Avainsana-arkisto: monimuotoisuus

Monimuotoisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Luonnon monimuotoisuus hupenee. Mitä tämä oikeastaan tarkoittaa? Kuinka ilmiö näkyy Suomessa? Juha Kauppinen on toimittaja, joka lopetti toimittajan työnsä puoleksitoista vuodeksi selvittääkseen, mistä luonnon monimuotoisuuden katoamisessa on kysymys. Siitä syntyi reportaasikirja matkasta eri puolille Suomea, suomalaisten lajien katoamispaikoille.

Yksittäisten lajien tarkastelusta aukeaa näköala tuhansien ja miljoonien vuosien taakse ja toisaalta viime vuosikymmeniin, jolloin luonnontilainen luonto on dramaattisesti kadonnut Suomesta, kuten lähes kaikkialta maailmasta. Kirja kokoaa yhteen kymmenet pienet uutiset ja kertoo suuren tarinan niiden taustalla, ihmisen elämän seuraukset maapallolla. Kertomuksen tapahtumapaikkana on Suomi, mutta se puhuu koko maailmasta.

Monimuotoisuus on matka metsiin, soille, niityille ja jokivarsiin. Luontoon, joka on köyhtynyt, mutta jota ei Suomessa vielä ole tuhottu kokonaan. Kirjan viesti on, että meillä on aikaa, mutta ei tuhlattavaksi asti. Suomen ainutlaatuinen luonto näyttäytyy yksittäisten tarinoiden kautta, monimutkaiset, vaikeasti hahmotettavat asiat on purettu jokaiselle ymmärrettävään muotoon.

Kirja voitti vuoden 2019 Kanavan tietokirjapalkinnon.

Kirjassa tulee esiin samat ilmiöt, lajit ja seuraukset, kuin siitä tehdyssä lyhennelmässäkin. Nyt kerrotaan myös taustoja ja tapahtumia. Sinällään kirja antaa lyhennelmää paremman kokonaiskuvan, mutta on hieman pateettinen ja rönsyilevä. Tiivistelmän jaksaa lukea ja samalla sen sanoma tulee selkeämmin esille. Toissalta tämä on kirjoitettu muutama vuosi aikaisemmin ja on nyt jo seitsemän vuotta vanha. Se tuntuu lyhyeltä ajalta, mutta lukiessa huomasi, että moni asia oli muuttunut tänä aikana sekä parempaan että huonompaan suuntaan. Tämä ei kuitenkaan millään tavalla muuttanut kokonaiskuvaa eikä kirjan sanomaa. Toisaalta voi vain kuvitella, kuinka se muuttuu tai ainakin kärjistyy, kun aikaa kuluu tästä vielä vaikkapa pari kymmentä vuotta eteenpäin. Olisiko ihminen siihen menessä viisastunut ja elämä palannut luontoa huomioivampaan suuntaan, epäilen, mutta muuttunut se ainakin olisi.

Mielenkiintoinen kokoaminen vaikeasta aiheesta. Jokaisen luontoa rakastavan pitäisi se lukea kaikista sen puutteista ja vanhenemisesta huolimatta. Kirja tuli minulle ajankohtaiseksi, kun kokosin näyttelyn Kukkian Luontokeskukselle pari vuotta sitten. Nyt näyttely on Jyväskylän Vesilinnan Luontomuseossa lokakuulle saakka. Menkääpä katsomaan!

Kauppinen, Juha: Monimuotoisuus. Siltala, 2019. 350 s.

 

Hyvää uutta vuotta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Taas on vuosi vierähtänyt ja voi alkaa suunnitella ensi kesän asioita. Viime vuosi jäi muistiin lähinnä näyttelyvuotena. Tänne en jaksanut paljon kirjoitella, kun aika meni suunnitellessa, toteuttaessa ja esitellessä näyttelyitä, joita kertyi kesälle useita.

Kukkian Luontokeskus-hanke perustettiin virallisesti kesän alussa ja se mielenkiintoisena projektina vei aikaa. Hanke on kolmivuotinen, mutta ajatuksena on saada siitä pidempiaikainen projekti, mahdollisesti pysyvä. Hankkeen tarkoitus on tehdä yhteistyötä erilaisten yhdistysten, tutkimuslaitosten ja yhteisöjen kanssa paikallisesti ja laajemmaltikin. Yhteistyö pohjaa kansalaistietoisuuteen eli paikalliset ihmiset keräävät aineistoa, jota sitten tutkimus voi käyttää hyväkseen. Tämä toteutui jo kesän aikana laajalti huomiota saaneena lasikuituvene-projektina. Keräsimme 53 veneen raatoa luonnosta ja toimitimme kierrätykseen luoden samalla konsepitin, jolla muutkin voivat toteuttaa vastaavaa. Tämä on löydettävissä hankkeen kotisivulta.

Kun sanoin, että kesä meni näyttelyiden merkeissä, niin Luontokeskuksella Rautajärvellä oli heinäkuussa perhosnäyttely, johon kokosin asiantuntijoiden avustuksella mittavan määrän erilaisia perhosia niin kuvina kuin näytteinäkin sekä laajan tietopaketin perhosten elämästä, kannanvaihteluista ja eri ryhmistä. Näyttelyssä kävi kuukauden aikana lähes 700 katsojaa, mikä on hyvä tulos pienelle paikkakunnalle.

Edelliskesän Monimuotoisuus-näyttely avattiin Jyväskylän Vesilinnassa Luontomuseon näyttelytilassa, josta on ohessa kuva, joulukuun alussa. Näyttely on auki museon aukioloaikoina aina lokakuun alkuun saakka. Siihen on siis hyvää aikaa tutustua, mennä vaikka useammankin kerran. Näyttely on ilmainen. Tervetuloa!

Myös Padankosken kyläyhdistys piti kesällä Ruuttakopilla näyttelyä. Nyt aiheena olivat eränkäynti, kalastus ja metsästys. Kylän talojen aarteet olivat näytteillä heinä-elokuussa. Siellä oli niin pyydykset kuin aseet ja muistotkin. Kävijöitä saimme toista sataa, vaikka näyttely oli auki vain sunnuntaisin.

Ensi kesänä näyttelytoiminta jatkuu. Luontokeskukseen on suunniteltu Vesilintunäyttelyä, jonka tarkoitus on pohtia Kukkia-järven vesilintujen nykytilaa, järviveden laatua ja mahdollisuuksia vaikuttaa lintukantojen hyvinvointiin ja luonnon monimuotoisuuden säilymiseen alueella. Yritän informoida jatkossa tapahtumaa tämänkin kanavan kautta.

Oikein lämmintä ja menestyksekästä vuotta 2026 luonnon parissa kaikille lukijoille!

Havaintoja koiranulkoilutuksella

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Metsätöiden jälkeen metsän sammallajisto yksipuolistuu

’Tällaisena talvena, kun lunta ei ole juurikaan kerääntynyt maahan, on ollut kiintoisaa havainnoida metsien pohjakerroksen laatua. Kun sammalista on kiinnostunut, hakeutuu katse juuri niiden puoleen. Hiihtoretkien sijaan olen kierrellyt Jyväskylän ympäristön metsiä koiran kanssa kävellen. Havainnointi on käsittänyt paitsi katselemista niin myös keräilyä. Yleensä olen aloitellut vasta toukokuussa, nyt ensimmäiset sammalnäytteet tuli kerättyä jo tammikuussa. Tällä hetkellä näytekoteloita on jo liki sata. Mukana ei suinkaan ole mitään hienouksia. Monesti aikaisemmin keruut ovatkin olleet erikoisuuksista ja tavallisista lajeista ei näytteitä ole. Ehkä tällainen talviajan keruu on ollut hyväkin asia. Tulevaisuuden tutkijat huomaavat myös sen, että talvella 2020 oli mahdollista kerätä näytteitä tammikuussa.

Havainnoinnin yhteydessä olen vertaillut sammalten lajimäärää talousmetsissä verrattuna luonnonmetsiin. Paljon puhutaan metsien ikärakenteen muutoksesta, lasketaan hiilensidontaa ja puun kasvulukuja, mutta vähemmän puhutaan kuitenkin ehkä tärkeimmästä eli metsän monimuotoisuudesta. Selkeä havainto koiraretkillä on ollut se, että talousmetsän sammallajit voi laskea lähes yhden käden sormin. Avohakkuun jälkeinen maan muokkaus ja heinittyminen on tehokas tapa muuttaa pohjakerroksen kokoonpanoa. Yleensä talousmetsä on kuiva, lahopuuton ja kasvustoltaan nuori metsä. Sammalista löytyy silloin ainoastaan muutamat metsän yleisimmistä sammalista, etupäässä seinäsammal ja metsänkerrossammal. Kangaskynsisammal ja –karhunsammal ovat harvinaistuneet selvästi, sulkasammal ja liekosammalet hävinneet kokonaan. Myös kosteikkojen sammalet ovat vähentyneet, korpikarhunsammal ja rahkat puuttuvat lähes kokonaan maan muokkauksen seurauksena.

Maassa kasvavat sammalet ovat kärsineet enemmän kuin kivipinnalla kasvavat. Niitä on häirinnyt korkeintaan puuston tuoman varjostuksen ja kosteuden puute. Kuitenkin niin karstasammal kuin harmosammalkin kasvavat edelleen talousmetsien kivillä, samoin kivitierasammal. Kaikkein eniten ovat kuitenkin kärsineet maksasammalet. Nehän perinteisesti kasvavat kosteissa olosuhteissa toisten sammalten seassa. Nyt talousmetsistä niitä saa hakemalla hakea. Korkeintaan metsänpykäsammal on säilyttänyt paikkansa kivien päällä, usein kuitenkin kituvana ja kuivuneena.

Lajimäärää näyttää selvästi vähentävän lahopuun puute. Talousmetsistä lahopuuta ei löydy kuin yksittäisinä tuulenkaatoina. Niiden pinnan valtaa aikanaan korallisammalet ja mahdollisesti kujasammal, mutta varsinaiset lahopuun sammalet puuttuvat, joita sentään luonnonmetsistä vielä löytää. Talousmetsien siivoaminen ”roskapuustosta” vähentää edelleen lajistoa. Epifyyttisammalet puuttuvat lähes kokonaan, kun haavat kaadetaan. Luonnonmetsän hiippasammalet puuttuvat samoin suikerosammalet. Näiden korvikkeena on seinäsammal tai sitten ei mitään.

Yhteenvetona näille koiralenkeille voisin sanoa, että monimuotoisuutta sammalten osalta talousmetsässä ei enää  ole. Ne ovat puuston puolesta monotoonisia ja näyttää siltä, että myös pohjakerroksen puolesta. Ei ole yhtään ihme, että sammalet yhdessä lintujen kanssa pitävät kärkipaikkaa uhanalaistilastojen kärjessä.’

Kuva on Takkulan lehdosta Luopioisista. Sammallajisto on täällä hämmästyttävän runsas.

Ensimmäinen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun säät ovat mitä ovat, niin sammalhavaintojen teon voi aloitta jo tammikuussa. Kiertelin aamulla Päijänteen rantoja ja katselin kuvattavaa. Puiden runkojen jäkälät olivat kuuran peitossa, mutta rantatörmän alla sammal loisti vihreänä. Lumi ei estänyt kuvaamista eikä keruuta, sillä sitä oli vain penkereen päällä muutaman sentin kerros. Sammal oli toki jäässä, mutta kun sitä hetken puristi kädessään, se suli ja asettui omaan tuttuun muotoonsa.

Mutta mikä sammal se sitten oli? Keräsin näytteeksi muutaman tupsun ja paluumatkalla veikkailin, mikä laji siitä oikein ilmaantuu. Luppi ei kertonut vielä totuutta, eikä ensin mikroskooppikaan ja olin jo taas miettimässä jotain hienoa ja ainutlaatuista. Sielläkö rantapenkan alla, tuikitavallisessa paikassa. Liekö ihan uusi maakuntaan tai peräti koko maahan. Kaikkihan on mahdollista, kun on enempi innokas kuin …

Tavallinenhan se oli, aivan tavallinen, vaan miksi se ei voinut olla kasvupaikallaan itsensä näköinen? Olisinhan sen heti tunnistanut. Mutta niin se on, tavallinenkin on outo, kun se kasvaa oudossa paikassa, oudolla tavalla pää alaspäin. Olen ennenkin ihmetellyt palmusammalen monimuotoisuutta. Joskus se on kuin pieni metsä, joskus yksittäinen palmu kiven päällä, joskus suikertaa koskessa kuin paraskin sukeltaja, joskus leviää mattomaisena lahopuulle. Taas se yllätti. Tapaus osoittaa, että kaikkea kannattaa kurkistaa ja kaikkea kannattaa ajatella ja ajatella vielä toisenkin kerran, ennen kuin tekee siitä itseään suuremman harvinaisuuden.’

Muotoja

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Näin juhannuksena koivu on tärkeä koriste-elementti juhlistamaan keskikesää, sen valoa ja vihreyttä. Tuomme tuoreita koivunoksia sisälle niin saunaan kuin pirttiinkin. Ne antavat hyvän tuoksun, puhtaan ja raikkaan. Vanha perinne on myös pystyttää limot eli nuoret koivut portaiden pieleen kertomaan suuresta juhlasta. Näinhän tehtiin ennen maalla myös kesähäissä ja seuroissa. Keveydessään ja herkkyydessään koivu antoi juhlallekin keveän tunnun toisin kuin vuoden pimeimmän ajan juhlapuu, kuusi.

Itsekin olen hakenut joka vuosi koivut portaiden pieleen. Vesurin kanssa lähdin rantametsään pienet pojat mukanani. Tuosta otamme komean limon, sanoin ja kumarruin iskemään rungon poikki. Vesuri jäi koholle ja katse kiersi puun lehvistöä. Tätä puuta ei kyllä kaadetakaan, sanoin ja menin seuraavan luo. Kaatamatta jääneen puun lehdet olivat pienet, voimakkaan sahalaitaiset ja tyviliuskat olivat kiertyneet sirppimäisesti ylöspäin. Jossakin mielen sopukoissa oli näkymä kirjan kuvasta, jossa kerrottiin koivun erilaisista muodoista. Niinpä, kun limot oli pystytetty, oli hetki aikaa syventyä verrattomaan kirjaan Suomen puu- ja pensaskasvio. Sieltähän se kuva löytyi. Rannassamme kasvoi loimaankoivu (Betula pendula f. crispa), tai ainakin minä niin päättelin tuntomerkkien täsmätessä. Pirkkalankoivun B. p. f. bircalensis) liuskat olisivat ehytlaitaiset ja taalainmaankoivun (B. p. ’Dalecarlica’) paljon pidemmät ja epämääräisemmät.

Loimaankoivu sai nimensä puun löytöpaikan mukaan. Sitä on sen jälkeen jalostettu koristepuuksi, koska sen oksat riippuvat hauskasti ja lehdet ovat liuskaisuudessaan hienot. Loimaankoivu kasvaa harvinaisena Etelä-Suomessa, nyt siis myös Luopioisissa. Hienoa!

Pikkupojat eivät taineet inoani ymmärtää, katsoivat vain pitkään, taas se ukki höpsöttää!’

Matkalla

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

CR 4

’Kun ylläolevaa kuvaa katselee räntäsateen täplittämää suomalaista säätä vasten, on kontrasti melko suuri. Ehkä yhteistä on kosteus. Kuva on Costa Ricasta, jossa sain viettää pari viikkoa tämän kuun alussa. Tutustumiskohteena olivat ennen kaikkea Keski-Amerikan sademetsät, niiden linnusto ja kasvillisuus. Vierailin La Selvan biologisella asemalla, Cano Negron suoalueilla, pääkaupunki San Josessa, Tyynenmeren kansallispuistossa Cararassa ja turistialueella Arenal-järven ympäristössä.

Kun ollaan toisella puolella maapalloa, ovat eliötkin täysin erilaisia. Kasvillisuudessa en tavannut kovinkaan montaa tuttua kasvia eikä linnustokaan montaa täkäläistä lajia tuonut vastaan. Kanadankoiransilmä ja ripsisaurikki muistuttivat  täällä näkemiäni, mutta saattoivat myös olla läheisiä rinnakkaislajeja. Pulu ja varpunen ovat levinneet kaikkialle, mutta yllättäen myös haarapääsky pyydysti hyönteisiä mangroverämeen yläpuolella. Kalasääski oli myös ennestään tuttu, mutta kaikki muut enemmän tai vähemmän outoja. Kaikkiaan kohtasin tunnistetusti n. 160 lintulajia. Kasveja en ryhtynyt määrittämään vajavaisilla lähdeteoksillani.

CR 1

Yllä on kuva Arenalin tulivuoresta, jonka juurella viivyin muutaman päivän. Vuori on yksi aktiivisimmista tulivuorista maailmassa. Se purkautuu joka toinen tunti. Onneksi se päästää samalla paineita pois eikä ole siksi kovin vaarallinen. Vuoden 1962 suuren purkauksen jäljet kuitenkin näkyivät edelleen maisemassa.

CR 2

Sademetsässä kun oltiin, satoi myös päivittäin. Se näkyi veden määrässä. Joka puolella lirisi ja lorisi, purot paisuivat joiksi ja kosteus kasteli kaikki vaatteet. Onneksi oli lämmin. Oppaiden mukaan tuolla hämärässä kasvillisuuden seassa piilee myös paitsi vaarallisia petoja myös joukko myrkyllisiä käärmeitä, skorpioneja ja hämähäkkejä. Suojelualueilla, joissa liikuin, kiellettiin astuminen polkujen ulkopuolelle, kulkeminen avojaloin tai yöaikaan, turvallisuussyistä. Myrkkysammakoita kummempia vaarallisia eläimiä en kuitenkaan nähnyt.

CR 3

Elokuvissa on usein kauniita kohtauksia paratiisimaisten vesiputousten ääreltä. Totuus on toisenlainen. Tämän pienen putouksen pauhu ja ilmaan heittämä kosteus karkoitti hyvin nopeasti kauemmaksi. Ei tehnyt yhtään mieli uimaan laguuniin tai sukeltelemaan putouksen alle, vaikka ei olisikaan nähnyt niitä krokotiileja, joita joissa lymysi.

Matkasta voisi kerttoa enemmänkin, mutta olkoon tämä alkupalana. Joulunpyhinä yritän laittaa vielä  joitakin lintu- ja kasvikuvia malliksi siitä mielettömästä väriloistosta ja lajirikkaudesta, mikä sademetsistä löytyy.’