Hirveä peto

puutiainen

’Kun äskettäin aurinko helli luontoa ja vesisade pysyi loitolla, ryömi nurmikosta koiran turkkiin punertavia 8-jalkaisia otuksia. Tuo parin millin mittainen otus on hämähäkkeihin kuuluva puutiainen eli lyhyesti punkki. Parin viime vuosikymmenen aikana siitä on tullut yksi kuuluisimmista eläimistä maassamme, todellinen julkkis. Syynä tähän on sen levittämät sairaudet: borrelioosi ja puutiaisaivotulehdus.’

Puutiainen (Ixodes ricinus) on yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa, varsinkin Ahvenenmaalla ja saaristossa. Taigapunkki (Ixodes persulcatus) on viime vuosina levittäytynyt Itä-Suomeen ja Pohjanmaan rannikolle. Molemmat levittävät paitsi borrelia-bakteeria myös vaarallista virusta, joka saattaa aiheuttaa puutiaisaivotulehduksen. Itäisen lajin viruskanta on vaarallisempaa. Lajeja ei voi luonnossa erottaa toisistaan, joten kaikkiin puutiaisiin on suhtauduttava samalla vakavuudella.

Borrelioosi eli Lymen tauti on bakteerin aiheuttama. Se kulkeutuu hitaasti puutiaisen syljen mukana uhrin verenkiertoon ja aiheuttaa ensin tulehduksen ja myöhemmin muita oireita. Punkin täytyy olla kiinni useampi tunti ennen kuin bakteeri pääsee vereen, joten sen vuoksi punkin poistamisessa ei ole tulenpalavaa kiirettä. Aivokuume sen sijaan tarttuu nopeammin. Borrelioosin torjuntaan käytetään voimakkaita antibiootteja. Siitä huolimatta se saattaa aiheuttaa pitkäaikaisia nivel- ja hermostosairauksia. Arviolta toista tuhatta ihmistä saa tartunnan maassamme vuosittain. Tiettävästi tautiin ei ole kuollut ihmisiä.

Puutiaisaivotulehdus eli Kumlingen tauti on virustauti. Sitä esiintyy Ahvenanmaalla ja rannikkoalueilla. Sitä vastaan voidaan suojautua rokotteella. Tauti itää viikon parin ajan ja saattaa sen jälkeen oirehtia aiheuttamalla päänsärkyä ja kuumetta sekä niskan jäykkyyttä. Vain kolmasosa viruksen saaneista oireilee, joten sairastuneiden määrä on pieni, vain muutama kymmenen henkilöä vuosittain. Kuolleisuus tautiin on Pohjoismaissa vähäinen, parin prosentin luokkaa.

Puutiainen tarvitsee kolme veriateriaa elämänsä aikana: toukkavaiheessa, nymfinä ja aikuisena. Yleisimmin nymfit kiinnittyvät ihmiseen, muut saavat ateriansa eläimistä, lähinnä jyrsijöistä. Aikuinen puutiainen synnyttää kerralla 1000-3000 uutta toukkaa kasvamaan, joten iholta irroitettu puutiainen kannattaa tuhota. Paras tapa on polttaa se.

Kun mietitään Suomen vaarallisinta eläintä, on puutiainen lähellä kärkeä. Suurpedot jäävät kauas sen taakse. Lisäksi tulee muistaa, että puutiaisen aiheuttamista sairauksista ei suinkaan vielä tiedetä kaikkea. Borrelioosi koteloituu antibioottikuurinkin jälkeen ja saattaa aiheuttaa myöhemmin kummallisia oireita, joita ei aina osata yhdistää tautiin. Aivotulehdus on yhtä arvaamaton, vaikka sairaus jättääkin ihmiselle pysyvän immuniteetin.

Kun maastoretki on takanapäin, kannattaa suorittaa punkkisyyni, kaiken varalta, varsinkin jos on liikkunut sopivilla ruohoisilla ja kosteilla alueilla. Itse, kun usein ryömin kasvien tasolla kameran kanssa, teen tarkastuksen aina. Tänä kesänä vasta kaksi punkkia on päässyt kiinni, loput olen saanut tuhottua niiden ryömiessä vaatteilla tai kutinan perusteella käsivarsilta ja jaloista. Paniikkiin niiden suhteen ei kannata mennä eikä jättää retkeä tekemättä. Pahempiakin asioita tässä maailmassa on.

Suojaväri


suojavari1’Täällä Hämeessä on viimeisten päivien aikana joutunut miettimään veden olomuotoja. Saman päivän aikana niitä on saattanut tavata kaikkia: aamulla sumua ja kuuraa, päivällä räntää ja lunta, illalla silkkaa vettä, joka jäätyy yötä kohti. No, eihän tule aika pitkäksi niin kuin etelämpänä saattaa käydä. Samalla on aikaa miettiä eliöiden painumista talvilepoon. En ole tuota suojaväriasiaa paljon pohtinut, mutta kun etsin epifyyttijäkäliä puiden rungoilta tihrustaen heikossa valossa, löysinkin ihan muunlaista elämää. Kannattaa siis pitää silmänsä auki vesi-lumi-sumu-kelistä huolimatta.’

Viereisen kuvan hämähäkki (lajia en tiedä, mutta jos joku tietää, niin ilmiantakoon, kuten myös tuon toisen kuvan hämyrin) pysyi aivan hiljaa lepän rungolla, liekö vaanimassa, enkä sitä olisi edes huomannut, jos en niitä jäkäliä olisi niin tarkkaan pyrkinyt tähyämään. Se oli kuitenkin kohmeessa, koska jalka liikkui enää hyvin verkkaan, kun havunneulalla sitä sorkin. Mutta jotenkin jäin ihmettelemään sen väriä, kuinka se osaakin olla juuri harmaalepän kuoren värinen. Eihän tuosta kuvasta voi varmuudella sanoa, missä hämyri loppuu ja missä lepän kaarna alkaa. Ei ihme, ettei heti tule huomioiduksi. Se on siis ihan erilainen otus kuin tämän ajan ihminen, joka tahtoo kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla konsteilla tulla huomatuksi.
suojavari2Toinen kuva on haavan rungolta ja nyt on poseeraamassa toisenlainen hämyri. Sen pullea peräpää erottuu hyvin ja varmaan pikkulinnut sen halukkaasti tahtovat löytää ja napata, jos se ei pian mene suojaan. Tuokin vajaan sentin pituinen otus olisi jäänyt huomaamatta, varsinkin kun se ei liikkunut, jos olisin vain ylimalkaan tähynnyt haavanrunkoa metrin päästä. Nyt työnsi nenäni liki runkoon kiinni ja kas, silloin sen äkkäsin. Onneksi se ei äkännyt minua, sillä enhän tiedä, onko se myrkyllinen, niitäkin kun Suomessa on, vaikka ei nyt ihan mustan lesken veroisia.

Pienet eläimet menevät paraikaa talvihorrokseen. Ne hakeutuvat koloihin ja rakosiin, lehtien alle ja maakerroksiin, laskevat ruumiintoimintansa minimiin ja alkavat odottaa kevättä. Mahtaa olla onnetonta odotusta, kun ei koskaan tiedä, tuleeko sillä aikaa syödyksi vai ei. Mitään ei kuitenkaan voi tehdä, kun ruumis ei kerran toimi, kaikki paikat jäykkinä. Varsinkin tiaiset ja muut hyönteisravinnolla elävät talvilinnut ovat jatkuva vaara näille horroksessa oleville pikkueliöille. Ihme, että niistä kukaan selviää hengissä kevääseen. Jos kuitenkin katselee kasteisena aamuhetkenä niittyjä ja metsänreunoja, huomaa, kuinka valtavan paljon hämähäkkejä loppujen lopuksi on. Kastepisaroiden merkkaamia verkkoja on joka puolella ja siinä ovat vasta kutovat hämähäkin, muitakin on. Kyllä siis tinteille riittää syötävää.

Hämähäkkejä inhotaan yleisesti. Mihinkähän se perustuu, sillä nehän ovat oikeastaan aika sympaattisia otuksia, syövät tosin muita eläimiä, mutta niinhän muutkin tekevät, kutovat meille esteitä, mutta voihan ne kiertää ja saattavat tipahtaa nenän päälle nukkuessa, mutta niinhän kärpänenkin tekee ja tahallaan. Luontolehdessä oli äskettäin kuva viherhämähäkistä. En ollut koskaan itse selalista nähnyt, mutta kuva oli hyvä ja selostus myös. Eipä mennyt kuin muutama päivä, kun asentaessani jääkaappia paikoilleen, sen takaa ryömi esiin juuri samanlainen vihreä hämähäkki. Se oli nopea ja kuvan ottamiseen olisi tarvittu salaman sukulaisuutta. Niinpä se ryntäsi huoneen poikki ovelle aiheuttaen ’ihastuneet’ kiljahdukset ennen kuin olin kameraani virittänyt. Näin niitä saattaa kohdata yllättäen ja aina pitäisi olla valmiina. No, onhan siellä Luontolehdessä se kuva, mitä sitä omaa ottamaan. Toisaalta…

Nyt hämähäkit ovat hitaita, nyt niitä voisi kuvata, kunhan vain löytäisi. Suojaväri lienee niiden parhaaksi, mutta onko se suojaväri ihmistä vastaan vai lintuja vai mitä? Linnut näkevät värejä tiettävästi niin kuin mekin, joten ehkä molemmat niin ihmiset kuin linnutkin ovat saaneet hämähäkin suojautumaan omaan värimaailmaansa omiin oloihinsa kolojen reunamille ja heinikoihin.

Verkonkutoja

hamahakki1

’Sateisen kesän onni on huomata muutakin kuin tavallisia lajeja. Kun yrittää tehdä ruutua sateessa ja paperit kastuvat, ei ole muuta mahdollisuutta kuin suojata ne reppuun ja alkaa katsella jotain muuta aikansa kuluksi, tyhjän panttina kun ei jaksa olla. Kuvan hämähäkki taapersi laudan pintaa tyytyväisenä elämäänsä tai ainakin siltä näytti. Se kierteli ensin kurkistamassa laudan takaa, tuli sitten näkyviin ja saapasteli lopuksi kahdeksalla jalallaan edestakaisin antaen kuvata itseään edestä ja takaa. Lajista minulla ei ole tietoa, ei edes siitä, tekeekö se verkkoa saalistaakseen, juokseeko se saaliinsa kiinni vai vaaniko se sopivalla paikalla.’

hamahakki2Hämähäkit on mielenkiintoinen lajiryhmä. Kun viileän yön jälkeen kulkee niityllä tai metsässä, huomaa kuinka valtavasti hämähäkkejä on, sillä joka paikka on täynnä kasteen esiinnostamia seittejä. Suurin osa seiteistä levittäytyy ruohonkorresta toiseen muodostaen kuin pienen nuotan. Suuret ristihämähäkin seitit on ripustettu puiden ja pensaiden väliin ja juuri niitä saa yleensä repiä kasvoiltaan kulkiessaan varomattomasti metsässä. Osa seiteistä muodostaa kuvioita niin kuin suppilohämähäkin onkalomaiset rakennelmat. Olikohan se vuosi sitten, kun niittysuppilohämähäkki oli esillä? Siihen piti kiinnittää huomiota ja sen elinpaikoista raportoida. Ainakin minulta se huomioiminen jäi kokonaan. Vasta tänä kesänä tapasin kuvan kaltaisia reikiä suolta ja nekin olivat Viron Saarenmaalla. Liekö tämä hämähäkki meillä muuttunut harvinaiseksi tai katoamassa? Toisaalta en muista sitä lapsuudestanikaan ja silloin sen kyllä olisi huomannut, niin tarkkaan kaikki paikat tuli tongittua.

Ilman hämähäkkejä elämä olisi erilaista. Lintumaailma olisi peräti toisenlainen, sillä hämähäkit ovat tärkeällä sijalla monen linnun ruokalistalla. Ilman hämähäkkejä me itse tuskailisimme hyttysten ja kärpästen kanssa huomattavasti enemmän, sille ne taas ovat hämähäkin ravintolistalla ensimmäisenä. Tänä kesänä tuntuu siltä, että hämähäkit olisivat saaneet paiskia enemmän töitä, olisi ollut itsellä helpompaa tonkia metsän aarteita. Yleensä tähän aikaan metsä alkaa olla paikka ilman hyttysmyrkkyä, nyt tuntuu että inisiöiden määrä vain lisääntyy. No, sehän kuuluu sinne ja onhan hämyreille syötävää.

Mielle

hamahakki3

’Yleensä kuulee ensimmäisen kerran puhuttavan joulusta heti juhannuksen jälkeen. Nyt ollaan kohta jo puolivälissä, vaikka ei sitä mielellään ajattele, koska siihen liittyy aina sellaista stressiä ja pimeyttä, joka tuntuu ahdistavalta. Kuitenkaan en voi olla löytämättä kuvasta mielleyhtymää jouluun: pallo roikkuu kuin kuusen oksalla jouluaattona. Kun näin tämän noin puolen sentin suuruisen sammalesta riippuvan pallon hämäläisessä lehdossa, ajatus joulusta tuli elävästi mieleen, oli hämärää, hiljaista ja salaperäistä. Todellisuudessa tässä on hämähäkin koti. Siitä, minkä hämähäkin se on, en tiedä mitään, ellei joku valista minua asiassa. Hämähäkki kutoo riippuvan pallonsa munien suojaksi ja tuolla joulupallon sisällä saattaa olla satoja munia ja myöhemmin saman verran pikkuisia hämähäkkejä, ellei jokin suurempi otus pistä koko komistusta ennen sitä poskeensa. Tällä paikalla kasvoi muuten upeita sammalia: ripsikellosammal, suikalesammal ja karvahiirensammal. Kaikki ovat jonkinmoisia harvinaisuuksia täälläpäin.’