’Muutama vuosi sitten yllätyin, kun Luopioisten alueen laidalta läheltä Hämeenlinnan (ent. Lammi) rajaa löytyi pienen korpisuon laidasta lähteikkö, jossa kasvoi harsosammalta (Trichocolea tomentella). Tämä harvinaisuus oli osoitus siitä, että mitä vain voi löytyä, kun tarpeeksi kulkee ja katselee. Sammal on edelleen suuri harvinaisuus Pirkanmaalla ja syy tähän löytyy sopivien kasvupaikkojen häviämisestä. Korpilähteiköt jäävät helposti huomaamatta ja tulevat tuhotuiksi ennen kuin löytyvätkään. Metsän kaikkinainen käsittely lähdealueilla on tuhoisaa lähteikköjen kasvillisuudelle.
Pari päivää sitten palasin paikalle. Tarkoituksena oli tutkia harsosammalen kasvupaikkaa huolellisemmin. Olin oppinut vuosien saatossa, että siellä missä on harsosammalta, siellä saattaa olla muutakin mukavaa. Niinpä en oikeastaan edes osannut yllättyä, kun kaivoin sammalten seasta möyheitä, nauhamaisia versoja. Monelta muultakin harsosammalen kasvupaikalta oli löytynyt isonauhasammalta (Aneura maxima). Sammal kasvoi lähdeveden vaikutuspiirissä rahkasammalten seassa huppeluksissa. Se löytyi vain kaivamalla sammalia esiin vedestä. Muutamasta kohtaa kaappasin kourallisen sammalia ja jokaisessa oli nauhasammalta. Näin löytyi Luopioisten 395. sammallaji.
Isonauhasammal oli monelle tuntematon laji vielä kymmenkunta vuotta sitten. Kun sitä opittiin etsimään, se alkoi myös löytyä ja kasvupaikkoja merkittiin muistiin Etelä- ja Keski-Suomesta harvakseltaan. Aina se kasvoi hienossa lähteikössä, usein jo suojellulla alueella, harjujen tyvellä, korpipainanteissa, lähdepurojen varsilla rahkasammalten seassa piilossa. Vieläkään sammal ei ole kovin yleinen, vaan se luokitellaan vaarantuneeksi (VU) lajiksi. Totuus sen yleistymisestä voi olla joko siinä, että se on opittu tuntemaan ja sen kasvupaikkoja on inventoitu ahkerammin tai sitten se on laajentanut kasvualuettaan viime vuosien aikana. Sen voi edelleen sekoittaa lettonauhasammaleeseen (Aneura pinguis), joka on kaikin tavoin hennompi ja sen reunassa yksisoluista aluetta on vain muutaman solurivin verran, kun isommalla serkulla tätä aluetta on kymmenkunta riviä.
Nyt on Luopioisten sammalflooran tavoite 400 lajia taas askelen lähempänä. Toisaalta joudun todennäköisesti poistamaan yhden lajin listalta eli pikkutihkusammalen (Oncophorus wahlenbergii). Tihkusammalten suku jaettiin äskettäin uudelleen ja kolmen lajin sijasta nyt lajeja on neljä. Niinpä täältä löydetyt tihkusammalet ovat todennäköisesti isotihkusammalta (O. elongatus). En ole vielä ehtinyt käydä kaikkia aikaisempia löytöpaikkoja tarkistamassa.’