Avainsana-arkisto: lajit

Sinisiiven lentoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kevät on edennyt täällä Hämeen sydänmailla aikataulussaan. Omenapuut alkavat kukkia ja tuomet ovat parhaassa loistossaan. Samaa ei ole kaikkialla maassamme. Rannikolla kasvu saattaa olla useamman viikon myöhässä ja Lapissa on edelleen monin paikoin runsaasti lunta. Tulvat ovat alkamassa ja niistä pelätään tulevan massiiviset.

Perhoset ovat myös heränneet ja olen ihaillut koiralenkeillä kangasperhosten tanssia metsäteiden päällä. Nykyäänhän tuo perhonen on vihernopsasiipi, mutta minusta vanha nimi on paljon parempi. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi tutut nimet pitää jonkin taksonomisen seikan vuoksi muuttaa. Tutkija tietää, että maamyyrä ei ole myyrä tai valkohäntäpeura ei ole peura, mutta meille tavallisille ihmisille se on aika pieni asia. Siksi kutsun perhosta kangasperhoseksi ja savikkolapiosammalta toukosammaleksi. Minusta on jopa haitallista sotkea ihmisten jo vaivoin oppimaa lajituntemusta.

Nyt lentää myös vuoden ensimmäinen sinisiipi. Maamme kansallisperhoseksi valittiin juhlavuoden kunniaksi paatsamasinisiipi pari vuotta sitten. Monelle se oli yllätys, koska se ei ole kovinkaan näyttävä, kookas tai helposti tunnistettava laji. Valinnassa, jonka yleisö suoritti, päähuomio taisikin kiinnittyä perhosen sinivalkoiseen väritykseen. Paljon nämä värit muistuttavatkin lippumme värejä. Siiven alapinta on vaalean sinertävä ja yläpinta taivaan sininen. Siipien alapinnassa on pieniä mustia pisteitä ja yläpinnan tumma reunus on kapea, lähes olematon. Nämä ovatkin tämän laji hyviä tuntomerkkejä. Muuten se muistuttaa kovin paljon muita maamme kuuttatoista sinisiipiperhosta.

Paras tuntomerkki näin keväällä onkin sen lentoaika. Nyt on lennossa vain paatsamasinisiipi, muut tulevat vasta kesällä. Tosin tämä laji lentää myös kesällä, jolloin sen erottaminen muista vaatii lähempää tarkastelua eli kiinniottamista. Nyt jos näkee sinisiiven, voi sanoa sen lajin suoraan lennosta. Myöhemmin sillä on parikin sukupolvea kesän aikana, joten sitä voi tavata koko kesän ajan. Nyt siis kannattaa bongata kansallisperhosemme. Se lentelee monenlaisilla paikoilla, pihoilla, pientareilla, metsissä ja peltojen reunoilla. Onnea etsintään!’

Elämää maan kätköissä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun aikoinaan kymmenen vuotta sitten aloin pitää tätä blogia, oli sen tarkoitus täydentää Luopioistenkasvisto.fi-sivuston tietoja ja kommentoidan luonnontieteellistä kirjallisuutta. Hyvin nopeasti sisältö kuitenkin muuttui. Aloin kirjoitella juttuja moniltakin luonnon alueilta, retkiltä, matkoilta, eri eliöryhmistä jne. Myös valokuvaus tuli pian mukaan, mutta siirtyi sitten enemmän Instagramin puolelle. Kirjojen esittely laajeni käsittämään kaikkea lukemaani mielenkiintoista kirjallisuutta, myös kaunokirjallisuutta. Vielä kuitenkin haluan esitellä myös tietopuolisia uutuuksia, varsinkin jos ne ovat itseäni kiinnostaneet.’

Elämää maan kätköissä on maaperää ja sen eliöstöä käsittelevä kansantajuinen kirja. Sen eri asiantuntijoiden laatimat osiot valottavat eliöiden elämää monipuolisesti, kertovat niiden käyttäytymisestä, ravinnosta, lisääntymisestä, olinpaikoista jne. Ainakin itselleni nämä eliöryhmät ovat olleet osaltaan hyvinkin vierailta. Oikeastaan olen enemmän tutustunut vain hyönteisiin. Tässä kirjassa tulevat muutkin ryhmät esille.

Kirja jakautuu seuraaviin osioihin:

  • Hyppyhäntäiset sukulaisineen
  • Punkit
  • Hämähäkit, valeskorpionit ja lukit
  • Hyönteiset
  • Tuhatjalkaiset ja maasiirat
  • Lierot ja änkyrimadot
  • Kotilot ja etanat
  • Sukkulamadot
  • Karhukaiset ja rataseläimet
  • Alkueliöt
  • Mikrobit

Pari vuotta sitten netin innottamana keräsin vuoden ajan lajeja päästäkseni tuhanteen. Tavoite täyttyi tuplaten, mutta suurin osa lajeista oli kasveja. Silloin yritin myös määrittää tässä mainittujen ryhmien lajeja, ostin jopa kirjoja määritysavuksi. Ajatus oli hyvä, mutta tulos kehno. Enpä arvannut sitä vaikeutta, mikä näiden ryhmien haltuunotossa on. Ensinnäkin lajeja on valtavat määrät, eliöt pienen pieniä ja tuntomerkkierot vähäisiä. Totesin, että nämä ovat erikoisosaajien heiniä, maallikon on vaikea päästä pintaa syvemmälle. Tämän kirjan luettuani olen edelleen samaa mieltä.

Teoksessa lajiryhmät on esitelty ominaisuuksiensa kautta, ei taksonomian. On kirjassa lajejakin, mutta vain esimerkkeinä tai sitten jos ryhmässä on vain muutama laji, niin ne mainitaan. Ymmärrettävää on, ettei pidemmälle ole mahdollisuutta tällaisessa kirjassa mennä. Näiden ryhmien omaksuminen vaatisi sitä lukijan osaamista ja asiantuntemusta, tarkkoja määritysoppaita, ehkä jopa laboratorio-olosuhteita, jotta lajit selviäisivät. Kirjasta huomasi myös sen tosiasian, ettei lajeja välttämättä edes kovin hyvin tunneta. Taitaa tälläkin alalla olla, niin kuin monen eliöryhmän kohdalla, että tutkijoita on kovin vähän ja työmäärä valtaisia. Muutaman sadan linnun hallussapito ja vielä parin tuhannen kasvinkin on mahdollista, mutta kymmenien tuhansien maaperäeliöiden tunnistaminen vaatii valtavasti työtä ja kärsivällisyyttä. Niinpä kiitos ja kunnia tämän kirjan esiin nostamista ryhmistä kuuluu kirjan tekijöille ja heidän työlleen.

Kirja herätti kyllä runsaasti ajatuksia etsiä siinä mainittuja eliöryhmiä ja niiden edustajia, vaikka lajien nimiä ei saisikaan selville. Vaikka eliöt ovat pieniä ja vaativat usein suurennuslasia tai peräti mikroskooppia löytyäkseen, niin iloa tuottaa se, että niiden joukossa on yllättävän värikkäitä ja kauniita olentoja. Joitain niistä olen nähnyt sammalia tutkiessani, mutta en ole osannut sijoittaa niitä oikeaan ryhmään. Kaunis suomukilpikirva on usein liikuskellut sammalten seassa samoin sammalpunkit. Hyppyhäntäisiä ja eriskummoisia esihyönteisiä on myös tullut vastaan, samoin karhukaisia, sukkulamatoja ja hyönteisiä. Ensi kesänä niitäkin voisi katsoa tarkemmin, nyt kun on oppinut asiat, joihin kiinnittää huomiota.

Kirja on kaikella tapaa hyvä ja hauska. Sen teksti on joustavaa ja siinä on pyritty pois tavallisesta tieteen kapulakielestä käyttämällä hauskoja ilmaisuja kuvaamaan eliöiden ulkonäköä ja liikkumista. Kirja on suositeltavissa kaikille luonnosta kiinnostuneille. Sen lukeminen on joutuisaa ja teksti helppolukuista ja mielenkiintoista. Kiitos tekijöille!

Huhta, V. ja Hallanaro, E-L (toim.): Elämää maan kätköissä. Gaudeamus 2019. 331 s.

Uhanalaiset ympäristöt

Julkaistu , kirjoittanut
1

Palsasuo on katoavaa ympäristöä Lapissa

’Alkukeväästä ilmestynyt Lajien punainen kirja puhuu pääasiassa maamme eliölajeista. N. 12 % lajeista on jollakin tasolla uhanalaisia. Lähes kokonaan ilman huomiota on jäänyt luontotyyppien uhanalaisuus eli erilaiset ympäristöjen harvinaistuminen jopa katoaminen. Jos ajatellaan lajien häviämistä, niin jokin on siihen syynä. Edellisissä arvioissa painotettiin ihmisen toimintaa uhanalaisuuden syynä, nyt puhutaan lajin katoamisen uhasta. Toki usein uhka tulee ihmisen suunnasta, mutta oleellista on myös lajin kasvupaikan tai ympäristön muuttuminen.

Kun itse olin koulussa, luettiin biologiassa lähes yksinomaan eliölajien biologiaa, opeteltiin tuntemaan kasveja, nisäkkäitä, kaloja, lintuja, hyönteisiä. Silloin niitä myös osattiin, kiitos kasvien keruun ja luonnonmukaisemman elämäntyylin. Kun itse toimin opettaja ja kun siirryttiin peruskouluun, opetus muuttui enemmän ympäristön ja ekologian opettamiseksi, lajit lähes unohdettiin. Nykysukupolvet eivät tunne kasveja, eivät hyönteisiä, pelkäävät niitä ja katsovat Afrikan villieläimiä televisiosta. Kuitenkin luonnon tietämys ja sitä kautta suojelu vaatii lajintuntemusta. Kuinka suojelet, jos et tunne? Tietenkin molemmat tarvitaan ja toivottavasti palataan vielä laajempaan lajintuntemukseen, sillä lajit muodostavat elinympäristön, lajien avulla ne määritelläänkin.

Kun minun lapsuudessa tiedettiin, että on havu- ja lehtimetsiä, soita kolmea tyyppiä: korpi, räme ja neva, lisäksi järvi- ja merivedet, nyt luontotyyppejä löytyy satoja (n. 400) ja nekin voivat olla uhanalaisia. Tämä on jäänyt valitettavasti kovin vähälle huomiolle. Selvityksessä vuonna 2018 todetaan, että 48 % luontotyypeistä on uhanalaisia koko maassa. Selvitys tehtiin nyt toisen kerran ja vaikka selvitysten vertaaminen onkin vaikeaa, niin ainakaan parempaan suuntaan ei ole menty. Etelä-Suomessa prosenttiluku on suurempi kuin pohjoisessa. Tästä voisi päätellä, että ihmistoiminnalla on sormensa vankasti pelissä. Ruuhka-Suomessa ympäristö kärsii enemmän. Yksittäisistä tyypeistä voi lukea mietinnöstä, mutta selkeän hälyyttävästi esiin nousevat perinnebiotoopit, lettosuot, virtaavat vedet ja lumenviipymät. Näillä on myös runsaasti uhanalaisia lajeja.

Mitä sitten tehdä? Keinoja on monia ja niitä on käytettykin. Metsien käsittelyn muutos, perinnebiotooppien hoito, uhanalaisten alueiden suojelu ja seuranta ovat hyviä keinoja. Myös koskien ennallistaminen, rantaniittyjen laiduntaminen ja yleensäkin luontotyyppien muokkaaminen vanhaan malliin auttavat. Näiden toteuttaminen tarvitsee enemmän tahtoa ja päätöksiä kuin rahaa.

Yksityinen ihminenkin voi suojella esimerkiksi kosteikkoa, ketoa tai suota ja näin vaikuttaa ympäristöönsä positiivisesti. Ilmastonmuutoksen ei ole todettu vielä vaikuttavan maamme ympäristöön kovin radikaalisti. Ainoastaan Lapin lumenviipymät ovat kärsineet lämpimistä ajoista ja niillä elävät lajit ovat uhanalaistuneet. Kettu on vaeltanut pohjoisemmaksi ja naali on hävinnyt. Pienet kasvit jäävät rehevämpien jalkoihin, vesien lämpeneminen vaikuttaa joidenkien lajien lisääntymiseen. Kun muutos torjutaan, ehkä torjutaan myös ympäristöjen uhanalaistuminen. Jotain tarttis kuitenkin tehdä.’

Kurkisuo kuuluu Natura2000-suojeluun ja lisäksi se on soidensuojeluohjelman kohde. Suot ovat uhanalaisia Etelä-Suomessa.

Uhanalaispäivitys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Erittäin uhanalainen kangasraunikki vaatii pikaista suojelua

’Perjantaina 8.3.2019 julkaistiin päivitys Punaiseen kirjaan eli maamme uhanalaisiin lajeihin. Edellinen versio on vuodelta 2010. Maamme arviolta 48 000 lajista tässä tarkastelussa oli mukana n. 22 400 lajia eli n. 46 %. Edellisessä versiossa todettiin uhanalaisia lajeja olevan 1505 lajia, nyt 2667 lajia eli määrä on lähes kaksinkertaistunut. Kadonneiksi tällä ajalla on merkitty 312 lajia. Huonompaan suuntaan siis ollaan menossa eikä tämä varmaankaan ole mikään yllätys. Selittävänä tekijänä voidaan pitää ainakin ilmastonmuutosta, mutta myös luonnon eliöympäristöjen muuttumista, luonnollista kantojen vaihtelua ja tarkempaa inventointia.

Luonnon monimuotoisuus on elämän edellytys. Jokainen häviävä eliö koskettaa jollakin tavalla myös meitä ihmisiä. Kun tehdään tällaisia inventointeja, saadaan niissä tuntumaa siihen, mitkä ovat seuraavana häviämisvuorossa. Jos jonkin eliön luokitus kymmenen vuoden aikana on muuttunut esim. vaarantuneesta (VU) erittäin uhanalaiseksi (EN), on se tulevaisuudessa häviävä laji, jollei asialle tehdä mitään. Kun kerran jokaisella lajeilla on olemassaolon oikeus, ei meillä ihmisillä ole oikeutta hävittää sitä. Sen joutuminen uhanalaislistalle on jo merkki siitä, että jotain on tehtävä, muuten luonnon monimuotoisuus kapenee taas lähitulevaisuudessa yhdellä lajilla.

Aarnihiippasammal on vaarantunut ja suosii vanhoja metsiä

Monimuotoisuuden kapeneminen on saatava pysähtymään. Maamme tavoite on vuodessa 2020 eli ensi vuonna. Tilanne ei suinkaan näytä siltä, että tavoitteeseen päästään. Edelleenkin meillä on budjetissa häviävän pieni määräraha (n. 100 miljoonaa) käytettävissä liki 50 000 lajin suojeluun, kun samalla yhden lajin suojeluun käytämme kymmeniä miljardeja (sosiaaliturvan menot). Epäsuhta on melkoinen.

Mitkä lajit sitten ovat uhanalaisia? Vastaus löytyy Punaisesta kirjasta. Jos sieltä noukkii ryhmiä, joissa on suurimmat osuudet uhanalaisia lajeja, niin tässä muutama luku: Linnut 35 %, sammalet 34,5 %, matelijat ja sammakkoeläimet 20 %, putkilokasvit 18 %. Kaikista arvioiduista uhanalaisia on 11.9 %.

Itseäni kiinnostaa erityisesti sammalten korkea prosenttiluku. Tuskin näitä on sen tarkemmin tutkittu kuin muitakaan, mutta itsellenikin oli yllätys, että tämän ryhmän prosentti on toiseksi korkein. Se tietää yli 300 lajia. Ne ovat pääasiassa lahopuiden lajeja, ravinteisten soiden lajeja ja ikimetsien lajeja eli niiden biotooppien lajeja, jotka itsessäänkin ovat joutuneet kärsimään ihmistoiminnasta, metsien hakkuista, soiden ojituksista ja lahopuun vähyydestä. Jotta näitä lajeja voitaisiin auttaa, olisi Etelä-Suomeen perustettava runsaasti lisää suojelualueita, joissa nämä sammallajit saisivat rauhassa kasvaa ja menestyä. Tästä on puhuttu varmaan kymmeniä vuosia, mutta kovin hidasta tämä on ollut. Valtaosa suojelualueista on edelleen pohjoisessa.

Äärimmäisen uhanalainen kantokinnassammal vaatii lahopuujatkumoa

Sammalten uhanalaisuudessa on myös uusi piirre. Uutena uhanalaisena biotooppina ovat tulleet tunturit. Näiden kohdalla eivät enää suojelualueet auta, sillä Lapin tunturialueen harvinaiset sammalet ovat katoamassa ilmaston lämpenemisen vuoksi. Ne kasvavat lakialueilla yleensä lumenviipymillä ja kun suurempi kasvillisuus valtaa tunturit ja lumi ei enää viivy pitkälle kesään lakialueen painanteissa, eivät nämä sammaletkaan löydä enää sopivaa kasvualustaa vaan katoavat. Miten näitä voitaisiin auttaa? En ainakaan minä keksi siihen muuta keinoa kuin pistää ilmastonmuutos aisoihin. Se vain tahtoo olla kovin vaikeaa ja hidasta.

Punainen kirja on siis ilmestynyt ja sen voi ladata netistä. Siihen kannattaa tutustua, mutta välttää ahdistumista. Yksittäinen ihminen voi näistä asioista puhua ja kirjoittaa, mutta se tahtoo valitettavasti olla meidän ainoa tekomme. Voimat eivät tahdo millään riittää tuulimyllyjen kanssa taisteluun.’

1000 lajia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime kevättalvella kuulin Fb:ssä olevasta haasteellisesta kampanjasta kerätä vuoden aikana havainnot 1000 suomalaisesta lajista. En kuulu kyseisen median käyttäjiin, mutta innostuin kokeilemaan asiaa ja merkitsemään taulukkoon muistiin havaintojani. Tuhatta lajia pidin hyvinkin mahdollisena, mutta en arvannut, ettei se ollut edes vaikeaa.

Toukokuun lopulla lajimäärä oli täynnä ja tavoitteeksi pistin kerätä samalla kertaa toiset tuhat lajia. Se ei ollutkaan enää aivan yhtä helppoa. Syyskuun lopulla se oli kuitenkin kasassa. Nyt on aika tehdä lopullinen laskenta. Merkitsen tähän lajimäärät ryhmittäin sen mukaan kuin taulukotkin tein:

  • Putkilokasvit      728 lajia
  • Sammalet          393 lajia
  • Jäkälät               174 lajia
  • Hyönteiset         232 lajia
  • Linnut                167 lajia
  • Nisäkkäät            17 lajia
  • Sienet                383 lajia
  • Muut eliöt             64 lajia

Yhteensä vuodelle kertyi siis 2158 lajia.

Kasvimaailman tuntemus tietenkin johdatti lopputulokseen. Sen huomaa siitä, että vaikka hyönteisten määrä on moninkertainen kasvien määrään verrattuna, niin tämä sarake jäi melko vaatimattomaksi. Sienten osuus sekin voisi olla paljon suurempi, mutta kun ei tunne niin ei tunne. Tässä osiossa sain määritysapua ehkä eniten. Pari retkeä asiantuntijan kanssa nosti lajilukua kymmenillä. Jospa ainakin nämä lajit tuntisi jatkossa, kuten kuvan kurttusienen. Ryhmään muut eliöt kuuluu matoja, kaloja, matelijoita, hämähäkkejä yms. Lukumäärä voi vielä nousta, jos tilastoon hyväksytään tämän vuoden puolella viime vuonna kerätyistä näytteistä määritetyt lajit. Sammalnäytteitä on muutamia määrityksessä, valokuvia on katsottavana ja muutama hyönteinenkin on asiantuntijoiden syynättävänä. Itsellä on nimi ehdolla, mutta epävarmuus määrityksen oikeellisuudesta ajaa tarkistamaan asian.

Tämän kaiken tarkoituksena ei suinkaan ole kilpailla lajimäärissä, vaan ajatuksena on lisätä tuntemusta, huomata kuinka valtavasti luonnossamme on lajeja ja kuinka huonosti loppujen lopuksi me tunnemme niitä. Itsekin luulin näkeväni ja tuntevani paljon enemmän, kun sitten lopulta toteutui. Monet tututkin eläimet, kuten siili, jäivät puuttumaan ahkerasta tarkkailusta huolimatta ja toisaalta löytyi paljon uusia mielenkiintoisia lajeja esim. kotiloiden maailmasta. Nyt voin etsiä niitä oikeista paikoista, tunteakin ja löytää uusia. Näin oma tietämys lisääntyy ja lajien levinneisyydestä saadaan uutta tietoa. Tämä tietenkin edellyttää, että löydöistä kerrotaan eteenpäin. Siihen hyvä väylä on Suomen lajitietokeskuksen sivusto, laji.fi, jonne löytönsä voi kirjata. Toinen tapa on kerätä näyte ja toimittaa se johonkin yliopistolliseen museoon. Tämä onnistuu parhaiten kasvien ja sienten kohdalla.

Nyt uuden vuoden alkaessa en enää lähde uudestaan samaan lajilistan tekoon, mutta jonkinlaisena lupauksena voisi yrittää löytää tänäkin vuonna itselle uusia lajeja ja kartuttaa näin tietämystään. Suosittelen muillekin.