Lähteikkö

Isonauhasammal

’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.

Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.

Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.

Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’

Harsosammal

’Olen hieman kateellisena seurannut sammalista kiinnostuneita tuttujani, kun he esittelevät löytöjään. Usein siellä on kaiken keskellä myös harsosammal (Trichocolea tomentella). Itse kun en moista kaunotarta ole koskaan löytänyt. Olenhan sen nähnyt, useastikin, mutta aina jonkun toisen näyttämänä. Haaveissa on ollut, että tämä harvinaisuus löytyisi joskus vielä Luopioisistakin. Ohan se harvinainen ja vaatelias, mutta ei mahdoton, niin olen ajatellut ja jatkanut niiden harvojen lähdepaikkojen koluamista, joita vielä on jäljellä.

Tänään se sitten paukahti kohdalle ja molemmilla tavoilla: minulle eka kerta ja niin myös Luopioisille. Kartoitin vanhaa tuttua paikkaa pitäjän kaakkoikulmassa Leppäjärven läheisyydessä. Tarkoitus oli kerätä pussiin kaikki erilaiset sammalet tuolta alueelta, että saan täydennystä levinneisyyskarttoihin. Monta uutta pistettä varmaan tulikin, kunhan vaan saan pussit tarkastettua. Siellä jossakin lymyää nyt myös harsosammal. Se kasvoi märän lähteisen korven laitaosan lähdepinnoilla. Mäen alta tihkuu suolle vettä ja siitä sammal oli kasvupaikkansa löytänyt.

Enpä ollut ensin uskoa silmiäni, kun koppasin kouraani tukun suosammalia ja totesin hämmästyksekseni siinä olevan verson myös hyvin oudonnäköistä sammalta. Kun katselin ympärilleni, niin saatoin todeta löytäneeni harsosammalta. Sitä kasvoi muutaman neliön alalla harvakseltaan mutta kuitenkin selvästi viihtyvänä ja elinvoimaisena. Tuo pieni suokorpi oli saanut olla rauhassa ojitukselta, metsätoimilta ja muulta maanmuokkaukselta, siksi se siinä kasvoi. Voin vain kuvitella, mitä tapahtuisi, jos siihen pistettäisiin jylläämään harvesteri tai kaksi.

Harsosammal on maassamme VU-laji eli uhanalaisluokituksessa vaarantunut. Syynä tähän lienee juuri tuo lähteiden helppo tuhoutuminen. Aikaisemmat näkemäni paikat ovat olleet laajoja luonnontilaisia lähteikköjä ja tihkupintoja. Tämä paikka oli vaatimattomampi, mutta kyllä siinäkin sai jalkoihinsa katsoa, mihin astui. Suomessa sammalta on harvakseltaan Etelä- ja Keski-Suomessa. Lajina se on merellinen ja karttaa kylmiä ja kuivia alueita. Kaksikotisena kasvina sen leviäminen jää kasvullisen leviämisen ja versonkappaleiden varaan, koska siltä ei ole tavattu meillä pesäkkeitä eikä itujyväsiä. Näin ollen se ei juurikaan leviä kaukolevintänä uusille paikoille. Kirjatietojen mukaan Suomessa sammalta tavataan hieman yli sadalta paikalta, EH-alueelta n. 30 paikalta, joten ei se ihan tavattoman harvinainen ole, mutta ei yleinenkään.

Jatkossa tietenkin toivoisi, että sammal saisi kasvaa rauhassa kasvupaikallaan. Nykymenolla näyttää siltä, että korvet raivataan kannokoiksi ja suot kuivataan murokoiksi. Tällaista tämä sammal ei siedä. Sen tulevaisuus on metsän säilymisessä luonnotilaisena.’