja häät sekä Varpun elämä Juvalla. Varsinkin Tuonelan osuus pistää ajattelemaan mielikuvituksen rikkautta myös vanhoissa tarinoissa.
Miten tällaiseen kirjallisuuteen tulisi suhtautua. Tiivistämisen varaa kirjoissa olisi ollut enemmänkin, mutta toisaalta rauhallinen elämän kuvaaminen on miellyttävää luettavaa nykyajan kiireisessä elämässä. Joissain kohdin ajattelin tekstin olevan liiankin nykyaikaista. Nuoret ajattelivat monessa kohdin nykyaikaisesti niin naisen asemasta kuin moraalistakin. Näitähän on aika vaikea ammentaa muinaisruonoudesta. Myös mietitytti kristinuskon vaikutus tuohon aikaan. Juvalla oli kirkko ja osa väestöstä oli kristittyjä. Jukon perhe eli muinaisuskon varassa, näki haltioita, liikkui maahisten parissa, haki turvaa henkiolennoilta. Kuitenkin he suhtautuivat suvaitsevaisesti kirkon toimintaan. Oliko noin? Kirjasta sai sen kuvan, että aikakausi oli voimakasta muutoksen aikaa ja siinä Jukon perheen kaltainen elämänlaatu oli häviämässä. Kalevalaisen elämäntavan esiintuominen on ehkä kirjan parasta antia. Kun Kalevalasta on sanottu sen liioittelevan asioita, niin tässä ne liioittelut otettiin tosissaan ja jopa vähän lisättiinkin.
Jos tämäntyypisestä kirjallisuudesta pitää ja jaksaa lukea pitkiä kertomuksia eikä kaipaa murha- ja rikosmaailmaa dekkarien tapaan, niin suosittelen kirjasarjaa lämpimästi.
Kamula, Mikko: Ikimetsän sydänmailla. Gummerus, 2017. 680 s.
Kamula, Mikko: Iso härkä. Gummerus, 2018. 603 s.
Kamula, Mikko: Tuonela. Gummerus, 2019. 702 s.