’Näin syksyllä, kun ruskan värit alkavat hiipua ja ankea ruskea eri vivahteissaan hiipii kaiken ylle, huomaa helpoimmin kääpämäisten sienten väriloiston. Monesti myös kosteus korostaa niiden värejä. Helposti ajattelee, että kaikki puissa kasvavat sienet ovat kääpiä, mutta ainakin itse vasta muutama vuosi sitten tajusin, että siellä elää paljon muitakin sieniryhmiä, kuten orvakat, nahakat ja vuotikat. Lajeja näissä ryhmissä on satoja ja niiden toisistaan erottaminen vaatii asiantuntemusta. Yhteistä näille kantasienille kääpiin verrattuna on se, ettei lakin alla ole pillejä, ei myöspään helttoja tai piikkejä. Alapinta on usein nahkamaisen sitkeä ja sileä. Värityskin muistuttaa nahkaa. Monet niistä ovat lisäksi kokonaan tai puoliksi resupinaattisia eli puun pinnanmyötäisesti kasvavia sieniä.

Yläkuvan kääväkäs lienee karvanahakka (Stereum hirsutum), joka on hyvin yleinen lehtipuun valkolahottaja. Se ilmaantuu nopeasti ulos varastoituun puutavaraan ja aloittaa välittömästi työnsä eli puun selluloosan hajoittamisen. Näissä sieniryhmissä on myös vahingollisia sieniä, jotka saattavat lahottaa eläviäkin puita. Sienihän on oikeastaan rihmaa ja lisääntyäkseen suvullisesti se muodostaa rihmasta itiöemiä eli niitä lakkimaisia tai koukeroisia palleroita, joita me kutsumme sieniksi. Näissä itiöemissä sitten muodostuvat itiöt, jotka toimivat sienen suvullisina leviämiseliminä. Harvoilla sienillä itiöemät ovat monivuotisia kuten suurella osalla kääväkkäistä.

Kun olin ottanut ylläolevan kuvan, käänsin raitapölkyn pystyyn ja huomasin sienen valloittaneen koko pölkynpään. Karvanahakka oli muodostanut pölkylle kruunun. Monesti kääväkäs levittäytyykin koko puulle ja muuttaa sen nopeassa tahdissa puruksi ja maaksi jälleen. Oikeastaan sienet ovat hyödyllisiä eliöitä, sillä ilman niitä metsät olisivat täynnä lahoamatonta puuta ja jätettä. Valtaosan tuosta hajottamistyöstä tekevät juuri lahottajasienet. Samalla niiden luoma alusta pitää yllä uskomattoman monimuotoista elämää: matoja, hyönteisiä, alkueläimiä yms.

Täytyypä jatkossa kuvata muitakin kääväkkäitä, vaikka vain niiden kauniin syysvärin vuoksi, niin ja miksei niiden hauskojen nimienkin vuoksi. Kirjasta löysin nimittäin nahakoiden, orvakoiden ja vuotikoiden lisäksi myös kesiköitä, pehmiköitä, punakoita, nahkoja, kuorikoita, kelmukoita, torvakoita, rypyköitä, vanukoita, rosokan, silokoita, härmäköitä ja niin – tietenkään ei saa unohtaa myöskään kääpiä.’