![](https://covers.lehtiluukku.fi/ec/346/346867_big.jpg)
Pälkäneen kasvio
![](https://covers.lehtiluukku.fi/ec/346/346867_big.jpg)
Taksonimäärät ruuduittain. Selkeästi erottuvat ne alueet, missä on tullut liikuttua eniten.
’Luopioisten kasviston tarina alkoi 1980-luvulla, kun tein ensimmäiset systemaattiset ruutukartoitukset pitäjässä. Viimeisen ruudun tein vuonna 2017. Sen jälkeen on ollutkin hiljaisempaa. Olen merkinnyt vain muistiin uusia lajeja, mutten ole enää ilmoitellut jo löydettyjen lajien uusia kasvupaikkoja.
Kokonaan uuden ulottuvuuden tämä työskentely sai vuonna 2010, kun siirsin siihen asti keräämäni aineiston nettiin. Silloin oli vielä kymmeniä ruutuja katsomatta, mutta alustavasti saattoi silloin jo nähdä, mitkä kasvit täällä olivat levinneet laajalle ja mitkä olivat vain muutaman löytöpaikan varassa. Silloin mukaan tuli myös Helsingin Yliopiston Kasvimuseo, joka teki tarvittavat löytöpaikkakartat Hatikka-tietokannasta. Niiden tekeminen käsin ei olisi ollut mahdollista.
Vuosittain sivusto laajeni vähitellen käsittämään myös muita eliöryhmiä. Ensin tulivat sammalet, sitten jäkälät ja lopuksi piensienet eli kasveilla loisivat sienilajit. Näistä vain sammalet ovat saaneet omat löytöpaikkakarttansa. Ne olen työstänyt itse käsin. Koko aineisto käsittää tällä hetkellä lähes 2000 sivua. Niiden ylläpitäminen ja päivittäminen on monen päivän työ joka vuosi ja siitäkin huolimatta koko ajan löytyy virheitä ja uudistettavaa. Kiitos lukijoille ja heidän havainnoilleen.
Tänään olen vihdoin saanut päivitettyä putkilokasvien levinneisyyskartat. Kartoista kiitos kuuluu Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikölle taas kerran. Nyt kartat pitävät sisällään kaikki Luopioisten neliökilometriruudut ja jokaisesta löydetystä lajista on tehty kartta. Mukana on paitsi luonnonkasveja (vakinaisia tai satunnaisia) myös koristekarkulaisia, jotka ovat joko vakiinnuttaneet kasvupaikkansa tai viipyneet vain hetken alueen kasvillisuudessa. Sen sijaan istutettuja koriste- tai viljelykasveja ei ole kartoitettu eikä esitellä näillä sivuilla.
Seuraava työ olisi saattaa koko sivusto mobiiliystävälliseksi. Se on kuitenkin kovin suuri urakka tai sitten kallis, etten vieläkään uskalla luvata sen valmistumista lähiaikoina. Yritystä kuitenkin on. Tämäntyyppinen taulukkoon taitettu html-kielellä tehty sivusto on auttamatta vanhanaikainen ja pitäisi toki saada uusittua. Tulevaisuus näyttää, onnistuuko muutos ja milloin.’
Pohjanlumme on Luopioisten (Pälkäneen) vaakunakukka. Kuva on skannattu diasta, joista kasvisivujen ensimmäiset kuvat tehtiin. Nyt ne on pääasiassa korvattu uudemmilla kuvilla.
’Tasan kymmenen vuotta sitten ahersin päivätolkulla tietokoneen kanssa saadakseni aikaan ensimmäisen pitäjäkohtaisen nettikasvion. Luopioistenkasvisto.fi julkaistiin muutama kuukausi tämän jälkeen, mutta työ sen parissa alkoi vuoden vaihteessa. Enpä ollut sellaista työtä kovinkaan paljon tehnyt, joten opeteltavaa oli runsaasti. Sivun rakenne, osioiden suuruus, tekstin koko ja väri, kuvien määrä ja linkitykset, kaikki piti miettiä, jotta sivuista tulisi toimivat ja helpot käyttää.
Olin pitkään tehnyt Atlas-ruutuja Luopioisten pitäjästä, jossa kesät vietin ja ajatuksena oli julkaista kartoituksen tulos myöhemmin pitäjänkasviona. Kun koko ajan kuitenkin tuli uutta tietoa myös jo tehdyistä ruuduista, lähti liikkeelle ajatus tehdä kasvio nettiin. Sehän olisi tätä päivää ja sitä olisi helppo täydentää ja lisätä tarpeen vaatiessa. Toisaalta kokonaisen paperikirjan tekeminen, niinkin pieneltä alueelta kuin Luopioinen on, tuntui turhalta ja liian haastavalta ja olisiko sille edes löytynyt kustantajaa.
Enpä silloin arvannut, millaisesta työstä oli kyse ja kuinka tämä pieni alku paisui vuosien varrella. Nyt kymmenen vuoden kuluttua sivusto käsittää yli 2000 sivua kasvi- ja sienitietoa pitäjän alueelta. Luopioinen on sinä aikana liitetty osaksi Pälkänettä ja vanhat kartat ovat tulleet tarpeellisiksi, kun etsitään entisen pitäjän rajoja. Maisemat ovat muuttuneet, teitä rakennettu pitkin metsiä ja asutus on siirtynyt keskuksiin. Nämä ovat vaikuttaneet lajien määrään ja yleisyyteen hyvinkin paljon.
Kun vuoden 2010 aikana putkilokasvisivut saivat muotonsa ja sisältönsä, alkoi seuraavana vuonna sammalsivujen tekeminen ja sitten jäkäläsivujen. Lopulta vielä vuosikymmenen puolivälissä valmistuivat piensieni- eli mikrosienisivutkin edellisten jatkoksi. Sen jälkeen sivuja on vain lisätty, päivitetty ja korjattu virheitä. Siinäkin on ollut kovasti mietittävää ja naputeltavaa. Tällaiset sivut eivät ole koskaan valmiit. Näin jälkeenpäin olen huomannut, että paperikirjan tekemisellä olisin varmaankin päässyt paljon vähemmällä.
En kuitenkaan ole pelännyt enkä katunut työn määrää. Samalla olen itsekin oppinut kiinnittämään huomiota lajiston muuttumiseen, olen oppinut hakemaan uusia kuvakulmia lajikuviin ja retkeilemään mielenkiintoisiin paikkoihin, joissa aikaisemmin ei ole tullut käytyä. Myös se, että sivustoa on käytetty ja että olen saanut siitä hyvää palautetta, on antanut pontta jatkaa työskentelyä. Eihän tämä sivusto ole mikään hittituote. Päivittäin siellä vierailee kuitenkin muutama sata surfailijaa. Osa viipyy kauemmin ja selaa useammankin sivun samalla kertaa, osa poistuu välittömästi paikalta.
Näin uuden vuosikymmenen alkaessa on paikallaan tietenkin jokavuotinen päivitys, mutta myös pohdinta siitä, miten tätä palvelua voisi kehittää. Tiedän, että suurempi osa kävijöistä liikkuu siellä mobiilin kautta ja kun sivut on tehty aikanaan tietokonetta varten, niin sivuston tulisi seurata aikaansa ja taipua paremmin myös puhelinkäyttöön. Tämä vaatisi kuitenkin sivujen täydellisen remontin eikä minulla ole taitoa eikä aikaa siihen. Niinpä tiedon etsijöiden pitää edelleenkin vaivautua suurentamaan tekstiä näytöllä ja siirtelemään sitä sorminäppäryyttä käyttäen.
Sivustolle en ole suunnitellut mitään uutta osiota. Yhden miehen projektina tämä on nyt jo siinä ja siinä, että se pysyy hallittavana. Uusia lajeja sinne tulee varmasti edelleenkin ja ehkä kasvisivujen kartatkin vielä päivittyvät vastaamaan tätä päivää. Uusia kirjoja on tulossa, joten niiden mukaan on tarkoitus päivittää myös sivuja, etenkin piensienisivuja, joihin tulee toivottavasti apu uuden kirjan myötä. Edelleenkin toivon, että virheistä ja parannusehdotuksista otetaan minuun yhteyttä. Itse sitten ratkaisen, pystynkö nämä toiveet toteuttamaan.
Tässä samalla toivotan kaikille lukijoille ja sivuston käyttäjille Mielenkiintoista Uutta Vuotta ja vuosikymmentä. Toivottavasti saatte ongelmiinne apua Luopioisten kasvistosivuista!’
’Olen urakoinut Luopioisten kasviston sammalosion lajipäivityksen viimeksi kuluneen viikon aikana. Sivustolle on täydennetty alueen kartalle löytöpisteitä kahden viime vuoden ajalta toista tuhatta. Samalla olen miettinyt lajin yleisyyttä alueella ja syitä, miksi se on harvinainen. Myös kuvia on lisätty lajien kohdalle ja huonoja kuvia poistettu.
Päivitys on tarkkaa ja hidasta työtä, jossa saattaa tulla huomaamatta virheitä. Jos niitä löytyy, niin pyydän ystävällisesti huomauttamaan asiasta. Edelleen siellä on luvattoman paljon huonoja ja epäselviä kuvia, varsinkin maksasammalten kohdalla, mutta niitä on tarkoitus korjata tulevina vuosina, kun taidot ja tekniikka paranevat. Paljon olen käyttänyt uusina kuvina ns. pinotekniikalla otettuja syväteräviä kuvia (alla). Ne eivät ole luonnollisessa ympäristössä, koska olen halunnut, että yksittäiset tuntomerkit pääsevät paremmin näkyviin. Niitä lisään edelleen sitä mukaa, kun ehdin ottaa. Myös mikroskooppikuvia (yllä) on lisätty. Niiden kohdalla tavoite on saada paremmat laitteet kuvan terävyyden parantamiseksi.
Sammalharrastus jatkuu varmaan ensi vuonna ja tavoite löytää 400 taksoonia Luopioisista on silloin saavutettavissa. Vain muutama enää puuttuu. Aina pitää olla tavoitteita!’
’Aikoinaan ajattelin, että Luopiosista voisi löytyä 400 sammallajia. Se tuntui aika mahdottomalta, kun sammalten tuntemukseni oli heikkoa ja aika ei tahtonut riittää monien vaikeiden sukujen penkomiseen. Kun viime kesän jälkeen laskin löydetyt lajit ja tulos oli 385 kpl, niin tavoite alkoi tuntua jo realistiselta.
Monia pohjoisen sammalia on viime vuosina löydetty etelämpääkin. Esimerkiksi naalinsammal (Oligotrichum hercynicum) on sellainen. Kun sen ensi kerran näin Kuusamossa joskus 2000-luvun alkuvuosina, en osannut kuvitallakaan sen vielä löytyvän Luopioisistakin. Kuitenkin löysin sen metsäautotieltä pari vuotta sitten. Samanlaisilta paikoilta sitä on löydetty muualtakin Pirkanmaalta. Ilmeisesti se ei enää ole edes kovin harvinainen.
Toinen samanlainen sammal on hetevarstasammal (Pohlia wahlenbergii), jonka muistan Lapin lähteiköistä ja puroista jo 90-luvulta. Kauniin hopeanvihreät mättäät purovedessä pistivät kulkijan kumartumaan ja katsomaan tuota kaunista sammalta. Tätä lajia on tavattu Etelä-Suomestakin, mutta hyvin harvinaisena. Lähteikköjen katoaminen ja metsien vesitasapainon järkkyminen ovat hävittäneet sen kasvupaikkoja tehokkaasti. Niinpä hetevarstasammalen löytyminen Padankoskelta oli minulle pienoinen yllätys. Sammal muistutti hohtovarstasammalta (Pohlia cruda), mutta mitä se olisi tehnyt lähteikössä, puhdas kallioiden kasvi.
Sammal löytyi keskeltä nurmipeltoa, johon purkautuu lähdevesiä. Tihkupintainen kosteikko antoi hetevarstasammalelle sopivan kasvualustan. Kovin paljon sitä ei ollut, ei ollenkaan sellaisia kasvistoja kuin Lapissa, mutta pari tupasta kuitenkin. Ystäväni Orivedeltä hyväntahtoisesti varmensi määrityksen ja niin Luopioinen sai 386 sammallajinsa. Taas ollaan yhtä lähempänä tavoitetta.’
’Kesän mittaan olen koonnut tietoja Luopioisten sammalista kiertämällä sopivilla paikoilla keräämässä pussiin näytetupsuja. Niitä olen sitten määrittänyt iltaan pimeään ja pistänyt koteloihin sellaisia, joille ei ole nimeä löytynyt tai se on jäänyt epävarmaksi. Tämä on vaatinut paitsi ahkeraa maastossa liikkumista, niin myös ahkeraa skooppiin tuijottelua. Positiivisena antina on ollut oppiminen ja sammallajien levinnäisyyden havainnointi. Monen lajin kohdalla olen huomannut, ettei se olekaan niin harvinainen kuin olen luullut tai että sitä onkin useita kasvustoja yhden harvinaisen lisäksi.
Tämä tarkastelu on myös vienyt aikaa niin blogin kirjoittelulta kuin muiltakin harrastuksilta. Se on myös kartuttanut Luopioisten sammalflooraa usealla uudella lajilla. Jotkin näistä ovat edelleen epävarmoja (lähinnä Bryum-suvun lajit) ja muutamat ovat edelleen määritettävinä asiantuntijoilla ja saattavat aikoinaan lisätä uusien lajien määrää. Tällä viikolla minulla oli mahdollisuus muutamaan pidempään retkeen lähinnä Kaukkalan erämaihin ja Laipanmaalle. Molemmilta alueilta löytyi uusi sammallaji: Kaukkalan Isomaan alueelta pari lajia on jatkotarkastelussa, Laipasta löytyi rutakaulasammal. Kun vielä kotonurkistakin löytyi vihdoinkin törmävarstasammal, niin viikko oli varsin antoisa.
Rutakaulasammal (Trematodon ambiguus) on etelässä harvinainen eikä se muuallakaan niitä yleisimpiä ole. Sammal on häviävän pieni, mutta onneksi sillä lähes aina on kolmesenttinen pesäkeperä ja sen päässä luonteenomainen venynyt pesäke. Jo viime vuonna luulin sammalen löytyneen, mutta silloin se osoittautui nuppisammaleksi, joka alussa muistuttaa kovin rutakaulasammalta. Hassusta nimestään johtuen tämä sammal on aina minua viehättänyt ja nyt se kuuluu myös Luopioisten sammalflooraan 381. lajina. Sammalta kasvoi märässä metsäautotien ojassa hiekalla monien pioneerisammalten joukossa harvakseltaan.
Törmävarstasammal (Pohlia proligera) on etsityttänyt itseään vuosikausia ja nytkin se löytyi vahingossa. Kartotin ihan tuttua gabrokalliota Padankoskella ja niinpä sammal löytyi kallionaluslehdosta puron partaalta kerätystä paakusta. Sitä oli paikalla vain muutama verso, ei edes näytteeksi asti, mutta pitkät suikeat itusilmut lehtihangoissa olivat selvä tunnistusmerkki tälle lajille. Löytö helpotti mutta myös haikeutti, taas yksi varma laji on löytynyt ja aina vain vaikeampaa on löytää uusia. Lajiluku on siis nyt 382 ja se tietää, että ennusteeni neljänsadan sammallajin löytymisestä Luopioisista lähenee.
Muita kartoituksessa löytyneitä toisen paikan sammalia ovat rakkosammal (Nowellia curvifolia) Sarkasen lehdosta, luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum) Kyynäröltä ja Padankoskelta, suokinnassammal (Scapania paludicola) Laipasta, metsälovisammal (Lophozia longiflora) Korppivuorelta (oikeastaan uusi, kun edellinen löytö osoittautui vääräksi määritykseksi), kuovinrahkasammal (Sphagnum ontusum) Kurkisuolta, paakkurahkasammal (Sphagnum compactum) Korppikalliolta jne. Luetteloa voisi jatkaa pitkään. Kartoitus on siis ollut ansiokasta. Sen lopputuloksen näkee oikeastaan vasta sitten, kun talvella päivitän levinneisyyskartat näiden löytöjen osalta.’
’Hiirensammalet (Bryum) on yksi vaikeimpia lehtisammalsukuja. Sukuun kuuluu Pohjoismaissa 49 lajia, joista 34 on tavattu Suomesta. Valinnanvaraa siis on. Luopioisista olen tähän mennessä löytänyt kymmenen suvun lajia. Monet muut ovat hyvin harvinaisia ja tavataan vain tietyllä alueella esim. rannikolla tai Lapin tuntureilla.
Kun aloin systemaattisesti merkitä muistiin Luopioisten sammalia levinneisyyskarttoja varten, osasin odottaa, että törmään myös tähän sukuun ja sen lajien tunnistamisen vaikeuteen. Kun sitten olin kerännyt joukon sopivia lajeja, niin vaikeudet alkoivat. Ensinnäkin sammal tuli osoittaa varmuudella kuuluvan juuri tähän sukuun eikä esim. Pohlia-sukuun, jonka versot ja pesäkkeet kovin muistuttavat hiirensammalia. Eroavaisuus löytyy lehdistä, varstasammalilla ei ole lehdissä reunusta eli kapeiden solujen muodostamaa nauhaa aivan lehden reunassa niin kuin hiirensammalialla on. Tarvitaan siis mikroskooppista määritystä. Skooppiin tähystäessään voi sitten samalla katsoa myös lehden keskisuonen pituuden, solujen muodon ja lehden muodon ja värin. Näillä konsteilla pääsee jo huomattavasti pidemmällä, mutta ei aivan loppuun saakka. Joskus pitää mitata solujen leveyksiä ja silloin liikutaan mikrometrin tarkkuudessa. Tarvitaan mikrometriasteikolla varustettu okulaari.
Yllättävän helppo määrittää oli luhtahiirensammal (Bryum cyclophyllum), jonka löysin yllättäen Kortteenpohjalta rantapenkasta kaiken muun sammalmassan keskeltä. Sen lehdet poikkeavat selvästi monen yleisen hiirensammalen lehdistä, sillä ne ovat tylppäkärkiset eikä keskisuonikaan ylety aivan lehden kärkeen. Pesäkkeet tällä sammalella ovat hyvin harvinaisia, joten se on määritettävä lehdistä, jos niitä vain löytää, sillä sammal jää usein vain sentin korkuiseksi. Lehtien pituus ei sekään päätä huimaa, yleensä alle puoli senttiä. Niinpä tässä esiintyvät kuvatkin oli otettava mikroskoopin läpi. Sammal on kuitenkin oma hieno lajinsa ja uusin lisä Luopioisten sammalkasvistoon. Tällä hetkellä lajeja on kasassa 377 kpl.’
’Kesäkausi on alkanut, vaikka ulkona onkin hyytävän kylmä. Tänään 2. 6. olin Luopioisten vanhassa kunnantalossa Pytingissä rakentamassa kesän valokuvanäyttelyäni. Tällä kertaa aiheena ovat sammalet, kuinkas muuten.
Uusi tekniikka ja uudenlainen pohjustus mahdollistavat uudenlaisen ilmeen näyttelylle. Kuvat on otettu valkoisen paperin päällä luonnonvalossa. Näin olen saanut niihin sopivia pehmeitä varjoja. Kamerana käytin Olympus E-M1 ja sen erinomaista haarukointitekniikkaa. Sammalkuvauksessa ongelmana on usein saada laji erottumaan ympäristöstään. Siksi valitsin tämän tekniikan. Haarukoinnissa kamera ottaa kohteesta kahdeksan kuvaa ja muuttaa joka kerralla tarkennuspistettä. Lopuksi automatiikka tekee näistä kuvista vielä yhden kuvan, jossa mukana ovat kuvien tarkat kohdat. Näin lopullisesta kuvasta tulee syväterävä.
Kuvien painatukseen valitsin teräslevyn. Se korostaa vielä kohteen terävyyttä. Näin tehtynä kuva näyttää jonkin verran kolmiulotteiselta ja nousee alustastaan hyvin esiin. Omasta mielestäni lopputulos on onnistunut. Kyseessä on kuitenkin kokeilu ja luulen, että tulevaisuudessa tämänkaltaiset tekniikat luovat vielä parempia mahdollisuuksia kuvan laadun suhteen. Kuvat sopivat sisustustauluiksi.
Näyttely on avoinna Pytingin kahviossa koko kesän ajan kahvilan aukioloaikoina (Kahvila Pytinki on avoinna 6.6. alkaen tiistaista lauantaihin klo 10–15 osoitteessa Keskitie 5, Luopioinen).’
’Syksy on kääntynyt talveksi. Aste asteelta lämpö karkaa ja ohut lumipeite kattaa sammalikot. Viimeisellä keruuretkelläkin löytyi vielä jotain uutta, mutta otsikon mukaan saa kaikessa olla tarkkana. Kiersin Kuohijoella laajaa hakkuuaukeaa ja katselin hiippasammalia pystyyn (hienoa!) jätetyistä haavoista. Kummempia ei löytynyt, mutta aukean laidassa kuution kokoisen kiven päällä kasvoi tupas mielenkiintoista tierasammalta. Pidin sitä maastossa kalliotierasammalena (Racomitrion lanuginosum), mutta työpöydän ääressä se muuttui hietikkotierasammaleksi (R. canescens) (Kuva 2). Hietikko ja kivi eivät oikein sovi yhteen ja sitten hälytyskellot soivat. Mikroskooppi osoitti, että olin löytänyt Luopioisiin uuden sammallajin, rannikkotierasammalen (R. elongatum) (Kuva 1).
Nämä canescens-ryhmän sammalet erotetaan mikroskoopilla lehden ns. tyvinurkkasoluista. Ilmeisesti niitä ei ole tuijoteltu tarpeeksi, koska rannikkotierasammal on jäänyt kovin harvinaiseksi sisämaassa. Nimikin sanoo sen rannikkolajiksi, mutta näin ei ole. Keräsin samanlaisen näytteen heinäkuussa Parikkalasta, kaukaa merenrannasta ja mikroskooppi osoitti senkin rannikkotierasammaleksi. Uusi laji LK-maakuntaan. Nyt tulisikin kaikki sisämaan canescens-ryhmän näytteet käydä läpi.
Mistä ryhmän lajit sitten erottaa? Tyvinurkkasoluista lähtee ylöspäin lehden reunaa pitkin jonona erikoistuneita soluja, jotka skoopissa näkyvät vaaleina. Tavallisella hietikkotierasammalella näitä soluja on useana (2-4) rivinä lyhyelti, rannikkotierasammalella vain yksi pitkä helminauhamainen jono. Kolmannelta ryhmän lajilta (somertierasammal (R. ericoides)) (Kuva 3) nämä ylöspäiset jonot puuttuvat kokonaan. Tämä kasvaa merenrantakivikoissa, mutta siitäkin on löytöjä myös sisämaasta.
Niinpä jatkossa on pidettävä silmällä näiden kolmen sammalen esiintymistä ja oltava tarkkana kasvupaikan ja solujonojen kanssa. Tosin se taitaa jäädä ensi kesään. Toistaiseksi hietikkotierasammal on Luopioisissa yleinen vanhoissa hiekkakuopissa ja teiden hiekkaisilla luiskarinteillä, rannikkotierasammalesta on vain yksi löytö ja somertierasammal odottaa vielä löytymistään esim. Kukkian rantakivikosta.’