Avainsana-arkisto: kasvillisuus

Retken kasveista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Oli vaikea saada oikeastaan minkäänlaista kokonaiskuvaa Sri Lankan kasvillisuudesta, sillä lähes kaikki kasvit olivat minulle outoja. Joitain olin tavannut aikaisemmin arboretumeissa tai eurooppalaisten kaupunkien puistoissa, mutta kun katseli yllä olevan kuvan kaltaista maisemaa, niin siitä ei tunnistanut oikeastaan muuta kuin kookospalmun ja sekin oli viljelty. Kun mittasi aarin sedemetsää, niin sillä saattoi kasvaa enemmän eri puulajeja kuin koko Suomessa on yhteensä. Puut olivat ainavihantia lehtipuita, joiden jatkuvasti putoilevat lehdet peittivät karikkeena maan pintaa. Varsinaista pensas- tai kenttäkerrosta ei puiden alla ollut ollenkaan, sillä siellä oli hämärää ja maaperä kovin köyhää. Pohjakerroksesta löytyi sitten jonkun verran saniaisia ja joitain heinä- ja ruohokasveja.

Jos aikoisi tutustua saaren kasvillisuuteen perusteellisemmin, niin siihen tarvittaisiin kuukausien tai vuosien perehtyminen. Sain käyttööni hollantilaisten tekemän kasvikirjan (J.&J. de Vlas: Illustrated field guide to the flowers of Sri Lanka), josta kävi ilmi, että pariskunta oli viettänyt maassa vuosikymmeniä kuvaten ja etsien kasveja ennen kuin he julkaisivat kyseisen teoksen ja siinäkin on vain kukkivien kasvien tietoja luokiteltuna kukan värin mukaan. Kirjassa on vajaa neljännes saaren yli 4000 kukkakasvista. Se on kuitenkin paras löytämäni kasvikirja alueelta.

Kun kerran liikuimme hyvin erilaisilla alueilla, niin näimme myös hyvin erilaisia kasveja. Maan kansalliskukka on yläkuvassa komeileva sininen lootus, joka muistuttaa hyvin paljon meidän lummettamme. Näitä kasvoi kosteikoilla ja niitä vietiin Buddhan patsaille heidän pyhillä paikoillaan. Kauniin kukan ovat valinneet. Muitakin lumpeen sukuisia näimme, mutta tämä oli niistä kaunein.

Toinen kosteikkojen näkyvä kukka oli sennapensas, jonka keltaiset kukat täplittivät muuten vihreää maisemaa. En tiedä lajilleen, mikä kuvan kasvi on, sillä lajeja kirjan mukaan on kymmeniä. Hernekasveihin kuuluvaa sennaa hyödynnetään muun muassa lääketeollisuudessa.

Sademetsän laidalla kukki kaunis orkidea, joka ei kyllä yhtään muistuttanut meidän hienoja kämmeköitämme. Sen kukka keinui liki parimetrisen varren päässä houkutellen pölyttäjää, mikä se sitten lieneekin. Bambuorkidean (Arundina graminifolia) olen nähnyt myynnissäkin, mutta täällä se rehotti omassa ympäristössään. Komean kasvin kuva on alla.

Myös paria sinistä soljolajia (Commelina sp.) näin viljelysten laidoilla. Tarkemmin niitä en pystynyt määrittämään, sillä hyvin samannäköisiä versoja oli useita eri lajeja. Samoin monet valkokukkaiset oleanterikasvit (Apocynaceae) jäivät määrittämättä. Näillä terälehdet olivat asettuneet ratasmaisesti, kuin pyörien. Lehdiltään ne muistuttivat teetä (Camellia sinensis), jota maa tuottaa edelleen runsaasti. 

Tässä on tietenkin vain pienen pieni vilaus siihen kasvimäärään, josta otin valkokuvia. Niitä on sitten mahdollista yrittää määrittää yön hiljaisina hetkinä. Jospa niihin jotain selvyyttä saakin.’

 

 

 

 

 

 

teeviljelys

Villit vihreät kaupungit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kaas.indd’Viime vuosina on ilmestynyt muutamia kasvikirjoja, joissa käsitellään kasveja perinteisellä tavalla esittelemällä niitä lajeittain joko systemaattisessa tai elinympäristön määritämässä järjestyksessä. Siksi onkin sekä mielenkiintoista että virkistävää, että kasvit valitaankin pelkästään yhden ekologisen lokeron mukaan. Onhan toki kaupungeissa monenlaisia kasvuympäristöjä, mutta tässä kirjassa kaikkia niitä yhdistää kaupunkiluonto. Kun meillä nykytrendinä on yhdistää naapurikunnat lähikaupunkeihin, ei niiden kohdalla voikaan enää puhua pelkästään kaupunkiluonnosta, kun kaupunkia nimellisesti jatkuu kymmeniä kilometrejä keskustaajaman ulkopuolella. Ehkä tällaisessa kasviossa keskitytäänkin enemmän ydisnkeskustojen maailmaan. Mielenkiintoinen kirja, johon kannattaa tutustua.’

Pertti Ranta on vuosikymmenet tutustunut eri kaupunkien kasveihin väitöskirjatyönsä kautta. Tämä kasvio tuo samoja asioita esiin kansantajuisesti. Kirjan pohjana on muutamia maailmalla julkaistuja kaupunkikasvioita mm. Berliner Pflanzen – Das wilde grün der Grosstadt. Näissä kirjoissa kasvien kuvaus tapahtuu tarinapohjalta, mikä näkyy myös Rannan kirjassa. Näin siihen tutustuminen ja kirjan lukeminen on miellyttävää ja uuden tuntuista.

Kirjan esimerkkikaupungit ovat Helsinki, Vantaa, Tampere ja Oulu, koska kaikista näistä on olemassa kattava kasvikartoitus, osasta jopa julkaistut perinteiset kasvikirjat. Kirjoittaja kutsuu näitä runkokaupungeiksi. Kasveja esitellään kaupunkirakenteen mukaan: kivikaupunki, muutoskaupunki ja viherkaupunki. Varmaan yleisimmät kasvit kasvavat näissä kaikissa, mutta osa kasveista on erikoistunut kasvamaan tiiviisti vain omissa lokeroissaan, niin että osaa kaupungin kivierämaan kasveja on turha etsiskellä puistoista tai kaupunkimetsistä ja päinvastoin. Näin ollen jako on ihan toimiva. Omat osionsa kirjassa saavat myös puuvartiset kasvit, kasvierikoisuudet, vieraslajit ja kiinnostavat kasviympäristöt.

Kirja on hyvä lisä kasvikirjojemme valikoimaan ja siksi sitä voi suositella muillekin kuin vain kaupunkilaisille. Koska valtaosa maamme asukkaista asuu nykyään taajamissa, kirjan anti voi hyödyttää lähes kaikkia. Itsellenikin, vaikka olen kasveja ikäni katsellut ja tutkinut, kirjassa oli paljon uutta ja mielenkiintoista.

Ranta, Pertti: Villit vihreät kaupungit, Suomen kaupunkikasvio. Vastapaino, 2014. 432 s.

Gambia 2

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

savanni

’Aika tuntuu karkaavan käsistä. On kaikkea mielenkiintoista liikaa. Nyt olen päivittänyt kasvisivujen sammalosion viime vuoden havainnoilla ja aloittanut jäkäläsivujen muokkauksen. Jotain vastapainoa kai antaa tämäkin päivitys, ainakin toisenlaista ajateltavaa. Kuten edellisessä osassa uhkailin, että voin kertoa matkasta enemmänkin, niin tässä tulee, tällä kertaa kasveista.’

Gambia ei kuulu varsinaisten sademetsien eikä savannien eikä aavikoiden alueeseen, mutta kaikkia näitä sieltä löytyy jonkinlaisena. Matkan aikana lintuja etsittiin lähinnä sademetsiä muistuttavista pöheiköistä ja pensaita kasvavilta avoimilta savannimaisilta alueilta. Jos pitäisi tehdä lista nähdyistä Gambian kasveista, niin se jäisi ainakin minulta tekemättä. Jos oli lintuja paljon, niin kasvit pursusivat sananmukaisesti silmille. Olisi vaatinut laajat etukäteistyöt ja usean viikon oleskelun ennen kuin siitä kaaoksesta olisi saanut mitään selvää. Suomalaisia kasveja sai turhaan hakea, ehkä joitain meidän huonekasvejamme näin, esim. anopinkielen. Niinpä esittelenkin kuvina lähinnä maisemia.

Yläkuvassa palmut (näin ainakin kookos-, öljy-, taateli- ja erilaisia viuhkapalmuja) näkyivät avoimessa maastossa kauas. Alempana oli yleensä hedelmäpuita ja alimpana viljelyksiä, joissa viljeltiin soijaa, bataattia, riisiä tai koisokasveja. Naiset etupäässä hoitivat viljelyksiä, miehet ehkä – diplomatiaa.

mangoTässä on mangopuu. Hotellin aamupalalla sai nauttia sen virkistävää hedelmää, maastossa ihailla sen rehevyyttä. Näitä puita oli kaikkialla ja ne kaikki ovat tuotannossa eli joku talo tai suku omistaa ne ja hyödyntää niiden sadon. Vaikka monet hoito- ja korjuutavat ovat alkeellisia, niin sato on runsas ja ahertamalla aamusta iltaan toimeentulo saavutetaan.

Muitakin puita minulle esiteltiin ja kerrottiin, mikä mihinkin vaivaan auttaa tai mihin sen puun hedelmiä, kuorta, lehtiä, oksia käytetään, mutta eihän nopeasti sanottu mielessä pysy. Yleensä koko puu on käytössä, lopuksi se poltetaan puuhiileksi tai pystytetään aidaksi rakennusten ympärille. Näin palmun lehtiruodeista tehtyjä aitoja niin kuin myös vänkkyräisistä oksista tai juurakoistakin. Tietenkin näkyi myös aitoja ruostuneesta aaltopellistä ja jopa kalaverkosta. Se oli kuulema käärmeitä varten. Onneksi en nähnyt bythonia kummempaa. Se on rauhallinen ainakin kylläisenä, mitä samaa ei voi suinkaan sanoa mambasta.

lummeLiikuimme suureksi osaksi kuivilla alueilla, mutta koska valtio on asettunut joen ympärille, ei voinut olla törmäämättä aina silloin tällöin myös kosteikoihin. Niillä kasvit olivat reheviä, jopa tunnistettaviakin, kuten tämä lummekasvi. Sen lehdet eivät vielä kannattaisi pikkulasta niin kuin joskus näkee kuvassa, mutta kaunis se oli ja lehdet mukavasti nirhalaitaiset. Monet vesialtaat olivat täynnä erilaisia lumpeita mutta myös vesihyasinttia, joka kosmopoliittina vieraslajina on riesana täälläkin. Näissä altaissa sikiävät myös taudinaiheuttajat, ne inisijät, jotka levittävät niin malariaa kuin dengue-kuumettakin. Eipä tehnyt mieli mennä kahlailemaan saatika uimaan noihin vesiin. Kaipa siellä elää jokisokeutta aiheuttava bilhartsiamatokin.

Maata halkoo siis Gambiajoki, joka on vaatimattomasti toista tuhatta kilometriä pitkä ja saa alkunsa Afrikan sisäosista savannien ja aavikoiden maasta. Se on liikennekelpoinen väylä ja tärkeä kuljetusreitti sisämaahan. Rannat ovat kauttaaltaan magrovekasvillisuutta.

magroveItselläni on ollut väärä kuva tuosta kasvillisuudesta. Olen kuvitellut puut kookkaiksi kuin sademetsän valtiaat, mutta ainakin täällä joen varsilla se näytti hyvinkin matalalta joskin tiheältä ja läpipääsemättömältä juuri niin kuin sademetsäkin. Magrove kasvaa suoraan pohjaliejusta ja valtaa vähitellen vesialueen kokonaan. Sen kasvustot ovat täynnä elämää, kuten monista luontoelokuvista on saatu nähdä: rapuja, kaloja, lintuja, hyönteisiä. Tällä kertaa ei ollut mahdollisuutta tutustua tuohon kasvimaailmaan sisältäpäin. Toisaalta se ei oikein houkuttanutkaan, siellä olisi tarvittu viidakkoveistä.

Sitä tarvittiin kuitenkin sademetsissä. Niissä viivyin useamman päivän ja aina jokainen metsä oli erilainen. Joissain oli liaaneja kuin oikeassa Tarzan-elokuvassa, joissakin kasvillisuus kerta kaikkiaan tyrmäsivät pääsyn pois polulta. Milloin apinat milloin metriset liskot estivät tunkeutumisen kasviston sekaan ja todellakin päivittäin niitä polkuja avattiin viidakkoveitsillä meidän turistien kulkea.sademetsä

Gambian sademetsissä ei ollut kovinkaan paljon kosteutta. Se selittikin sitten sen, ettei myöskään puiden rungoilla ollut epifyyttikasveja, ei orkideoja, ei saniaisia, ei sammalia. Tämä oli minulle pieni pettymys. Olin varannut minigrip-pussin taskuuni muutamaa matkamuistoa varten, mutta sammalet jäivät saamatta.

Viereisessä kuvassa näkyy sademetsän kerroksellisuutta: suuria ylispuita, joista alhaalta näkee vain rungon, tiheää pensasmaista aluskasvustoa ja valtavia määriä erilaisia ilmajuuria ja liaaneja sikin sokin. Luonnonsuojelualueellakin joutuu turvautumaan viidakkoveitseen.

Kasveista lajilleen ei voi sanoa mitään. Kaikki oli yhtä sekamelskaa, ei ollenkaan järjestäytynyttä niin kuin komeassa hongikossa tai korpikuusikossa. Banaanin sukuinen kasvi sinnitteli hädissään sademetsän syleilyssä, kirkasväriset perhoset etsivät tulikruunun kukista mettä ja säihkyvät linnut lentelivät kukkivien puiden latvuksissa. Kaikki sulassa sovussa, siltä se ainakin turistista näytti.

Halava

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

halava

’ Hieraisin silmiäni, noin kuvaannollisesti, ajaessani pari päivää sitten Kuhmoisten ja Jämsän väliä. Tien reunassa kukki paju eli siinä oli selvät pajunkissat niin kuin keväällä. Pensas oli pari metriä korkea ja hyvin säännöllisen pensaan muotoinen. Kovassa vaudissa ja liikenteessä en sitä sen kummemmin päässyt katsastamaan, mutta ihan se näytti keväiseltä pajupensaalta kissoineen. Kuvan paju se ei ole, se on halava (Salix pentandra), joka myös tekee kissoja näin syksyllä.’

Pajut on haastava mutta mielenkiintoinen ryhmä kasveja. Lehdettöminä monet niistä ovat aivan mahdottomia määrittää eikä usein kukkatuntomerkeistäkään ole keväällä apua. Pajujen määrittäminen onnistuu parhaiten keskikesällä lehtien perusteella, eikä se silloinkaan ole aina helppoa. Pajut nimittäin risteytyvät keskenään ja joskus vielä uudelleen jonkin kolmannen lajin kanssa muodosten kummallisia kasvustoja, joista ei aina voi sanoa muuta kuin, että se on pajua. Joskus suolla tai Lapin tuntureilla joutuu nostamaan kätensä pystyyn: taito määrittämiseen ei riitä.

Pajujen ryhmässä muhiikin todellinen lajihautomo. Tutkimusten mukaan sieltä voidaan jossain vaiheessa tulevaisuutta määrittää tieteelle uusia pajulajeja. Ne ovat risteymäsyntyisiä, mutta vähitellen irtautuneet kantalajiensa vaikutuspiiristä ja muodostavat itsenäisiä, omin päin lisääntyviä kantoja ja kasvustoja.

Suomessa kasvaa tällä hetkellä n. 20 pajulajia. Sen lisäksi on joukko alalajeja ja koristekasveja. Kaikkihan eivät ole yleisiä eivätkä kasva samoilla paikoilla, mutta jo pelkästään kiilto-, aho-, mustuvapaju ja raita saavat risteytymällä keskenään aikaan pientareille melkoisen sekamelskan. Soilla ja kosteikoilla sitten mukaan tulevat vielä virpa- ja harmaapaju. Joskus pensastoja katsellessaan tulee mieleen, onko siellä ensimmäistäkään puhdasta pajulajia.

Kasvikartoituksessa tämä on enemmän kuin haasteellista. Joskus miettii pitkään, voiko ruutuun pistää lajia ollenkaan, kun löydetty yksilö on selväti risteymä. Yleensä jostain vierestä löytyy kuitenkin puhtaampikin verso, mutta aina ei näin käy ja silloin ruudusta saattaa jäädä jompi kumpi tai kumpikin kantalaji kokonaan merkitsemättä.

Kuvan paju on helppo tuntea jopa näin syksyllä ja lehdettömänä. Halava kukkii alkukesästä vasta lehtien puhjettua, tekee ja varistaa siemenensä syksyllä, mutta jättää tyhjät siemenkodat oksille talven ajaksi. Niinpä nyt maisemassa näkyvät ’pajunkissat’ ovat juuri halavan siemenkotia. Halava risteytyy esteettä vain koristepajujen, hopeapajun ja salavan, kanssa. Näitä risteymiä näkee joskus istutettuna enkä tiedä tekevätkö ne ollenkaan siemeniä. Niinpä halavan voi melkoisella varmuudella määrittää oikein juuri näin syksyllä.

Syyskuun viimeinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

syksy

’Sateinen syyskuu vetelee viimeisiään. Nyt ulkona paistaa täysikuu ja se enteilee kylmää yötä. Kävin peittelemässä viimeiset kesäkurpitsat, jotta ne saisivat paisua rauhassa vielä muutaman päivän ajan. Tämän kuun aikana monesti ennen olen tehnyt pitkiä kävelyretkiä syksyisessä luonnossa. Tänä vuonna ne ovat jääneet vähiin. Niinpä ylläoleva kuvakin Laipanmaan Pihtilammelta on viime syksyltä. Eihän se maisema mihinkään vuodessa muutu, mutta syksyn eteneminen saattaa olla vuosittain erilaista. Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että lokakuu olisi ulkoilun kannalta vähän inhimillisempi.’

Tänään syyskuun viimeisenä tein perinteisen syksyn katselmuksen. Kävelin puolen tunnin lenkin pihassa ja lähipientareilla merkiten muistiin kukkivat kasvit ja näyttäytyvät linnut. Kasvit olivat monetkin painuneet veden alle tai muuten muussaantuneet pehmeään maahan. Täällä Etelä-Hämeessä monien viljelijöiden viljat on edelleen pellossa riisin tapaan juuret vedessä. Jotenkin tuntuu, ettei suursäätilassa ehdi tapahtua mitään suuria muutoksia ennen kuin sadon kannalta on myöhäistä eikä vesikään taida kovin nopeasti laskea pois pelloilta. Kuitenkin kesän kukkijoita on edelleen paljon kukassa. Laskin tänään viisikymmentä lajia. Toiset olivat vielä ihan reippaassa vedossa, mutta toisista löytyi vain yksi vaivainen puolittain jo lakastuva kukka. Tässä löydetyt lajit:

kylänurmikka, timotei, alsikeapila, puna-apila, metsäapila, hopeahanhikki, saksanhanhikki, päivänkakkara, saunakukka, ahdekaunokki, pelto-ohdake, linnunkaali, voikukka, peltolemmikki, peltohatikka, pihasaunio, niittynätkelmä, harakankello, peurankello, ruusuruoho, ketoneilikka, pihatatar, syysmaitiainen, ojakärsämö, siankärsämö, puna-ailakki, pelto-orvokki, nokkonen, liuskapeippi, ahomatara, otavalvatti, peltovalvatti, savijäkkärä, peltovillakko, pihatähtimö, nurmihärkki, tarhaorvokki, terätönhaarikko, peltovirvilä, sarjakeltano, huopakeltano, poimulehti, heinätähtimö, peltoemäkki, ketohanhikki, metsäkurjenpolvi, tahmavillakko, punapeippi, lutukka, pukinjuuri, jättipalsami

Lintujen osalta olen koko viikon seurannut suurten aurojen matkaa etelään. Hanhilla on tänä vuonna ollut läntinen muuttoreitti ja niinpä täälläkin näkyi kymmeniätuhansia hanhia. Itse en nähnyt kuin muutaman auran eikä kokonaismäärä noussut kuin satoihin, mutta oikein staijaajat saivat kasaan noita käsittämättömän suuria lukuja seuratessaan muuttoa hyvillä paikoilla mm. Päijänteellä. Omalla pihalla katselin tänään valtavia rastasparvia, jotka äännellen kuin keväällä ikään lentelivät pihapuusta toiseen kohti lounasta. Mukana meni sitten pienempääkin lintua. Sen huomasin myös, että metsissä pesineet pikkulinnut ovat taas ilmestyneet pihapiiriin. Niinpä punatulkku vihelteli koivussa ja tiaiset ovat pyörineet ulkorakennuksen nurkissa jo useana päivänä. Kaikesta huolimatta lintusaalis jäi perin vaatimattomaksi kukkiin verrattuna. Tässä tulos:

räkättirastas, punakylkirastas, mustarastas, laulurastas, närhi, keltasirkku, punatulkku, hiirihaukka, peippo, talitiainen, sinitiainen, naakka, harakka, varis, kulorastas, laulujoutsen, käpylintu, korppi, vihervarpunen, pyy, punarinta, käpytikka, västäräkki, sinisorsa

Perinteen mukaan uusin laskennan taas seuraavan kuun vaihteessa ja ehkä vielä joulukuullakin talven tulosta riippuen. Saa nähdä, mikä on tulos verrattuna viime vuoteen, joka oli ennätyslämmin aina joulukuulle saakka.

Kämmekän salaisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


kammekka1’Olen pitkään, ainakin 30 vuotta, kuvannut ja ihmetellyt maariankämmekän monimuotoisuutta. Aikoinaan Luopioisten Kurkisuolla mittasin kukan kokoa, kannuksen pituutta, teriön osien suhdetta niin punakämmekällä kuin maariankämmekälläkin pääsemättä oikein minkäänlaiseen lopputulokseen. Sekavaa, perin sekavaa. Tänä kesänä suo on kasvanut väärällään kämmeköitä ja taas kerran sain todeta, että kukkien muoto, väri ja liuskaisuus vaihtelevat laidasta laitaan. En ole jaksanut uskoa, että täällä Hämeen sydämessä voisi kasvaa kalkkimaariankämmekkää (Dactylorhiza fuchsii), kunnes katseltuani kirjan kuvia ja omia kuviani oli todettava, että ääripäässä kukan liuskoittuminen muistuttaa kovasti kyseistä lajia. Kai se on uskottava. Olen nyt päivittänyt lajin Luopioisten kasvisto-sivuille ja merkinnyt ne paikat, joissa kuvan kaltaista kämmekkää kasvaa.’

Liuskakämmekät risteytyvät keskenään helposti ja osittain tästä syystä Kurkisuonkin kämmekät ovat niin monimuotoisia. Lisäksi vaihtelua tuntomerkeissä (kukan muoto ja väri) tapahtuu runsaasti lajin sisällä. Kurkisuolta löytyy nyt neljä lajia (puna-, maarian-, kaita- ja kalkkimaariankämmekkä). Luultavasti ne kaikki risteytyvat keskenään ja siksi suon kämmekkävaihtelu on niin monimuotoinen. Varmuudella olen vuosien kuluessa löytänyt ainakin punakämmekän ja maariankämmekän risteymän. Siinä kukan malli on toisen kuvan mukainen, epämääräinen ja jotenkin vääntynyt.

kammekka2-300x298Tämä risteymä on kuvattu tänä kesänä ja se oli kooltaan liki metrin korkuinen, kukkaterttukin oli 20 cm korkea. Osa alakukista oli jo kuihtunut, enkä ruvennut loppujakaan laskemaan, mutta paljon niitä oli, kaikki yhtä vääntyneitä ja vajaakuntoisia. Yhtä suuria risteymiä olen nähnyt suolla lähes joka vuosi.

Kaitakämmekkä (D. traunsteineri) on suolla äärimmäinen harvinaisuus. Tänä vuonna en varmuudella nähnyt sitä ollenkaan, tosin punakämmekätkin käydessäni olivat jo osin lakastuneet. Vuosittain sitä on löytynyt yhdeltä kohdalta alle puolentusinaa versoa, kaikki hyvin epämääräisiä ja muistuttavat nekin enemmän risteymää kuin oikeaa lajia. Koko niillä kuitenkin on pieni, alle 30 cm.

Tämä kesä on ollut hyvä kämmekkäkesä, johtuu varmaankin riittävästä kosteudesta. Kasvit ovat olleet reheviä ja kookkaita. Ne ovat kasvaneet suurina ryhminä ja hyvin elinvoimaisina. Monen kämmekän kukat ovat hehkuneet väriä ja säilyneet pitkään. Tämä viimeinen piirre saattaa kertoa sään viileydestä ja pölyttäjien viipymisestä.

Mikä sitten on maariankämmekän salaisuus? Ainakaan se ei minulle vieläkään vakuuttunut. Ääripäissä kukat ovat erilaisia, kasvit kokonaisuutena myös, mutta välimuodot sekoittavat pakkaa, saavat miettimään edelleen. DNA-testit kertovat totuuden ja niiden avulla lajit on saatu erilleen toisistaan, mutta eihän suolla voi testejä tehdä, siellä on uskottava silmiään. Pidetäänpä ne siis edelleen auki – jatkossakin.

Litistyneitä ilman prässäystä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Voikukka
’Kun tuossa aamusella ajelin pihanurmikkoa, törmäsin taas kerran tuollaiseen kuvan näköiseen litistyneeseen voikukkaan. Siinä on pari senttiä leveä mutta normaalinpaksuinen varsi ja sen päässä kukinto, joka on enemmänkin kuin vain yksi tavallinen keltainen voikukka, litteä ja sykeröinen. Näitähän tapaa aina silloin tällöin, tämä oli kuitenkin tämän kesän ensimmäinen havainto. Kyseessä on epämuodostuma nimeltään faskiaatio eli laakaverso, laakauma.’

Tälle ilmiölle on tarjottu monia eri selityksiä. Toiset ovat sitä mieltä, että kyseessä on mutaatio, joka jopa periytyy tuleville sukupolville. En ole kuitenkaan huomannut tällaisia kasveja samalla paikalla vuodesta toiseen, puhumattakaan aina samasta lajista. Niinpä suhtudun hieman skeptisesti ilmiön periytymiseen, mutaatio se kuitenkin voi olla. Toinen selitys on, että jokin kasville vieras eliö: bakteeri, virus, pieni hyönteinen aiheuttaa epämuodostuman vioittamalla kasvin kasvupietettä. Se ainakin tiedetään, että eräs bakteeri (Rhodococcus fascians) kiihdyttää kasvin solunjakautumishormoonin sytokiniinin määrää ja aiheuttaa siten solujen liiallisen jakautumisen ja epämuodostuman. Onko tulos sitten aina litistynyt ja samalla tavalla epämuotoinen kasvi, sitä en tiedä? Luulisi tällöin synyvän hyvinkin erilaisia muotoja, pyöreitä, särmikkäitä, oksaisia jne.

Olen vuosien kuluessa törmännyt tähän ilmiöön lähes joka kesä. Usein litistynyt varsi kasvaa muuta kasvillisuutta korkeammaksi, vääntyilee ja käyttäytyy muutenkin epätavallisesti. Lehdet lähtevät suoraan varresta ei oksista ja kukka on ikään kuin kerrottu, litteä nauhamainen kukinto. Usein faskiaatio ilmenee mykerökukkaisilla eli olen nähnyt sen voikukan lisäksi erilaisilla ohdakkeilla, karhiaisella, kärsämöllä, mutta kirjatietojen mukaan se voi esiintyä toki muillakin, kymmenillä ellei sadoilla eri kasvilajeilla. Onko siitä kasville haittaa vai hyötyä? Siihen lienee vaikea vastata. Kasvi ei ainakaan ole kovin kaunis, eikä ilmiö ehkä suojaa sitä tuholaisiltakaan. Jostakin olen kuullut, että kaupallisesti tätä ilmiötä on hyödynnetty ja esim. pihvitomaatti olisi tämän ilmiön seurausta. Myös puutarhurit uusien lajikkeiden toivossa tietenkin ovat kiinnostuneet tällaisista erikoisuuksista ja ovat ehkä käyttäneetkin sitä jalostuksessa.

Ilmiöstä löytyy melko vähän tietoa ja tämäkin omani saattaa olla hyvinkin puutteellista, sisältää jopa virheitä. Korjatkaa ja lisätkää, niin oikea tieto leviää!

Neljä keväistä pihakarkulaista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

sinililja
kevattahti’Näin keväällä seuraamme yleensä erilaisten vuokkojen, leskenlehden tai muiden luonnonkukkijoiden ensiesiintymistä. Puutarhurit seuraavat tulppanien, krookusten ja pienten liljakasvien nousua. Molemmilla on puolensa, molemmat viehättävät näin keväällä samalla tavalla. Itse olen pohtinut viimeisten viikkojan aikana ns. pihakarkulainen käsitettä. Se ei liene mikään virallinen termi, mutta kuvaa hyvin eräiden koristeperäisten kasvien leviämistä luontoon. Tähän kokosin Etelä-Hämeen neljä ehkä yleisintä kevään pihakarkulaista: idän sinililja (Scilla siberica), kevätäthti (Chionodoxa luciliae), posliinihyasintti (Puschkinia scilloides) ja hentohelmililja (Muscari botryoides) ylhäältä alaspäin. Kaikki neljä leviävät melko helposti kukkapenkistä ensin penkin reunalla ja sitten sen ympäristöön vuodesta toiseen laajenevaksi kasvustoksi, jos vain alue pidetään siistittynä. Helpoimmin leviävä näyttää olevan idän sinililja ja huonoimmin helmililja.’

posliinihyasintti
helmililja’Kaikki neljä karkulaista ovat viehättäviä kasveja ja koristeita pihoilla. Kasvikartoituksessa ne ovat ongelmallisia. Ovatko ne ainoastaan koristekasveja vai aivan oikeita karkulaisia? Jos ne pidetään samassa luokassa esim. tulokaslajeiksi muuttuneiden lupiinin, piiskujen tai kurtturuusun kanssa, tulisi niitäkin pitää kiusallisina ja poistettavina tulokaslajeina. Niistä ei kuitenkaan näytä olevan pihoilla mitään haittaa, päinvastoin. Muutaman kerran olen tavannyt sinililjan hyvinkin kaukaa asutuksesta tien pientareelta eikä se sielläkään ole uhannut leskenlehtien tai vuokkojen ylivaltaa. Tähän asti olen jättänyt kartoituksessa nämä lajit rauhaan, mutta lisäsin ne kuitenkin kasvisivuille, koska niihin voi törmätä näin keväällä autioksi jääneiden talojen pihapiireissä ja tosiaan hyvinkin kaukana asutuksesta syrjäisen metsätien laidassa, jonne on siirretty roskia pihapiiristä. Tulokaslajeja tai vaarattomia pihakarkulaisia, annetaan näiden kuitenkin kukkia ja levitä rauhassa omaksi ja muiden iloksi, sillä ainakaan vielä ne eivät menesty varsinaisessa luonnonympäristössä’

Henkiinherätetty

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


heratetty’Mikä uusi ulottuvuus avautuukaan vanhoista siemenpankeista. Kuvan kasvia ei enää ole tai ollut, kunnes se herätettiin uudelleen henkiin. Kuva on kaapattu Tiede-lehden verkkosivulta, jossa siihen voi tutustua tarkemmin ja se esittää muinaista kohokkikasvia Silene stenophyllaa. Sama kasvi on edelleenkin olemassa, mutta on aikojen kuluessa muuttanut jonkin verran muotoaan.’

Aikoinaan herätti suurta hämmästystä, kun Siperian ikiroudasta löydettiin hyvinsäilynyt syväjäädytetty mammutin poikanen. Se rekonstruoitiin ja on nykyään nähtävillä Pietarin luonnontieteellisessä museossa. Kävin sitä itsekin muutama vuosi sitten katsomassa ja ihan se näytti mammutilta, vaikka olikin kovin pieni. Tämä mammutti ei kuitenkaan koskaan herännyt henkiin. Se kuoli jäätyään jään sisään n. 40 000 vuotta sitten. Myöhemmin Siperiasta Jamalin niemimaalta on löydetty pari muutakin mammutinpoikasta, joista toivotaan apua selvityksiin mammutin polveutumisesta ja sukulaisuuksista.

Kohokki löydettiin reilu vuosi sitten ikiroudan pakastamana siemenenä Koillis-Siperiasta Kolyma-joen rantatörmästä. Moskovassa siemenet onnistuttiin herättämään henkiin kudosviljelyn avulla ja näin saatiin aikaan kuvan kasvi. Siemenet olivat säilyneet n. 30 000 vuotta vanhassa maaoravan pesässä, jonne eläin oli ne aikoinaan kuljettenut joko ravinnokseen tai pesänsä pehmikkeeksi. Hämmästyttävintä tapahtumassa on se, että näin saatu kasvi on lisääntymiskykyinen. Ruukuissa kasvatetut kasvit kukkivat näyttävästi, pölyttyivät ja tuottivat itämiskykyistä siementä.

Tämä kohokki muistuttaa jonkin verran meillä vanhan kulttuurin seuralaisena esiintyvää puolittaista koristekasvia valkoailakkia (Silene alba), mutta sen terälehdet ovat kapeammat ja koko kasvi huomattavasti pienempi. Nykyistä Silene stenophyllaa ei kasva Suomessa enkä onnistunut löytämään siitä oikein mitään tietoakaan, sillä netti on täynnä tätä sensaatiomaista uutuutta.

Muistan kauan sitten 80-luvulla kuulleeni historiallisbotanistisen esitelmän Turussa tehdyistä tutkimuksista, jossa vanhan keskiaikaisen kaatopaikan kaivauksissa löydettiin myös kasvien siemeniä. Nykyisen Tuomiokirkon läheisyydessä olevasta Mätäjärvestä löydetyt siemenet kylvettiin ruukkuihin ja jäätiin odottamaan, mitä tapahtuu. Aikaa niiden hautautumisesta kaatopaikan hapettomaan tilaan oli ehtinyt kulua muistaakseni viitisen sataa vuotta. Siemenet pystyttiin tunnistamaan ja muutamista saatiin aikaan myös versoja, ainakin vesiheinästä. En tiedä, oliko näillä mitään tulevaisuutta pölytyksen ja lisääntymisen muodossa.

Luonnon siemenpankki on mielenkiintoinen juttu. Ehkä tulevaisuudessa pystytään muitakin jo ammoin kuolleita kasveja herättämään uudelleen henkiin. Ainakin tällainen ikiroudan maasedimentti on otollinen paikka siementen etsimiseen. Mitä niillä kasveilla sitten tehdään? Osa varmaan jäisi vain biodiversiteetin piiriin kuuluvaksi kummajaiseksi, mutta saattaahan sieltä löytyä myös hyötykasveja ravinnoksi, lääkkeisiin, koristeeksi. Aika näyttää. Toisaalta näissäkin jutuissa on omat vaaransa. Kun kasvin luontaiset viholliset ovat jo kauan sitten hävinneet, voi tällaisesta kasvista kehkeytyä myös paha rikkakasvi.

Haisu kukkii

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kurjenpolvi

’Tuntuu, että tästä syksystä tulee kokoelma myöhäiskukkijoita ja niiden esittelyä, mutta mikäs siinä, kauniita kukkia. Tänään kiertelin lehtoa etsien herttaista lovisammalta (Lophozia obtusa), mutta en tainnut sitä löytää, löysinpä monta muuta mielenkiintoista juttua, joista ehkä näytteitä vielä myöhemmin. Mutta se mukavin kohtaaminen tapahtui kuvan kukan kanssa. Tuoreita ja vihreita lehtiä näkyi kyllä kaikkialla, mutta että kukkakin, se oli yllätys. Taitavat nämä kurjenpolvet olla aika karaistunutta porukkaa.’

Haisukurjenpolvi (Geranium robertianum) kasvaa maamme eteläpuoliskolla kivikkoisissa lehdoissa, lehtokallioilla ja puronvarsilla. Missään se ei ole kovin yleinen ja on aina mukava löytää sen uusi kasvupaikka. Minusta se ehkä kurjenpolvista eniten muistuttaa tunnettua sukulaistaan pelargoniaa, joka ainakin ennen vanhaan kukki jokaisella mökin ikkunalla, laulettiinhan siitä laulujakin.

Haisukurjenpolvi on yksivuotinen tai talven yli kaksivuotinen. Se kertoo sen sitkeydestä näin syksyllä. Kasvin on saatava tehtyä paljon siemeniä turvatakseen jatkuvuuden. Viimeiseen asti se kukkii ja sinkoaa siemeniään kivikkoon. Niinpä seuraavana kesänä heinäkuun lopulta kivikko kukkii pienillä violeteilla kukilla pakkasiin asti. Rannikolla aurinkoisilla paikoilla kasvi punastuu ja sen pienet tuppaat kallionraoissa saattavat olla kauttaaltaan kirkkaanpunaisia.

Nimensä kasvi on saanut hajusta, jota se erittää, varsinkin jos sattuu hieraisemaan sormiensa välissä sen lehteä. Haju on epämiellyttävä ja aikoinaan, kun vein porukoita metsiin pelottelinkin sen avulla, muka ihanilla ’odööreilla’. Moni nyrpisti nenäänsä. Samaa hajua on lehtopähkämössäkin. Meillä kasvilla ei ihme ja kumma ole kansanomaisia nimityksiä, vaikka esimerkiksi Lönnrot totesi kasvin olevan kissanpissan hajuinen. Hän osasi kertoa myös, että kasvia on käytetty karkoittamaan luteita rakennuksista ja sen keitinvedellä on parannettu haavoja. Jotkut ovat käyttäneet sitä myös liinavaatteiden välissä, mutta itse kyllä mieluummin käyttäisin siihen tarkoitukseen maarianheinää tai hajuheinää. Ehkä kurjenpolvella on torjuttu koita tällä tavalla.

Joka tapauksessa haisukurjenpolvi on mukava metsän koristus vielä näinkin myöhään syksyllä. Harmi, että se on harvinainen eikä sitä saa ihailla juuri Keski-Suomea kauempana.