Avainsana-arkisto: kasvu

Puun kasvu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Hyvin yleinen kompakysymys koskee puun pituuskasvua. Kysymyksen mukaan pitäisi määritellä, millä korkeudella puun runkoon sen nuoruudessa maalattu täplä on viidenkymmenen vuoden kuluttua. Helposti ajattelee, että kun puu kasvaa, niin täplä siirtyy ylemmäksi. Näinhän ei ole, vaan täplä on samalla korkeudella koko puun iän ajan. Se ei siirry ylemmäksi eikä alemmaksi.  

Eläin kasvaa joka suuntaan, jalat pitenevät, samoin kädet, pää suurenee samoin sisäelimet. Näin ei ole kasveilla. Puun latvassa, oksien kärjessä ja juurien päässä on kasvusolukkoa, joka kasvattava puun pituutta, oksien tuuheutta ja levittävät juuriverkostoa maan alla aina vain laajemmaksi. Sanotaankin, että puusta liki puolet on maan alla. Jos kasvusolukko jostain syystä (esim. pakkanen, taudit, katkeaminen) tuhoutuu, ottaa kasvi uuden alun. Puu kasvattaa uuden latvan, oksat jatkavat kasvua muiden oksien kautta, samoin juuret.

Pitkään on mietitty puun paksuuskasvua. Jos kerran puun kasvu tapahtuu vain latvasta, niin kuinka puun runko sitten vahvistuu vuosi vuodelta. Sehän me tiedetään, että joka vuosi runkoon ilmestyy uusi vuosilusto ja niin runko on taas hieman paksumpi, mutta rungossa ei ole kasvusolkkoa, joka huolehtisivat tästä tapahtumasta. Onko kyse kasvien kantasoluista?

Tiedelehti Naturessa julkaistiin äskettäin kaksi suomalaisten tekemää tutkimusta asiasta. Tästä oli artikkeli HS-lehdessä hiljattain. Ari Pekka Mähösen työryhmän tutkimuksessa todettiin, että paksuuskasvu tapahtuu auksiini-hormoonin vaikutuksesta puun jälsikerroksessa olevien kantasolujen avulla. Näin siis puu kasvaa muualtakin kuin vain latvasta ja saavuttaa sille tyypillisen paksuuden. Tutkijat totesivatkin, että paksuuskasvu voi jatkua loputtomiin puun ja kuoren välissä.

Näin on vanha probleemi ratkaistu ja tutkimus on saanut arvoisensa julkaisupaikan. Nature-lehti lienee alansa arvostetuimpia. Toinen artikkeli lehdessä koski Yrjö Helariutan työryhmän tutkimusta kasvin alkuvaiheista eli miten paksuuskasvu tai yleensä kasvin kasvu lähtee alkuun, mitä siihen tarvitaan ja missä järjestyksessä.

Molemmissa tutkimuksissa koekasvina toimi lituruoho (Cardaminopsis thaliana). Tämä pieni ristikukkainen kasvi lienee kasvimaailman banaanikärpänen. Sitä on hyödynnetty tuhansissa kasvialan tutkimuksissa ympäri maailman.

Onko tällaisesta tutkimuksesta sitten mitään konkreettia hyötyä? Useinhan ajatellaan, että tutkimus ei johda mihinkään. Näissä tutkimuksissa asia on päinvastoin. Nyt voidaan jalostaa kasveja, kun tietdetään, mikä saa kasvun aikaan. Puut voidaan keskittää paksuina tietylle alueella ja näin erämaata säästyy luonnon monimuotoisuudelle. Samoin voidaan hyödyntää puuainesta eri tavalla kuin ennen. Geenitekniikalla voidaan lisätä kasvin hiilensidontaa ja saada tuottamaan enemmän biomassaa. Myös kasvien varastosolukoita voidaan suurentaa ja saada tuotto suuremmaksi. Tämä kuitenkin edellyttää geenimuokkauksen hyväksymistä ja se voi olla kantona kaskessa uuden tutkimuksen edetessä. Mahdollisuusksia siis on. Kannattaa tutustua lehden artikkeliin ja miksei Nature-lehdessä julkaistuihin tutkimustuloksiinkin.’

Nopeus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Kevään eteneminen ja kesän tulo ovat tänä vuonna olleet huippunopeaa. Vasta äsken leskenlehdet vielä kukkivat, nyt ne ovat jo höydyllä, kuten eilen ottamastani kuvasta näkyy. Tämä kevään ensiairut täällä sisämaassa on tehtävänsä tältä vuodelta jo suurelta osin suorittanut eli jälkeläistuotannon. Nyt sitten vain kasvatetaan yhteyttäviä ’leskenlehtiä’ ja kerätään ravintoa seuraavaa vuotta varten. Kokonaan ovat hävinneet näkyvistä jo kevätkynsimöt ja käenrieskat. Pienet sipulikasvit katoavat nurmikon vehreyteen oikeastaan heti, kun kukinta on ohi tai leikkuri ajaa niiden yli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Puissa huomaa saman. Tuomet olivat vasta huppusenaan kukkia, nyt terälehdet varisevat ja maa peittyy valkoiseen, kuten yläkuvassa omenapuunkin alla. Toivottavasti pörriäiset ehtivät suorittaa tehtävänsä, muuten saamme turhaan odottaa loppukesästä satoa. Puiden kohdalla hedelmän kasvattaminen kestää koko kesän ja se on valmis vasta syyskuulla toisin kuin ruohokasveilla. taskuruohoKevätaskuruoho varistaa jo siemeniään, leskenlehden höyty ei lennä, mutta ensimmäiset voikukan laskuvarjot liitävät jo uusille kasvupaikoille.voikukka (1) Niidenkin aika on lyhyt ja siemen pääsee maahan itämään jo ennen oikean kesän alkua. Tosin voikukka taitaa aika huonosti levitä siemenistä, enemmänkin kasvullisesti.

Kukkaankin monet kasvit ovat entineet tavallista aikaisemmin: kurjenpolvi jo pari viikkoa sitten, vaikka sitä juhannuskukaksi tituleerataan, leinikit tapasin viikon alussa ja olipa tiellä jo valkoapilakin täydessä loistossaan. Puutarhan polun laidassa päivänkakkaran nupusta loistavat jo valkoisten terälehtien alut, ehtiiköhän toukokuun puolella kukkaan.

Nopeus on siis trendi tänä vuonna. Kylminä keväinä ja alkukesinä kukat jurovat pitkään nuppunsa suojassa ja kukoistavatkin pitkään, kun pölyttäjät eivät liiku. Saamme nauttia kukkaloistosta kauan. Kuinkahan nyt käy, onko juhannuksena enää ollenkaan kukkia kukoistamassa vai saako tyynyn alle noukkia jo horsmia, loppukesän kukkia?’

Pullossa kasvanutta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

IMG_0412

’Aikoinaan oli suosittua kasvattaa pienoismaailma pulloon tai johonkin muuhun suljettuun tilaan. Kasvit istutettiin, vettä lisättiin ja sitten pullo suljettiin. Maailma toimi omillaan, tuotti happea ja hiilidioksidia, kasvit kasvoivat maassa olevan ravinnon ansiosta, käyttivät ilman hiiltä ja tuottivat sokereita ja happea. Maatuvat kasvinosat jatkoivat kiertoa. En koskaan itse kokeillut, toimiiko tuollainen ekosysteemi, mutta tuttavilta kuulin ainakin kokeiluista.

Keväällä ystäväni lähetti ylläolevan kuvan, jossa pullon sisällä rehotti vihreää kasvillisuutta. Lajilleen määritystä ei oltu suoritettu, mutta ainakin sinivuokko, jokin heinä ja sammal näyttivät menestyvän pullossa. Pullo itsessään lojui hämäläisessä lehtometsässä lähellä rantaa ja oli ilmeisesti lojunut jo kauan. Kuka lie pullon oli juhlatuulella tyhjentänyt ja nakannut sitten menemään niin kuin kovin usein tehdään.

Itse kävin katsomassa pulloa nyt marraskuussa ja alakuvasta näkyy, että edelleen sen sisällä on vihreää. Nyt ei sinivuokon lehtiä enää erottanut, mutta tilalle oli tullut jokin saniainen ja ilmeisesti rönsyleinikki. Kasvit voivat edelleen hyvin ja vaikka syksyisessä metsässä kaikki muu oli jo asettunut odottamaan talvea, näytti pullossa vallitsevan edelleen kesä.

Pullon suu on auki ja sieltä pääsee sadevettä tihkumaan sisään, joten tässä ei ole kyseessä täysin suljettu kasvuympäristö. Mielenkiintoinen se kuitenkin on, sillä todennäköisesti kukaan ei ole sitä ehdoin tahdoin kasvattanut, vaan se on syntynyt itsestään, kun pullo on tipahtanut sopivaan asentoon mättään syrjään. Mielenkiinnolla odotan ensi kevättä nähdäkseni, kuinka tämä pienoismaailma on talvesta selvinnyt. Kyllä luonto on ihmeellinen.’

pullo2

Onko jotain tehtävissä?

Julkaistu , kirjoittanut
2

palsami1

’Kuva näyttää viattomalta keväiseltä kasvun alulta. Sellaistahan siinä onkin, kasvin sirkkataimia kertavanaan kostealla maalla. Ne ovat jo päässeet reippaaseen vauhtiin. Siementen itäessä sirkkalehdet pullistuvat ja varsinainen varren alku tunkeutuu niiden välistä kohti valoa. Kaikki siis hyvin – kasvu alkaa! Vai onko? 

palsami2Viereinen kuva kertoo samasta asiasta hieman lähempää. Nyt näkyvät yksityiskohdat tarkemmin. Kuvasta saattaa myös aavistaa, mistä kasvista on kyse. Tuollainen voimakas ja aggressiivinen kasvu on vain jättipalsamilla (Impatiens grandulifera), tulokaslajilla, joka on viimeisten vuosikymmenten aikana levinnyt räjähdysmäisesti maamme lehtoihin ja rannoille. Tulokaslajeista annetut ohjeet vaativat sen poistamista luonnosta, vaan kuinka se tapahtuu? Jokainen sirkkataimi kasvattaa sormenvahvuisen varren ja sen päähän haarautuvan kukkakerroksen, jossa jokaisessa kukassa valmistuu kesän lopulla melkoisen joukko sienemiä. Nämä kasvi viskaa erikoisella mekanismilla ympäristöönsä, niin että ropina kuuluu. Sinkoutuneista siemenestä kasvaa seuraavana keväänä uusia sirkkataimia jne.

palsami3Kasvi on yksivuotinen eli hävittämällä nyt itäneet kasvustot, voisi kasvin saada kuriin, mutta kuinka se tapahtuu? Jokainen taimi pitäisi nyhtää ylös maasta. Jos yksikin jää, tulee siitä kymmeniä uusia taimia. Lisäksi maassa siemen elää vuosia siemenpankissa ja työntää aina uutta kasvustoa seuraavana keväänä poistettavaksi. Niittäminen ryteikköisillä rannoilla ei onnistu, liekinheittimellä saattaisi tulla tulosta, mutta silloin menee kaikki muukin.

Lupiinin kohdalla on kädet nostettu pystyyn. Se on tullut jäädäkseen. Sitä nyhdetään pois vain kaikkein arimmilta alueilta. Luulenpa, että jättipalsamin kohdalla päädytään samaan lopputulokseen. Kasvi on kaunis, kuten voit nettisivuiltani nähdä, mutta se estää pienempien alkuperäisten lajien menestymisen ja saattaa lopulta tuhota ne. Näin on joillakin kasvupaikoilla Luopioisissakin käynyt tesmayrtille ja lehtopalsamille. Kukahan tämänkin asian ratkaisisi? Itse nyhdin palsamia parina vuonna tuntikaupalla pois muutaman aarin alueelta, mutta ylimmästä kuvasta näkee lopputuloksen, turhauttavaa työtä.’

Aave

Julkaistu , kirjoittanut
2

aave2

’Kasvi tarvitsee lehtivihreää valmistaakseen ravintoa ja kasvaakseen. Kukkimiseenkin tarvitaan energiaa. Jos valoa ei ole tarjolla, on ravinto ja kasvun voima saatava jostain muualta. Loiskasvit, joilla ei ole lehtivihreää ravinnon valmistamiseen, imevät sen muilta kasveilta. Väriltään ne ovatkin aavemaisen kelmeitä. Siksipä yllätykseni olikin suuri, kun kellarin pimeydessä kasvoi kuvan kasvi ja valmistautui kukkimaan. Mikä aave tuo on?

Arvoitus ratkesi nopeasti, kun nostin kasvin paremmin näkyviin. Puolimetrinen kalpean keltainen varsi alkoi nahistuneesta lantusta. Kyseessä siis on ristikukkainen kaalikasvi ja sen jalostettu muoto lanttu. Alunperinhän lanttu on kaalin ja nauriin risteymä, mutta harvoin pääsee kukkaan saakka, koska se syksyllä nyhdetään maasta kellariin. Kukkaan se puhkeaa juuri näin seuraavana vuonna, mutta harvemmin kellarissa. En ainakaan ennen ole tällaista havainnut. Onko kyse sattumasta, talven lämmöstä, kellarin huonoudesta, vai – mistä?

Tämä aaveen arvoitus sai minut menemään uudestaan kellariin ja katsomaan ihmettä tarkemmin. Aivan oikein, lajinmääritys olikin pielessä, kyseessä ei olekaan lanttu vaan juureslavan pohjalle jäänyt kyssäkaali. Nahistunut kaali oli viimeisillä voimillaan työntänyt pitkän verson turvatakseen lajinsa säilymisen. Enpä tällaistakaan ole ennen nähnyt eikä se tuota pähkäilyä kummemmaksi muuttanut. Uskomatonta, sitä sitkeyttä ja sitä voimaa. Nyt nostin tuon aaveen ikkunalaudalle ja seuraan, kuinka nopeasti se valossa saa vihreää väriä vai saako ollenkaan?’ 

aave1