Avainsana-arkisto: Linnut

Safarilla Etelä-Afrikassa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Welgevonden puisto

’Vaikka pidän eläimistä, kasveista ja yleensä luonnosta, en koskaan ole erityisemmin ollut kiinnostunut Afrikan suurista eläimistä. Olen suhtautunut niihin passiivisesti. Niinpä en kovin paljon odottanut ensimmäiseltä safarimatkaltanikaan. Ystävät ovat hehkuttaneet Kenian safareita, Krügerin puiston komeita maisemia, eksoottisia seikkailumatkoja. Viime viikon vietin Etelä-Afrikassa Kololo Game Reserven alueella Johannesburgista pohjoiseen keskellä savannimaisemaa. Kun etukäteen kotona katselin YouTube-videoita paikasta, hymähtelin niiden mainosmaisuudelle: eihän ole mahdollista kulkea eläinten keskellä ilman suojaa, eihän ole mahdollista ajaa polkupyörällä pitkin savannia, eihän ole mahdollista, että portailla märehtii antilooppi ja kirahvi kurkistaa ikkunasta sisään. Kuitenkin se kaikki oli mahdollista.

Matka oli yllätys monella tapaa. Se oli seuramatka, jollaisilla en enää vuosikausiin ole viihtynyt. Omatoimimatkat ovat tulleet halvemmiksi ja antaneet enemmän. Nyt koin poikkeuksen. Matka oli hyvin järjestetty ja hinta/laatu-suhteeltaan kohdallaan. Ohjelmaan kuului safariajelu maastoautolla 1-2 kertaa päivässä sekä aidatulla neliökilometrien suuruisella luonnonsuojelualueella että aitaamattomalla laajalla puistoalueella. Vaarallisimmat eläimet, leijona, sarvikuono, virtahepo. elefantti, elivät aidatulla alueella luonnonmukaista elämää ja niiden hyvinvoinnista pidettiin huolta. Puistoalueella eli vaarattomampia eläimiä, antilooppeja, seeproja, kirahveja, pahkasikoja, jotka suhtautuivat ihmiseen hyvinkin välinpitämättömästi. Vavahduttavaa oli kulkea jalan hiekkatiellä, kun oikealla puolella laidunsi kuuden kirahvin lauma ja vasemmalla puolella ruokailivat kymmenet antiloopit ja seeprat vain muutaman metrin päässä.

Kololon majoitusrakennus

Salametsästys on edelleen paha ongelma Afrikan suojelualueilla. Vuosittain ammutaan edelleen sarvikuonoja sarven takia, elefantteja norsunluun takia. Täällä tämän järjettömyyden huomasi. Kun sarvikuono söi ruohoa auton vieressä kaikessa rauhassa, ei voinut kuvitellakaan, että joku haluaisi ampua tuon uljaan eläimen. Paikalliset oppaat ja matkailutoimijat tekevät jatkuvaa tarkkailua ja raportointia eläinten määristä ja mahdollisista salametsästäjistä. He ruokkivat eläimiä tulipalojen jälkeen, he seuraavat kantojen vahvistumista ja puuttuvat epäkohtiin. Niinpä esimerkiksi Welgevondenin laajalla luonnonsuojelualueella laiduntaa kaikessa rauhassa niin petoja kuin ruohonsyöjiäkin siinä määrin kuin alue kestävästi pystyy ylläpitämään. Tämä oli upeaa luonnonsuojelutyötä. Me turistit saimme sitten nauttia heidän työnsä tuloksesta ja ihailla näitä hienoja eläimiä.

Tällä matkalla oli hienoa myös se, ettei alue ollut tupaten täynnä turisteja. Monesti oli tunne, että vaikka autossa oli kymmenkunta henkeä, niin tuntui kuin olisi ollut yksin hiljaisuudessa avarassa maailmassa. Tuntui aivan samalta kuin Suomen Lapissa vaeltaessaan tunturimaastossa: pieniä puita harvakseltaan, matalia loivapiirteisiä tuntureita ympärillä ja se hiljaisuus. Teki mieli ottaa reppu selkään ja lähteä vaeltamaan. Sitten muistin leijonat ja leopardit.

Tällaista safaria voisi suositella muillekin. Lentomatka on hirveä, kun aikaa kuluu matkaan puolitoista vuorokautta, mutta sen kyllä kestää. Hinnaltaan tällaisen matkan voi saada alle kahden tuhannen ja siihen kuuluu kaikki, juomarahoja lukuunottamatta. Teen jatkossa muutaman artikkelin matkan luontoannista, kunhan saan perattua tuhansien matkalla otettujen kuvien arkiston.’

auringonnousu savannilla

Retken linnuista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Riikinkukko on ollut jo kauan puistoihin ihmisten iloksi siirretty lintu. Niinpä oli hienoa nähdä se luontaisessa elinympäristössään Sri Lankassa Yolan kansallispuistossa. Retkemme pääkohde oli lintumaailma ja sen erikoisuudet, mutta myös ne muutamat omat laululintumme, jotka talvehtivat Kaakkois-Aasiassa. Kaikenkaikkiaan näimme noin kaksi sataa lintulajia. Luku on vielä epämääräinen, koska muutama kuva on lausunnolla toisilla harrastajilla. Sieltä voi löytyä vielä uusia lajeja, sillä varsinkin talvipukuiset pienet kahlaajat ovat vaikeita erottaa toisistaan.

Aasianibishaikara

Olimme tilanneet koko matkan ajaksi oppaan. Palvelu oli erinomainen hintaansa nähden. Noin sadalla eurolla päivää kohti saimme palvelua yllin kyllin eli hintaan kuului opastus, kuljetukset kohteisiin, pääsymaksut, hotellihuoneet, puolihoito ja täysi 24 tunnin palvelualttius. Retkille lähdimme viiden ja kuuden välillä aamulla ja palasimme päivälliselle seitsemän kahdeksan aikaan illalla. Väliaika liikuttiin uskomattoman komeissa maisemissa, pienissä kylissä, kansallispuistoissa, kosteikoilla, lintujärvillä. Kaikki toiveet ja mielihalut otettiin huomioon matkan aikana. Parhaastaan Sinharajan kansallispuistossa meillä oli kaksi lintuharrastajaopasta, autonkuljettaja kaukoputkenkantajana ja toinen oppaista vielä ryömi kameran kanssa parempaan paikkaan kuvia räpsimään. Niinpä tällä porukalla kaivettiin esiin kaikki saaren 34 endeemistä eli kotoperäistä lajia. Se tuntui olevan oppaille kunniakysymys, vaikka itse olisimme tyytyneet tavallisempiinkin lajeihin.

Jalokotka

Intiantrogoni

Sitten niistä meidän muuttolinnuistamme. Ehkä ne eivät kaikki ole täältä sinne lentäneet, mutta meillä tavattavia lajeja näkyi seuraavasti: haarapääsky, keltavästäräkki, virtavästäräkki, viitakerttunen, idänuunilintu, liro, valkoviklo, punajalkaviklo, lampiviklo, rantasipi, kuovisirri, kalatiira, räyskä. Muita meillä tavattavia olivat tietenkin pulu ja varpunen, mutta myös talitiainen. Se oli kyllä kauhean aneemisen näköinen, koska höyhenyksestä ei löytynyt ollenkaan keltaista väriä.

Endeemisten lintujen lisäksi eksoottisuutta toivat monet petolinnut. Oppaat tiesivät kavereita, joilla oli tietoa pöllöjen nukkumapaikoista ja niinpä saimme nähdä puolen tusinaa pöllöjä varpuspöllön kokoisesta viirupöllön kokoiseen. Myös kotkien runsaus yllätti. Tauti tappoi kaikki korppikotkat aikoinaan noilta alueilta, mutta tavallisia jalokotkia ja harjakotkia näkyi yhtenään. Myös säihkyvät medestäjät, kalastajat ja mehiläissyöjät olivat kiintoisaa katsottavaa.

Sri Lankan kaija (endeeminen)

Oman lukunsa tarvitsevat kaikki ne pienet piipertäjät, joita kotomaassakin määritetään lähinnä äänen perusteella. Täällä ääniin ei voinut luottaa, koska niin kaskaat, oravat kuin sammakotkin ääntelivät lintujen lailla. Niinpä lintu oli aina nähtävä. Opas erikoisesti endeemisten lajien kohdalla moneen kertaan tenttasi, näitkö, varmasti. Eikä siihen kannattanut vastata, että joo, sillä seuraava kysymys olikin sitten missä. Niinpä parissa päivässä oppi heidän tapansa harrastaa lintuja. Jokaisen vilauksen perään katsottiin, jokaista rasahdusta seurattiin ja kaikkien pensaiden ja puiden alle tähystettiin. Sillä tavalla se luvattu lajiluku tuli täyteen. Olisiko se nyt ollut niin tärkeää, ehkä siinä oli hieman ammattiylpeyttä mukana.

Kauluskaija

Retken anti lintujen osalta täytti ja ylittikin toiveet. Saimme enemmän kuin kuvittelimmekaan ja saimme unohtumattomia kokemuksia niin sademetsissä kuin savanneillakin, vuoristossa kuuraisilla niityillä ja kosteikkojen äärellä kahlaajia seulottaessa. Jos linnut ovat harrasteena, niin voin suositella maata ja –muutenkin.’

Sri Lankan pöllökehrääjä

Sepelpöllönen

Syyslintuja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

höyhen

’Olen onneton lintujen valokuvaaja ja sain etsiä kuvatiedostoistani pitkään kelvollista lintukuvaa. Tänään metsässä aamulenkillä näin sekä metson että korpin ja närhenkin, mutta eihän niistä onnettomista kuvaa saa hämärän metsän siimeksessä. Niinpä tyydyin pieneen sulkaan, joka muutama viikko sitten lojui kivenkupeessa. Se lienee viirupöllön sulka tai ainakin jonkin pöllön, sillä niitä on pyörinyt tässä yhtenään, erilaisia.

Laskin aamusella muistivihostani marraskuun aikana liikkumallani alueella havaitut lajit. Tein eräänlaisen syyslintulaskennan, vaikka se onkin tyystin erilainen kuin lintuharrastajien talvilintulaskennat. Nyt en laskenut määriä ainoastaan lajeja enkä miltään tietyltä reitiltä. Lajeja kertyikin ilahduttava määrä, kokonaista 27 kpl seuraavan listan mukaan:

talitiainen, sinitiainen, naakka, harakka, varis, korppi, hiiripöllö, viirupöllö, punatulkki, mustarastas, käpytikka, harmaapäätikka, palokärki, viherpeippo, laulujoutsen, pyy, teeri, varpuspöllö, sinisorsa, kanahaukka, hippiäinen, keltasirkku, töyhtötiainen, pyrstötiainen, hömötiainen, urpiainen, metso

Ilahduttavaa listassa ovat ainakin kanalinnut ja pöllöt. Niitä harvemmin pääsee näkemään ja tällä kertaa jopa useamman kerran. Naakka on lisääntynyt räjähdysmäisesti tällä vuosituhannella, samoin korppi, joka ei enää olekaan pelkkä erämaalintu. Eilenkin se söi jäniksenraatoa keskellä kylää kuin varis konsanaan. Varsinaisia muuttolintuja listassa ovat laulujoutsen ja mustarastas. Täällä Luopioisissa metsän keskellä joutsenet pysyvät jäidentuloon saakka, mustarastas saattaa sinnitellä kevääseen, mutta epäilen. Tiaiset ovat edelleen metsässä samoin punatulkku ja tuskin ne pihapiiriin tulevatkaan, jos täällä ei ole ruokintaa. Pihapiiriä hallitsevat tällä hetkellä viherpeipot. Pyrstötiainen veikeine ulkomuotoineen on aina iloinen näky ja se tuntuu lisääntyneen mukavasti. Niinpä voisi kuvitella, että samat lajit jatkavat elämistään läpi talven ja tervehtivät meitä tänne palaavia taas keväällä.’

Ei hassumpi pöllö

Julkaistu , kirjoittanut
2

hiiripöllö2

’Tuo sama paju taisi olla jo pari päivää sitten kuvissa mukana, kun esittelin myöhäissyksyn maisemaa ja vertasin sitä eri vuodenaikoihin. No, nyt se saa toimia jalustana linnulle, joka on pyörinyt nurkissa jo viikon verran. Kun tarkaan kuvaa katsoo, niin onhan siellä pensaan latvassa jokin musta piste. Yleensä näin on minun lintukuvissani, kun en omista pitkiä putkia, makroja vain. Tai ainakaan ne pitkät eivät ole silloin saatavilla, kun niitä tarvittaisiin. Usein lintu on jo kadonnut ennen kuin saan putken vaihdettua.

Tämä lintu kuitenkin poseerasi aloillaan hyvinkin uskollisena, vaikka sekä koira että pieni kaksivuotias ja minä rahjustimme sitä kohti. Lopulta seisoimme pajupensaan edessä ja lintu kökötti meidän yläpuolellamme pyöritellen päätään aina siihen suuntaan, minne koira sattui menemään. Silloin oli helppo tunnistaa se hiiripöllöksi, jota olimme jo epäilleetkin, varsinkin kaksivuotias, joka hoki joka toisella askeleella: pöllö … pöllö … pöllö. Sain minä linnusta sitten kuvan vähän lähempääkin, mutta miltäs mustavalkoinen lintu näyttää mustavalkoisessa maisemassa, no tietenkin mustavalkoiselta. Tässä kuitenkin on tarjolla  viikon aluksi hiiripöllö, olkaat hyvät! Niillä näyttää olevan tänä syksynä taas oikein kunnon vaellusbuumi päällä, sen verran runsaasti niistä on kirjattu havaintoja muistiin.’

hiiripöllö1

Linturetkellä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

hanko1

’Viikonvaihde meni etelässä, tosin vain Suomen eteläisimmässä osassa, Hangossa. Olin linturetkellä Jyvskylän yhdistyksen kanssa seuraamassa syysmuuttoa. Tulliniemen kärjessä auringon noustessa seisoi toistakymmentä retkeläistä rivissä kaukoputket tanassa ottamassa vastaan tulevaa, ja sitä tuli. Aamupäivän aikana lauantaina lensi niemen päällä lintuparvi toisensa jälkeen, pensaista kuului tirskuntaa ja merenselältä kaukoputket erottivat vesiäisparvia yhden toisensa perään. En ole varmaan nähnyt niinkin tavallista lintua kuin närhi yhtä paljon samalla kertaa koskaan. Sinitiaisia pyöri ilmassa sadoittain, varpushaukkoja kymmeniä niiden kimpussa ja pähkinähakkejakin useaan otteeseen. Lauantaipäivän kohokohdaksi itselleni muodostui muuttohaukka, joka istui hetken äärimmäisellä kalliokinkamalla ja lähti sitten pyyhältämään meren yli kohti Viroa. Enpä ole sitä Suomessa ennen nähnytkään. Sunnuntaiaamuna sää oli erilainen ja linnusto myös. Silloin niemenkärjen ohitti lähempää ja kauempaa satojen hanhien aurat ja jonot. Aina ei edes kaukoputkella saatu määritettyä tai laskettua menijöiden määrää. Kaiken kaikkiaan parin päivän aikana näin tai kuulin 88 eri lintulajia ja se on minusta paljon, kun ottaa huomioon ajankohdan jo melko myöhäisen syksyn.

Koska en ole lintukuvaaja enkä omista siihen tarvittavaa kalustoa, tyydyin kuvaamaan maisemia ja kasveja, joita niitäkin vielä näkyi ihailtavan paljon. Yläkuvassa aurinko nousee ja punastuttaa maiseman, värit vaalenivat heti kuvanottohetken jälkeen latteammiksi, mutta tuo pieni hetki jäi muistoihin. Alakuvassa on harvinainen kalliotuhkapensas marjoineen. Se on maamme ainoa luonnonvarainen tuhkapensaslaji enkä ole sitä ennen tätä nähnytkään muualla kuin Karkalin luonnonpuistossa Karjalohjalla ja Ahvenanmaalla. Vieressä kasvoi myös kiiltotuhkapensas, joka on yleinen koristepensas ja saattaa villiytyä sopivan tilaisuuden tullen. Kiitos retkiseurasta ja upeasta retkestä kaikille osanottajille.’

hanko2

Gambia 1

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kuningaskalastaja

’Aivan joulun alla vietin viikon Gambiassa, linturetkellä. Tavallinen turistimatka sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun palkkasi paikallisen oppaan kierrättämään lähialueen kylissä ja metsiköissä. Sain tutustua samalla maahan sisältäpäin, sen ihmisiin, elämiseen, eläimistöstä ja kasvillisuudesta puhumattakaan. Tällaisia kokemuksia ei löydä hotellialueilta eikä kaupunkien keskuksista, jossa kaupallisuus pursuaa joka askelella. Kerronpa tässä ensin maan linnustosta, koska siihen tutustuin tällä kertaa parhaiten. Toinen pakina voisi olla kasveista ja kolmas ihmisistä. Saa nähdä jaksanko kaikista juttua vääntää ennen kuin tulee jotain mielenkiintoisempaa vastaan.’

Gambia on Afrikan pienin maa, Senegalin keskellä. Se muodostuu oikeastaan Gambia-joesta ja sen ympäristöstä. Se on Englannin vanha siirtomaa ja niinpä virallinen kieli onkin englanti. Kansa puhuu kolmea neljää heimokieltä, mutta monet ymmärtävät englantia. Asukkaita maassa on noin puolitoista miljoonaa.

Matkalla oli tarkoitus tutustua länsiafrikkalaiseen luontoon ja erityisesti sen linnustoon. Alueelta on tavattu reilusti yli 500 lajia, joista osa on meidän siellä talvehtivia muuttolintujamme. Näitä tapasinkin, mm. molemmat kuovit, useita vikloja ja muita kahlaajia, keltavästäräkin ja rytikerttusen. Paikallisia lajeja kertyi kaikkiaan tämän hetken laskujen mukaan 175 kpl, joista suurin osa on minulle entuudestaan täysin outoja.

jassanaOlen aina halunnut nähdä jassanan. Nyt sen näin. Se on lintu, joka uhmaa painovoimaa kävelemällä vetten päällä. Linnun varpaat ovat liki yhtä pitkät kuin jalatkin ja se saa niillä hyvän otteen vesikasvillisuudesta ja pystyy siksi liikkumaan ketterästi kasvillisuuden seassa. Kuvassa varpaat eivät näy, mutta jos katsoo näkyvää osaa jalasta, niin varpaat ovat sen mittaiset. Jassana liikuskeli mangroverämeillä ja vesialtaissa yhdessä valtavan haikarajoukon kanssa. Näistä näyttäytyivät ainakin riutta-, lehmä-, silkki-, yö-, kyyry-, harmaa- ja gobolttihaikara sekä pari suomeksi nimeämätöntä lajia. Kiehtovin oli varjostajahaikara, joka siivillään peittää maan nähdäkseen paremmin syömäkelpoiset eläimet.

Yläkuvassa on jättimäinen kuningaskalastaja, joka saalisti pikkukaloja krokotiilejakuhisevasta lammesta. Nämä säihkylinnut olivat kuin kauneimpia koruja puiden lehvistössä.

loistokottarainenMuutenkin linnut olivat näyttäviä upeissa väreissään. Erityisen hienoja olivat monet medestäjät ja mehiläissyöjät. Ne ovat kuitenkin sen varran pieniä ja vikkeliä, ettei minun kalustollani niistä saanut minkäänlaista kunnollista kuvaa. Tässä viereisessä kuvassa on juoma-altaan äärellä kaksi loistokottaraista, joita näin neljä eri lajia matkan aikana. Onhan meidän omalla kottaraisellammekin metallinkiiltoinen höyhenpuku, mutta näillä se välkehti purppuran eri sävyissä ja silmän oranssi iiris vielä korosti värikkyyttä. Ensin ihmettelin, eikö linnut kaipaa suojaa pedoilta, kun ovat noin kirkkaita, mutta lopulta täytyi myöntää, että sademetsän puut ovat myös monivärisiä ja niinpä nämä säihkyvät linnut sulautuivat hyvin sinne sekaan.

Koko viime vuoden aikana näin Suomessa 163 lintulajia. Viiden päivän aikana Gambiassa kasaan tuli runsaampi saalis. Tähän ei tietenkään olisi millään pystynyt ilman kunnollista opasta. Hän tunsi lajit ja niiden elintavat. Niinpä sain nähdä harvinaisen pitkäpyrstöisen kehrääjänkin. Opas näytti linnun paikan maassa ja vaikka kuinka katsoin osoitettuun paikkaan, en lintua nähnyt. Vasta kuvasta sen erotin kuolleitten lehtien keskeltä. Ei tällaista lintua pystyisi itse sieltä löytämään. Näin apu oli paikallaan molemmin puolin; opas sai palkkansa ja minä kokemuksen. Alakuvasta näkee hyvän suojavärin merkityksen.

kehraaja

Syyskuun viimeinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

syksy

’Sateinen syyskuu vetelee viimeisiään. Nyt ulkona paistaa täysikuu ja se enteilee kylmää yötä. Kävin peittelemässä viimeiset kesäkurpitsat, jotta ne saisivat paisua rauhassa vielä muutaman päivän ajan. Tämän kuun aikana monesti ennen olen tehnyt pitkiä kävelyretkiä syksyisessä luonnossa. Tänä vuonna ne ovat jääneet vähiin. Niinpä ylläoleva kuvakin Laipanmaan Pihtilammelta on viime syksyltä. Eihän se maisema mihinkään vuodessa muutu, mutta syksyn eteneminen saattaa olla vuosittain erilaista. Nyt ei voi muuta kuin toivoa, että lokakuu olisi ulkoilun kannalta vähän inhimillisempi.’

Tänään syyskuun viimeisenä tein perinteisen syksyn katselmuksen. Kävelin puolen tunnin lenkin pihassa ja lähipientareilla merkiten muistiin kukkivat kasvit ja näyttäytyvät linnut. Kasvit olivat monetkin painuneet veden alle tai muuten muussaantuneet pehmeään maahan. Täällä Etelä-Hämeessä monien viljelijöiden viljat on edelleen pellossa riisin tapaan juuret vedessä. Jotenkin tuntuu, ettei suursäätilassa ehdi tapahtua mitään suuria muutoksia ennen kuin sadon kannalta on myöhäistä eikä vesikään taida kovin nopeasti laskea pois pelloilta. Kuitenkin kesän kukkijoita on edelleen paljon kukassa. Laskin tänään viisikymmentä lajia. Toiset olivat vielä ihan reippaassa vedossa, mutta toisista löytyi vain yksi vaivainen puolittain jo lakastuva kukka. Tässä löydetyt lajit:

kylänurmikka, timotei, alsikeapila, puna-apila, metsäapila, hopeahanhikki, saksanhanhikki, päivänkakkara, saunakukka, ahdekaunokki, pelto-ohdake, linnunkaali, voikukka, peltolemmikki, peltohatikka, pihasaunio, niittynätkelmä, harakankello, peurankello, ruusuruoho, ketoneilikka, pihatatar, syysmaitiainen, ojakärsämö, siankärsämö, puna-ailakki, pelto-orvokki, nokkonen, liuskapeippi, ahomatara, otavalvatti, peltovalvatti, savijäkkärä, peltovillakko, pihatähtimö, nurmihärkki, tarhaorvokki, terätönhaarikko, peltovirvilä, sarjakeltano, huopakeltano, poimulehti, heinätähtimö, peltoemäkki, ketohanhikki, metsäkurjenpolvi, tahmavillakko, punapeippi, lutukka, pukinjuuri, jättipalsami

Lintujen osalta olen koko viikon seurannut suurten aurojen matkaa etelään. Hanhilla on tänä vuonna ollut läntinen muuttoreitti ja niinpä täälläkin näkyi kymmeniätuhansia hanhia. Itse en nähnyt kuin muutaman auran eikä kokonaismäärä noussut kuin satoihin, mutta oikein staijaajat saivat kasaan noita käsittämättömän suuria lukuja seuratessaan muuttoa hyvillä paikoilla mm. Päijänteellä. Omalla pihalla katselin tänään valtavia rastasparvia, jotka äännellen kuin keväällä ikään lentelivät pihapuusta toiseen kohti lounasta. Mukana meni sitten pienempääkin lintua. Sen huomasin myös, että metsissä pesineet pikkulinnut ovat taas ilmestyneet pihapiiriin. Niinpä punatulkku vihelteli koivussa ja tiaiset ovat pyörineet ulkorakennuksen nurkissa jo useana päivänä. Kaikesta huolimatta lintusaalis jäi perin vaatimattomaksi kukkiin verrattuna. Tässä tulos:

räkättirastas, punakylkirastas, mustarastas, laulurastas, närhi, keltasirkku, punatulkku, hiirihaukka, peippo, talitiainen, sinitiainen, naakka, harakka, varis, kulorastas, laulujoutsen, käpylintu, korppi, vihervarpunen, pyy, punarinta, käpytikka, västäräkki, sinisorsa

Perinteen mukaan uusin laskennan taas seuraavan kuun vaihteessa ja ehkä vielä joulukuullakin talven tulosta riippuen. Saa nähdä, mikä on tulos verrattuna viime vuoteen, joka oli ennätyslämmin aina joulukuulle saakka.

Kevään enteitä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


valo

’Onko hullua ajatella jo kevättä, vaikka talvikaan ei ole vielä kunnolla alkanut. Keskinen Suomi sai lumipeitteensä vasta näinä päivinä ja säiden leppeys uhkaa tuhota senkin ennen aikojaan. Kuitenkin ajattelen jo kevättä. Eilen aurinko pilkisti pilevenraosta ennen laskemistaan, siinä oli kevään tuulahdus. Katsoin oikein, joko räystäästä tippuisivat vettä. Tippuihan sitä, mutta ränniä pitkin ja se johtui lauhasta säästä eikä auringosta. Kuitenkin se vaikutti sen verran, että tintti visersi koivunoksalla ti-tyy, ti-tyy.’

Media on viimeisten kuukausien ajan viestittänyt, kuinka poikkeuksellista kaikki säiden suhteen on: ilman lämpötila on hämmästyttävän korkealla, lunta ei ole, myrskyt ovat ennätysluokkaa, maailma on sekaisin. Pitkään asioita seuranneet selvitävät tilastoista, kuinka kaikki mahtuu edelleen vaihteluväliin. Vanhat, siis tosivanhat, muistelevat, kuinka silloinkin vuonna se ja se oli yhtä lauhaa ja kuinka kukat kukkivat tammikuussa. Omien muistiinpanojeni mukaan samanlaisia talvia on ollut ennenkin eikä tässä sen vuoksi ole mitään kummallista. Muistan suunnistaneeni tammikuussa kumitossut jalassa, pudonneeni jäihin samoihin aikoihin, kun jää oli sulanut. Talvimyrskynkin muistan, mutta ei se nostattanut tällaista kohua. Ehkä poikkeuksellista tässä on samanaikaisuus ja tietenkin se, että säät ovat todella viime vuosien aikana lämmenneet, kasvihuoneilmiö on tosiasia. Vuosi toisensa jälkeen sijoittuu mittausjakson lämpimimpien vuosien joukkoon.

Talitintin laulu on monelle kevään merkki, niin minullekin. Olen merkinnyt ensilaulun muistiin kymmenien vuosien ajan. Koskaan aikaisemmin en ole kuullut sitä näin aikaisin (4.1.), mutta ei se kovin kauaksikaan mene. Tosin nyt sen tekee hankalaksi sekin tosiseikka, että kuulin tintin laulavan ti-tyytään ensi kerran jo jouluaaton aattona Hämeenlinnassa. Olikohan se seonnut vai vain hämäläistä sukujuurta ja siksi hieman myöhässä? Tässä tämän vuosituhannen tilastoa Jyväskylän horisontista katsottuna:

2000 12.1.2001 16.1.           2002 16.1.        2003 19.1.

2004 25.1.2005 14.1.           2006 30.1.        2007 10.1.

2008 06.1.2009 16.1.           2010 10.1.        2011 09.1.

Keskiarvoksi taitaa tulla tammikuun puoliväli. Tämä tilasto ei tietenkaan ole mikään virallinen eikä edes tutkimuskriteereitä täyttävä, koska siinä on tehty vain satunnaisia havaintoja, mutta kertoo kuitenkin paitsi tintin ensilaulun vaihteluvälistä myös siitä, että se näyttää hieman aikaistuneen viime vuosina.

Paljon on puhuttu myös talitintin laulun lyhenemisestä. Vielä 80-luvulla tintti lauloi ainakin maaseudulla kolmiosaista kevätlaulua ti-ti-tyy, mutta sitten se on lyhentynyt kaksitavuiseksi ti-tyy:ksi, myös maaseudulla. Ilmiötä on selitetty yleisellä hälyllä ja autojen tyyttäysäänillä. Olen aina suhtautunut siihen tietoon kriittisesti. Suomessahan ei ole tapana käyttää äänimerkkiä. Olisikohan tintteihin tarttunut meistä ihmisistä kiireen tuntua? Enää ei ehdi laulaa loppuun asti ja jos lyhyempikin versio toimii, niin miksi laulaa pidempään. Yleisen hälinän keskellä kukaan ei jaksa kuunnella, ei edes naarastintti, laulua loppuun saakka. Näin se maailma muuttuu, askel kerrallaan!

Omanin taivaan alla

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


pihamaina 002’Syksyn kaamokseen monet hakevat apua etelänmatkalta. Lomailu ennen joulua lämpimissä maissa on lisääntynyt. Kun perjantaina palasin Suomen pimeään räntäsateeseen, ymmärsin asian. Jos se vain on mahdollista, niin sitä voi suositella piristeenä ja ajatusten selventäjänä. Tietenkin työssäolevilla se on kiinni lomista ja ainahan tuo matkaaminen kuluttaa niitä vähiä rahojakin, joita täällä pystymme hankkimaan.’

Oman on yksi rauhallisista arabimaista ja siksi turvallinen paikka matkata. Kun siellä vielä on runsas lintumaailma ja paljon eksoottista nähtävää, voi sitä suositella näiden alojen harrastajille. Tuttaville naureskelin meneväni etsimään sammalia, mutta täytyy rehellisyyden nimessä sanoa, ettei sen asian takia kannata sinne asti mennä. En nähnyt ainoatakaan sammalta enkä myöskään jäkälää koko matkalla. Putkilokasvitkin olivat pääsääntöisesti samoja kosmopoliittisia lajeja kuin Etelä-Euroopan maissakin tapaa. Maan omat kasvit olivat piikkisiä pensaita tai eräänlaisia mehikasveja, jotka pystyvät varastoimaan sadekauden vettä kuivaksi ajaksi. Suureksi osaksi maa on kivierämaata.

Mutta lintuja siellä on. Yläkuvassa komeilee pihamaina (Acridotheres tristis). Se oli ehkä yleisin varpuslintu alueella ja hyvin yleinen laajoilla alueilla Aasiassa. Pidetäänpä sitä häkkilintunakin sen nopean oppimiskyvyn ja ulkonäön vuoksi. En saanut sitä kuitenkaan matkan aikana oppimaan suomea. Omaa kieltään vain mongersi. Toinen yleinen lajiryhmä olivat bulbulit. Ne voisivat vastata meidän rastaita, ovat saman kokoisia ja elävät samanlaisissa elinympäristöissä. Ännikin on rastasmainen. Näin ainakin valkoposkibulbulin (Pycnonotus leucogenys), punaperäbulbulin (P. cafer) ja arabianbulbulin (P. xanthopygos).

valkoposkibulbuli 003Kuvan valkoposkibulbulit olivat erehdyttävästi talitintin näköisiä, suurempia ja eriäänisiä vain, eikähän niillä ollut keltaista rintaakaan, mutta kun ne viihtyivät samanlaisilla paikoillakin kuten ruokinnalla, niin niistä tuli erehdyttävästi kotoinen talitiainen mieleen.

Muuttolinnuista tapasin siellä monet kotoiset ystävät, esim. sinirinnan, kaikki viklot, rantasipin, kuovit, meriharakan ja monia sorsalintuja. Eivät ne varmaankaan samoja yksilöitä ole kuin täällä, mutta mistä sen aina tietää. En ole kovin hyvin perehtynyt rengastukseen enkä lintujen muuttoreitteihin. Yksi laji kuitenkin pisti silmään kauniina ja puhtaana, kun sen täällä kotimaassa yleensä keväällä näkee kovin resuisena. Tämä laji ei ollutkaan lintu vaan perhonen. Alakuvassa komeilee todennäköisesti ohdakeperhonen (Vanessa cardui). Sehän on tunnettu vaellustaidostaan. Kuivuus ajaa sen siivilleen etelän maissa keväällä ja se kulkeutuu ilmavirtausten mukana meille joskus hyvinkin runsain joukoin. Itse näin näitä perhosia viime kesän alussa kauhtuneina usean kerran pihassa ja pellon laidassa. Nyt tapasin saman lajin etelästä, jossa se lenteli autiomaassa keitaan kasvillisuuden seassa etsien ravintoa ihan erilaisista lajeista kuin meillä, taitaa olla jokin matarakasvi kysessä kuvassa.

ohdakeperhonen 004

Kaikenkaikkiaan viikon matkalla löytyi toista sataa lintulajia, joista minulle oli ainakin puolet täysin uusia eli eliksiä niin kuin bongaripiireissä sanotaan. Onneksi en ole bongari ja saatoin nauttia jokaisesta näkemästäni linnusta samalla tavalla, niin erittäin uhanalaisesta kalastajalinnusta Liwan kaupungin mangrovemetsässä kuin pihapuun tirskuttavista tuiki tavallisista varpusistakin.

Maan turvallisuus ja siisteys pistivät silmään kuin myös sen miehisyys. Kun arabi valkoisessa kauhtanassaan kulki neljän mustiin puetun vaimonsa kanssa tullissa, kaikkien päät kääntyivät ja ajatukset olisi ollut mukava saada kuuluville. Erilaista, perin erilaista kuin suomalainen elämä, suomalainen luonto, mutta kiehtovaa.

Syksyn airuet

Julkaistu , kirjoittanut
2

kurjet

’Näky, jossa satoja kurkia ottaa ilmaa siipensä alle lämpöpatjalla, on sisämaassa harvinainen näky. Niinpä minunkin piti matkustaa Satakuntaan asti nähdäkseni taas tämän näyn, josta monissa lauluissa lauletaan ja lapsuuteni kirjoissa kerrottiin. Kurkien muuttoreitit kulkevat pitkin Pohjanmaata ja rannikkoa eikä niitä yleensä täällä Hämeessä kokoonnu satoja samaan paikkaan odottamaan suotuisia ilmoja muuttoa varten. Kuvan pyörteestä laskin liki kaksi sataa lintua, joista tässä on vain pieni osa. Erikoista kurkipyörteessä oli, että siihen oli löyttäytynyt myös hanhia. Ne nousivat hieman erillään ja muodostivat nopeasti auran suunnaten kohti lounasta. Sille ei voi mitään, että kurjan ääni ja auran kiitäminen taivaalla on syksyn enne. Tästä mennään vääjäämättä kohti lehtien tippumista ja kurakelejä eikä sille mahda mitään. Nauttiahan siitä kuitenkin voi ja oikeastaan pitääkin. Miksi suotta suremaan kesän loppua, olihan se vuosituhannen komeimpia ja lämpimimpiä.’