Avainsana-arkisto: harrastus

Mielenkiinto

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Jaspisyökkönen

Ihmisen ajatuksenjuoksu on mielenkiintoinen. Tuntuu kuin se olisi rajaton. Moni työssäkäyvä haikailee eläkkeellepääsystä ja vapaudesta, mutta pelkää, ettei keksi mitään tekemistä ja pitkästyy. Kuitenkin maailma on täynnä mielenkiintoisia asioita. Nuorena keräsin hyönteisiä, mutta se jäi, kun ei ollut sopivaa kirjallisuutta määrittää löytöjään. Niinpä se unohtui lähes kokonaan, kun tilalle tulivat kasvit. Kasvikirjoja on tehty kattavasti myös omalla kielellä. Tämä varmaan on syynä niin lintu- kuin kasviharrastuksenkin voilyymiin. Monet muut lajikokonaisuudet ovat jääneet vain muutamien innokkaiden ja uutterien varaan.

Kun sain muutama vuosi sitten Luopioisten putkilokasviston kartoitettua, niin kiinnostus aiheeseen alkoi hiipua ja en tuntenut löytyväni intoa lähteä tekemään Atlas-ruutuja muualta, vaikka tarvetta siihen olisi ollutkin. Sitä oli tullut tehtyä kolmisenkymmentä vuotta. Mieli tahtoi uutta. Viisitoista vuotta sitten lähdin sammalten pariin ja se on kantanut tähän asti. Luopioisten sammalkartoitus on edelleen kesken ja vaatisi kovasti töitä saattaa se samalla tasolle putkilokasvien kanssa. Huomaan kuitenkin, että siinäkin on tullut eteen esteitä, jotka kielivät pakonomaisuudesta ja sitä tunnetta inhoan. Niinpä rinnalle alkoi nousta vanha lapsuuden into kerätä hyönteisiä, mutta nyt uudella tavalla. Enää ei ole halua koota laajaa kokoelmaa koppakuoriaisia, neulata niitä laatikkoon ja unohtaa varastoon, niin kuin nuorena. Nyt on halu kuvata ja koota digitaalinen kuvakokoelma eri lajeista.

Viherlude

Hyönteisten ja muidenkin pienten eliöiden lajimäärä on uskomaton. Kun tein vuosi sitten Kukkian luontokeskukseen näyttelyä Luonnon monimuotoisuus, niin havahduin tosiasiaan, että maailmaa hallitsevat pienet eliöt. Kun maapallolta on tällä hetkellä nimetty n. 5500 nisäkästä niin hyönteislajeja on yli miljoona ja hämähäkkejäkin n. 100 000. Kun putkilokasveja on vastaavasti n. 240 000 niin bakteereja on miljoonia. Luvut ovat kuitenkin tämän hetken tietoa, mutta todellisuus on muuta. Sanotaan, että sienistä tunnetaan tällä hetkellä ehkä viidesosa ja mitä pienempiin eliöihin mennään, sitä huonommin ne lajilleen tunnetaan. Maapallon nyt tunnettu lajimäärä lienee parinkymmenen prosentin luokkaa kokonaislajimäärästä. Paljon olisi vielä tutkittavaa.

Viime vuosina vihdoinkin on alettu kiinnittää huomiota luonnon perusyksikköön eli lajiin. Puhutaan sadan laji tai tuhannen lajin tuntemisen tavoitteesta ihan tavallisten harrastajien kohdalla. Peruskoulu aikoinaan vei opetuksen hakoteille, kun lähdettiin puhumaan ekosysteemeistä ja vuorovaikutuksesta vaikka ei tunnettu lajeja. Näitä opetettiin minun kouluaikanani 60-luvulla ja niitä myös osattiin kasvienkeruun ja opetuksen vuoksi.

Kirjoverkkoperhonen

Valokuvaus on mennyt hurjasti eteenpäin viime vuosina. Nyt kännykällä saa kuvan pienestäkin ötökästä ja kuva ei maksa mitään. Kamerat ovat parantuneet valtavasti makro-ominaisuuksien ja pinoamisen myötä, joten niillä saa laadukkaita kuvia muutaman millin hyönteisistäkin. Netti on täynnä lajikuvia ja vaikka kaikki ei ole oikein, niin sitä kautta pääsee kuitenkin jäljille. Monet FB-ryhmät auttavat tunnistamisessa ja ne jotka tietävät auttavat usein mielellään eteenpäin innokasta harrastajaa. Vaikka valokuva ei aina kerro lajia, niin suku- tai heimotasolle ainakin pääsee. Myös netissä on hyviä sivustoja, joita voi käyttää määritykseen. Laji.fi kertoo lajeista paljon, vaikka se ei määritykseen olekaan paras mahdollinen. Googlen kuvahaku on jo huomattavasti parempi, kasveilla pl@ntnet on vallan verraton varsinkin ulkomailla, jossa monet kasvit ovat ihan hakusalla. Appi-puolella Muuttolintujen kevät linnuissa ja iNauralist auttavat kännykkäsovelluksina niin aloittelijaa kuin jo pidemmällekin ehtinyttä. Monia muitakin on olemassa, kun vain etsii. Kannattaa kokeilla.

Tänä päivänä pääsee paljon paremmin lajien kirjoon käsiksi kuin 50 vuotta sitten. Kaikki riippuu vain innostuksesta ja kärsivällisyydestä, Tekemistä riittää.

Syksy ja sammalet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Pahtaomenasammal

’Tuntuu siltä, että tämä blogi on kääntynyt lähes kokonaan sammalpohdinnoiksi. Vuoden aikana olen riipustanut tänne joka viikoksi yhden sammalen tarkoituksena lisätä sammalten tunnettavuutta ja lukijoiden mielenkiintoa niitä kohtaan, jopa mahdollisuutta opetella niitä tuntemaan. Vielä tätä vuotta on jäljellä muutama viikko ja niillekin olen esiteltävät katsonut valmiiksi.

Koko ikäni olen tarkkaillut luontoa, lintuja, hyönteisiä, sieniä ja kasveja. Aikojen kuluessa on tullut otettua toistasataatuhatta valokuvaa ja kerättyä muistikirjat täyteen havaintoja eliöistä. Lisäksi ovat näytteet. Olen pitänyt kortistoa, johon olen tallentanut etiketit kaikista keruuksista vuosien varrella. Itse näytteet ovat suurelta osin museoiden kätköissä, mutta niiden tiedot ovat edelleen tallessa koneellani. Näitä lienee liki parikymmentä tuhatta, pääasiassa kasvinäytteitä, putkilokasveja ja sammalia, mutta myös sieninä.

Savikkolapiosammal

Mikä sitten juuri sammalissa kiinnostaa? Viimeisten vuosien aikana olen kerännyt ja kuvannut lähes yksinomaan sammalia. Alkusysäys oli tietenkin oppia jotain uutta, kun kotimaiset ja lähialueiden putkilokasvit olivat tulleet tutuiksi. Mielenkiinto suuntautui siis muualle. Sammalet on hieno ryhmä, josta en ennen alkua tiennyt oikeastaan mitään. Nytkään en vielä tiedä paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että mielenkiinto säilyy. Usein kuulee sanottavan, ettei sammalissa ole paljoa mietittävää, kun niitä on niin vähän. Tämähän ei pidä paikkaansa, meilläkin lajeja on liki tuhat ja lisää löytyy vuosittain. Toiseksi sammalet ovat joskus tosi vaikeita määrittää.. Sekin lisää intoa. Ja tietysti myös se, että niitä voi katsella ja keräillä ympäri vuoden. Muutama päivä sitten olin vielä retkellä sammalten vuoksi.

Lajien uhanalaisuus on myös harrastusta lisäävä tekijä. Sammalissa on lintujen ohella eniten uhanalaisia lajeja maassamme. Näiden etsiminen ja ilmoittaminen eteenpäin luo jännitystä. Toiseksi sammalet vaativat usein mikroskooppityöskentelyä, koska tuntomerkkien erot ovat vähäisiä. Jonkin lajin parissa pitää uurastaa uudestaan ja taas uudestaan. Oppimista riittää koko ajan. Tänäkin kesänä luulin löytäneeni täältä jo ammoin hävinneen lajin uudelleen, mutta kun sitten porukalla mietittiin ja vertailtiin, se osoittautui kuitenkin toiseksi lajiksi ja löytö latistui. Tämä kuitenkin innosti jatkamaan ja suuntaamaan askelet uusille paikoilla.

Purokinnasammal

Sammalten tutkimisen voi aloittaa kotiovelta. Betoniportaan kyljessä kasvoi kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens), pihalaattojen välissä pieni jyväsvarstasammal (Pohlia annotina) ja pihapuun oksanhaarassa kujasammal (Pylaisia polyantha). Pitkälle ei siis tarvitse mennä. Myös pientä tutkimusta voi tehdä ihan pihapiirissä: millaisella alustalla sammal kasvaa, miltä sammal näyttää kuivana tai märkänä, mitkä sammalet ensinnä tulevat muokatulle alustalle tai pihakiveykselle? Mahdollisuuksia on, vaarana vain on liiallinen innostuminen ja pian löytää itsensä ryömimästä pitkin pellonpientareita. Vaan onko sekään vaarallista? Joka tapauksessa, sammalten harrastaminen kannattaa.’

Näytteet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

näytteet’Sadepäivien ratoksi olen järjestellyt kasvinäytteitäni luovutettavaan kuntoon. Aloin viime vuonna miettiä yli kymmenentuhannen näytteeni loppusijoituspaikkaa ihan tosissaan. Olen aina kuvitellut, että ne joskus päätyvät museokokoelmiin jonkin yliopiston suojiin. Kyselykierros tuotti harrastajalle aika tylyn vastauksen. Museot ovat näytteitä pullollaan, ei ole enää itsestään selvää, että niitä huolitaan. Mitä niille sitten teen? Vastauksia, hyviä ja huonoja, tuli, mutta ne eivät minua tyydyttäneet. En ollut vielä valmis pinoamaan näytteitäni pihalle juhannuskokoksi.

Eihän tästä ole vielä pariakymmentä vuotta, kun museoihin kyseltiin vanhoja koululaisherbarioitakin. Itsekin silloin sain niitä muutaman toimitettavaksi eteenpäin. Ajat muuttuvat ja toki on ymmärrettävää, etteivät museot ole mitään heinälatoja. Aktiivinen harrastaja ei kuitenkaan ole tehnyt työtään siinä mielessä, ettei sillä ole mitään merkitystä. Lopulta kyselyni tuotti tuloksen ja saan ainakin osan näytteistäni Keski-Suomen Luontomuseon suojiin. Kiitos heille!

Tämä kokemus herättää kyllä muutakin mietittävää. Onhan se totta, ettei museoihin kannata säilöä tuhansia vesiheiniä eikä muita ihka tavallisia lajeja. Keskusteluissa lajien uhanalaisuudesta on vilahdellut tarve, kerätä kontrollinäytteet uhanalaisista lajeista, jotta tiedämme varmasti sen edelleen löytyvän kasvupaikaltaan. Sammalien ja muiden vaikeasti määritettävien lajien kohdalla sen jotenkin vielä ymmärtää, mutta muuten ei. Tätä menoa harvinaiset ja uhanalaiset lajit saavat yliedustuksen kokoelmissa ja tavallisia lajeja saa koluta laarin pohjalta.

Kasviharrastajia ei maassamme ole liikaa. On turha karkottaa näitä vähiäkin pois huonolla diplomatialla. Parempi vaihtoehto on hallittu kontrolli. Museo ottaa vastaan ja valitsee tarvitsemansa. Loput voi sitten hävittää. Onneksi omiin muutaman näytteen eriini on vielä suhtauduttu myönteisesti. Ymmärrän toki, että tuhansien näytteiden määrä hirvittää ketä tahansa, niin minuakin.’