’Pokkarihyllystä tarttui näin suven kynnyksellä matkaani Matti Mäkelän jo 90-luvulla kirjoittama Sääkirja. Sitä olen nyt iltasella kaikenlaisen puuhailun jälkeen tavaillut ja monesti nukahtanut sen ääreen suu lievässä mielihyvän virneessä. Mäkelän huumori sopii minulle, vaikka sitten iltalukemiseksi. Paljon olen säästä lukenut ja sitä opetellut tuntemaan, mutta siitä huolimatta vielä löytyi tästäkin uutta ja mukavaa. Voiko muuten olla totta, että pääsiäinen on täsmälleen samana päivänä joka 532. vuosi? Sehän määräytyy kevätpäivän tasauksesta seuraavan täydenkuun jälkeiseksi ensimmäiseksi sunnuntaiksi. Näin kirjassa väitetään.’

Kirja jakautuu kahteen osaan. Alkupuolella kirjailija keskittyy pohtimaan sään historiaa ja sen vaikutusta maapalloon, sen asukkaisiin, kulttuuriin ja ihmisen elämään. Loppupuoli kuvaa sitten vuoden kiertoa kuukaudesta toiseen ja sään vaikutusta siihen tai sen ennustamista eri tapahtumien kautta. Kirja ei ole puhdas tietoteos, vaikka siinä onkin paljon tutkittua tietoa ja kansanperinnettä. Kirjailija lähestyy aihettaan myös kirjallisessa mielessä huumori silmäkulmassa ja kokemuksen tuoma painoarvo taustanaan.

Kirja pohjaa lukuisiin tutkimuksiin mutta myös kirjailijan omiin kokemuksiin. Hän kertoo merkinneensä vuoden ajan muistiin kaiken havaitsemansa säästä ja käyttäneensä sitten näin saamaansa tietoa kirjan pohjana. Kirjan loppupuolella kansanperinne kohdentaa sään ennustamisen muutamiin merkittäviin päiviin, esim.: Paavalin pakkaset, Markun päivän kylmyydet ja Laurin jälkeiset rautayöt. Sääkalenteri on ollut elämän ehto ennen vanhaan ja sillä lienee maaseudulla vieläkin oma merkityksensä.

Vaikka kirja pohjaa vain yhden vuoden intensiiviseen tarkkailuun, on sen pohjana vuosikymmenien merkinnät sääpäiväkirjaan. Näistähän kansan ns. sääprofeetatkin tietonsa ammentavat, kuka pistää sammakon, kuka etanan ne sitten ulos suoltamaan.

Olen itsekin merkinnyt muistiin säähavaintoja vuosikymmenten ajalta, mutta en osaa niistä säätä ennustaa. Vanha kunnon aasinhäntämittari taitaa olla yhtä luotettava säänennustaja kuin omat arvauksetkin. Kirja on mielenkiintoinen lukea ja vaikka sää on yleisin puheenaihe ihmisten kesken, ei tämä tuntunut ollenkaan päälleliimatulta eikä väkinäiseltä. Ehkäpä meille suomalaisille on tärkeää puhua säästä, arvailla sen muutoksia ja ihmetellä sateen määrää kesällä. Se on sitten ihan eri asia, löytyykö koskaan sellaista ihmistä joka olisi joka säähän tyytyväinen. Kuka pitää auringosta ja lämmöstä, kuka kylmästä ja pakkasesta. Joku haluaa kokeilla voimiaan oikein kovaa tuulta vastaan, onpa sateessa tanssijoitakin, joille se tuo nautinnon. Itse en viitsi auringossa kauaa liikkua, makaamisesta puhumattakaan. Se alkaa tympäistä ja pää tulee kipeäksi.

Mäkelän kirja on ilmestynyt jo 90-luvulla, mutta muutamia ajankohtaisia kommentteja lukuunottamatta se on edelleen luettavassa ja nautittavassa kunnossa.

Mäkelä, Matti: Sääkirja. WSOY, 1998. 353 s.