Majavan tuhoja

’Kiertelin tänään Pälkäneen (ent.Luopioinen) Kuohijoella Kotajärven maastossa. Tämä on yksi niistä monista pienistä lampimaisista järvistä, jotka ovat joutuneet viime vuosikymmeninä majavien hyökkäyksen kohteeksi. Eläin patoaa laskujoen useammastakin kohtaa, rakentaa ojia ja kulkureittejä metsään ja lopulta pesänsä johonkin järven matalalle rannalle. Pääpadollaan se säännöstelee tarkasti veden korkeutta niin, että pesän suuaukko pysyy vedenpinnan alapuolella mutta pesän pohja pinnan yläpuolella. Näin vihollinen ei pääse pesään ja siellä on kuitenkin mukavat ja kuivat oltavat.

Oleellista on majavankin elämälle kuitenkin ruoka. Sitä se saa kaatamalla lehtipuita järven rannalta ja joskus kaukaakin metsästä. Kun ruoka loppuu, lähtee majavakin muualle etsimään tuoretta purtavaa. Näin on käynyt Kotajärvelläkin. Toinen mahdollisuus on, että majavat on surmattu ja pesä jäänyt siksi autioksi.

Viime vuosina on yleistynyt majavien metsästäminen jousella. Metsästäjä asettuu sopivaan paikaan kyttäämään eläimen liikkeitä ja ampuu sen sitten, kun se ilmaantuu näkyviin. Jousen nuolessa on perässä naru, joten saaliin saa hinattua melko helposti maihin. Näin on hävitetty lukuisia majavayhdyskuntia vahinkoa tekemästä.

Kyseessä on kanadanmajava, joka on tänne tuontitavaraa eli vieraslaji. Sen eurooppalainen sukulainen metsästettiin sukupuuttoon toista sataa vuotta sitten ja istutukset eivät ole pystyneet sitä palauttamaan luontoomme pysyvästi kovin laajalle, koska tämä amerikkalainen sukulainen on voimakkaampi ja aggressiivisempi.

Miltä järvi sitten näyttää majavan jäljiltä. Ensimmäisenä pistää silmään kuolleet rantapuut, kuuset ja koivut. Veden ollessa korkeimmillaan näiden juuret ovat vaurioituneet ja puusto on kuollut pystyyn. Tällaisia metsiä näkee jokaisen majavan valtaaman järven rannoilla. Nyt puusto oli Kotajärvellä jo kaatumassa. Toinen huomio on rantasuon häviäminen. Kun järvi on voimakkaan säännöstelyn piirissä, kovettuu rantapenkka pajujen lisääntyessä tiheäjuuristoiseksi töyrääksi. Luontainen järvenreunussuo on hävinnyt ja korvautunut luhdalla tai peräti muuntumalla, jota on vaikea yhdistää mihinkään luonnolliseen luontotyyppiin. Kotajärven rannoilta ei enää löytynyt samoja rahkasammalia eikä raatteita, vehkakin kasvoi kuivuneiden allikoiden pohjakuntalla viimeisillään.

Kenttäkerroksen kasvit olivat muuttuneet. Heinistä vallalla oli viitakastikka, varvuista eniten oli juolukkaa, muut olivat hävinneet. Ruohovartisista jäljellä ei ollut juuri mitään. Sammaletkin olivat korvautuneet uusilla lajeilla. Rahkojen tilalla oli kuirisammalia, pajujen ja leppien juurakoiden ympärille oli kietoutunut pörrökynsisammalta ja lahosammalta valtaisina määrinä, vesirajassa ei ollut oikein mitään, mutaa ja vettynyttä kariketta. Näin entinen kaunis suorantainen järvi oli muuttunut ryteiköksi ja sen kasvillisuus oli uusiutunut.

Suovehkan puikelo kuivalla maalla

Olen seurannut kymmenkunta vuotta tällaisten järvien kehitystä, mutta en ole huomannut, että paluuta entiseen olisi kovinkaan paljon tapahtunut. Tosin ajanjakso on vielä lyhyt. Onko tällainen muutos luonnolle hyödyksi vai haitaksi? Ehkä se on haitta ihmiselle, sillä luontohan muuttuu koko ajan ja muuttuneen alueen lajit vaihtuvat kaiken aikaa. Tässä oikeastaan ainoa huono puoli on se, että muutoksen on saanut aikaan tänne kuulumaton eläin. Mitenkähän asiaan suhtauduttaisiin, jos tänne ei olisi koskaan tuotu kanadanmajavaa? Silloin tuhon olisi saanut aikaan meidän oma euroopanmajavamme, sillä kyllä sekin aivan varmasti osaa rakentaa ja tehdä tuhoja, jos serkku ei ole paikalla.’

 

Nyt se sitten…

insinööri3

’Nyt se sitten tuli meidänkin metsään, majava nimittäin. Viime keväänä kirjoitin löytämästäni kaadetusta puusta ja sen aiheuttajasta. Majava oli ollut silloin asialla. Silloinen puun kaato oli vanha, mutta yläkuvan jäljet ovat tuoreet. Siinä talttahammas on katkonut koivusta sopivankokoisia pätkiä kuljetettavaksi pesäänsä. Lastut ovat usean sentin pituisia ja levyisiä, eikä puremajälki puussakaan ole mitään hiiren jyrsintää. Kovasti on töitä tehty. Kun pölkyt sitten on saatu poikki, ne raahataan veteen. insinööri2Viereisessä kuvassa näkyy taustalla osa kanaalia, jonka majava on kaivanut ja jota pitkin puu kulkee, isokin runko. Jotta vettä kanavassa piisaisi, eläin tarvitsee padon. Pato on rakennettu puron poikki asettamalla ensin tuoreita pajunoksia ja rankoja ristikkäin penkasta penkkaan. Sen jälkeen rankojen väliin virran puolelle on aseteltu pienempiä oksia, puunkappaleita ja sammalta, turvettakin. Savea ja multaa majava on raahannut penkoista tilkkeeksi. Sitä mukaa kun vesi padon takana nousee, eläin korottaa patoa ja saa näin kuljetusreitit jatkumaan kauemmaksi metsään. Nyt sillä on vettä pölkkyjen, oksien ja rankojen uittamiseen. Kovinkaan pitkiä ojia majava ei joudu kaivamaan, jos se osaa kaataa puun oikeaan suuntaan ja nostaa veden oikealle korkeudelle ja tämän taidonhan se osaa,

Tässä kohtaa astuin minä mukaan kuvioon, sillä en halua metsän hukkuvan tulvaan. Jokusen puun nakertaja vielä voisikin ottaa, mutta vedenpaisumus tappaa liikaa ja majavallekin vääränlaista pihkapuuta. insinööri1Niinpä tarttuin padosta esiinpistäviin rankoihin ja aloitin purkamisen. Viereisessä kuvassa näkyy jo osittain purettu pato, sen takana olevat vesimassat ja padon korkeus, toista metriä. Tuhansia litroja vettä valui solkenaan alajuoksulle ja metsä alkoi kuivua, kun sain päälimmäiset kerrokset poistettua padosta. Majava ei tästä pitäisi ja tiedän, että tämä on vasta taistelun alkua. Huomenna saan mennä uudelleen padolle. Nyt varaan kuokan mukaani. Saan huhkia olan takaa saadakseni padon taas nurin, sillä sen minkä minä päivällä puran, sen majava yöllä rakentaa uudelleen.

Patohan ei ole majavan pesä. Pesä sijaitsee aivan muualla. Padolla on kaksi tehtävää: ensinnäkin äsken kuvaamani kuljetusveden määrän takaaminen ja toiseksi pesän pitäminen sopivalla korkeudella vedenpinnasta. Kun pesään on ainoastaan vedenalainen kulkureitti, niin vedenpinnan on oltava tarpeeksi korkealla, että sisäänkäynti pysyy veden alla. Toisaalta vesi ei saa nousta pesään eli pesä on kuiva ja puhdas. Pesän alapuolinen pato säätelee vedenpinnan korkeuden millilleen oikeaan kohtaan. Kun nyt hävitin yläpuolisen padon, en tuhonnut pesää, mutta vaikeutin majavien ravinnon ja rakennuspuun saantia. Voi olla, että ne näkevät ensi talvena nälkää pesässään, mutta jos joku hajoittaa pesän alapuolisen padon, ne saattavat joutua petojen saaliiksi tai kuolla kylmään. Eläin on rauhoitettu, mutta miten ovat sen rakennelmat? Valtio korvaa majavan aiheuttamia tuhoja. Siitä huolimatta harva metsänomistaja antaa tahallaan majavan turmella metsänsä saadakseen sitten hakea korvauksia. Niinpä maaseudulla majavan padot hajotetaan sen kummemmin asiaa pohtimatta.’