Avainsana-arkisto: makrokuvaus

Pienten mielenkiintoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ojakielisammal

’Olen usein miettinyt, mistä johtuu, että pieni on minusta mielenkiintoista. Luonnon tarkastelu on siirtynyt yhä enemmän mikrotasolle ja  mikroskooppin läpi tähystelyyn. Nuorempana kuvasin maisemia, rakennuksia, ihmisryhmiä, nyt sammalia, jäkäliä, piensieniä. Kun hankin uuden kameran, piti siihen saada heti makro-objektiivi ja jalusta. Nyt kun katselen tämän kesän kuvamaailmaa ruudulta, huomaan kuvien pääasiassa muodostuvan makrokuvista. Aikoinaan keräsin luonnosta kasveja ja nimenomaan suuria putkilokasveja. Nyt en ole kerännyt niitä vuosiin, mutta koteloinut satoja näytteitä sammalista, jäkälistä ja sieneistä.

Sanotaan, että ihmisen mielenkiinnon kohteet muuttuvat iän myötä. Olisko tässä syytä uuteen ulottuvuuteen? Kun näkee ilman mitään lisälaitteita kaikkea tuttua ja moneen kertaan tarkasteltua, tuntuu mikroskoopin maailma tuovan niin paljon uutta, että sinne palaa uudestaan ja taas uudestaan. Kuljen aina luuppi kaulassa ja suuntaan sen milloin mihinkin pieneen kohteeseen. Jos näkymä osoittautuu mielenkiintoiseksi, otan siitä näytteen mukaani ja seuraavaksi se päätyy mikroskoopin alle, ensin stereoskoopilla katsotaan pintarakenteita, muotoa ja ulokkeita, sitten valomikroskoopilla soluja ja niiden osia. Ja mielenkiinto sen kun kasvaa.

Ripsilovisammal

Tämä saattaa selittää kysymyksen. Toisaalta iän myötä näkökyky myös muuttuu. Luulisi olevan helpompi katsella suuria kokonaisuuksia kuin tihrustaa pienen pieniä eliöitä. Mielenkiinnon kohteet ovat kuitenkin muuttunut, ehkä pysyvästi. Kukapa sen tietää. Joka tapauksessa, kun pari päivää sitten pengoin lahokannon sisuksesta esiin parin millin sammalen, hehkuin innosta, jotain hienoa löytyi. Niinpä löytyikin, mahdollisesti kasvistooni uusi sammallaji, ripsilovisammal (Lophozia ciliata). Tämä lahopuulla elävä maksasammal on todellakin häviävän pieni ja jollei sillä olisi sammalen kokoon verraten valtavan suurta perianttia, niin sen löytäminen voisi olla lähes mahdotonta. Pienestä näkyi vain tuo suuri periantti ja vasta skoopin kautta sen lehdet ja muut tuntomerkit. Häviävän pieni, mutta niin mielenkiintoinen. Nyt vain etsimään sitä lisää eli kantoja katselemaan.

Toukosammal

Näin syksyllä, kun pellot on puitu, muttei vielä kynnetty, löytyy savipaakuilta näitä pieniä millinluokkaa olevia sammalia helposti. On toukosammal (Tortula truncata), hankasammalet (Riccia sp.), gemmallisia varstasammalia (Pohlia sp.), resusammalta (Fossombronia sp.), nuppisammalta (Discelium nudum), karvasammalia (Ditrichum sp.) ja nukkasammalia (Dicranella sp.) monen moisia ja haastavia. Mielenkiintoista mutta työlästä. Suosittelen kuitenkin tutustumaan tähän millimetrimaailmaan.’

Uutta tekniikkaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kalvashiippasammal (Orthotrichum pallens)

’Viime kesänä pidin valokuvanäyttelyn Luopioisten kirkonkylällä vanhan kunnantalon kahviossa Pytingissä. Näyttely onnistui hyvin ja sai paljon mielenkiintoa osakseen ihan valtakunnallista lehdistöä myöten (HS, 2.8.2017). Näyttely koostui sammalten muotokuvista ja ne oli otettu itselleni uudella tekniikalla.

Jos jollakin alalla tekniikka on vienyt harrastajat mennessään, niin juuri valokuvauksen alalla. Vuosituhannen alun aikaan yleistynyt digikuvaus mullisti alaa enemmän kuin koko edellinen vuosisata. Nyt ei kamerassa enää tarvittu filmiä, ei liikkeessä tehtävää kehitystä eikä vedostusta. Nyt riitti, kunhan otti kuvat ja siirsi ne sitten tietokoneelle muokattavaksi. Vähitellen kuvien piksellimäärä lisääntyi ja kuvista tuli vertailukelpoisia entisille filmikuville. Tosin edelleen on harrastajia, jotka vannovat filmin varaan niin laadun kuin säilyvyydenkin puolesta. Muutos kuitenkin räjäytti otettujen kuvien määrän.Tosin kyynikot julistavat, ettei koskaan ole otettu niin paljon kuvia kuin digiaikana, eikä koskaan niin huonoja kuvia.

Seuraava mullistus oli kännykkään ilmaantunut korkeatasoinen kamera. Taas kuvien määrä lisääntyi, taas otettiin paljon eritasoisia kuvia, mutta samalla kuva menetti säilytysarvonsa. Kuvasta tuli kertakäyttötavaraa. Se otettiin, näytettiin ehkä toiselle ja poistettiin. Kuva oli tehtävänsä tehnyt. Muutamat onnekkaat otokset päätyivät some-sivuille, viihdyttivät hetken ja hautautuivat arkistoihin. Nekin olivat tehtävänsä tehneet.

Mitä ovat sitten uudet tekniikat, joista alussa kerroin? Kautta aikojen kuvia on pyritty parantelemaan, retusoimaan. Alkuaikoina mustavalkokuvia väritettiin, muotokuvien taustoja maalattiin uudelleen, ryppyjä tasoitettiin ja luomia poistettiin. Digiaikana Photoshopin kaltaiset ohjelmat tekevät epäonnistuneestakin kuvasta kelvollisen. Kuvia muokataan ja muutetaan, saadaan yhdisteltyä ja manipuloitua monella tavalla. Myös jo kuvaustilanteessa pyritään vaikuttamaan kuvan laatuun. Ennen käytettiin suodattimia linssin edessä, nyt kameroiden monipuolisia automaattisia ominaisuuksia.

Näyttelyni kuvissa tekniikkana oli pinoaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kamera ottaa kohteesta useamman kuvan eri tarkennuspisteillä ja yhdistää sen jälkeen automaattisesti kuvien tarkat alueet lopulliseksi kuvaksi. Näin kuvaan saadaan laajempi syvyysterävyys kuin yksittäisen kuvan ottamisen yhteydessä olisi mahdollista. Menetelmä on yleistymässä vauhdilla ja pian näemme yhä terävämpiä otoksia. Tämä tekee varsinkin makrokuvauksesta näyttävää. Ihmissilmä muuttaa tarkennusetäisyyttä koko ajan ja niin aistimme kuvan todellisuutta terävämpänä. Nyt sen tekee kamerakin ja näyttää samalla kertaa kaikki siirtovaiheet.

Uskomatonta! Keksintö ei ole uusi, mutta ennen kuvien kokoaminen on pitänyt tehdä tietokoneen ohjelmalla, nyt sen tekee kamera itse. Muitakin uusia tekniikoita on tulossa. Niiden yleistymistä odotellessa, nautitaan pinoamisen tuomista syväterävistä kuvista.’