’Elämän rikkautta – luonnon kauneutta!
Yläkuvassa värikkäät tuomenlehdet ovat sitä rikkautta, jota näin syksyllä saa kohdata retkillään. Kun kasvi siirtää vihreän klorofyllin talteen seuraavaa kasvukautta varten, jää lehtiin jäljelle vähemmän tärkeät aineet ja värit, jotka voi huoletta hukata maatumaan ravinnoksi tuleville kasveille. Vain leppä pudottaa lehtensä vihreinä, koska pystyy valmistamaan ilmakehän typestä juurinystyröidensä avulla ravintoa. Me saamme nauttia ruskan väreistä syksyisin aivan ilmaiseksi. Tänä syksynä luulin, ettei ruskaa tule ollenkaan, kun tuuli ravisteli pihapuiden lehdet maahan ennen aikojaan, mutta se oli vain paikallista. Jo naapurikylällä haavat hehkuivat keltaisina, pihlajat punaisina, koivut hillitymmissä vivahteissa. Erityisesti ihailin pihaan istuttamaani pilvikirsikkaa. Sen syvät punavoittoiset värit sykähdyttivät maisemassa. Silloin en ollenkaan muistellut tämän tulokaskasvin satoja siementaimia keväisellä kasvimaalla enkä metrisiä juurivesoja syksyn puutarhassa. Pysyyhän se kurissa, kun vain jaksaa hoitaa.
Myös metsässä ruska näkyy, me vain usein kuljemme sen ohi. Havupuut pysyvät vihreinä, sammalet myös, heinät ruskettuvat, kukkakasvit kuivettuvat tunnistamattomiksi. Oikeastaan metsästä ruskan näkee parhaiten jo elokuun mustikanlehdissä, mutta ne varisevat aikaisin. Lehtipuut tietenkin kellastuvat ja pensaat saavat aikanaan värinsä, itse olen aina ihaillut kortteiden kauniita syysvärejä korpimetsässä, jossa muuten on hyvinkin tummaa ja väritöntä. Lehtokorte muuttuu valkoiseksi ja on kuin haamu maisemassa, kuvan metsäkorte on kauniin kellertävä ilopilkku pilkistellessään muun kasvillisuuden seasta. Kohta sekin maatuu, mutta vielä nyt sen värin helposti huomaa.
Olen aina pitänyt syksystä, ehkä syynä ovat juuri metsän värit. Vaikka kylmän ja pimeän ajan tulo on väistämätöntä, antavat syksyn värit voimia kestää. Turhaan ei puhuta kaamosmasennuksesta, se on monesti ihan todellinen. Muistelemalla syksyn rikkautta, kaamoksen hämärän ja kuoleman ottaa vastaan helpommin.’
