’Tänään oli pohjoismainen Luonnonkukkien päivä retkineen. Vedin oman retkeni Pälkäneen kaakkoiskulmassa. Retkelle osallistui sateisesta ja koleasta säästä huolimatta kaksitoista urhoollista osallistujaa. Kiersimme kolmen kilometrin lenkin ja saimme siihen kulumaan liki kolme tuntia. Niin paljon oli mielenkiintoista katsottavaa reitin varrella, ainakin retken vetäjän mielestä. Päivän teemalajina oli tupasvilla. Sitä emme nähneet, koska retkemme ei suuntautunut suolle, mutta näimme paljon lehto- ja niittykasveja.

Kullero (Trollius europaeus) on etelässä harvinainen niittykasvi, mutta onnistuimme sen löytämään kahdeltakin kasvupaikaltaan. Muita hienouksia olivat metsämaarianheinä (Hierochloe australis), pölkkyruoho (Arabis glabra) ja vuohenkello (Campanula rapunculoides). Viimeksi mainittu kasvoi kauan sitten autioksi jääneen talon pientareessa kertoen, että osattiin sitä ennenkin arvostaa koristekukkia ja kauneutta. Netsytmariansänkyheiniä (maarianheinää) löysimme kahta lajia ja nuuhkimme raikasta kumariinin tuoksua.

Keskellä metsää tien laidasta löytyi suorakaiteenmuotoinen kuoppa, vierestä suuri kivikasa ja lähikumpareelta pirtin nurkkakivet. Olimme saapuneet Wilhelmin asuinsijoille. Kuka tämä salaperäinen asukki sitten oli, siitä ei kenelläkään ollut enää tietoa. Liki satavuotiaat puut kuitenkin kertoivat, ettei hän aivan äskettäin ole täällä liikkunut. Kaskipellot, nauriskuopat, muutamat vahat rikat kertoivat kuitenkin menneestä kulttuurista. Vieressä oli nuorta taimikkoa kasvamassa. Kaikki uusiutuu vähitellen.

Pian olimme taas lähtöpisteessä ja silloin alkoi sataa. Koko retken saimme kulkea kuivassa kelissä, näin meillä oli hyvää onnea. Kylmyyskään ei retkeämme haitannut. Niinpä päätimme, että kuudes kukkakävely saa jatkoa ensi vuonna. Lopuksi tutkimme vielä metsän vesiheinää, joka osoittautui lehtoarhoksi (Moehringia trinervia). Lehden alapinnalla näkyivät kolme pitkää suonta varmistivat lajimäärityksen.’