’Kun aikoinaan aloin kerätä tietoa Luopioisten kasvillisuudesta, ajattelin tehdä sitä vain omaksi ilokseni. Kun ruutujen määrä sitten vuosien saatossa lisääntyi ja tuli miltei pakkomielteen mukainen olo saada kaikki ruudut tehtyä, mietin myös sitä, miten koko suunnatonta työtä voisi hyödyntää. En ole koskaan laskenut työtunteja, koska en ole mieltänyt tehneeni työtä. Harrastustuntien laskeminen sekin on tuntunut pöhköltä. Niinpä, kun minulta kysyttiin, voiko aineistoa käyttää tutkimukseen, en pistänyt vastaan. Itse en sitä pystyisi käyttämään, enkä olisi halunnutkaan, koska en sitä varten sitä alunperin ollut kerännytkään. Jossain blogin postauksessa aikaisemmin kerroinkin, kuinka aineistosta oli tehty gradu-tutkielmia. Luin yhden läpi, enkä ymmärtänyt siitä tosiasiassa mitään. Ajattelin jopa kerettiläisesti, ymmärsikö tekijäkään.
Pari viikkoa sitten sain vieraakseni tutkijoita kuin Havukkaahon ajattelija konsanaan. ”Lisenssit” halusivat päästä paikan päälle katsomaan, mistä aineisto on kerätty ja mitä he siitä ymmärtäisivät. Kiersimme ensin Kuohijoen Natura2000-alueen kalkkilouhosta ja juttelimme sen historiasta. Sitten piipahdimme Haikanvuoren laelle ja silmäilimme Kukkian uljasta maisemaa, sekin Natura2000-aluetta. Lopuksi vein heidät Padankosken Kuparikalliolle ja katselimme, mitä emäksinen kivilaji saa aikaan niin putkilokasveissa kuin sammalissakin. Tutkijat tekivät kysymyksiään, minä vastailin tietoni ja taitoni mukaan. Lopulta palasimme pirttiin ja selvittelimme retken ja tutkimusten tuloksia.
Aineistosta valmistuu väitöskirja ensi kesänä. Siinä pohditaan paitsi kasvilajien esiintymistä, myös niiden paikkaa ja paikkatietojärjestelmän toimivuutta ympäristön laaduntamisessa. Monesti aivan pienet kohteet jäävät huomaamatta ja saattavat siksi tulla tuhotuiksi ikään kuin vahingossa. Kun paikka tiedetään tarkasti ja se voidaan mallintaa jo ennen toimenpiteitä, on se paremmassa turvassa kovin massiivisilta muutostoimilta. Kaikkihan tietävät, mitä avohakkuu tai maan auraaminen tekee maisemalle, mutta se mitä se tekee maaperälle ja sen eliöstölle on moninkertainen. Jospa näillä tutkimuksilla ja saaduilla tuloksilla päästäisiin paremmin perille luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta.
Juttujen lomassa pohdittiin myös tulevaisuutta. Aineisto kiinnostaa myös geologeja. Nyt kävimme sekä kalkkialueella että gabroalueella. Molemmat kivilajit antavat oman lisänsä maisemaan ja kasvillisuuteen. Geologit ovat tehneet vastaavilla aineistoilla tutkimuksia Pohjois-Suomessa ja saattaisivat olla halukkaita laajentamaan aluettaan myös etelään. Aika näyttää, nouseeko tästä vielä uuttakin tutkittavaa. Näköjään, vaikka alkujaan ei aina tiedä mitä tapahtuu, niin loppu voi olla hyvinkin yllättävä.’