’Harry Potter aikoinaan räjäytti nuortenkirjallisuuden ja vei markkinat. Kaikkien piti lukea velhopojasta, jolle mikään ei näyttänyt olevan mahdotonta. Lähes samanlaisen hypetyksen on saanut John Greenin kirja syöpää sairastavista nuorista. Se on valittu vuoden kirjaksi Amerikassa, luettu yhä uudelleen ja uudelleen, itketty ja ylistetty niin arvosteluissa kuin blogiessakin. Pakkohan siihen oli tutustua, vaikka ennakkoluulojakin oli matkassa. Tässä muutama huomio.’
Maailmanmenestys, sensaatio, palkintoryöppy, mitä vielä? Greenin kirja on saanut nuortenkirjaksi uskomattoman maineen heti ilmestyttyään. Kirja on hyvä, se on kauniisti kirjoitettu, se on koskettava rakkaustarina, nykyajan Love Story, kuten sitä on arvioitu. Se on myös sensaatiohakuinen, perin amerikkalainen ja uskomattoman epäuskottava. Ehkä juuri näistä aineksista syntyy menestystarina vailla vertaa.
Hazel on parantumatonta kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias, joka joutuu kulkemaan kaikkialle happipullojen kanssa. Augustus on jalkansa luusyövälle menettänyt entinen koripallotähti. Tarina alkaa syöpäsairaiden terapiaistunnossa kirkon alakerrassa. Parantumattomasti sairaana rakastuminen on ongelmallista. Niinpä kirja luotaakin pitkään tätä teemaa. Hazel hakee lohtua elämäänsä kirjasta, joka kertoo syöpään kuolevasta tytöstä, mutta kirja jää ikävällä tavalla kesken. Augustus etsii itseään tappopeleistä ja scifiromaaneista. Heidän suhteensa alkaa hitaasti hapuillen, mutta pääsee lopulta vauhtiin, kun he matkaavat Hollantiin tapaamaan Hazelin suosikkikirjan kirjoittajaa van Houtenia. Hazel haluaa tietää, kuinka kirja loppuu, mutta kirjailijasta ei ole sen asian ratkaisijaksi. Hän on joutunut sivuraiteille omassa elämässään. Häntä koipien välissä nuoret palaavat kotiin tietoa vailla mutta tietoisina rakkaudestaan. Kirjan loppukohtaus lähestyy, ei ehkä niin kuin alussa ajatteli, mutta se tulee vääjäämättä ja se on lukijan kestettävä. Vaikeintahan se on kirjan kuvitteellisten henkilöiden kohdalla, niin jälkeen jääneen puoliskon kuin vanhempien ja muidenkin läheisten. Kuoleman kuvaaminen on vaikeaa ja menee helposti tunteiluksi, kliseiksi ja nyyhkytarinaksi. Kirjailija välttää tällaiset kompastuskivet joten kuten.
Paitsi, että kirja on tarina kahdesta rakastavaisesta, se on myös pohdiskeleva filosofinen teos, jossa yllättävän kypsät teinit ratkovat ikuisuuden kysymyksiä, lainailevat kirjallisuutta kuin sen alan tutkijat ja ovat harvinaisen kypsiä kohtaamaan tulevaisuuden. Ehkä sellaiseksi kasvaa, kun on tietoinen oman elämänsä lyhyydestä, sen päättymisestä. Silloin ei ole varaa tuhlata aikaansa eikä kokemuksiaan turhaan, on tehtävä selväksi, että tämä on tämä elämä ja sen asiat on selvitettävä ennen kuin se loppuu. Varsinkin Augustus on kovin filosofinen ja pohdiskeleva luodatessaan uskoa ja tuonpuoleista elämää. Toisaalta Hazel on ikäisekseen tytöksi hyvin ripeä ja sanavalmis. Hän toimii loogisesti mm. juoppon kirjailijan kohdalla aivan kuin olisi terapeutti. Samoin syövän humoristinen käsittely, vitsailu silmänsä menettäneen Isaacin kanssa tai urheat retket happipullojen kanssa, tuntuvat sadulta.
Kaikesta kliseisyydestään huolimatta kirja on koukuttanut puoli maailmaa. Miksi? Kirjan teksti ei ole sen kummempaa kuin muissakaan hyvissä kirjoissa, kaunista ja eteenpäinvievää, dialogi toimii nautittavasti. Juoni on sensaatiohakuinen ja ihmiset tuntuvat tänä päivänä haluavat sitä, siinä yksi syy. Kirja ei ole varsinainen nuortenkirja eli sen voi lukea kuka tahansa (Ehkä tässä on juuri sellainen kirja, jota ei voi luokitella tällä asteikolla). Ehkä se on markkinoitu oikein. Mahdollisesti se vain on niin hyvä, etten sitä edes tällainen tavallinen tajua. Kannattaa lukea ja muodostaa oma mielipiteensä. Ei sen lukeminen ainakaan huonommaksi tee.
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (The Foult in Our Stars). Suom. Helene Bützow. WSOY, 2013. 340 s.
