Avainsana-arkisto: muoto

Pirunkirkon serpentiinit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Erikoisille luonnonmuodoille annetaan kuvailevia nimiä. Tässä vaelletaan Tuntsan alueen Pirunkirkkoon, joka näkyy synkkänä suon takana. Nimi tullee kivilajin tummasta väristä ja louhikkoisesta hyvin rikkonaisesta kalliosta. Liekö paikalla muitakin salaperäisiä ominaisuuksia, sillä sekä puhelimestani että kamerasta katosivat virrat kalliota lähestyttäessä. Eipä sellaista ennen ole sattunut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAPirunkirkon kallioperä on muodostunut serpentiniitistä. Se on metamorfinen kivilaji, joka on muotoutunut miljoonia vuosia sitten lähinnä oliviinistä korkeassa lämpötilassa ja paineessa. Kivilaji sisältää useita raskasmetalleja kuten kromi- ja nikkelipitoista magneettikiisua, mutta joukossa voi olla muitakin metallialkuaineita. Ulkonäöltään kiviaines on ruskeaa ja lohkeilevaa, suuria louhikoita muodostavaa. Sen pinnalla ei yleensä kasva mitään, ei jäkäliä, eikä sammalia, patjamaista kalliotierasammalta (Racomitrium lanuginosum) lukuunottamatta.Ympäristöstä voi kuitenkin löytää kovin erikoisennäköisiä kasveja, joille on annettu omia nimiään serpentiinin myötä. Mekin löysimme mm. serpentiinipikkutervakon. Myös muita alueelle erikoisia lajeja löytyi, kuten lapinnätä, tunturihärkki ja viherraunioinen (alla).

Sammaliahan tänne tultiin katselemaan ja Pirunkirkko niitä myös antoi, erikoisia ja erilaisia, jotka kuitenkin saattavat olla vain tavallisten lajien muuntumia myrkyllisen kivilajin muovaamina. Ojasykerösammal (Weissia controversa) ja jokin outo kivisammal (Grimmia donniana) jäivät mieleen ensimmäisinä, mutta monia muitakin ihmeteltiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAKivilouhikosta löytyi myös maamme eteläisin kasvupaikka harvinaiselle ruijanvihvilälle. Sekin lienee löytänyt paikkansa täältä kivilajin myötä.

Pirunkirkon alue oli monella tapaa hyvin erikoinen paikka. Se houkuttelee myös seikkailuun. Eräästä louhoksen syvänteestä löytyi poltettu hautakynttilä. Kenen muistolle ja minkä vuoksi, luita ei näkynyt eikä muitakaan riittejä? Olisiko kammottavaa liikkua siellä pimeällä tummien kallioiden varjossa kelmeä kuu takanaan ja kynttilän kajastus syvältä maan alta?’

Rungoton puu

Julkaistu , kirjoittanut
2

kuusi1

’Kuva voi näyttää aivan tavallisesta risukasalta tai oksaryteiköltä, mutta todellisuudessa siinä on puu, josta näkyvät vain oksat. Kierrellessäni Parikkalassa metsiä sammaljahdissa sain vihjeen puusta, josta puuttui kokonaan runko, vain oksat olivat jäljellä ja ne tuntuivat tulevan suoraan maasta eli siellä jossakin rungon täytyisi olla, jos sellainen olisi ollut. Etsin paikan ja toden totta, siellä oli rungoton puu. Se peitti alleen useita neliömetrejä ja oksat olivat parhaimmillaan ranteenvahvuisia. Turhaan kääntelin niitä sivuun ja yritin selvittää, mistä ne tulivat, runkoa ei löytynyt.

Rannikolla näkee joskus, kuinka kuusen alaoksat leviävät pitkin kallioita ja kivikoita, mutta kun niitä seuraa, niin aina löytyy runko, johon ne lopulta kiinnittyvät. Tällaisia kuusimajoja olen löytänyt myös Lapin kuusten juurelta ja joiltain korkeilta mäiltä myös sisämaassa. Kuusellahan on lukuisia eri muotoja, joita tutkijat ovat vuosien saatossa erotelleet, on surukuusta, pylväskuusta ja käärmekuusta. Värien suhteen on kulta- ja purppurakuusta. Kuusella on usein kääpiömuotoja tai -kasvannaisia, esim. tapionpöytäkuusi ja pallokuusi. Tällaista rungotonta muotoa en kuitenkaan ole koskaan nähnyt. Samalla kun etsin runkoa, löysin pari muutakin samanlaista mutta pienempää kasvustoa, joten kyseessä ei ollut pelkkä yksittäinen luonnonoikku.

Puu kasvoi hiekkaisen harjun eteläisessä rinteessä paikalla, jossa ei luulisi kuusen edes viihtyvän. Enemmänkin se tuntuisi männyn kasvualuetta. Puu oli rehevä ja elinvoimainen. Sen ikää oli vaikea määrittää, mutta ei se enää ihan taimelta näyttänyt. Täytyypä pitää jatkossa enemmän silmällä myös puiden erikoismuotoja.’

Viirulehdet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

viirulehdet1

’Tänä alkukesänä olen törmännyt yllättävän monta kertaa kasvinlehtien outoihin värivirheisiin. Ruokohelvellä (Phalaris arnudinacea) on olemassa koristemuoto (f. picta), jonka lehdet ovat kauniin viirulliset. Sitä käytetään varsinkin kivikkoistutuksissa. Sama muoto on joskus löydetty myös luonnosta. Viereisen kuvan lehtoimikkä (Pulmonaria obscura) löytyi läheisestä lehdosta, missä on keväisin runsaasti kukkivia imikkäkasvustoja. En ole siellä ennen nähnyt näitä kirjavalehtisiä versoja. Ne jäivät normaaleja lehtiä pienemmiksi ja jokin eläin oli niitä antaumuksella mutustellut, mitä ei näkynyt normaaleissa lehdissä.viirulehdet2

Samanlainen värimuoto löytyi myös lähelta rantaa viinimarjalta. Nyt lehdessä valkoisen sijaan oli kermanväristä kasvustoa. Tässäkin tapauksessa lehdet olivat normaaleita lehtiä pienemmät. Näitä lehtiä löytyi vain yhdestä oksasta.

Pari vuotta sitten kuvasin samanlaisen muodon myös kielolta (Convallaria majalis). Tämä kasvusto on säilynyt vuodesta toiseen samanlaisena. Kirjoittelin siitä vuosi sitten tässä blogissakin muiden värimuotojen yhteydessä.Vuorinen

Mikähän näitä muotoja aiheuttaa? Ilmiö syntyy, kun osasta kasvin lehteä viherhiukkaset puuttuvat ja jäljelle jää ikään kuin lehden pohjaväri. Viiruhelvellä vikaa on hyödynnetty ja saatu kaunis koristeheinä. Muita vastaavia hyödynnyksiä on ainakin kanukoilla ja kuuliljoilla. Onko kyseessä geenivirhe, joka aiheuttaa kyseisen värivian ja onko se periytyvä? Vai aiheuttaako sen jokin tauti, virus, sieni tai bakteeri? Hämärä muistikuva on jostain lukemastani kirjasta, että viruksilla olisi sormensa pelissä tässä asiassa. Jos joku tietää, niin otan mielelläni vastaan arvailuja ja tietoa. Sen verran nämä muodot kuitekin kiinnostavat ja mietityttävät. Onko joku löytänyt muiltakin kasveilta vastaavia ilmiöitä? Kuinka laajalla niitä esiintyy? Onko ne yleisiä? 

Muotojen rikkautta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

niittyhumala1

’Viikon puolivälissä kohtasin yllä olevan kuvan kaltaisen kasvin. Se kasvoi kirkonkylän seurakuntakeskuksen nurmikolla ja oli tullut tänä kesänä jo moneen kertaan leikkurilla yliajetuksi. Enpä ole ennen nähnytkään valkokukkaista niittyhumalaa. Aloin silloin muistella kaikkia niitä lajeja, joilla esiintyy värimuotoja. Valkokukkaisuus taitaa olla niistä yleisintä. Muistan nähneeni ainakin kelloilla (harakankello, kurjenkello, peurankello) valkokukkaiset muodot. Myös purtojuurelta sellainen löytyy, samoin ruusuruoholta, jolta en ole sitä kuitenkaan valokuvannut. Sinivuokolla on valkoinen muoto samoin maitohorsmalla ja aho-orvokilla. Varmaan on vielä muillakin, mutta nämä nyt tulevat mieleen. Yhteistä näille on ehkä horsmaa lukuunottamatta se, että ne ovat alunperin sinikukkaisia ja että niillä esiintyy oikeastaan värivaihtelua läpi koko skaalan valkoisesta lilan kautta siniseen, jopa punaiseen saakka. Taksonomit ovat antaneet näille omia muotonimiä ja puutarhurit jalostaneet näistä uusia lajikkeita puutarhoihin.

Eksoottisiakin värimuotoja löytyy, jolloin valkoinen muuttuukin punaiseksi. Tällainen on esimerkiksi siankärsämö.

siankarsamo1Värin voimakkuus on antanut näille eksoottisille muodoille omat nimensä f. atrorubens ja f. rosea. Erikoinen on myös maitohorsman punavalkoinen kukka, jossa verholehdet ovat jääneet tai muuttuneet terälehtien värisiksi ja terälehdet vaalentunut. Tällainen ilmestys tuli vastaani muutama vuosi sitten Kuhmalahdella.

horsma1Kokonaan oma alueensa ovat sitten lehtien värivauriot, jotka saattavat johtua geenivirheestä tai virustaudista. Tunnettu on ainakin viiruhelpi, joka on tavallisen ruokohelven raitalehtinen muuoto (f. picta). Pari kesää sitten kävin katsomassa viirulehtistä kieloa, joka kasvoi naapurin aitan takana. Tänäkin kesänä kasvi oli kovassa vedossa. Tulisikohan siitä uusi puutarhalajike, ainakin se on ihan näyttävän näköinen. 

Kannattaa sitä näitäkin luonnon ihmeitä tarkkailla ja ihmetellä. 

kielo1

 

Saarenmaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

saarenmaank.1

’Vietin muutaman juhannuksen jälkeisen päivän Viron Saarenmaalla kasvi- ja kuvausretkellä. Kohteena oli kuvan Saarenmaankämmekkä (Dactylorhiza osiliensis). Samalla tuli kuvailtua ja katsastettua saaren muitakin kämmeköitä. Kaiken kaikkiaan taisi löytyä pitkälti toistakymmen lajia ja lisäksi vielä variaatiot päälle. Länsi-Saarenmaa on kämmekkäseutua, paratiisia. Sieltä löytyy Viron monipuolisin valikoima.’

Dactylorhiza-suku on vaikea lajittaa. Lajit risteytyvät keskenään ja muodostavat sitten vähitellen kasvustoja, jotka näyttävät joka suolla erilaisilta. Punakämmekästä (D. incarnata) löytyy luunvärinen vahapunakämmekkä (var. ochroleuca) ja tummanpunainen verikämmekkä (var. cruenta). Kaitakämmeköistä (D. traunsteineri) löytyy sirppimäistä kämmekkää (D. russowii) ja rahkamättäiden rahkakämmekkää. Tavallisesta maariankämmekästä (D. maculata) erotetaan korpimuoto ja kalkkimuoto (ssp. fuchsii). Kun kaikki nämä sekoitetaan keskenään, on soppa valmis. Neljän päivän ajan tuijottelin kukkien alahuulen leveyttä ja liuskaisuutta, väriä ja tukilehtien muotoa, lehden täplien asemaa lehden ala- tai yläpinnalla. Kun sekaan sotketaan vielä nämä uutuudet, jotka edustavat toukokämmeköitä (D. majalis) ei voi kuin ihailla niitä, jotka pitävät nämä vielä järjestyksessä.

Saarenmaankämmekkä (D. osiliensis) erotettiin äskettäin toukokämmeköistä omaksi lajikseen. Sen seurana kasvoi Virossa omaksi lajikseen nimetty balttiantoukokämmekkä (D. baltica). Paikan päällä meille selvisi, että sitäkin oli jo edetty variaatiotasolle ja saatu oma paikallinen rotunsa Kuusniemenkämmekkä. Sen tieteellistä nimeä en vielä oppinut. Kun niitä kaikkia katseli tarkkaan, niin erot löytyivät, mutta olivat monesti hyvin pieniä. Hyväksyin ne, koska olen tottunut sammalmaailmassa erottelemaan lajeja solutasolla. Nyt riittivät sentään omat silmät ja joskus suurennuslasi.

saarenmaank.2Sille en kuitenkaan voinut mitään, että kun näitä minulle uusia kämmeköitä katseli, niin tuli taas mieleen muutaman vuoden takaiset katselmukset kotimaan kaitakämmeköistä. Silloin tuntui, että joka suolla oli oma rotunsa, joka erosi viereisen suon rodusta enemmän tai vähemmän selvästi. Silloin niitä nimettiin sirppikämmeköiksi ja rahkakämmeköiksi ja taisi olla vielä muitakin. Vanha Retkeilykasvio tuntee kuitenkin vain kaitakämmekän. Oppaamme kertoi meille, että nämä uudet lajit on tutkittu DNA-analyysillä ja todettu erilaisiksi. Voidaan siis nimetä lajeiksi, vai voidaanko?

Mikä on laji? Kirjoissa se selitetään eliöksi, joka pystyy lisääntymään ja saamaan itsensäkaltaisia jälkeläisiä. Kämmeköissä ensimmäinen pitää paikkansa, mutta jälkimmäinen ei aina. Risteymätkin muuttuvat usein lisääntymiskykyisiksi. Luulin, että DNA-tutkimukset selvittäisivät nämäkin ongelmat, mutta niin ei ole tainut käydä.

Kämmekät, hienosti sanottuna orkideat, ovat kauniita katsella ja etsiä. Niiden parissa vierähtää hetki jos toinenkin, eikä se aika mene hukkaan. Joka vuosi käyn tarkastamassa Luopioisten Kurkisuon kämmekät ja toteamassa, että sielläkin on muuntelua. Kaikki senkään suon kämmekät eivät sovi tiukkoihin lajiraameihin.

Litistyneitä ilman prässäystä

Julkaistu , kirjoittanut
6

Voikukka
’Kun tuossa aamusella ajelin pihanurmikkoa, törmäsin taas kerran tuollaiseen kuvan näköiseen litistyneeseen voikukkaan. Siinä on pari senttiä leveä mutta normaalinpaksuinen varsi ja sen päässä kukinto, joka on enemmänkin kuin vain yksi tavallinen keltainen voikukka, litteä ja sykeröinen. Näitähän tapaa aina silloin tällöin, tämä oli kuitenkin tämän kesän ensimmäinen havainto. Kyseessä on epämuodostuma nimeltään faskiaatio eli laakaverso, laakauma.’

Tälle ilmiölle on tarjottu monia eri selityksiä. Toiset ovat sitä mieltä, että kyseessä on mutaatio, joka jopa periytyy tuleville sukupolville. En ole kuitenkaan huomannut tällaisia kasveja samalla paikalla vuodesta toiseen, puhumattakaan aina samasta lajista. Niinpä suhtudun hieman skeptisesti ilmiön periytymiseen, mutaatio se kuitenkin voi olla. Toinen selitys on, että jokin kasville vieras eliö: bakteeri, virus, pieni hyönteinen aiheuttaa epämuodostuman vioittamalla kasvin kasvupietettä. Se ainakin tiedetään, että eräs bakteeri (Rhodococcus fascians) kiihdyttää kasvin solunjakautumishormoonin sytokiniinin määrää ja aiheuttaa siten solujen liiallisen jakautumisen ja epämuodostuman. Onko tulos sitten aina litistynyt ja samalla tavalla epämuotoinen kasvi, sitä en tiedä? Luulisi tällöin synyvän hyvinkin erilaisia muotoja, pyöreitä, särmikkäitä, oksaisia jne.

Olen vuosien kuluessa törmännyt tähän ilmiöön lähes joka kesä. Usein litistynyt varsi kasvaa muuta kasvillisuutta korkeammaksi, vääntyilee ja käyttäytyy muutenkin epätavallisesti. Lehdet lähtevät suoraan varresta ei oksista ja kukka on ikään kuin kerrottu, litteä nauhamainen kukinto. Usein faskiaatio ilmenee mykerökukkaisilla eli olen nähnyt sen voikukan lisäksi erilaisilla ohdakkeilla, karhiaisella, kärsämöllä, mutta kirjatietojen mukaan se voi esiintyä toki muillakin, kymmenillä ellei sadoilla eri kasvilajeilla. Onko siitä kasville haittaa vai hyötyä? Siihen lienee vaikea vastata. Kasvi ei ainakaan ole kovin kaunis, eikä ilmiö ehkä suojaa sitä tuholaisiltakaan. Jostakin olen kuullut, että kaupallisesti tätä ilmiötä on hyödynnetty ja esim. pihvitomaatti olisi tämän ilmiön seurausta. Myös puutarhurit uusien lajikkeiden toivossa tietenkin ovat kiinnostuneet tällaisista erikoisuuksista ja ovat ehkä käyttäneetkin sitä jalostuksessa.

Ilmiöstä löytyy melko vähän tietoa ja tämäkin omani saattaa olla hyvinkin puutteellista, sisältää jopa virheitä. Korjatkaa ja lisätkää, niin oikea tieto leviää!

Joulu on ohi – puu on päällään!

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


kaapiokasvain’Noin se vuosi taas vaihtui ja voi alkaa katsella kohti kevättä. Nuuttina viimeistään joulunaika loppuu ja kuusi kannetaan ulos. Mutta kas vain, kuvan kuusihan on nurinniskoin. Ei siinä ole mitään manipulaatiota, vaan todellakin siinä on metsästä kuvattu kuusi, jonka runko on ylöspäin ja latva alaspäin, puuttuu vain tähti latvasta, niin joulupuu olisi valmis. Kuvan rajauksella saa tietenkin mukavaa aikaan ja niinpä voin kertoa, että isompi runko löytyy kuvan ulkopuolelta vasemmalta ja todellisuudessa kyseessä on kuusen oksa, mutta millainen oksa. Tarkkaan katsottuna tuo nurinkurinen pikkukuusi muodostuu hyvin tiheästä sokkelosta pieni oksia, jotka ovat kietoutuneet toistensa päälle muodostaen kääpiökasvua. Neulasetkin ovat vain puolet normaalista. Kyseessä on kuusen erikoismuoto, tuulenpesäkuusi (Picea abies f. globosa).’

Kuusen tuulenpesä tai pallolatva ei ole kovin harvinainen erikoismuoto. Usein sellaisen näkee puun latvassa, jonne se nimensä mukaan muodostaa pallomaisen tiheän latvuksen. Sen näkee jo kauas. Pitkään ihailin sellaista aina ohikulkiessani Lahden moottoritiellä Helsinkiin mennessä. En tiedä, onko puu enää pystyssä. Tuulenpesäkuusen synty ei ole samanlainen kuin koivuilla, jossa pesämäisen kasvaimen aiheuttaja on mikrosieni. Kuusella tuulenpesän aiheuttaa oksien epätavallisen voimakas haaroittuminen. Tällöin varsinaista runkoa ei oikeastaan synny ollenkaan, vaan koko kasvannainen on pelkkää oksatiheikköä. Tämän taas aiheuttaa puun latvasilmussa tapahtunut somaattinen kromosomimutaatio.

Yleensä tihentymä syntyy puun latvaan ja aiheuttaa pallomaisen muodostuman, mutta samanlaisia muodostumia voi syntyä myös oksiin kuten yllä olevassa kuvassa. Tämänkaltainen kasvuominaisuus yleensä periytyy. Usein kuitenkin käy niin, ettei kääpiökasvannainen tee itämiskykyistä siementä. Tutkimuksissa tällaisista mutaation sisältämistä siemenistä on saatu kasvattamalla tuulenpesäkuusia suhteessa puolet tavallisia puolet tihentyneitä (Jouni Mikola, METLA). Nykyinen metsänhoito ei suosi mitään erikoisuuksia, vaikka monissa hienoissa korulauseissa ja sertifikaateissa toisin väitetäänkin. Niinpä ainoastaan selvästi näkyvät pallolatvakuuset säästetään, vaikka nekin yksin jäädessään helposti joutuvat tuulten riepoteltavaksi ja kaatuvat. Pienenmmät puut ja pensasmaiset kuuset päätyvät liian usein raivauksen tai harveisterin uhreiksi. Luonnontilaisesta metsästä näitä ’epämuodostumia’ löytääkin useammin.

Kuusella on muitakin hienoja erikoismuotoja. Kirjallisuudesta poimin mm. seuraavia: kultakuusi (P.a.f. aurea), purppurakuusi (P.a.f. cruenta), surukuusi (P.a.f. pendula), pylväskuusi (P.a.f. columnaris), käärmekuusi (P.a.f. virgata), kääpiökuusi (P.a.f. nana), pöytäkuusi (P.a.f. tabulaeformis) ja nisäkuusi (P.a.f. mammillosa). Näistä itse olen nähnyt retkilläni ainakin kulta- ja purppurakuusen, käärmekuusen ja pöytäkuusen jota myös tapionpöydäksi kutsutaan sekä nisäkuusen. Monia näitä muotoja näkee puutarhoissa, sillä erikoismuotoja jalostetaan helposti eteenpäin kaupalliseen tarkoitukseen puutarhakasveiksi.

Kuvan tuulenpesäkuusen löysin vuoden ensimmäisellä retkellä Jyväskylän kaupungin läheisyydestä Väärämäeltä. Varmaan se on ihmetyttänyt useita ohikulkijoita vuosien varrella, sillä sen vieritse kulkee suosittu ulkoilureitti.

Lilavuokko

Julkaistu , kirjoittanut
3

sinivuokko

’ Syksyn ruska alkaa olla jo takanapäin tältä vuodelta. Keltaiset koivut ovat pudottaneet lehtensä, haavat eivät enää havise eikä vaahteranlehdissäkään näy enää tervatäpläsienen koristelemia värikuvioita. Olemme tulleet syksyn tummimpaan aikaan, samalla kun alkoi myös talviaika. Metsä on kuitenkin edelleen täynnä värejä, ne on vain etsittävä, huomattava ja kumarruttava katsomaan. Lila on syksyn väri siinä missä keltainenkin. Lilaksi muuttuuvat monet maahan pudonneet lehdet, kun vesi liottaa niistä loputkin kirkkaat värit pois. Varsinkin useiden pajujen lehdissä on ennen maatumista voimakasta lilaa sävyä. Kuvassa on sinivuokon lehtiä. Uudet saman kesän lehdet ovat pieniä ja heleän vihreitä, uusia ja puhtaita. Vanhemmat lehdet ovat liloja. Tämä ei ole ruskaa. Lilanvärisiä lehtiä sinivuokolla on kaikkina vuodenaikoina, mutta ehkä ne helpoimmin huomaa syksyisin. Olen yrittänyt etsiä syytä tähän ilmiöön, mutta en ole löytänyt. Hämäläisessä metsässä kohtaa liloja sinivuokkoja melko usein eikä väri näytä ajan myötä häviävän tai hävittävän lehteä. Samassa verossa saattaa olla liloja lehtiä vuodesta toiseen. Sitä en ole seurannut, muuttuvatko ne keväällä vihreiksi ja taas syksyllä liloiksi tai kuolevatko lilat lehdet talvella ja menneen kesän uusista lehdistä syntyy uusia liloja lehtiä. Tämä voisi olla mielenkiintoinen tutkimuskohde näin harrastajalle ja luonnon aktiiviselle ihmettelijälle. Ken tietää kertokoon!’

Sinivuokko

Julkaistu , kirjoittanut
4

sinivuokko1

’Äitienpäiväkukkanen, kirsikukka, suvenihanainen, siniorvokki, vilukukka, ristinlehti! Rakkaalla lapsella on monta nimeä, niin sinivuokollakin. Olen tämän viikon etsinyt Hämeen lehdoista erilaisia kukkamuotoja sinivuokolle. Tähän mennessä vastaan ovat tulleet eriväriset kukat, kerrottuteriöistä vielä etsitään.’

Sinivuokko on ollut meille suomalaisille perinteisesti kevään ensiairut vähän samaan tapaan kuin västäräkki pihamaalla. Sitä on menty etsimään metsistä ja ihmetelty sen kukkien määrää, lehtien vihreyttä ja sitä voimaa, millä se tunkee itsensä esiin karikkeen alta jo varhain keväällä. Nuo monet kansanomaiset nimet kertovat, että kukasta on pidetty ja se on haluttu tuntea. Kasvin lehdet ovat myös herättäneet paljon pohdintaa, siihenhän viittaa jo nimi ristinlehtikin. Ristiähän ne muistuttavat, mutta myös maksaa. Niinpä kasville on annettu tieteelliseksi nimeksi Hepatica, joka viittaa maksaan, lajinimi nobilis taas kertoo kasvin jaloudesta. Ennen vanhaan oli tapana parantaa sairauksia kasvien avulla ja jos jokin kasvinosa muistutti jotain elintä, niin sehän myös paransi sen elimen. Näin uskottiin ja kun uskottiin tarpeeksi voimakkaasti, niin asiahan toteutui. Joissakin kodeissa sinivuokon lehtiä murskattiin menneinä vuosina sappi- ja maksavaivoihin mutta myös hengityselintulehduksiin. Mihin se sitten perustui, siitä ei ole tietoa?

Parhaiten sinivuokon löytää lehdoista ja tuoreista kangasmetsistä Etelä-Suomessa. Pohjoisempana se on yleensä koristekasvi tai puutarhakarkulainen. Jyväskylän korkeudella tapasin sinivuokkoa mm. Ainolan lehdosta ennen kuin se rakennettiin asuntoja täyteen. Siellä niin kuin muuallakin Keski-Suomessa kaikki sinivuokot ovat viljelykarkulaisia. Täällä Hämeen sydänmailla vuokon voi nähdä parhaiten lehtorinteillä juuri nyt kun haavat ja muut lehtipuut eivät vielä varjosta sen kasvua. Täällä se kukkii kuvan kaltaisesti huppusenaan kukkia. Täältä olen löytänyt myös violetteja kukkia, liloja, vaaleita ja jopa valkoisia kukkia. Kaikki tämä kertoo kasvin suuresta muuntelusta.

Sinivuokko on jonkin verran kärsinyt asutuskeskusten läheisyydessä poiminnasta ja siirroista puutarhoihin. Se lisääntyy hitaasti ja poissiirretylle paikalle harvoin ehtii tulla uutta sinivuokkoa ennen kuin muut kasvit ovat vallanneet paikan. Kasvi vaatii jopa kymmenen vuoden siementaimivaiheen ennen kukkimista. Vielä muutama vuosi sitten sinivuokko oli joidenkin muiden kevätkasvien tapaan rauhoitettu kaupustelulta, mutta koska EU-lainsäädäntö ei tunne sellaista rauhoitustapaa, niin nykyään kasvia saa vapaasti poimia. Täydellistä rauhoitustakin kyllä silloin harkittiin. Myös sinivuokon tapauksessa on syytä muistaa, että paras ja kaunein kukka on luonnossa vapaasti kasvava kukka. Siellä sitä voi käydä ihailemassa vuodesta toiseen ja sinne voi viedä äidinkin sitä katselemaan, mieluummin niin, kuin että tuo sinivuokon äidin eteen kuihtumaan.

Hyvää äitienpäivää!