Avainsana-arkisto: metsä

Puun kasvu

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Hyvin yleinen kompakysymys koskee puun pituuskasvua. Kysymyksen mukaan pitäisi määritellä, millä korkeudella puun runkoon sen nuoruudessa maalattu täplä on viidenkymmenen vuoden kuluttua. Helposti ajattelee, että kun puu kasvaa, niin täplä siirtyy ylemmäksi. Näinhän ei ole, vaan täplä on samalla korkeudella koko puun iän ajan. Se ei siirry ylemmäksi eikä alemmaksi.  

Eläin kasvaa joka suuntaan, jalat pitenevät, samoin kädet, pää suurenee samoin sisäelimet. Näin ei ole kasveilla. Puun latvassa, oksien kärjessä ja juurien päässä on kasvusolukkoa, joka kasvattava puun pituutta, oksien tuuheutta ja levittävät juuriverkostoa maan alla aina vain laajemmaksi. Sanotaankin, että puusta liki puolet on maan alla. Jos kasvusolukko jostain syystä (esim. pakkanen, taudit, katkeaminen) tuhoutuu, ottaa kasvi uuden alun. Puu kasvattaa uuden latvan, oksat jatkavat kasvua muiden oksien kautta, samoin juuret.

Pitkään on mietitty puun paksuuskasvua. Jos kerran puun kasvu tapahtuu vain latvasta, niin kuinka puun runko sitten vahvistuu vuosi vuodelta. Sehän me tiedetään, että joka vuosi runkoon ilmestyy uusi vuosilusto ja niin runko on taas hieman paksumpi, mutta rungossa ei ole kasvusolkkoa, joka huolehtisivat tästä tapahtumasta. Onko kyse kasvien kantasoluista?

Tiedelehti Naturessa julkaistiin äskettäin kaksi suomalaisten tekemää tutkimusta asiasta. Tästä oli artikkeli HS-lehdessä hiljattain. Ari Pekka Mähösen työryhmän tutkimuksessa todettiin, että paksuuskasvu tapahtuu auksiini-hormoonin vaikutuksesta puun jälsikerroksessa olevien kantasolujen avulla. Näin siis puu kasvaa muualtakin kuin vain latvasta ja saavuttaa sille tyypillisen paksuuden. Tutkijat totesivatkin, että paksuuskasvu voi jatkua loputtomiin puun ja kuoren välissä.

Näin on vanha probleemi ratkaistu ja tutkimus on saanut arvoisensa julkaisupaikan. Nature-lehti lienee alansa arvostetuimpia. Toinen artikkeli lehdessä koski Yrjö Helariutan työryhmän tutkimusta kasvin alkuvaiheista eli miten paksuuskasvu tai yleensä kasvin kasvu lähtee alkuun, mitä siihen tarvitaan ja missä järjestyksessä.

Molemmissa tutkimuksissa koekasvina toimi lituruoho (Cardaminopsis thaliana). Tämä pieni ristikukkainen kasvi lienee kasvimaailman banaanikärpänen. Sitä on hyödynnetty tuhansissa kasvialan tutkimuksissa ympäri maailman.

Onko tällaisesta tutkimuksesta sitten mitään konkreettia hyötyä? Useinhan ajatellaan, että tutkimus ei johda mihinkään. Näissä tutkimuksissa asia on päinvastoin. Nyt voidaan jalostaa kasveja, kun tietdetään, mikä saa kasvun aikaan. Puut voidaan keskittää paksuina tietylle alueella ja näin erämaata säästyy luonnon monimuotoisuudelle. Samoin voidaan hyödyntää puuainesta eri tavalla kuin ennen. Geenitekniikalla voidaan lisätä kasvin hiilensidontaa ja saada tuottamaan enemmän biomassaa. Myös kasvien varastosolukoita voidaan suurentaa ja saada tuotto suuremmaksi. Tämä kuitenkin edellyttää geenimuokkauksen hyväksymistä ja se voi olla kantona kaskessa uuden tutkimuksen edetessä. Mahdollisuusksia siis on. Kannattaa tutustua lehden artikkeliin ja miksei Nature-lehdessä julkaistuihin tutkimustuloksiinkin.’

Tykkyä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Viime päivinä on paljon keskusteltu metsässä liikkumisen vaarallisuudesta. Täällä Jyväskylässä on kokonaisia latuverkostoja suljettu tästä syystä. Myös koiran ulkoiluttajia ja muita metsissä liikkujia on varoitettu. Syynä on puihin kertynyt lumikuorma, joka saattaa pudota liikkujan nistaan tai jopa puu katketa ja latvus rojahtaa alas. Onko kyse todellisesta vaarasta vai ainoastaan oletetusta?

Puhutaan tykkylumesta. Ensinnäkin, mikä on tykkylunta ja mikä tavallista? Yleensä tykky mielletään Pohjois-Suomeen ja silloin nähdään silmissä kumpuilevia möhkäleitä, joiden sisällä jossain on puu tai rakennus. Tykkyä on kahdenlaista. Pohjoisen huurretykky on yleensä  sumun aiheuttaman alijäähtyneen veden aikaansaamaa lumikasaumaa (huurretta) puissa ja rakenteissa. Puun pinnalla se ulottuu yleensä maahan saakka ja peittää lopulta alleen koko puun. Lumitykkyä on enemmän etelämpänä ja se syntyy yleensä nuoskalumen ja huurteen seurauksena. Tällöin suuri osa puihin kertyneestä lumitykystä on lunta, joka yleensä peittää vain puun latvaosat, oksat ja osan runkoa.

Mikä sitten täällä Keski-Suomessa on niin vaarallista? Kun ensilumi joulun aikaan satoi metsiin, se oli nuoskaa ja tarttui puiden oksiin lujasti kiinni. Sen päälle on satanut sen jälkeen kerros toisensa päälle pehmeää puuterilunta, joka on kasaantunut puihin paksuiksi kerrostumiksi niin kuin yläkuvassa näkyy. Puut ovat kauniita katsella ja varsinkin aurinkoisella ilmalla häikäisevän upeita. Mutta puulle itselleen tila on hengenvaarallinen, samoin metsässä liikkujalle. Puun latvassa ja oksilla saattaa olla satoja kiloja lunta, joka rasittaa niin oksia kuin runkoakin. Lapin tykky ulottuu yleensä maahan saakka ja se pitää puun pystyssä, korkeintaan oksia katkeilee, mutta täällä etelässä lumen paino on oksien ja latvan päällä ja runko on paljas usein kymmenenkin metrin pituudelta. Painopiste on korkealla ja jos nyt sitten tuuli kallistaa puuta, on puu suuressa vaarassa kaatua tai katketa. Näin on tänä talvena käynyt ja käy, mikäli tuuli pääsee voimalla puhaltamaan tällaisiin puihin.

Onko tässä jotain poikkeavaa? On ja ei. En muista nähneeni koskaan näin laajalti tämän kaltaista ilmiötä. Yleensä jokin oksa tai jokin osa puusta on lumitykyn alla, mutta nyt puut ovat yltympäri paksujen kerrosten alla. Lisäksi monet meidän metsistämme on harvennettu niin, että jäljelle jääneet puut eivät ole ehtineet paksuuntua harvennuksen jälkeen, vaan ovat honteloita riukupuita ja niiden rungot ovat hauraat. Kun sitten latva katkeaa, niin alas tulevan osan paino voi olla satoja kiloja ja allejäävälle voi käydä huonosti. Sattumaahan se tietenkin on. Kaupunki ei kuitenkaan ota sitä riskiä, että sen ylläpitämällä ladulla joku loukkaantuu. Siksi latu suljetaan ja ihmiset kulkevat siellä sen jälkeen omalla vastuullaan.

Miten tämä korjaantuu? Tämä onkin hyvä kysymys. Jos nyt sataa vettä, se pahimmassa tapauksessa jäätää puissa olevan lumen, ja niin vaara vain suurenee, koska paino lisääntyy. Jos lumi putoaa ilman lämmettyä maahan, puut selviävät säikähdyksellä. Tuuli voi myös sopivan kovana ravistella lumet alas. Tämä viimeksi mainittu olisi puulle paras vaihtoehto, ensimmäinen on huonoin.

Jo vuoden vaihteessa katselin metsässä koiralenkillä katkenneita latvuksia ja viime päivinä niitä on tullut lisää, Kuvassakin näkyy kuusia, joiden latva on alkanut kääntyä. Pienet koivut ovat jo kääntäneet latvuksensa maata kohti. Puu ei pysty itse korjaamaan tilannetta, jos kallistuma on suuri. Vaikka lumikuorma häviää, jäävät puut vinoiksi tai kaatuvat aikanaan. Puut voivat ottaa uuden alun tai kasvattavat uuden latvan. Metsänomistaja ei tästä pidä, puun arvo laskee ja tällaiset puut karsitaan yleensä seuraavassa hakuussa pois.

Ennustajana on vaikea olla, mutta seuraavat viikot näyttävät tuloksen: onko meillä ensi kesänä suuri määrä latvattomia havupuita metsissä, kaatuneita ja kallistuneita puita runsaasti vai uljas ja hyvin voiva metsä? Aika näyttää. Varotaan nyt kuitenkin metsässä liikkuessamme ja pysytään ainakin kovalla tuulella sieltä poissa.’

5. viikko: Kivikynsisammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Nyt on esitelty neljä metsälajia ja on aika siirtyä välillä muihin biotooppeihin. Kynsisammalten suku (Dicranum) on monilajinen melko selkeä sammalryhmä (23 lajia). Lehdet ovat varresta joka suuntaan siirottavia, kynsimäisiä ja teräväkärkisiä, suoria tai käyriä. Kynsisammalia tapaa yhtenään niin metsistä, kallioilta, soilta kuin tunturipaljakoiltakin. Monet ovat kasvupaikkasuhteittensa puolesta laaja-alaisia, mutta on sitten hyvin spesifejäkin lajeja. Nyt esiteltävä sammal on yleinen monenlaisilla paikoilla, mutta useimmiten sen löytää kivillä tai kallioilla.’

Kivikynsisammal on yleisimpiä sammaliamme. Sen löytää kallioilta, lohkareilta, metsämaalta, polkujen varsilta, jopa lahopuulta.

Sammal on noin 5 cm korkea ja muodostaa tiheitä, pystyjä kasvustoja, joissa usein on myös käyriä pesäkkeitä.

Sammal on joskus vaikea erottaa muista kynsisammalista. Sillä on suorat alle sentin pituiset kärjestä hampaiset lehdet.

Kivikynsisammal kasvaa koko maassa.

4. viikko: Metsäliekosammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Vielä löytyy tälle 4. viikollekin yksi yleinen metsäsammal. Liekosammalet jäävät usein edellisten tutumpien varjoon, mutta niittyliekosammal on yleisin pihanurmikoiden sammal ja tämä sukulaisensa viihtyy yleisenä rehevissä metsissä. Se on niin näyttävä, että joskus sitä jää jo senkin vuoksi ihailemaan, varsinkin silloin, kun se kiipeää suuren haavan tyveä ylöspäin jopa metrin korkeudelle peittäen komeasti koko rungon. Tällöin sen voi nähdä näin talvellakin varsinkin, jos metsässä ei ole kovin runsaasti lunta. Kannattaa siis lähteä etsimään.’

Tämän sammalen voi löytää lehdoista ja lehtomaisilta kankailta. Joskus se voi suotuisissa paikoissa muodostua metsän valtasammaleksi.

Sammal voi tulla yli 10 cm pitkäksi. Se kasvaa nimensä mukaan suikertaen muodostaen yhtenäisiä joskus laajojakin kasvustoja.

Liekosammal on epäsäännöllisesti haarainen. Verson latva on tupsumainen, mikä on hyvä tuntomerkki.

Sammal kasvaa lähes koko maassa, mutta tuntureilta se puuttuu.

3. viikko: Sulkasammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Tämän viikon sammal on oma suosikkini ja luulenpa, että se on sitä monelle muullekin. Sammal on paitsi kauniin värinen, niin myös symmetrisyydessään ja puhtaudessaan kaunis katsella laajoina kasvustoina. Olen ottanut siitä lukemattomia valokuvia ihan vain omaksi ilokseni. Tiettävästi sammalta ei ole käytetty mitenkään hyödyksi, mutta joissakin piirroksissa ja taideteoksissa olen sen kyllä nähnyt. Tämä sammal kannattaa ilman muuta etsiä ensi kesänä. Se on helppoa, kunhan menee oikeanlaiseen metsään. Varmasti löytyy!’

Sulkasammal on metsien kauneimpia sammalia. Se kasvaa yleisenä varjoisissa ja kosteissa metsissä.

Kooltaan sammal on alle 10 cm korkea ja muodostaa tiheitä limittäisiä kasvustoja kivien päälle ja mättäille.

Sammal on litteä, kahteen suuntaan sulkamaisesti haaroittunut. Sen latvaosa on kauniin vihreä ja alaosa vähitellen ruskettuva ja maatuva.

Sammalta tavataan lähes koko maasta tuntureita lukuunottamatta.

2. viikko: Metsäkerrossammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Tämän viikon sammal lienee myös kaikille tuttu. Kerrosammal opetetaan jo koulussa. Sen ulkonäkö on antanut sille nimen ja eipä sitä voi oikein mihinkään yleiseen sammaleen sotkea. Laajoja kerrossammalkasvustoja voi löytää kuusivaltaisista metsistä. Itse ihailen sitä aina keväällä, kun uudet puhtaanvihreät versot alkavat kasvaa edellisvuotisten niskasta ja itiöpesäkkeet työntyvät esiin. Tyveltä se kuolee, latvasta kasvaa, niin kuin monet muutkin sammalet. 

Kerrossammal on metsien yleisimpiä sammalia. Sen voi tavata tuoreista kangasmetsistä, korvista ja lehdoista.

Sammal on kooltaan alle 10 cm korkea ja kasvaa suurina, löyhinä kasvustoina. Se kasvattaa uuden kerroksen joka vuosi edellisen päälle, alemmat maatuvat vähitellen.

Nimensä mukaan tämä sulkamainen sammal kasvaa kerroksittain. Se on myös hyvä tuntomerkki sammalen tunnistamiseen.

Sammalta tavataan koko maasta.

1. viikko: Seinäsammal

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Ajattelin tänä vuonna julkaista viikottain jonkin suomalaisen sammalen kuvan ja esittelytiedot. Tässä tulee ensimmäinen ja varmuudella tunnistettava, koska on maamme yleisin metsäsammal. Kuvat ovat Jyväskylän Luontomuseossa olevan näyttelyni kuvia. Siellä voi käydä maaliskuun alkuun saakka katsomassa lisää.

Seinäsammal on metsiemme yleisin sammal. Sen voi tavata havumetsistä, suomättäiltä, pellonreunoista, monenlaisilta paikoilta.

Sammal on harvaan sulkahaarainen, varsi on punaruskea ja sen käyrät pesäkkeet ovat melko harvinaisia.

Sammal on kooltaan alle 10 cm korkea ja se kasvaa löyhinä peitteinä.

Seinäsammalen voi tavata koko maasta, Tunturipaljakalta se puuttuu.

Seinäsammalta käytettiin ennen tilkkeenä hirsiseinien raoissa. Siitähän se on saanut nimensä.

Avuksi suunnistukseen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Metsässä liikkuessa katse on usein maata kohti, varsinkin tällaisella kasveista kiinnostuneella. Ystäväni kerran tokaisikin, että nyt hän tietää, mikä erottaa lintumiehen kasvimiehestä – pään asento, ylös vai alas. Kuitenkin olen usein tähynnyt myös puiden latvoihin ja miettinyt, miksi vanhan männyn latva on usein vinossa. Tuntuu kuin se olisi lopettanut kasvunsa ylöspäin ja alkanut tehdä kallistusta. Kun aikani tätä ihmettelin, huomasin, että latva kääntyykin aina samaan suuntaan eli pohjoiskoilliseen. Miksi näin, miksi juuri tuohon suuntaan? Sehän on ihan hullua.

On tätä ilmiötä muutkin pohtineet, mutta pätevää selitystä sille en ole löytänyt tai uskonut. Joku on epäillyt kasvitautia, mutta mikään ruoste tai tervasroso ei tuota saa aikaan, ei myöskään bakteeri tai virus kallistaisi puuta aina samaan suuntaan. Samasta syystä ei ilmiötä voi selittää millään vauriollakaan. Lumi painaa joskus puiden oksia tai latvaa, mutta yleensä siitä seuraa joko katkeaminen tai sitten kääntynyt osa kuihtuu. Näin ei tässä tapauksessa ole tapahtunut. Puu jatkaa kasvuaan terveen oloisena. Sitä en myöskään ole huomannut, että kääntynyt osa olisi kohtuuttomasti pidentynyt. Se tuntuu pysyvän melko samanmittaisena, ehkä tuuheentuvan jonkin verran. Tuuli voisi painaa latvaa tuohon suuntaan, koska olemme länsituulten alueella, mutta en usko siihenkään.

Itse olen miettinyt seuraavaa: Eliöt pyrkivät hyödyntämään vallitsevat olosuhteet mahdollisimman tarkkaan. Niinpä sanotaan, että puiden oksat ovat tuuheampia etelän puolella, koska saavat silloin enemmän valoa ja lämpöä. Tässä vain käy toisin päin. Olisiko kyseessä ilmiö, jossa puun solukko kasvaa lämmön puolelta enemmän ja kääntää siis latvaa pohjoisen suuntaan, jolloin latvus saa enemmän valoa ja lämpöä, koska sen lehväpinta on kohtisuoraan aurinkoon päin. Näin puu hyödyntäisi latvallaan maksimaalisen yhteyttämistuloksen. Mutta… niin monta muttaa tulee heti vastaan. Miksi vain latva? Miksi vain vanha puu? Miksi vain mänty? Miksi latva ei kuitenkaan kasva?

Ilmiön oikeaa selitystä en tiedä, mutta sitä on mukava miettiä ja tarkkailla. Olenkin katsellut puiden latvoja eri puolilla Suomea ja ilmiö tuntuu olevan sama, suunta on pohjoiskoillinen. Jos tästä asiasta ei muuta iloa ole, niin ainakin se, että tässä on hyvä apu eksyneelle, paljon parempi kuin ne onnettomat muurahaispesät puun etelänpuolella ja jäkälät rungolla, joita aina mainostetaan. Jos tiedät, mihin suuntaan sinun on mentävä, niin katso vanhan männyn latvaa ja lähde kulkemaan. Itse olen tullut useamman kerran metsästä pois männynlatvan opastamana, jos olen eksynyt.’

 

Puiden salattu elämä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Joulun aika meni kahlatessa läpi suosittua saksalaista kirjaa ja miettiessä, miksi olen pistänyt kuusen vesijalkaan ja ripustanut sen oksille kaikenlaisia koristeita. Olenko kysynyt siltä, haluaako se sellaista? Kirjassa on paljon tuttua tietoa puista ja kasveista yleensäkin, mutta varsinkin sen alkupuolella on joitain väitteitä, joita joutuu sulattelemaan vielä jonkin aikaa. Suosittelen kirjaa, jos on ikävystynyt tässä perusteellisesti tutkitussa maailmassa. Tästä saa uutta ajateltavaa.’

’Tämän kirjan luettuasi et näe metsää enää samanlaisena’, sanotaan kirjan takakannessa. Aika paljon luvattu, mutta luettuani kirjan, voin sanoa samaa. Olen usein kertonut tarinaa joskus 70-luvulla ilmestyneestä kirjasta, jossa kerrottiin pelakuun paljastaneen murhaajan. Tämä kirja kertoo samoista asioista, joita silloin pidettiin huuhaana. Puut tai yleistäen kasvit pystyvät aistimaan ympäristöään, vaikka niillä ei olekaan hermostoa niin kuin eläimillä. Esimerkkien ja tieteellisten tutkimusten avulla kirjoittaja kuvaa puiden aistimaailmaa ja kommunikaatiota ympäröivän luonnon kanssa.

Esimerkkeistä paljastuu puiden hyvinkin herkkä sosiaalinen elämä, jossa ne tasaavat lajitovereittensa kanssa ravintoa, hoitavat lapsiaan ja huolehtivat vanhuksistaan. On vaikea sanoa näin, sillä nämä ovat tietenkin meitä ihmisiä ja eläimiä koskevia termejä eikä se puilla suinkaan ole sama juttu eikä kirjoittaja näin väitäkään. Kuitenkin yhteyttämistuotteet kulkeutuvat juurien kautta taimille niiden alkutaipaleen aikana ja jopa kannoille puiden runkojen tuhoutumisen jälkeen.

Kun alussa mainitsemani kirjan pelakuu koki pelkoa kaverinsa murhaajan saapuessa huoneeseen, niin samalla tavalla tämän kirjan tutkitut puut pystyivät tunnistamaan vihollisensa ja ryhtymään vastahyökkäykseen, viestimään naapureilleen vaarasta. Niiltä löytyi jopa oppimiskykyä, kun tutkimukset osoittivat puiden reagoivan toistuvaan turhaan ärsykkeeseen erilailla kokeen alussa ja lopussa.

Pohdittiinpa kirjassa myös puiden ’aivojen’ sijaintia, sillä johonkinhan niiden täytyi oppimansa tallentaa. Kun puulla ei ole hermostoa, niin muistiprosessin täytyy perustua johonkin muuhun järjestelmään. Tärkeäksi paikaksi näytti kirjan mukaan muodostuvat kuiden äärimmäiset hiusjuuret. Niiden varassa puu toimi. Puilla on sienijuuri ja täten myös sieni lienee mukana prosessissa. Juuren kärki hakee reittinsä maan alla, se välittää yhteyttämistuotteita, kerää ravinteita ja vettä, välittää tietoa ja oppii. Varmaan vaatii vielä paljon tutkimusta, että tällaiset asiat todentuvat tai sitten kumoutuvat.

Kirja on tietenkin populistinen kuvaus asiasta, vaikka perässä onkin mittava lähdeluettelo. Saksalainen kirjoittaja on alunperin koulutukseltaan metsänhoitaja ja kyllästyttyään puiden kaltoin kohtelemiseen hän pestautui metsänhoitajaksi luonnonsuojelualueelle. Täällä hän teki kokeitaan ja keräsi tuloksia. Vaikka väitteet on perusteltu hyvinkin tarkasti tutkimustuloksilla, skeptinen lukija ei tahdo pysyä mukana. Kirja herättää aiheensa kautta lukemattomia uusia kysymyksia, pohdintoja ja epäuskoisia huuhdahduksia. Toisaalta sellaisenhan hyvän kirjan tulee ollakin. Kuitenkin jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että nyt luen satukirjaa, niin syvään on mieleen painunut ajatus, että eläimet ovat niitä, jotka tekevät tällaisia asioita ja kasvit ovat vain kasveja, älyttömiä ja aistittomia.

Niin kuin kirja lupaa, nyt katselen metsää uusin silmin. Nyt katselen myös luonnonsuojelua uusin toimin. Ehkä en enää raivaakaan pensaikkoja tai karsi puita tai kerää kasveja tai tuhoa nurmikkoa yhtä innokkaasti kuin ennen. Ehkä ajattelen, mitä nuo kasvit minusta ’ajattelevat’, ehkä annan niillekin puheenvuoron tai ainakin enemmän huomiota. Mitenkähän kasvissyöjien käy, jos osoittautuu, että kasvit pystyvät aistimaan, ajattelemaan, tuntemaan – kipua? Entä maatalouden eettisyyden, metsänhoidon järkevyyden …? Ajatukset alkavat rientää!

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä. Gummerus, 2016, suom. Pirkko Roinila. 257 s.

Mennyt vuosi

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Monesti menneen vuoden pohdinnasta tulee töiden luettelo, tehtyjen ja tekemättömien. Niin varmaan tästäkin. Luen paraikaa kirjaa Puiden salattu elämä. Varmaan kirjoitan arvion siitä jossain välissä. Kirja on vahvistanut entisiä käsityksiä, mutta myös avannut silmiä. Vuoden aikana on tullut liikuttua paljon metsissä ja tarkkailtua niiden kuntoa. Teollisuus ilmoittaa tunnuslukujaan, joista käy ilmi, kuinka tuottoisa vuosi oli heidän kannaltaan. Metsässä liikkuja näkee jäljen ja suree. Viime vuonna kaadettiin puuta enemmän kuin edellisenä ja tehtiin päätöksiä yhä suuremmista hakkuista ja mahdollisuuksista käyttää puuta hyödyksi. Turhaan ei ole pohdittu puun riittävyyttä. Varmaan parempiin tuloksiin päästäisiin, jos metsiä hoidettaisiin paremmin. Pusikkoa kasvavat taimikot, pensoittuneet hakkuuaukeat ja laiminlyödyt ympäristöt eivät ole maallemme hyödyksi eikä kaunistukseksi.

Matkailu on lisääntynyt ja maailman lehdistössä on useaan otteeseen mainostettu maatamme hienona matkailumaana. Yksi Suomen matkailuvaltti on puhdas luonto. Täältä haetaan hiljaisuutta, puhdasta luontoa ja elämyksiä, muttta myös toimivaa järjestelmää. Kun viime vuonna kiertelin eri puolilla maata suojelualueilla, näin enemmän kulkijoita kuin vuosiin. Tämä todettiin myös uutisissa muutama päivä sitten. Erikoista oli, että yhä useampi vastaantuljia puhui jotain muuta kuin kotimaisia kieliä. Kun liikuin alueilla, jotka olivat luonnontilassa, mutta eivät suojeltuja eikä opastettuja, puuttuivat vastaantulijat lähes kokonaan, puhumattakaan alueista, jotka sananmukaisesti oli raiskattu ja sitten unohdettu. Ehkä kotimaanmatkailuunkin olisi kiinnitettävä enemmän huomiota ja laajennettava kunnostettujen retkeilyalueiden suuruutta.

Viime vuoden aikana sain päätökseen Luopioisten kasvikartoituksen ruutuosuuden. Tämä blogi alkoi aikoinaan kasvisivuston tukitoimena, mutta ryöstäytyi heti alussa kaikkeen muuhunkin luontoon ja kirjallisuuteen liittyvään. Alkava vuosi näyttää, mihin suuntaan nyt mennään. Sammalet kiinnostavat yhä enemmän ja niiden sivustokin on paisunut lähes tavallisten kasvien luokkaan. Palvellakseen paremmin niin opiskelijoita kuin muitakin ihmisiä tulisi sitä jatkuvasti kehittää. Siinä on tulevalle vuodelle suuri haaste, niin kuin edellisessä postauksessa kerroin. Vuoden lopulla saa sitten nähdä, olenko onnistunut. Hyviä neuvoja ja apua otan vastaan asian eteenpäin viemisessä.’