Avainsana-arkisto: jäänne

Mukava löytö

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

keltapeippi

’Nopeasti katsottuna ylläolevassa kuvassa ei ole mitään kummallista, vähän nuutuneita lehtiä vain. Niin minäkin luulin, kun katselin hämärässä elokuun illassa vanhan pellon laitaa Holjassa. Lähempi tarkastelu muutti ajatuksia ensin epäileväksi sitten onnelliseksi: vanha tuttuhan se siinä köllöttelee. Tosin en ole keltapeippiä (Lamiastrum galeobdolon) aikaisemmin Luopioisten luonnossa nähnyt, mutta kylläkin katsellut sitä muutamassa puutarhassa. Kirjatiedot kertovat sen olevan koristekasvin, joka esiintyy viljelyjäänteenä vanhoissa puutarhoissa ja puistoissa lounaisessa Suomessa. Harvoin sitä tavataan viljelykarkulaisena rehevistä metsistä. Alkuperältään se on keskieurooppalainen laji ja aikaisemmin olenkin sitä katsellut saksalaisessa pyökkimetsässä. Silloin sillä oli kauniit keltaiset kukat, juuri samanlaiset kuin valkopeipilläkin, mutta väriltään siis keltaiset. Suomessa en kukkia ole nähnyt, edes puutarhassa. 

Nyt löytynyt kasvusto sijaitsi vanhan pellon reunassa ranteenvahvuiseksi kasvaneessa haavikossa parin neliön alalla. Se näytti voivan hyvin ja kuten kuvastakin näkyy, sen rönsyt ovat elinvoimaisia ja eteenpäin pyrkiviä. Rönsylehdistä sen erottaakin, koska niissä on vaaleitä laikkuija aivan kuin niille olisi kaatunut maalia tai kasvanut hometta. Mistä tämä kasvi sitten on sinne joutunut? Lähellä kasvustoa on sijainnut vanha asuinrakennus ja pelto on ilmeisesti ollut tämän talon käytössä. Niinpä kasvusto saattaa olla kuitenkin viljelyjäänne, vaikka se onkin hyvin itsenäisen tuntuinen. Toinen mahdollisuus sen ilmaantumiseen on tuo iänikuinen roskien metsään kuskaaminen. Kun puutarhajäte kipataan sopivalle paikalle, eivät kaikki kasvit kuivu ja kuole, osa kasvaa edelleen ja muodostaa joskus kiusallisenkin tulokaskasvuston. Näin käy koristepensaista spireoille, angervoille, ruusuille ja muillekin ruusukasveille. Joskus on vaikea läpäistä tiheää luumupuukasvustoa paikassa, jossa sitä ei pitäisi olla ollenkaan. Oli miten oli, hyväksyn keltapeipin kuitenkin Luopioisten kasvistoon kuuluvaksi. Se on 741. laji ja kolmas tänä kesänä löydetty. Onneksi olkoon uudelle tulokkaalle ja menestyköön kasvupaikallaan, jota tällä hetkellä ei uhkaa mikään muu kuin umpeenkasvu ja se onkin paha uhka pienelle yrittäjälle.’

Yllättävä koristepuu

Julkaistu , kirjoittanut
6

pyökki

’Syksyn koleus ja märkyys tekevät joskus kepposia. Tavallinen paatsama saattaa muistuttaa eksoottista kanukkaa ja pajun lehdet kimallella kuin tuhkapensaat. Niinpä hieraisin silmääni oikein kunnolla, kun ystäväni kanssa syksyn hämärässä näimme kuvan kiiltävät lehdet pilkottamassa sammaleista kiveä vasten vanhan autiotalon pihapiirissä. Mikä kumma kasvusto tuo on? Onko se ollenkaan todellinen? Omenapuu vai kirsikka? Eipä ollutkaan, ei mikään ensin arvaamistamme. Kun oksaa ja koko pensasmaista puuta katsoi tarkemmin, oli pakko päätyä pyökkiin, niin mahdotomalta kuin se tuntuikin etelähämälaisessä metsässä.’

Pyökki (Fagus sylvatica) on kesävihanta lehtipuu, joka vaaleanharmaa runko on paksu ja sileä. Lehdet ovat ehyet ja soikeat, yleensä ehytlaitaiset suippotyviset ja -kärkiset sekä kiiltävän kovat. Silmut (näkyy kuvassa) ovat pitkät, hoikat ja suipot. Näillä tuntomerkeillä sitä ei juuri sekoita mihinkään muuhun puuhun maassamme.

Pyökki on eurooppalainen puu. Sen kasvualuetta ovat runsasravinteiset metsät Länsi- ja Keski-Euroopassa. Tavallisesti se muodostaa lähes puhtaita metsiköitä ja niinpä tällaiset metsät parikymmenmetrisine puineen ovat juhlava näky. Se on taloudellisesti merkittävä puu, esim. Saksassa sitä hakataan vuosittain noin 10 miljoonaa kuutiota. Se onkin Saksan yleisin puu. Suomessa pyökkiä on kasvatettu hyvin harvinaisena koristepuuna. Itse olen nähnyt sen vain arboreettumissa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Siementaimia on löydetty muutaman kerran Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Joskus näkee puistossa tumman violetinruskean veripyökin (’Atropunicea’).

Pyökki on arvokas puu, jota käytetään rakennuspuuna, parkettien raaka-aineena ja kovuutensa vuoksi myös työkaluissa, huonekaluissa ja koristeissa. Meillä siihen helpoimmin törmää juuri parkettikaupassa tai yllättäen syödessään jäätelöä. Tikkujäätelön puinen tikku on usein juuri pyökkiä. Aikoinaan puu on ollut hyvinkin merkittävä myös kirjoitustaidon kannalta, sillä Saksassa kaiverrettiin vanhimmat kirjaimet juuri pyökkiin. Niinpä se onkin antanut nimensä saksankielessä kirjaimelle, englannissa kirja (book) taas periytyy saksan kielestä ja ruotsissakin kirja ja pyökki ovat sama asia. Lieneekö Guttenbergkin rakennellut irtokirjasimiaan myös pyökistä kehitellessään kirjapainotaitoa?

Eipä siis ole ihme, että hieraisimme silmiämme, sillä kyseessä on suuri harvinaisuus. Luopioisten metsässä viljelyjäänteenä kasvava pyökki kiinnosti sen verran, että kyselin paikallisilta asukkailtakin sen alkuperää, mutta kukaan ei sitä muistanut. Autiotalossa aikoinaan asunut muisteli veljensä olleen joskus Ruotsissa töissä ja mietti, olisiko tämä tuonut siemenen tai taimen mukanaan, mutta epäili, ettei veljellä ollut tällaisia harrastuksia. Talo on jäänyt autioksi jo vuosikymmeniä sitten eikä sitä ole sen jälkeen asumiseen käytetty edes kesämökkinä. Niinpä pyökin ikä, vaikka se edelleenkin on pensasmainen, lienee useita kymmeniä vuosia. Kuitenkin se oli edelleen rehevä ja elinvoimainen kasvaessaan pahasti villiytyneessä puutarhassa sen reunalla kuusten katveessa, varjokasvi kun on.

Mikä sitten on tuon kasvin tulevaisuus? Metsä on hyvää kyytiä valtaamassa pihapiiriä, sireenit kutistuvat, ruusut lopettavat kukintansa, heinä valtaa kukkapenkit. Pyökin on peittänyt alleen suuri kuusi ja mikäli se jatkaa kasvuaan samalla voimalla, ovat pyökin päivät luetut. Mietin, uskaltaisiko sitä hiukan auttaa, vaikka vain vähän katkomalla pahimpia kuusenoksia? Ehkäpä sen teen, niin pyökki saisi vielä monta hyvää vuotta elämäänsä.

Rucola

Julkaistu , kirjoittanut
3

rucola

Palasin Lissabonista muutama päivä sitten. Siellä torit olivat jo auki ja tuoreet vihannekset pöydillä odottamassa ostajaa. Kuva on kauppahallista, jossa myyjät jo lopettelivat myyntiä. Rucolan sain kuitenkin varmennettua.

Viime syksynä kierrellessäni Luopioisten Evinsaloa ruutukartoituksen merkeissä tapasin mökkitien laidassa vihannesmaan, jossa kasvatettiin perunaa, juureksia, salaatteja ja mansikkaa. Tähystin tieltä kasvimaata rikkaruohojen toivossa. Siitä löytyikin ruutuun ne tavalliset peipit ja pillikeet, puutarharikat ja muutama kestorikkakin. Mansikkamaan laidassa kasvoi kuitenkin minulle tuntematon ristikukkainen kasvi. Pidin sitä ensin peltoretikkana, mutta lehtien outo muoto sai epäilemään määristystä. Niinpä kurkoitin käteni kasvimaalle ja otin kasvista näytteen.

Talvella olen sitten pyöritellyt näytettä käsissäni usammankin kerran. Se ei näytä miltään tuntemaltani kasvilta. Kukat ovat hailakan keltaiset, alalehdet mutkalaitaiset, ylälehdet oudon liuskaiset ja liuskat tasasoukat, varsi alaosastaan puutunut. Mielessäni pyöri jokin kauan sitten keräämäni kasvi, mutten saanut sitä palautettua mieleeni. Selviä lituja näytteessä ei vielä ollut, joten kirjan määrityskaavasta ei ollut paljonkaan hyötyä. Lopulta kävin läpi ulkomailta keräämiäni ristikukkaisnäytteitä ja sieltä löytyi Ruotsin Gotlannista jo 1980-luvulla kerätty näyte, joka muistutti erehdyttävästi Evinsalon kasvia: isohietasinappi (Diplotaxis tenuifolia). Se ei vain ollenkaan sovi Suomesta löydettäviin kasveihin. Tämä kasvi on nimittäin ikivanha painolastikasvi, eli se on kulkeutunut aikoinaan Suomeen purjelaivojen painolastina olleen maan mukana ja löydetty siksi vain rannikolta eikä sieltäkään enää moneen vuosikymmeneen, siis todella harvinainen satunnaiskasvi.

Lähetin kyselyn Helsinkiin ja kasvimuseolta tuli sitten maaliskuussa Raino Lampisen arvelu rucolasta, joka on kaupallinen nimitys hietasinapille. Hänelle oli ilmoitettu vastaavalla tavalla muutama vuosi sitten löytö, jonka oli lopulta todettu olevan viljellyn rucola-salaatin.

Rucola on kotoisin Etelä-Euroopasta ja sitä on siellä kasvatettu jo kauan salaatti- ja lääkekasvina, liekö ihan antiikin ajoista saakka. Aikaisemmin sen nimikin oli Rucola selvatica. Suomessa tämän kasvin viljely on viime vuosina nopeasti yleistynyt ja sen siemeniä saa nykyään jokaisesta hyvinvarustetusta siemenkaupasta. Esikasvatus voidaan aloittaa jo huhtikuussa tai siemen voidaan kylvää suoraan avomaalle. Esikasvatettuna kasvi itää 20 asteen lämpötilassa 5-10 vrk:ssa. Ulkona, kun yölämpötilat ovat nousseet yli +7 asteen, taimet ilmaantuvat parissa viikossa. Itävyys vaihtelee suuresti, ollen alimmillaan jopa alle 30%. Satoa voidaan leikata monta kertaa kesän aikana. Peitettynä talvehtiminen saattaa onnistua. Kasvin kiusana ovat kirpat ja kaaliperhoset, kuten muillakin ristikukkaiskasveilla. Siemen on hyvin pieni: 1 g:ssa on n. 10 000 kpl siemeniä. Kukat ovat hyväntuoksuiset ja kiinnostavat siksi hyönteisiä.

Mielenkiintoista tässä koko jutussa on se, etten ole tullut ajatelleksi, että salaatit eivät olekaan kaikki sikurikasveja. Tavallinen salaattihan on voikukan sukulainen ja muuttuu samalla tavalla kitkeräksi, jos se pääsee kasvamaan kukkivaksi, maitiaisnestettäkin siitä löytyy. Rucola on siis ristikukkaiskasvi kaalien sukulainen, joten sieltäkin löytyy ihan kunnollisia salaattikasveja.

En vielä lisää hietasinappia Luopioisten kasviksi, koska löytö tuli tehtyä kasvimaalta, jossa sitä oli kesän aikana kasvatettu. Kasvi on siis viljelyjäänne enkä ole muitakaan näin selviä viljelykasveja ottanut kasvilistaan mukaan. Jos se kasvaa siellä vielä ensi kesänä, niin sitten asia onkin jo ihan eri. Täytyypä käydä vilkaisemassa, mutta pahoin pelkään kovan talven tuhonneen tämän viljelykarkulaisen.