Avainsana-arkisto: muutos

Nimistömuutoksia

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Juolavehnää ei enää ole – on vain niittyjuola

’Joskus tuntuu, että tämä harrastaminen on yhtä muutosta. Juuri kun olet oppinut jonkin lajin tuntemaan niin suomalaisella kuin tieteelliselläkin nimellä, se muuttuu. Näin on taas viimeisten vuosien aikana tapahtunut hämmätyttävän paljon. Syynä tähän on tietenkin tutkimuksen eteneminen. Vaikka harrastajan näkökulmasta katsottuna tällainen tuntuukin turhalta, niin lajien sukulaisuuden suhteen se lienee välttämätöntä.

Olen viimeisen viikon aikana päivittänyt Luopioisten kasviston putkilokasvisivut uusilla nimillä. Keväällä pitäisi ennakkotietojen mukaan ilmestyä uusi Retkeilykasvio, jossa käytetään viime syksynä ilmestyneen nimilistan (Checklist of the vascular plants of Finland. Suomen putkilokasvien luettelo) mukaisia nimiä. Listan voi ostaa 20 € hintaan tai ladata pdf- tai exel-tiedostona omalle koneelle yllä olevasta osoitteesta. Omaan päivitykseeni on saattanut jäädä virheitä, sillä lajilistassa on hämmästyttävä määrä muutoksia edelliseen listaukseen muistaakseni vuodelta 1987. Myös uusia lajeja, alalajeja, variaatioita jne. on listassa valtaisa määrä, onhan kirjassa yli 200 sivua. Kaiken sen omaksumiseen menee varmaan useampi vuosi.

Onneksi pohjana on vanha lista. Suomalaisissa nimissä muutokset ovat paljolti täsmennyksiä, kun alalajitkin on nimetty omilla nimillään. Niinpä esimerkiksi meidän oma kuusemme on tarkemmin täällä etelässä euroopanmetsäkuusi ja sen toinen alalaji pohjoisessa on siperianmetsäkuusi. Lisäksi löytyy suomenmetsäkuusi, joka on näiden kahden alalajin risteymä. Varmaankin jatkossakin käytetään lajin nimenä sanaa kuusi tai metsäkuusi, vaikka viralliset nimet ovatkin toiset.

Joitakin suomalaisia nimiä on muutettu kokonaan, ettei tule väärinkäsityksiä. Aikoinaan ihmeteltiin kun maamyyrästä tuli kontiainen. Nyt esim. juolavehnästä on tullut niittyjuola ja metsävirnasta metsävirvilä. Edellinen ei ilmeisesti ole vehnän sukulainen ja nimi on siksi muutettu ja jälkimmäinen myös todettu rakenteeltaan olevan virvilöitä, vaikka ulkomuoto kertoisikin muuta.

Tieteellisissä nimissä on hämmästyttävästi palattu usein vanhaan muotoon. Tuntuu kuin vuoroteltaisiin lajinimien kohdalla kahden nimen välillä. Niinpä esimerkiksi metsäruusi on taas Rosa cinnamomea ja maitohorsma on palannut omaan vanhaan sukuunsa Chamaenerion loppua hieman muuttaen. Näitä niin sukujen kuin lajienkin nimien loppuja on myös usein muutettu, kun um-loppuisista on tullut a-loppuisia ja päinvastoin. Perusteluita tälle en tiedä.

Paljon on myös sukuja jaettu uusiksi suvuiksi varmaankin DNA-tutkimusten kautta. Esim. Sedum-suku on pilkottu neljään eri sukuun. Kokonaan oma lukunsa on suuri Scrophulariaceae-heimo, joka on kokenut armottoman mullistuksen. Suuri osa sen lajeista on sijoitettu ratamokasvien heimoon Plantiginaceae. Niinpä huulikukkaisten heimo on myös muuttunut syyläjuurikasvien heimoksi, johon syyläjuurten lisäksi kuuluvat vain mutayrtti ja tulikukat.

Näin maailma muuttuu, Eskoseni, sanotaan. Harrastajalla riittää opeteltavaa ja nettikasvion pitäjällä korjattavaa. Sammalissa jouduin muuttamaan yli 50 lajin nimet ja putkilokasveissakin lähes saman verran. Helppoa oli vielä lajikorttiin kirjata uusi nimi vanhan paikalle, mutta sitten piti tehdä vielä uudet sisällysluettelot aakkosjärjestykseen ja kaikki linkitykset. Onneksi sivunteko-ohjelmassa on mahdollista tehdä ryhmäajoja ja saada nimet vaihtumaan kerralla kaikilla sivuilla. Siitä huolimatta nimistössä saattaa olla vielä paljon korjattavaa ja olen saattanut jotkin lajit korjata jopa väärin. Ne tulee käydä läpi uudelleen sitten kun Retkeilykasvio tulee painosta ja verrata kasvistoni nimistöä siihen. Tekemistä riittää, mutta onneksi se on mukavaa.’

Vanhat nimet ovat palanneet, Epilobium on taas Chamaenerion

Lämpösumma

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Kun katselee yllä olevaa kuvaa, tuntuu mahdottomalta, että viime kesän lämpö olisi koskaan hellinyt tätäkin paikkaa. Parinkymmenen asteen pakkanen, pohjoisviima ja tykkylumipatjat puiden päällä kertovat paitsi kylmästä niin myös elämän vaikeista olosuhteista täällä pohjoisessa. Missä on ilmastonmuutos kahden kolmen asteen keskilämpötilojen nousuineen? Missä on sulavat jäätiköt ja maata valtaavat uudet eliölajit?

Tässäkin on totta kai katsottava kokonaisuutta. Viimeisin Luonto-lehti kiteyttää Antti Halkan artikkelissa tämän hetkisen vuotuisen totuuden. Viime vuoden lämpösumma oli mittaushistorian suurin suuressa osassa maata. Se ylitti Etelä-Suomessa 1900 astepäivän rajan. Tämä vastaa pitkäaikaisten keskiarvojen mukaan eteläisen Saksan olosuhteita.

Tämä lämpösumma muodostuu, kun lasketaan vuorokauden keskilämpötilat yhteen kasvukauden (> 5°) ajalta. Viime talvi oli melko normaali pakkasjaksoineen ja kevät oli jopa myöhässsä normaalista. Niinpä lopulta kevät jäi lähes väliin, kun kesä alkoi jo toukokuun alussa. Tämä kuukausi olikin ylivoimaisesti lämpimin ja sama jatkui pitkälle syksyyn saakka. Lämpösummat olivat kesällä käsittämättömät. Jos näin jatkuu, on seurauksena Etelä-Suomessa nykyisen Unkarin kaltainen ilmasto ja Lapissakin siirryttäisiin Balttian maiden tasolle.

Mitä tämä sitten tietäisi luonnolle? Tuskin maamme lajisto kerta heitolla muuttuisi tuossa mainittujen maiden lajistoon, mutta muuttuisi varmaan vähitellen. Nyt jo ennustetaan sakaalin tuloa maamme nisäkäslajistoon, samoin villisian yleistymistä. Virossa vaanii moni laji siirtymistä lahden yli niin kuin esi-isämme aikoinaan. Uudet lajit ovat vallanneet maatamme historian aikana jatkuvalla syötöllä. Ihmiset ovat tuoneet mukanaan niin hyöty- kuin rikkakasvejakin, joista osa on vakiintunut muinais- tai uustulokkaina lajistoomme, osaa pidetään vieraslajeina, jotka aikanaan saavat vahvemman statuksen ja kuuluvat maamme vakinaiseen lajistoon.

Hyvää vai huonoa? Vastaus voisi olla ympäripyöreä, sekä että. Uudet lajit rikastuttavat luontoamme, mutta samalla ne ajavat alkuperäisiä lajeja ahtaammalle. Paljon käytetty esimerkki on naali, joka elää pohjoisilla tuntureilla eikä pääse enää pohjoisemmaksi, kun Jäämeri tulee vastaan. Sakaali ajaa kettua pohjoiseen ja kettu naalia. Ravinto ei riitä kaikille samoilla alueilla. Kasveissa on monia vastaavia esimerkkejä. Tunturikasvisto köyhtyy tulokkaiden vallatessa kasvupaikkoja ja olosuhteiden huonotessa. Kokonaan toinen asia on pienet taudinaiheuttaja, piensienet, homeet, ruosteet, härmät. Pienikin voi olla vaarallinen suurelle puulle, kun se valtaa sen yhteytäävät pinnat ja puu surkastuu pois. Näin on käynyt jo muutaman jalon lehtipuun kohdalla, joita uudet sienitaudit vaivaavat. Esimerkkejä löytyy muitakin. Kuinka käy viljojemme, kun noet ja ruosteet lisääntyvät? Tarvitaanko voimakkaampia kasvinsuojeluaineita? Niillä vain on niin surkean huono maine.

Luonto muuttuu ympärillämme, lämpö lisääntyy, lajit vaihtuvat. Ihmisen on sopeuduttava tähän tai hillittävä ilmastonmuutosta. Nykymenolla ei hyvää seuraa. Alakuva on viime kesältä. Luonto kukkii, lämpö hellii, elämä sykkii. Tällaiselta haluamme monen asian näyttävän.’

Säätilastoa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA’Tänäkin talvena on pohdittu säiden muutosta niin maailmanlaajuisesti kuin paikallisestikin. Tilastoja on sovellettu ja tulkittu kuka minkin tarkoituksen mukaan. Nyt ollaan jo kevään puolella ja talven tilastoja voidaan tutkia useammastakin paikasta. Lämpötiloja ja sademääriä voidaan verrata edellisiin vuosiin ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Kuitenkin johtopäätökset saattavat olla hyvinkin erilaisia.

Maailmanlaajuisesti en kerrottu kuinka viime helmikuu oli kaikkien mittausaikojen lämpimin. Poikkeama pitkäaikaisiin lukuihin oli Nasan mukaan 1,34° eli varsin suuri, kun yleensä poikkeamat ovat vain asteen osia. Tämä on saanut tutkijat haukkomaan henkeään. Suomen Ilmatieteenlaitoksellakin asiaa pidetään varsin poikkeavana. Varsinkin pohjoisella pallonpuoliskolla lämpötila on ollut useita asteita tavanomaista korkeampi.

Tilannetta on selitetty hyvin voimakkaalla El Nino-ilmiöllä, joka nostaa Tyynenmeren lämpötiloja ja vaikuttaa siksi lämmittävästi laajemmillakin alueilla. Tänne sen vaikutus ei kuitenkaan kovin kummoisena pitäisi ylettyä. Niinpä meidän muutosta selitetäänkin Pohjois-Atlantin oskillatiolla, joka joko lämmittää tai kylmentää säätä täällä.

Mutta oliko helmikuu niin kovin lämmin? Itse tutkin tilannetta Keski-Suomen horisontista ja täällä etsin tilastoja paikalllisen sääaseman kautta. Ehkä senkin tilastot ovat luotettavat paikallisesti. Sääasema sijaitsee Päijänteen rannassa, joten siellä luvut voivat olla erit kuin esim. Tikkakosken virallisella sääasemalla. Joka tapauksessa muutaman vuoden keskiarvotilasto kertoo seuraavaa helmikuulta:

Vuosi

Keskiarvo

Korkein/matalin

Sademäärä

2015

−2,1

3,1 / -14,8

28,6 mm

2014

−0,6

6,4 / -9,2

11,6 mm

2013

−3,2

6,4 / -13,2

14,8 mm

2012

−10,3

2,4 / -30,7

12,0 mm

2011

−13,9

1,6 / -31,4

1,2 mm

Voihan tuostakin otannasta jotain päätellä. Tietenkin pidemmät tilastolliset aikavälit sisältävät enemmän informaatiota. Ilmatieteenlaitoksen tilasto kertoo, että vuosien 1981 – 2010 välillä helmikuun keskiarvo Keski-Suomessa oli -4 ja -5 asteen välillä, ja koko maan keskiarvo oli noussut silloin 0,4° edelliseen tilastokauteen verrattuna. Jos vielä katsoo tuota yläpuolella olevaa taulukkoa, niin lämpötilat ovat muuttuneet parin kylmän talven jälkeen maltillisesti. Tosin tuollaisia matalimpia lämpötiloja ei ole enää parin vuoteen mitattu. Mutta sademäärissä on tapahtunut selvä lisääntyminen. Tästähän on myös kerrottu, että helmikuu oli sateisin helmikuu tilastojen kokoamisen ajalta. Siitähän taulukkokin kertoo.

Miten sitten jatkuu? Sehän meitä kiinnostaa. Ennustaminen on hankalaa. Ilmastonmuutos kuitenkin lämmittää. Se lienee selvä, vaikka sitä ei vielä tiedetä/tunnusteta, mistä se johtuu. Paikallista ja vuosittaista vaihtelua saattaa olla paljonkin, mutta se on todettu laajalti, että maapallon pohjoiset alueet lämpenevät enemmän kuin eteläiset. Aika näyttää!’

Kukkakävely

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

raate

’Eilinen kaunis sää antoi Kukkakävelylle hyvät puiteet. Paikalle oli kerääntynyt liki neljäkymmentä  innokasta retkeilijää. Heitä tuli paitsi omalta kylältä niin myös paljon laajemmalta kuin olin osannut odottaakaan, aina Valkeakoskea ja pääkaupunkiseutua myöten. Kiitos kun tulitte.

Kiersimme parin kilometrin lenkin hiljaisessa maaseutukylässä. Menneiden vuosikymmenten vilkas elämä on tauonnut ja monet kylän taloista ovat tyhjillään. Samalla myös ympäröivä luonto on kovin muuttunut. 70-luvun kasvit ovat saaneet väistyä voimakkaampien kasvien tieltä, kun enää eläimet eivät syö metsien aluskasvillisuutta eikä tienreunoja niitetä vasikoille ruoaksi. Vuohenputki, horsma, nokkonen ja kookkaat heinät ovat vallanneet pientareet, viraslajit levittäytyneet rakennusten läheisyyteen, metsiin ovat ilmestyneet vaahteran ja tammen taimet. Luonto on jatkuvan muutoksen vallassa. Esimerkiksi näistä asioista juttelimme kävelyn aikana, samalla kun etsimme ennen yleisiä, mutta nyt kovin vähentyneitä hanhikkeja, mataroita, leinikkejä ja muita piennarkasveja.

Tällainen tapahtuma yhdistää. Sen huomasi, kun juttu luisti aivan kuin tuttujen kesken, vaikka monen kanssa vieraita oltiinkin. Eilen järjestettiin yli sata samanlaista kävelyä eri puolilla maata. Hyvä sää, hienot ihmiset ja yhteinen mielenkiinnon kohde tekivät tästä retkestä onnistuneen. Retken kruunasi vielä kahvihetki kylän yhteisellä kodalla Kukkia- järven rannassa.

Kiitos kaikille osallistujille, ensi vuonna uudelleen!’

P.s. Minulla ei ollut kameraa mukana retkellä, joten kuva on muutaman viikon takaa suolammen rauhasta, missä raate kukki kauniisti kesäillassa. Idyllinen ja harras hetki, jonka olisin myös halunnut näyttää. Ehkä ensi kerralla.