Avainsana-arkisto: myrkyllinen

16: näsiä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

näsiä3

’Ystäväni kotona Orivedellä näsiä kukki jo vuodenvaihteessa, joten leikillään voisi sanoa, että tämän viikon kasvi on todella aikainen kukkija. Hämeessä, johon tänään palasin, näsiä aloittelee paraikaa kukintaansa. Minulle se on yksi selvistä kevään airuista ja muistan merkinneeni sen muistiin aina ensi kerran nähdessäni. Nuo alkuvuoden kukinnat johtuvat tietenkin tästä kummallisesta vuodesta, jolloin vuodenajat taisivat mennä jotenkin sekaisin.’

Näsiä (Daphne mezereum) kukkii ennen lehtien ilmestymistä lilanpunaisilla tuoksuvilla kukilla. Yleensä Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle ja pohjoisempana toukokuulle. Näsiää eli riidenmarjaa tavataan lähes koko maasta, vain pohjoisimmasta Lapista se puuttuu. Se kasvaa lehdoissa, lehtokorvissa ja kalkkimailla. Se onkin kalkinsuosija. Muunlaisilla kasvupaikoilla se on harvinainen ja puuttuu siksi laajoilta karuilta alueilta. Tieteellisen nimen alkuosa viittaa antiikin tarustoon, jossa jumala Apollon havittelee Daphnea ja tämä muuttuu laakeripuuksi välttääkseen neitsyytensä menetyksen. Näsiän lehdet muistuttavat laakeripuun lehtiä.näsiä1

Lajinimi mezereum viittaa kasvin myrkyllisyyteen. Näsiä lienee luonnonkasveistamme kaikkein myrkyllisin. Varsinkin marjat sisältävät runsaasti metsereiiniä. Tämä myrkky on vaarallisen voimakasta varsinkin lapsille ja vanhuksille. Lapsia on varotettu syömästä näsiän marjoja tai edes koskemasta sen lehtiin. Tämä ohje pitää edelleen paikkansa. Näsiän marjoista tiedetään tehdyn ketunmyrkkyä. Itse murskasin niitä kourallisen lihapullan sekaan ja sain häädettyä rotan kellarista. Aamulla se oli katarat pystyssä ojan pohjalla. Erikoista tässäkin asiassa on se, että linnut pystyvät syömään sen marjoja ilman sen kummempia vatsanväänteitä.näsiä2

Aikoinaan Lönnrot kasvikirjassaan kehoitti näsiää käytettäväksi leinin hoitoon, mutta taitaa nykyään olla siihenkin tautiin tehokkaampia lääkkeitä. Kettujen karkoitukseen hän näsiää myös suosittelee. Paras kuitenkin jättää kasvi rauhaan. Sen kaupusteleminen onkin kiellettyä ja Ahvenanmaalla koko kasvi on rauhoitettu. Näihin aikoihin se on helppo löytää, kun metsässä ei vielä ole muita kukkivia pensaita eikä puiden lehdet estä valon pääsyä lehdon pohjalle. Myöhemmin sen erottaa kyllä myös punaisista marjoistaan, mutta se ei ole yhtä helppoa.

Siispä lähdetään tällä viikolla näsiäjahtiin.

Syksyn viime lehti

Julkaistu , kirjoittanut
2

paatsama’Tunnetusti puiden lehdet putoavat eri aikaan. Syksyinen puhuri saattaa riisua puun kerralla paljaaksi, mutta jos näin ei käy, voi jokin lehti viivytellä hyvinkin sitkeästi puussa kiinni. Tällainen takertuja on usein paatsamanlehti. Metsässä näkee tähän aikaan  paljaita puita runsaasti ja sitten keskellä synkkää korpea sinnitteleekin kaunis kuultava vihertävänkeltainen lehti siippamaisen pensaan latvassa väristen ilmavirtausten mukana.

Paatsama on siisti ja hauska pensas. Se viihtyy ravinteisissa metsissä ja rannoilla. Sen kukat ovat mitättömän kokoiset eikä sitä juurikaan sen kukkiessa edes huomaa. Kesällä sen sileät lehdet kyllä kiinnittävät huomiota, mutta sekottuvat helposti tuomen, raidan tai jonkin muun pajun lehtiin.

Kun olen raivannut metsää, huomaan paatsaman yleensä liian myöhään. Haluaisin säästää tuon kauniin pensaan, mutta siinä se menee nurin muiden lehtipuiden kanssa ja vasta kannon keltaisesta väristä tunnistaa ystävänsä. Paatsama on nimittäin ennen ollut säästettävä hyötykasvi. Sen kuoresta ja marjoista on eritetty ulostuslääkettä ja lehdistä uutettu keltaista väriainetta. Onpa sen vartta hiillettykin ja saatu hienojakoista hiiltä ruudin valmistamiseen. Muistan joskus myös keränneeni sen varsia käyttöpuuksi, mutta keltainen väri puussa ei säily kuivana eikä puuaineskaan ole kovin vahvaa.

Paatsaman mustat marjat ovat lievästi myrkyllisiä niin kuin koko kasvikin, mutta metsän eläimille se kyllä kelpaa. Jostain syystä pensaaseen tulee yleensä kovin vähän marjoja kukintaan nähden. Siinä suhteessa se painii tuomen kanssa samassa sarjassa.

Nyt on metsässä viimeisten paatsamanlehtien aika. Bongataan ne!’

Kärpässieni

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

karpassieni2’Kaikkihan me tunnemme punaisen kärpässienen. Se on syksyisen metsän kaunistus: kirkkaanpunainen lakki valkoisin hiutalein, ylväs pysty kasvutapa ja siisti ulkonäkö. Entisajan parantajat vaivuttivat itsensä loveen, kuten sanottiin, sen avulla ja ennustivat sen jälkeen tulevia. Shamaanien matkat tuonpuoleiseen tehtiin juuri kärpässienen voimalla. Kärpäsiäkin sillä tapettiin, koska se siihen hyvin kelpasi, siitä lienee nimikin tullut, vaikka monesti kasvien tai sienten myrkyt eivät hyönteisiin tai lintuihin tehoakaan samalla tavalla kuin meihin ihmisiin. Etanakin rouskuttaa hyvällä ruokahalulla kärpässienen lakkia, liekö se jatkuvasti lovessa. Tuskin, sehän on sen syksyinen herkku.

karpassieni1Kärpässieniä on muitakin kuin tämä mainittu punainen kaunotar. Kuvien sientä en tunne varmuudella, joten se saa ainakin ruokasienenä jäädä metsään, enpä kärpässieniä muutenkaan kerää. Epäilen sientä rusokärpässieneksi (Amanita rubescens). Sen tuntomerkit sopivat kirjallisuudesta löytämiini tietoihin, mutta varmuutta minulla ei ole. Kärpässienet (meillä yli 20 lajia) ovat lähes kaikki myrkyllisiä. Valko- ja kavalakärpässienen solumyrkyt tuhoavat ja tappavat uhrinsa. Punakärpässienen hermomyrkyt aiheuttavat pahoinvointia ja hallusinaatioita. Herkkusienistä ne erottaa parhaiten itiöiden väristä, kärpässienten itiöt ovat valkoisia herkkusienten mustia. Ukonsienistä erona on paitsi koko niin myös lakin koristeet. Ukonsienillä ne ovat suomuja, kärpäsäsienillä nuoruusajan suojuksen jäänteitä.

Näin syksyllä, kun metsissä on sieniä pilvin pimein, etsin usein sellaisia sieniä, joita en tunne. En aio niitä ruoaksi laittaa vaan katsoa, mitä ne ovat ja näin laajentaa tietoutta. Juuri pari viikkoa sitten ilmestyi Satu Timosen ja Jari Valkosen toimittama kirja Sienten biologia. Olen sitä vasta alustavasti selaillut ja sieltä täältä lueskellut, mutta jo nyt se vaikuttaa todella hyvältä ja mielenkiintoiselta. Hyvin tieteellinenhän se on, mutta löytyy sieltä kansantajuistakin asiaa. Odotan mielenkiinnolla, kunhan talvi-iltoina pääsen sitä kunnolla lukemaan. Ehkä sitten kerron kirjasta lisää.’

Syyskuun alkaessa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

heisi1

’Virallisesti kalenterin mukaan kesä on ohi, mutta ainakin täksi viikoksi on vielä luvattu lämpimiä ja aurinkoisia kelejä. Miksi suremaan kesän loppumista, onhan syksy ihan hyvä vuodenaika väreineen, marjoineen ja hämyisine iltoineen? Itse tuskailen usein näkemisen kanssa, kun yrittää tihrustaa pientä sammalta huonossa valossa jossain kallionkupeessa enkä näe, en millään.

Viime lauantaina Suomen luonnon päivä huipensi komean kesän. Säiden puolesta se oli vaihteleva, niin kuin hyvä onkin. Kesään kertyi kuitenkin ennätysmäärä hellepäiviä. Laskin niitä täällä Etelä-Hämeessäkin olleen kolmen kuukauden aikana 24 kpl. Nyt on syksyn vuoro. Olen ottanut jo varaslähdön ja käynyt muutaman kerran puolukassa. Lapsena syyskuun ensimmäinen päivä oli aina se puolukkapäivä. Silloin mentiin lähisuon laitaan eväiden kanssa koko perhe ja noukittiin talven puolukat talteen. Tänä vuonna marjat kypsyivät etuajassa ja niinpä puolukkaa on saanut noukkia jo parin viikon ajan.

Yläkuvan marjat eivät ole syötäviä. Pistin heisipuun marjatertun päivityksen kuvaksi sen vuoksi, että pidän tuosta lehtopensaasta. Sen marjat ovat lievästi myrkyllisiä, niin kuin useimpien lehtopensaiden marjat, eikä niitä kannata noukkia. Parempiakin on saatavilla. Koiranheiden marjat muistuttavat minua kotimaisen luonnon moni-ilmeisyydestä ja kuitenkin yhtäläisyydestä. Joskus olen ihmetellyt erilaisten marjojen määrää ja samankaltaisuutta. Miksi niin useat marjat ovat punaisia? Miksi lehtojen marjat lähes poikkeuksetta ovat myrkyllisiä? Miksi eläimet eivät saa mahankouristuksia ja sairastu myrkyllisistä marjoista? Paljon on suomalaisessa luonnossa ihmeteltävää. Ei tarvitse ollenkaan lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen innoittavia kokemuksia. Niitä löytyy ihan kummasti omasta takaakin.

Nyt on aika nauttia syksystä, väreistä, marjoista, kuulakkuudesta ja hiljaisuudesta.’

Pilkahdus syksyyn

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

oravanmarja

’Syksy on edennyt jo yli puolivälin. Ainakin täällä Etelä-Hämeessä se on ollut valokuvaamisen kannalta kiusallinen. Useasti olen lähtenyt ottamaan kuvia ja katselemaan kiinnostavia ilmiöitä, mutta koska en ole halunnut turmella kalustoa vesisateessa, olen palannut pikimmiten takaisin. Yritinpä kerran sateenvarjonkin kanssa, mutta se ei oikein istunut omaan mielenrauhaan. Niinpä ole lueskellut, parantanut maailmaa; omaani ja muiden. Tänään, vihdoin tänään, poutainen päivä ja vielä aurinkoakin. Tämä pieni punainen marjaterttu ilahdutti maisemassa.’

Miksikähän niin monet lehtokasvit ovat myrkyllisiä? Oravanmarjan (Maianthemum bifolium) marjat ovat sieltä lievemmästä päästä, pieniä kun ovat, mutta saa niistäkin mahanväänteitä, jos ryhtyy kourakaupalla ahmimaan. En ole koettanut. Serkkunsa kielon (Convallaria majalis) marjat ovatkin sittn jo astetta vaativampia. Onpa joku ehtinyt tuomita koko kasvin talojen läheisyydestä, vaikka kansalliskukka onkin. On kuulema vaarallinen pikkulapsille. Saattaa olla, mutta sehän on koulutuskysymys. Ainakaan itse en tiedä yhtään lasta, joka sen jälkeen, kun on varoitettu, olisi mennyt niitä popsimaan. Ovat kaiken lisäksi aika pahan makuisia, sen verran olen marjan reunasta nyrhenyt, ihan koemielessä.

Liljakasvit ovat muutkin myrkyllisiä. Sudenmarja (Paris quadrifolia) lienee enimmin erehdyttävä. Tuskin kukaan pitää kielonmarjoja puolukkana, mutta sudenmarja menee mustikasta milloin vain, jos ei ole tarkkana. Sen suhteen varoittelisinkin lapsia oikein kunnolla. Sanotaan, ettei tarvitse montaakaan marjaa syödä, saadakseen mahanväänteitä. Myös kalliokielon (Polygonatum odoratum) marjat ovat myrkyllisiä, mutta tämä kasvi on ainakin täällä kovin harvalukuinen, niin ettei sen marjoja ainakaan jatkuvasti pääse popsimaan.

Lehtokasveista kuusama (Lonicera xylosteum) kypsyttää loppukesästä myös myrkyllisiä marjoja, nekin aika lieviä, mutta pikkulapselle saattavat olla vaarallisiakin. Sitä ei siis pidä sotkea viinimarjoihin eikä taikinanmarjaan, joka usein kasvaa sen seurassa. Paatsama (Rhamnus frangula) lienee sekin lievästi myrkyllinen eikä terttyseljankaan (Sambucus racemosa) marjoja enää suosiella edes seljanmarjaliköörin valmistamiseen.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden: näsiä (Daphne mezereum). Sen myrkky on tappavaa eikä sitä ole pelkästään marjoissa, vaan koko kasvi on myrkyllinen. Joskus olen hämmästellyt näsiän koristepensasarvoa, sillä olen nähnyt sen kasvavan hoidettuna puutarhassa. Sinällään kasvi on kaunis ja sen kukat kevään hieno airut, mutta ainakaan sellaiseen pihaan, missä on leikki-ikäisiä lapsia, en sitä istuttaisi. Jo kourallinen marjoja on lapselle tappava annos. Toisaalta senkin kohdalla taitaa paha maku estää pahemmat vauriot. Itse olen käyttänyt sitä rotanmyrkkynä ja sehän tehosi. Toisaalta olen ennenkin ihmetellyt ja ihmettelen taas, miksi linnut voivat rauhassa popsia sen marjoja, saamatta sen kummepia oireita.

Tällaisia ajatuksia nosti syksyn aurinkoinen hetki, siis aika myrkyllisiä. Olisivathan ne ajatukset voineet olla toisenlaisiakin. Tuo valonsäteen osuminen pienen oravanmarjan pallomaiseen hedelmään oli kuitenkin tämän päivän valon hetki.

Myrkyllistä herkkua

Julkaistu , kirjoittanut
2


korvasieni’Kevät on jo niin pitkällä, että kuivuus alkaa hidastaa kevätsienten kasvua. Oma elämäni on ollut kuitenkin niin vaudikasta, etten ole juurikaan joutanut sieneen. Niinpä nämäkin kuvat ovat jo parin viikon takaa, eikä silloinkaan löytynyt juuri enempää kuin kuvattavat yksilöt. Hyvä, että edes ne.’

Korvasieni (Geromitra esculenta) on tunnetuin suvun lajeista ja sitä käytetään myös yleisimmin ruokasienenä. Sen lakki on voimakkaasti poimuinen, tumman ruskea ja lakin reunat ovat kiertyneet sisäänpäin ruskeaan jalkaan kiinni. Sienen löytää helpoimmin keväällä tienvarsilta tai hakkuualueilta, sieltä missä on maanpintaa rikottu. Sienen rihmoja on maan alla niin paljon, että sitä voi vaikkapa viljellä. Sanomalehtiä haudataan maan alle alueelle, josta on sieniä löytynyt ja näiltä paikoilta voi sitten parin vuoden ajan saada hyviäkin satoja. Käsittelyssä pitää kuitenkin muistaa, että gyromitriini on voimakas solumyrkky, karsinogeeninen aine ja sienen käsittelemätön nauttiminen johtaa pahimmassa tapauksessa jopa kuolemaan. Myrkky on vesiliukoinen, niinpä korvasienet on aina ryöpättävä useampaan kertaan väljässä vedessä ennen käyttöä ja vesi heitettävä pois. Muita suvun lajeja ovat piispanhiipat, jota tavataan myös kevätaikaan. Niistä vain eteläisempi on myrkytön, joten on syytä nekin käsitellä ennen syömistä.
lehtokorvasieniLehtokorvasieni (Discina gigas) on yleistä serkkuaan vaaleampi, kellanruskea ja sen lakki on huomattavan leveäpoimuinen. Lisäksi lakin reuna on usein liuskainen ja irti valkeasta jalasta. Tämän sienen voi tavata lehtomaisista metsistä rehevämmiltä paikoilta kuin korvasienen, mutta se on melko harvinainen. Toisinaan se on kuitenkin hyvin runsassatoinen. En tiedä, voiko tätä lajia viljellä korvasienen tapaan, mutta sitä voisi kokeilla. Sieni ei ole myrkyllinen, mutta koska lajit ovat joskus vaikeita erottaa toisistaan, lienee viisainta ryöpätä myös tämä sieni, ettei tule erehdyksiä. Lehtokorvasientä tavataa Etelä- ja Keski-Suomesta.

Kolmas korvasienilaji, jonka olen tänä keväänä kohdannut metsäretkillä on laakakorvasieni (Discina perlata). Sen huomasin kuivalta kankaalta vanhan tieuran painanteesta. Sieni on noin viisi senttiä leveä laakea tai maljamainen, väriltään kanelinruskea.
laakakorvasieniSienen sekoittaa helposti suonimörskyyn (Disciotis venosa) ja sinä sitä ensin pidinkin, mutta kasvupaikka ja muut tuntomerkit sopivat paremmin laakakorvasieneen. Sitä tavataan melko yleisenä Napapiirille saakka havumetsistä, jossa on lahopuuta ja rikkoutunutta maanpintaa. Se on syytä myös ryöpätä, jos aikoo tehdä siitä ruokaa, vaikka tavalliseen korvasieneen sitä ei oikein voikaan sekoittaa.

Kevätkin on sieniaikaa. Joskus vain sopivia kasvupaikkoja on vaikea löytää. Tänä vuonna en ole nähnyt piispanhiippoja enkä kellomörsyjä, joita joinakin vuosina on runsaasti. Ehkä pitäisi kulkea enemmän nenä maassa kiinni. Kun vain ehtisi. Nytkin siemenet odottavat maahanpääsyä pusseissaan ja maa muhii puutarhassa valmiina. Satoa voi saada niin monella tavalla!

Petollista

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa


calotropis_procera2

’Näin talven keskellä tuntuu, ettei luonnossa tapahdu mitään, vaikka se ei olekaan totta. Aina tapahtuu, tänäänkin näin vuoden ensimmäisen pyyn. Alkuviikosta selailin viime vuoden kuvasatoa. Silmiini sattui joukko etelänmatkan kukkakuvia ja ryhdyin tunnistamaan niitä. Erikoisin kasvi löytyi yllä olevasta kuvasta.’

Kun otsikoin tämän kirjoituksen nimikkeellä ’Petollista’, tarkoitin sillä tuon kasvin kauneutta. Ennen sanottiin, että moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä. Se taas sopii hyvin tämän kasvin hedelmiin. Kuvassa on aavikoiden ikivihanta pensas, jonka kukat ovat erityisen kauniit ja oikeastaan koko kasvikin. Kun keitaalla tai vadissa on muutenkin vähän kukkivia kasveja tämä erottuu hyvin ja edukseen. Kyseessä on sodomanmadari (Calotropis procera). Sen voi tavata vain aavikkoalueilta ja itse kuvasin sen Omanista vuoriston alarinteiden kuivasta penkereestä läheltä suurta keidasta. Se erottui kauas ja sen vahamaiset kukat houkuttelivat haistelemaan ja koskettelemaan.

calotropis_procera1

Tätä ei ole kuitenkaan syytä tehdä, mutta kun en sitä tiennyt. Kasvi on nimittäin tuoreena hyvin myrkyllinen, kuuluuhan se oleanterikasveihin, jossa on muitakin myrkkykasveja. Sen maitiaisneste silmiin joutuneena sokeuttaa ja aiheuttaa iholla pahoja allergisia reaktioita ja tulehduksia. Kasvin nestettä on käytetty mm. nuolimyrkkynä. Kuivana se on ennen ollut hyödyllinen kasvi, sillä sen oksia ja varsia on käytetty köysien ja verkkojen raaka-aineena. Kasvin suurten hedelmien siemenhaivenista taas on kuivattu patjantäytettä. Se on siis ollut paikallisille asukkaille hyötykasvi, kun sitä on osattu käsitellä. Tällainen pahainen turisti, mennessään kopeloimaan sitä, olisi saattanut aiheuttaa itselleen elinikäisen vamman.

Eikä tässä vielä kaikki. Kasvilla elää myrkyllinen eläinkin, heinäsirkka, joka uhattuna puolustautuu ruiskuttamalla myrkyllistä nestettä uhkaajansa päälle. Tällaista otusta en matkalla nähnyt, sillä koko huomio meni noihin kauniisiin kukkiin. Aina ei voi tietää, mitä kauneuden alla piilee. Turistin olisikin oltava varovainen outojen kasvien kanssa.

Madari on tunnettu ikiajat, sillä kirjatietojen mukaan siitä kertoi jo roomalainen historioitsija Jusufus, joka kirjassaan juutalaissodista kertoo Sodoman kaupungin lähellä kasvavasta kauniista kasvista, jonka suuret hedelmät eivät kelpaa syötäväksi, vaan poimittuna hajoavat käsiin savuksi ja tuhkaksi aivan kuin muinaiset kaupungit Raamatun mukaan. Tästä kasvupaikastaan tämä kasvi on saanut nimensäkin.

Valetta

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

valekanttarelli

’Voi kuinka monta kertaa vesi on jo herahtanut suuhun ja sitten onkin huomannut, että valetta se vain on, ei ole sitä herkkua, jota ajatteli. Valekanttarelli voi joskus olla niin aidon näköinen, että vaikka sen poimii maasta, saa katsoa parikin kertaa ennen kuin tajuaa virheensä.’

Valekanttarelli (Hygrophoropsis aurantiaca) on meillä yleinen sieni, joskus jopa yleisempi kuin oikea kanttarelli. Sen tapaa kuivemmilta ja karummilta paikoilta ja usein se kasvaa teiden varsilla, kuorikasoissa tai kangasmetsien maatuvilla risuilla. Valekanttarellin sotkee oikeaan, jos se on mehevä ja tuore, kuivuneena ja vanhana sitä ei enää sotke yhtä helposti. Väriltään se ei ole niin tasaisen keltainen eikä myöskään niin säännöllisen suppilomainen kuin oikea kanttarelli. Myös sen malto on sitkeää ja tummemmanväristä. Paras tuntomerkki on kuitenkin maku. Valekanttarelli on tympeänmakuinen. Se ei ole myrkyllinen, mutta ei myöskään syötävä. Niinpä se kannattaa jättää metsään.

Monella ruokasienellä on myrkyllinen tai syötäväksikelpaamaton rinnakkaissienensä: sappitatti muistuttaa lehmäntattia, lakristsirousku kangasrouskua, valkokärpässieni herkkusientä. Niinpä sieniä kerätessään kannattaa ottaa vain niitä, joita varmasti tuntee, ettei tule vahinkoja. Jos epäilee myrkytystä, sen kanssa ei kannata viivytellä. Myrkyllinen sieni vaikuttaa joko keskushermostoon (kärpässienet) tai sisäelimiin aiheuttaen solivaurioita (valkokärpässieni, korvasieni, seitikit). Ensiapuna suositellaan lääkehiilen antamista. Myrkytyskeskus auttaa myös, jos epäilee saaneensa sienimyrkytyksen.

Metsissä on tähän aikaan paljon syötäviä sieniä. En aina ymmärrä sitä viettiä, mikä joillakin ihmisillä on, kerätä tuntemattomia sieniä,. Minuun otti taannoin yhteyttä oikein kuvien kanssa innokas sienestäjä ja kyseli sienen lajia. Hän kertoi syöneensä niitä ja olevansa edelleen hengissä. Eihän lajia pysty aina kuvasta sanomaan, mutta siitä kuvasta erotti kyllä pulkkosienen kaarevat muodot ja kuivan pinnan. Lievästi myrkyllinen pulkkosieni on ennen ollut ruokasieni, tiettävästi sitä edelleenkin syödään Venäjällä, mutta meillä se luokitellaan nykyään myrkkysieniin, jonka myrkky kerääntyy kehoon ja saattaa lopulta johtaa jopa kuolemaan. Niinpä en suositellut kuvien lähettäjälle sienen syömistä.

Nyt ovat suppilo- ja kosteikkovahverot parhaimmillaan. Ne ovat maultaan ihan kanttarellin luokkaa eikä niillä ole myrkyllisiä rinnakkaislajeja. Niiden ainoa haitta on sienen pienuus ja mallon ohuus. Onneksi näitä vahveroita on yleensä runsaasti sopivilla paikoilla. Talveksi ne on helppo säilöä kuivaamalla.

Myrkkyä

Julkaistu , kirjoittanut
1

näsiä1

’Kevään myötä kasvimaailma alkaa nostaa päätään hangen alta. Viime pyhänä katselin jo näsiän turvonneita kukkasilmuja Hämeessä. Etelämpänä saattaa jo punaista väriäkin näkyä. Täällä Keski-Suomessa vasta hankitaan. Mutta parin viikon kuluttua se jo kukkii, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.’

Pikkupoikana minua aina varoiteltiin koskemasta tähän kasviin, sillä se tiedettiin myrkylliseksi. Sanottiin huoli suupielessä, että jo yksikin marja voi saada mahan sekaisin tai hengen pois. Näin asia onkin. Tämä omannäköisensä kasvi on kokonaan myrkyllinen, niin kuin monet muutkin lehtokasvit. Se aloittaa kukkimisen aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista ja syyskesällä sen varsia koristavat kirkkaanpunaiset marjat. Kasvi on pensasmainen puolesta metristä puoleentoista metriin korkea eikä sitä oikein missään ole runsaasti, muutama pensas paikassaan. Sitä tavataan lehdoista aina napapiirille asti, mutta pohjoisessa se on jo hyvin harvinainen.

Näsiän myrkyllisyys on vaihtelevaa. Siitä huolimatta sitä ei pidä mennä kokeilemaan syömällä. Lapset ovat herkempiä saamaan oireita kuin aikuiset ja silloin yksikin marja voi olla liikaa. Olen aina ihmetellyt tätä, koska syyskesällä linnut popsivat marjoja ravinnokseen eivätkä näytä olevan siitä millänsäkään. Näsiän myrkky, metseriini, ei näytä vaikuttavan niihin. Onko niillä jokin puolustusmekanismi, joka ihmiseltä puuttuu? Toisaalta, miksi kasville on kehittynyt myrkky, jos kaiken maailman linnut kuitenkin sen marjoja syövät ja samalla levittävät sen siemeniä? Mitä vastaan se suojautuu?

näsiä2

Yleensä ihmiset ovat kautta aikojen ottaneet käyttöönsä erikoisesti vaikuttavia kasveja tai niiden osia. Niinpä näsiänkin marjoja on käytetty rohtoina ja lääkkeinä niiden vaarallisuudesta huolimatta. Tästä kertoo myös kasvin vanha kansanomainen nimi, riidenmarja. Marjoilla yritettiin parantaa riisitautia. Monia muitakin nimityksiä kasvilla on ja todennäköisesti sitä on käytetty muihinkin vaivoihin, ehkäpä huumaavanakin aineena sen ajan tohtoreiden yrttilääkinnässä. Tuloksista en tiedä mitään.

Nykyään ei suositella ja ihan oikein onkin, näsiää koristepensaaksi eikä puutarhojen komistukseksi, mutta lehdoissa sitä kannattaa käydä näin alkukeväästä ihailemassa. Sen kukat tuoksuvat hyvältä ja ovat kauniita. Mehiläiset ja muut aikaiset hyönteiset pörräävät kukkien ympärillä myrkystä piittaamatta ja näin kukat pölyttyvät. Näsiän myrkylle en ole keksinyt selitystä. Sen ei kuitenkaan tarvitse olla yksin myrkyllisyydessään, sillä monet lehtokasvit ovat myrkyllisiä, kuten surenmarja, lehtokuusama jopa kansalliskukka kielokin.

Huhtikuu on parasta aikaa näsiän bongaamiseen.