’Sunnuntai oli hyvä päivä vierailla taas kerran Laipan ulkoilualueella Hämeessä. Maastoon on merkitty pikospuin varustettuja polkuja, joita on hyvä kulkea. Metsät ovat pääosin talousmetsää, mutta joukkoon mahtuu myös vanhaa metsää. Sieltä löytyy pieniä järviä ja lampia, puroja ja soita, joten alue on hyvinkin monipuolinen kokonaisuus retkeiltäväksi. Eilen keskityin pieniin sammaliin. Eihän niitä maastossa juurikaan erota ainakaan lajilleen, mutta kun keräsi paakun sieltä toisen täältä mielenkiintoisesta paikasta, niin pääsi ihan mukavaan lopputulokseen, varsinkin pihtisammalten osalta. Tässä muutama niistä kuvien kera. Kuvat on otettu mikroskoopin läpi n. 40 – 80- kertaisella suurennoksella, joten kyse on todella pienistä sammalista, Värit kuvissa eivät ole oikeita, sillä kuvaus vääristää niitä. Lajit ovat pääasiassa vihertäviä.’
Pihtisammalet (Cephalozia) ovat maksasammalia ja niitä on Suomessa 11 lajia, kaikki yhtä pieniä ja vaatimattomia. Ne ovat rihmamaisia muiden sammalten seassa eläviä kosteiden paikkojen kasveja, joiden pituus jää yleensä alla parin sentin ja paksuus vain milliin tai sen alle. Siksi ne onkin aina määritettävä hyvällä lupilla tai mikroskoopilla.
Yläkuvassa on lajeista yleisin, saksipihtisammal (C. bicuspidata). Sen löytää helposti lahopuulta, suopoluilta, valuvetisiltä kallioilta ja karikkeen seasta. Se on monimuotoinen, mutta yleensä kuvan näköinen terävin lehtiliuskoin ja siksi helppo tuntea. Lisäksi lehdet ovat poikittain kiinni varressa. 
Toinen yleinen laji on rahkapihtisammal (C. lunulifolia). Sekin löytyi eilen nimensä mukaisesti rahkasuolta. Tämän lisäksi sen voi löytää myös kosteilta kallioilta ja lahopuulta, siis samanlaisilta paikoilta kuin edellisenkin. Ulkonäöltään se on erilainen. Tämän sammalen lehdet kiinnittyvät varteen vinottain ja ovat pyöreitä, lyhytliuskaisia. Melko helppoa vielä, kun vain on tarkkana.
Rahkapihtisammalen lähilaji onkin sitten uutena Luopioisiin löytynyt pohjanpihtisammal (C. pleniceps). Kuvistakin näkee jo, että lajit ovat hyvin samannäköiset.
Nyt joudutaan jo mikroskooppityöhön sillä ainoa selvä ero näiden kahden välillä on lehtiliuskan uloimmassa solussa. Kun sitten katselee lajeja rinnakkain, niin eroja löytyy muitakin, mutta kaikki yhtä vähäisiä. Tämä laji löytyi Sadinlammen suolta rahkamättästä. Ei se mikään suuri harvinaisuus ole, vaikea vain löytää. Rahkasuot, rannat ja kalliot ovat tämän lajin kasvupaikkoja.
Jotta homma ei menisi liian helpoksi, löytyy vielä pari melko yleistä pihtisammallajia. Rämepihtisammal (C. loitlesbergeri) näyttää nopeasti katsottuna edellisten lajien muuntelulta, mutta on siinä omatkin tuntomerkkinsä.
Ovathan nuo lehtiliuskat selvästi pidemmät ja terävämmät. Siellä onkin 2-3 yksittäistä solua jonona kärkeä muodostamassa. Hyvä tuntomerkki, kunhan ensi löytää tämän äärimmäisen pienen sammalen. Se saattaa olla niitä kaikkien pienimpiä vastaantulleita. Sekin löytyi Sadinlammen suolta aivan edellisen vierestä. Laji on puhtaammin suolaji kuin edelliset, mutta saattaa löytyä myös rannoilta.
Eipä lopeteta vielä, sillä suolta löytyi vielä yksi Hämeessä yleinen laji, kynsipihtisammal (C. connivens). Se on oikeastaan edelliselle rinnakkainen, mutta nyt lehtiliuskan päässä on vain 1-2 yksittäistä solua. Tämäkin sammal elelee soilla tai lahpuulla rahkasammalten seassa ja näyttää juuri samanlaiselta kuin edellisetkin.
Lisäksi Laipasta löytyi vielä hapsipihtisammal (C. leucantha), yleinen sekin, mutta niin onnettoman rihmamainen ja pienilehtinen, ettei siitä tahdo millään saada kunnollista kuvaa. Siksi sitä ei nyt ole tässäkään. Yritän vielä jossain välissä ottaa paremman kuvan kuin sammalsivuilla tällä hetkellä on. Tämä laji kasvaa samanlaisilla paikoilla ja on kyllä ihan omannäköisensä. Sen voi sekoittaa suuriin harvinaisuuksiin tai sitten pienikokoiseen saksipihtisammaleen.
Miksi näin pitkään kerroin yhdestä sammalsuvusta? Tämä ehkä kuvaa hyvin luonnon monimuotoisuutta. Suuri osa meistä ei tiedä näiden olemassaolosta yhtään mitään, ymmärrettävää jo pienen koonkin puolesta ja kasvupaikan. Kuitenkin jokainen näistä on oma lajinsa, kuten ihminenkin, ja ansaitsee siksi tulla huomioiduksi ja säilytetyksi. Suo on uhanalainen Etelä-Suomessa. Nämä eivät paljon tilaa vaadi, mutta luonnontilaisen elinympäristön kuitenkin. Hienoa, että ne ovat olemassa.
Jos joku haluaa lisätietoa, niin linkkien kautta pääsee sammalsivuille katsomaan ja lisäksi Suomen ympäristökeskus on julkaissut tänä vuonna erinomaisen oppaan näistä lajeista (Riitta Ryömä, Anna Oldén, Xiaolan He, Sanna Laaka-Lindberg: Suomen puutteellisesti tunnetut maksasammalsuvut. Suomen Ympäristö 7/ 2013). Sitä saa tilaamalla tai lataamalla verkosta.
Haaraliuskasammal on hyvin pieni maksasammal, millin levyinen ja reilun sentin pituinen, haaroittuva ja läpikuultava. Sen liuskat ovat tasaleveät ja mikroskooppituntomerkkinä voi yläkuvasta huomata, että tummia öljykappaleita ei ole ollenkaan liuskan reunasoluissa. Tämä seikka minut johdattikin oikeille jäljille. Sammal on silmälläpidettävä (NT) ja Pirkanmaalla alueellisesti uhanalainen (RT) laji. Uhanalaisuus johtuu lähteikköjen tuhoutumisesta ja kosteikkojen katoamisesta. 
