Avainsana-arkisto: Kartoitus

Piensuot

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen nyt aktiivisesti tarkastellut Luopioisten sammalajistoa 15 vuoden ajan. Jo ennen sitäkin keräilin mielenkiintoisennäköisiä sammalia herbarioon, mutta en osannut niitä määrittää. Muistan, kuinka Jyväskylän yliopiston lehtori Veli Saari lupautui katsomaan sammalnäytteeni läpi 2000-luvun lopulla ja palauttaessaan totesi naurahtaen, että fifty-fifty. Niinhän se oli, puolet määrityksistä oli väärin. Se sisuunnutti ottamaan selvää. Hommasin mikroskoopin ja määrityskirjallisuutta, jotka ovat välttämättömiä tänäkin päivänä. Aina nekään eivät tahdo riittää, vaan on edelleen turvauduttava toisten apuun. Kiitos heille.

Kuluneen kesän aikana olen jatkanut Luopioisten sammalflooran kartoittamista pienten soiden avulla. Valinnan olen tehnyt suon luonnontilaisuuden ja koon perusteella. Tällaisia soita alueelta löytyy viitisensataa. Kartalta olen valinnut vain todelliset suot (retkikartalla tummempi sininen väri) ja jättänyt soistumat (vaaleampi sininen väri) pois. Kuitenkin suolla on useasti huomannut, ettei kartalla ojittamaton suo olekaan sellainen, vaan jossain vaiheessa sinne on kaivettu oja, joka kuljettaa suon vedet muualle ja alue on muuttunut. Tällaisia on kartan luonnontilaisista soista ollut liki puolet. Myös raivaukset ja hakkuut ovat muuttaneet suon luonnontilaisuutta. Olisikin kiireesti saatava metsälakiin muutos pienen suon turvaksi. Nythän vain ruoho- ja heinäkorvet kuuluvat metsälain mukaan kohteiksi, joita on syytä suojata suojavyöhykkeellä. Eri asia on, kuinka sekään käytännössä toteutuu. Suuri vastuu lankeaa metsäammattilaisille ja heidän tietämykselleen. Olen siinä yrittänyt vaikuttaa paikallisella tasolla käymällä neuvojan kanssa yhdessä tarkastamassa arvokkaita paikkoja. Monesti kuitenkin huomaa, että tulee liian myöhään, vahinko on jo tapahtunut.

Onko noissa soissa sitten jotain erikoista? En ole vielä tehnyt mitään laskelmia enkä päätelmiä löydöistäni. Olen käynyt läpi noin sata suota, joista liki puolet on osoittautunut muuntumiksi edellä mainituista syistä. Lopuista olen tehnyt selvityksen lajilistoineen. Suo on ainutlaatuinen ja vanha luontotyyppi silloin, jos se on saanut olla rauhassa. Menneinä aikoina, kun metsillekään ei arvoa laskettu, myös suot pysyivät soina. Korkeintaan sieltä nostettiin turvetta karjan kuivikkeeksi. Nämä alueet saattavat vielä näkyä soilla nevamaisina laikkuina. Turpeennostosta on kuitenkin kulunut jo niin pitkä aika, etten ole suota sen vuoksi hylännyt. Suon erikoisuus onkin sen pysyvyydessä. Luontaisesti suo ei kovin helpolla katoa. Niinpä myös sen kasvillisuus on ikivanhaa. Kerran lapsena hain suolta itselleni partiokepin, kun sellainen piti olla. Männynkäkkyrä sopi siihen hyvin. Sitä työstäessäni innostuin laskemaan sen vuosirenkaat. Hämmästys oli suuri, kun männyn iäksi sain 80 vuotta ja kuitenkaan se ei ollut rannetta paksumpi eikä paljon minua pidempi. Sammalista sanotaan, että ne ovat ikuisia. Tämä väite perustuu siihen, ettei niillä ole juuria, vaan ne kuolevat toisesta päästä ja kasvavat toisesta eli saattavat olla hyvinkin vanhoja.

Kahden hehtaarin suolta saattaa löytää 60 sammallajia riippuen suon monimuotoisuudesta ja ravintoarvoista. Rämeet ovat vähälajisia. Isovarpurämeellä saa olla tyytyväinen, jos löytää parikymmentä sammallajia. Rehevä tervaleppää kasvava korpi taas on toisesta päästä ja laimäärä voi olla kolminkertainen. Lehtisammalten ja maksasammalten suhde on noin kolmen suhde yhteen. Niinhän se taitaa olla lajistollisesti kaikkien maamme sammalten osalta. Tiedetään, että sammalet ovat uhanalaistilastossa surullisella kärkipaikalla. Sammalista viimeisen selvityksen (v. 2019) mukaan 34% on uhanalaisia ja 7% silmälläpidettäviä. Tämä näkyy suollakin. Hyvin usein törmää uhanalaiseen lajiin, jonka ainut turvapaikka on luonnontilainen suo. Tuntuu, ettei suon koolla ole juurikaan väliä, jos olosuhteet vain ovat hyvät. Lahopuu on suon yksi tärkeimmistä elementeistä. Monet pienet maksasammalet ovat nimittäin juuri lahopuulajeja. Lahopuu myös häviää nopeasti, jos suon vesitasapaino järkkyy. Muutamat läpikäymäni ojitetut suot ovat menettäneet nimenomaan osan lahopuilla kasvavista maksasammalistaan.

Olin ajatellut saada tämän tutkimuksen loppuun tänä kesänä, mutta jatkuva mielenkiinto soihin saattaa aiheuttaa se, että keskityn niihin vielä ensi vuonnakin. Toisaalta nyt houkuttaa myös rantasammalten kartoitus. Niiden tarkastelu on jäänyt luvattoman huonolle niin putkilokasvien kuin sammaltenkin osalta. Aika näyttää, kuinka käy!

Pientä ja vaikeaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tätä blogia tulee nykyään päivitettyä turhan harvoin. Tämä tuli perustettua kasvistosivujen tiedotuskanavaksi 2010-luvun alussa ja silloin tätä käytinkin ahkeraan lisäillen muutakin kuin kasveihin liittyvää. Sitten kaikenlaiset muut puuhat ovat ryöstäneet ajan ja blogi on jäänyt lähes tyhjäksi monen kuukauden ajaksi. Toinen syy lienee myös se, ettei tälle enää ole vastaavaa tarvetta kuin aikoinaan sitä perustettaessa oli. Aiheita kyllä olisi, mutta onko lukijoita. Blogi alkaa nykyään olla ehkä kovin vanhanaikainen kanava.

Kun jotain uutta ilmaantuu, tulee tarve tiedottaa siitä. Uusi laji Luopioisten kasvistoon tai jokin lajien pilkkominen uusiksi lajeiksi on ollut usein syynä tiedottamiseen. Joskus tiedotus on ollut turha tai ennen aikainen, mutta joskus ihan tarpeen. Tänä vuonna kaikesta retkeilystä ja luonnon tarkkailusta huolimatta uusia lajeja kasvimaailmasta on ilmaantunut niukalti. Muutaman kerran olen jo iloinnut jostain uudesta, mutta lähempi tarkastelu on sen torpedoinut. Niinpä nytkin olen arkaillut uusimman löydön suhteen.

Olen syksyn aikana kiertänyt inventoimassa noin nelisenkymmentä pientä, luionnontilaista suota Luopioisista. Tarkoitus on joskus saada niiden tiedot koottua ja julkaistua, mutta nyt oli aineiston keruun aika. Viime vuonna inventoinnin yhteydessä löytyi etelänrahtusammal (Cephaloziella elachista). Nyt löytyi lähes samanlaista kasvustoa toiselta pieneltä suolta. Mikroskoopissa kerätyn näytteen versot näyttivät ensin tutuilta, mutta sitten jokin siinä hiersi. Luettuani rahtusammalten tuntomerkkejä päädyinkin lopulta rahkarahtusammeleen (Cephaloziella spinigera). Verson lehti oli karhea, nyyläinen ja soluseinät paksuja. Muuten näyte muistutti etelänrahtusammalta hampaineen kaikkineen. Siinä olikin se vaikeus, kun rahkarahutsammalella ei ole määrityskaavan mukaan hampaita. Tällä oli joka lehden tyvellä hammas tai peräti liuskoja. Mikä tämä on, risteymä vai ihan jokin muu laji?

Näiden pienten kohdalla määritys pitäisi varmentaa sokkona eli jonkun toisen on se määritettävä ilman, että hän tietää, mitä toinen on siitä saanut selville. Niinpä näyte lähti Timo Kypärälle. Vähän ajan kuluttua varmistus tulikin ja sammalnäyte osoittautui rahkarahtusammaleksi. Laji on uusi paitsi Luopioisiin niin myös EH-alueelle. Miksi näin on, kun se kuitenkin on luokiteltu LC-lajiksi? Syy on ilman muuta sammalen pienuus (0,2 mm x 4 mm) ja lajin vaikea löytäminen sekä määritys. Sitä on harvoin löydetty ja kerätty.

Lehden reunan hampaillekin löytyi selitys, kun sain samalla tietää, että tällainen muoto tällä sammalella on ja se on aikaisemmin määritetty jopa omaksi lajikseen (C. subdentata). Kuva tästä löytyy ainakin Kell Damsholtin määritysoppaasta Illustrated Flora of Nordic Liverworts and Hornworts. Nykyään lajit luetaan samaksi lajiksi, vaikka erottavat tuntomerkit ovatkin hyvin selvät.

Nyt löytynyt sammal kasvoi tavallisella isovarpurämeellä, mätäspinnalla, kangaskynsisammalen tyvikasvuston seassa yksittäisinä versoina. Koska se on vaikea löytää, niin tällaisia mättäitä kannattaa seurata jatkossa tarkemmin. Saattaa olla, että aikaisemmin olen sen sivuuttanut suosammalia katsellessani. Pienuus vaatisi kaiken skooppaamista tai ainakin luupilla tarkastelua ja sitä ei ole tullut tarpeeksi tehtyä. Ehkä tämä sammal onkin LC-luokan arvoinen, kun vain sen kaivamme esiin suosammalten seasta. Pientä ja vaikeaa, joka tapauksessa!

Laji no 407?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kesä on mennyt ja suot on edelleen katsomatta, vaikka kesän alussa toisin ajattelin. Kaikenlainen touhu ja yhteensattumat ovat vieneet ajan. Pidemmän aikaa mielessä on ollut eräs suo Padankosken alueella, mutta niinhän se vain on jäänyt katsomatta. Tämän suon läheisyydessä on lähteinen korpipainanne, josta olen vuosien varrella penkonut esiin monia hienoja lajeja harsosammalesta isonauhasammaleen saakka ja niinpä ajattelin, että tämä toinenkin suo voisi olla samanlainen.

Nyt vihdoin ehdin käydä tuolla suolla. Se osoittautui haaveiden vastineeksi, juuri sellaiseksi jollaisena se olen ajatellut. Vaikka siellä kävellessäni, en mitään kovin erikoista huomannutkaan, niin lopulta keruupussista löytyi yli 50 sammallajia. Monet niistä olivat tuiki tavallisia, niitä mitä tällaisilta korpisoilta olen tottunut löytämään, mutta kun ne lähes kaikki ovat samalla suolla, niin sehän on hienoa.

Suo oli luonnontilainen rehevä korpi, jonka pinta muodostui mätäs-valipintamosaiikista. Mättäillä oli paitsi metsälajeja niin myös runsaasti rahkasammalia. Välipinnat muodotuivat osin nevalajeista osin vaateliaista rahkoista. Mikä erikoista, niin suolla oli runsaasti lahopuuta ja sehän toi sitten valtavan määrän pieniä maksasammalia, jotka hyvin viihtyvät kosteissa olosuhteissa lahoavan puun pinnalla. Pihtisammalet, haarusammal, kantoliuskasammal ja monet muut hätkähdyttivät runsaudellaan.

Mutta mikäs tuo on? Pöydän ääressä pussia penkoessa muistin löytäneeni karikkeen pinnalla korpimättään syrjästä nauhamaista kasvustoa, joka näytti jo suolla jotenkin oudolta. Ei muuta kuin skooppiin ja lähempään tarkasteluun. Sammalen verson johteiset lehdet saivat ensihuomion. Cephalozia-lajit tulivat ensin mieleen, mutta lehti on kuitenkin muodoltaan enemmän Lophozia-lajien suuntaan, oudon vino kuitenkin. En ole tuollaista koskaan nähnyt. Selasin kirjoja ja etsin, mutta en päässyt oikein puusta pitkään. Niinpä otin sammalesta mikroskooppikuvan ja pistin sen s-postilla eteenpäin. Pian ystävä Orivedeltä ehdotti lajia, josta en ollut kuullutkaan. Etsin kirjat läpi ja luin selostukset, skooppasin uudelleen, oliko vatsalehtiä ja niitä löydettyäni saatoin olla samaa mieltä. Näyte lähtee vielä varmistettavaksi, mutta jo nyt tuntuu siltä, että Luopioinen sai uuden sammallajin. Otalimisammal (Lophocolea bidentata) on viimeisimmän lajiluettelon mukaan jätetty arvioimatta, koska se on jaettu kahteen lajiin eikä määritys ole vielä vakiintunut. Joka tapauksessa näyttää siltä, että sammal on joko otalimisammal tai isolimisammal.

Niinhän siinä kuitenkin kävi, että näytteen tarkastelu ”hovissa” muutti määrityksen. Alalehdet eivät olleet oikeanlaiset ja niin etsittiin muitakin erottavia tuntomerkkejä. Lopulta päädyttiin siihen, että näyte kuului varjossa kasvaneelle ryytisammalelle (Geocalyx graveolens). Oudonmalliset lehdet eivät siis olleet otalimisammalen. Hieno löytö kuitenkin, vaikka alueen lajiluku ei vielä lisääntynytkään.

Pälkäneen kasvio

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa
Tänä vuonna taisi tulla kaksitoista vuotta täyteen Luopioisten kasvion nettiversiolle. Aluksi siellä oli vain putkilokasvien Atlas-kartoituksen tuloksia, mutta sen jälkeen se on paisunut käsittämään muitakin ryhmiä, kuten sammalia ja piensieniä. Jäkälät ovat jääneet viime vuosina vähemmälle, kun en ole hankkinut reagensseja ja ilman niitä määrittäminen on aika vaikeaa. Virheitä siellä on jo nyt.
Viimeisimmässä Lutukassa on laaja artikkeli Pälkäneen kasveista. Luopioinen liitettiin Pälkäneeseen aikoinaan ja nyt siis koko nykyinen Pälkäne on kartoitettu samalla tavalla neliökilometriruuduin. Vastaavaa sivustoa kuin Luopioisten kasvisto ei ole tehty, mutta lajien levinneisyyskartat kyllä löytyvät netistä, joten sieltä pääsee tarkastelemaan ja vertailemaan lajien esiintymistä nykyisen Pälkäneen eri osien välillä. Luopioisten kartat on päivitetty muutama vuosi sitten, mutta uusia havaintoja on senkin jälkeen tullut. Ne vain eivät ole päätyneet nettiversion karttoihin.
Mielenkiintoista on havaita, että Pälkäneeltä on nyt ilmoitettu kolmanneksi eniten havaintoja rekisteriin. Kaikkiaan niitä on liki 200 000 kpl. Aikamoinen määrä. Vain Paraisilta ja Inarista on enemmän.
Viime aikoina on kannustettu meitä kartoittajia uusimaan vanhoja 1980-luvulla tehtyjä ruutuja, jotta saataisiin vertailuaineistoa kasviston muutoksista. Tästäkin on artikkeli uusimmassa Lutukassa. Varmaan hyvä asia, mutta vaatii taas uuden asennoitumisen tällaiseen työskentelyyn. Itse kartoitin Luopioista kolmekymmentä vuotta ja kun viimeinen ruutu oli valmis, olin aivan kyllästynyt. Muut mielenkiinnonkohteet vetivät puoleensa. Toisaalta en enää jaksakaan kulkea samalla tavalla kuin ennen. Ehkä jossain välissä kierrän jonkin vanhan ruudun uudelleen. Täytyy silloin valita sellainen ruutu, josta kaikki merkinnät on suunnilleen samalta ajalta, koska näitä asunnon lähiruutuja tuli täydennettyä vuosittain, viimeisimmät havainnot vielä tänä vuonna.
Hienoa, että koko kunta on nyt saatu kirjoihin ja kansiin tai nettiin kai pitäisi nykyään sanoa. Kannattaa tutustua kunnan molempiin osiin ja niiden kasvillisuuteen. Jos löytyy jotain korjattavaa tai uutta täydennettävää, niin siitä on hyvä ilmoittaa. Saadaan kunnan asiat kuntoon tältä osin.

Yllätyksiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Olen viime päivinä käynyt läpi edellisten vuosien keräyksiä ja seulonut sieltä sellaisia, jotka ovat olleet minulle yllätyksiä. Tuntuu siltä, että sammalia ja jäkäliä kerätessä, huomaa monesti näytteen joukossa olevan muutakin kuin sitä, mitä oli tarkoitus kerätä. Siksi näyte on aina katsottava tarkkaan myös seuralaislajien osalta.

Lapinpartasammal

Olen muutaman viime vuoden aikana kierrellyt keruumatkoilla Parikkalan ja Rautjärven kunnissa. Syynä tähän on ollut se, että nämä kunnat ovat viimeinen jäänne laajasta Laatokan Karjalan (LK) eliömaakunnasta. Suuri osa siitä on nykyään rajan takana. Kun kartoitetaan esim. sammallajeja eliömaakunnittain, niin LK:n kohdalla vanhat näytteet ovat usein niin epämääräisesti ilmoitettuja, ettei voi sanoa kummalta puolen nykyistä rajaa ne on kerätty. Varmennuksia tähän tarvitaan.

Viime kesänä yllätyksenä tuli useampikin sammallaji, joita en todellakaan osannut odottaa. Pieneltä mesotrofiselta suolta Intsilän gabro-alueelta keräsin ravinteisuutta ilmentäviä sammalia ja otin näytteen lettohiirensammalesta (Ptychostomum pseudotriquetrum). Sehän on kuitenkin tavallinen sammal, mutta sen tyvellä kasvanut lettokehräsammal (Moerckia hibernica) ei ole. Tämä löytyi vasta kotona työpöydällä, kun sain näytteet takaisin Ari Parnelalta varmennuksesta. Hän epäili hajun perusteella kehräsammalen piileskelevän tuppaan sisällä ja niinhän se olikin siellä. Toinen samalla retkellä kerätty partasammallaji kiinnitti huomiota pienuutensa vuoksi. Sehän normaalisti täällä Hämeessä on ainakin tulitikun mittainen, mutta Parikkalan gabrokivellä se oli vain parin sentin luokkaa. Otin kuitenkin näytteen ja työpöydällä totesin lehden kärkikarvan olevan osittain ruskean. Taaskin varmennus vahvisti omat odotukseni, lapinpartasammal (Syntrichia norvegica). Kolmas samalla tavalla löytynyt oli pienestä savipaakusta Siikalahdelta esiin kaivettu kääpiösiipisammal (Fissidens exilis). En sitä maastossa nähnyt, sillä keräsin aivan muita sammalia. Tosin tämä sammal on äärimmäisen vaikea nähdä ilman pesäkkeitä, vaikka etsisikin juuri sitä.

Kääpiösiipisammal

Kaikki kolme sammalta olivat uusia LK-eliömaakuntaan ja hyvinkin hienoja löytöjä. Samat lajit puuttuvat naapurieliömaakunnistakin, joten retki ei mennyt ainakaan hukkaan. Näin saatiin paikattua karttojen aukkokohtia. Tapaukset kuitenkin kannustavat muuallakin katselemaan myös ihan tavallisia sammalia ja keräämään niistä näytteitä. Mukana saattaa tulla aarteita, joita ei ole osannut odottaakaan.

Päivitys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taksonimäärät ruuduittain. Selkeästi erottuvat ne alueet, missä on tullut liikuttua eniten.

’Luopioisten kasviston tarina alkoi 1980-luvulla, kun tein ensimmäiset systemaattiset ruutukartoitukset pitäjässä. Viimeisen ruudun tein vuonna 2017. Sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa. Olen merkinnyt vain muistiin uusia lajeja, mutten ole enää ilmoitellut jo löydettyjen lajien uusia kasvupaikkoja.

Kokonaan uuden ulottuvuuden tämä työskentely sai vuonna 2010, kun siirsin siihen asti keräämäni aineiston nettiin. Silloin oli vielä kymmeniä ruutuja katsomatta, mutta alustavasti saattoi silloin jo nähdä, mitkä kasvit täällä olivat levinneet laajalle ja mitkä olivat vain muutaman löytöpaikan varassa. Silloin mukaan tuli myös Helsingin Yliopiston Kasvimuseo, joka teki tarvittavat löytöpaikkakartat Hatikka-tietokannasta. Niiden tekeminen käsin ei olisi ollut mahdollista.

Vuosittain sivusto laajeni vähitellen käsittämään myös muita eliöryhmiä. Ensin tulivat sammalet, sitten jäkälät ja lopuksi piensienet eli kasveilla loisivat sienilajit. Näistä vain sammalet ovat saaneet omat löytöpaikkakarttansa. Ne olen työstänyt itse käsin. Koko aineisto käsittää tällä hetkellä lähes 2000 sivua. Niiden ylläpitäminen ja päivittäminen on monen päivän työ joka vuosi ja siitäkin huolimatta koko ajan löytyy virheitä ja uudistettavaa. Kiitos lukijoille ja heidän havainnoilleen.

Tänään olen vihdoin saanut päivitettyä putkilokasvien levinneisyyskartat. Kartoista kiitos kuuluu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikölle taas kerran. Nyt kartat pitävät sisällään kaikki Luopioisten neliökilometriruudut ja jokaisesta löydetystä lajista on tehty kartta. Mukana on paitsi luonnonkasveja (vakinaisia tai satunnaisia) myös koristekarkulaisia, jotka ovat joko vakiinnuttaneet kasvupaikkansa tai viipyneet vain hetken alueen kasvillisuudessa. Sen sijaan istutettuja koriste- tai viljelykasveja ei ole kartoitettu eikä esitellä näillä sivuilla.

Seuraava työ olisi saattaa koko sivusto mobiiliystävälliseksi. Se on kuitenkin kovin suuri urakka tai sitten kallis, etten vieläkään uskalla luvata sen valmistumista lähiaikoina. Yritystä kuitenkin on. Tämäntyyppinen taulukkoon taitettu html-kielellä tehty sivusto on auttamatta vanhanaikainen ja pitäisi toki saada uusittua. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko muutos ja milloin.’

Uusia sammalia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.

Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.

Rutakaulasammal

Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.

Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.

Rakkosammal

Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’

Rahkasammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Rahkasammalet saattavat olla hyvin vaikeita määrittää. Sen huomaa aina kun raahaa pusilllisen sammalia suolta. Onhan siellä helppojakin, mutta sitten on myös aivan mahdottomia. Kun on aikansa tuijottanut skoopin läpi varsilehtien muotoa ja sen pään risaisuutta, selannut kirjoista haaralehtien solukkorakenteita, miettinyt onko kasvin pää apilankukkamainen tai haarat viisisärmäisiä, saattaa ykskaks todeta lajin ilman sen kummempia tutkimuksia. Aikoinaan rahkasammalet määritettiinkin ilman mikroskooppia. Taisi osua yhtä hyvin oikeaan.

Varsinkin Cuspidata-ryhmä on tuottanut minulle ongelmia ja taitaa tuottaa muillekin. Ovat ne niin samannäköisiä toisinaan, mutta tyypillisinä kasvaessaan huomaa niissäkin omat hienot tuntomerkkinsä. Olen pitkään kulkenut soilla ja yrittänyt löytää paria vielä Luopioisten sammalkasvistosta puuttuvaa tämän ryhmän lajia, nimittäin hentorahkaa ja viherrahkaa, mutta ohi olen kävellyt. Nyt löytyi toinen eli viherrahka (Sphagnum viride), tosin ei suolta vaan hiekkarannalta.

Sammal on helakanvihreä ja muistuttaa tuntomerkeiltään hyvin paljon kuljurahkaa, johon se usein vielä yhdistetään, mutta kasvaessaan erilaisessa ympäristössä, se on aivan omannäköisensä, vaikka tuntomerkit käyvätkin hyvin paljon yksiin. Sitä kannattaa pitää silmällä, vaikka se edelleen puuttuu virallisista luetteloista. Lisäsin sen kuitenkin kasviooni, kun se kerran kirjoissa lajina esitellään.

Tänään sai Luopioisten kartoitukseni huomiota, kun valtakunnan päälehti teki siitä Kotimaa-osastolle lähes koko aukeaman jutun. Käykääpä katsomassa.

Löytyi uudelleen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Viime viikolla kävin pariinkin otteeseen Padasjoen ja Pälkäneen rajalla olevalla laajalla Natura-ohjelmaan kuuluvalla Kurkisuolla. Suo on kuuluisa uhanalaisista kasvilajeistaan, erikoisesta aapa/keidassuorakenteestaan sekä laajojen alueiden ainoasta kunnollisen kokoisesta suojelualueestaan. Siellä on hiljaista, sillä harva paikkakuntalaisia lukuunottamatta tietää suon olemassaolosta. Suosittelen käymään.

Näillä käyntikerroilla laskin punakämmekän määriä, tarkistin muutkin unahalaiset lajit ja kartoitin suon sammallajistoa. Punakämmeköitä löytyi nopealla läpikävelyllä 130 kukkivaa vartta, kaitakämmekkää kaksi vartta, vaaleasaraa mattomaisina kasvustoina kuten ennekin, suovalkku loisti poissaolollaan ja rimpivihvilä ei ollut vielä tunnistettavassa muodossa, joten sen vuoksi siellä on käytävä vielä uudelleen. Verrattuna edellisiin vuosiin näytti siltä, ettei mitään dramaattista ollut tapahtunut. Määrät ovat kuitenkin vuosien saatossa laskeneet ja suovalkun puuttuminen on hämmästyttävää, mutta se on puuttunut jo useita vuosia.

Viiksisammal, 3 x 3 cm kasvusto

Sammalet ovat huonosti tutkittu ryhmä suolla ja sitä oikeastaan menin paikkaamaan. Vanhastaan tiesin siellä olevan muutamia harvinaisuuksia ja viime kesänä löytyi muutama lisää. Nyt kävin suota systemaattisemmin läpi ja hämmästyin muutaman lajin yleisyyttä, joita kuitenkin olin pitänyt harvinaisina. Tällaisia olivat pienen pieni viiksisammal ja laajojen soiden rahkat aaparahka ja kalvasrahka. Myös EH-alueelta puuttuva rämepihtisammal löytyi suon ravinteiselta rämeosuudelta. Sitä oli kuitenkin kovin vähän, vain pari vaivaista vartta ruskorahkamättäässä.

Vanhastaan, kun kartoitin suon kukkakasveja 80-luvulla ja en vielä sammalia tuntenut, muistan nähneeni suolla myös rämekynsisammalen, jonka ei pitäisi olla harvinainen, mutta on kuitenkin minut kokonaan kiertänyt. Niinpä en muistanut sen löytöpaikkaa enkä ollut edes varma, onko koko sammalta Luopioisissa olemassakaan. Nyt on, sillä sammal kasvoi suon pohjoisosissa ravinteisella rämeellä pieninä kasvustoina. Ei se kovin runsas ollut, mutta elinvoimainen kuitenkin. Näin tuli varmistettua, että sammal kasvaa täällä ja saattaapa olla, että silloin 80-luvulla näinkin se juuri tällä paikalla. Varmaan sitä on muuallakin.

Rämekynsisammal

Toinen 80-luvulla näkemäni ja unohtamani sammal on keltasompasammal. Senkin kasvupaikka jäi silloin merkitsemättä tarkemmin muistiin eikä sammalta ole sen jälkeen alueella näkynyt. Sompasammalet ovat riippuvaisia eläinten ulosteista ja siksi ne viihtyvät paikallaan vain hetken. Ehkäpä tämäkin suosammal jostain vielä uudestaan esiin putkahtaa. Kurkisuollakin on edelleen monta mielenkiintoista sammalaluetta katsomatta.’

Uusi hiirensammal2

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Kun hetki sitten postasin Luopioisista löytämästäni uudesta hiirensammalesta, en arvannut, että toinenkin odotti julkistustaan keruupussissa. Kuten silloin totesin, suku on vaikea (myös sammalilla ;-)). Niinpä tätäkin kuvan tupasta pyörittelin pitkän tovin käsissäni, skoopissa ja nettisurfailulla, kunnes päädyin sorahiirensammaleen (Bryum creberrimum). Se vaatii vielä kierroksen ennen kuin määritys varmistuu ja sen jälkeen se voi myös olla jotain muutakin, mutta tällä hetkellä kutsun sitä tällä nimellä. Muutaman kerran on tapahtunut erehdyksiä, mutta se sallittakoon, jos lopulta oikea laji löytyy ja väärä korjataan.

Sorahiirensammal on maassamme huonosti tunnettu laji. Johtuu varmaankin määrityksen vaikeudesta. Sitä tavataan lähes koko maasta, mutta missään se ei ole kovin yleinen tai runsas. Itse löysin sen parin vuoden ikäiseltä hakkuuaukealta, jossa sitä kasvoi muutaman kämmenen kokoisella alueella kuvan mukaisesti mattona. Paikka lienee sille tyypillinen hiekkainen, märkä ja avoin. Kirjallisuuden mukaan sitä on myös rannoilla ja märillä kallioilla. Ehkä sitä voisi luonnehtia hieman pioneerimäiseksi sammaleksi eli se ilmaantuu sinne, missä on avointa paikkaa avautunut kasvualustaksi. Kun paikka umpeutuu, sammalkin häviää.

No, mistä sen sitten tuntee? Siinähän se vaikeus piilee, kun samanlaisia on varmaan kymmenkunta. Onneksi osa putoaa pois tunturikasveina ja osa meiltä löytymättöminä. Tosin eihän nämä vielä sulje näitäkään mahdollisuuksia kokonaan pois. Itse vertasin tuntomerkkejä ruotsalaisen Nationalnyckeln-kirjan avulla. Tämä kirjasarja lienee tällä hetkellä paras määritysopas sammalten osalta. Sammalen lehti on pieni ja suikea, keskisuoni jatkuu kärjen yli, siinä on tyvellä punaista väriä ja suoni on tumma. Näin on monella muullakin. Solujen koon mittasin mikroskoopilla ja se auttoi taas eteenpäin. Pesäkkeen hampaat tsekkasin myös ja niin päästiin pudottamaan muutama laji pois. Lopulta mittasin itiöiden koon ja sain tulokseksi n. 13 µm eli 13 tunannesosa millimetriä. Kirjallisuus kertoi sorahiirensammalella olevan hyvin pienet itiöt. Näin päädyin tähän lajiin, joka siis voi kuitenkin olla jokin muukin, mutta tällä hetkellä on näin. Totuus ratkeaa sitten, kun asiantuntijat ovat sammalen katsoneet.

Kokonaan toinen juttu on sitten se, mitä minä tällä tiedolla teen? Ensinnäkin on hauska tietää asioita. Toiseksi tämä kertoo siitä, kuinka moniulotteinen ja -puolinen meidän luontomme on. Lisäksi on tietenkin löytämisen ilo ja riemu. Kannattaa siis edelleen koluta monipuolisesti kaikenlaisia paikkoja ja kumartua pienenkin erilaisuuden puoleen.’