Suomen puu- ja pensaskasvio

’Vuoden alussa ilmestyi jo jonkin aikaa odotettu uusin painos Puu- ja pensaskasviosta. Denrologian seura on ollut aikaansaava. Tämä on jo kolmas painos ja tällä kertaa täysin uudistettuna. Aikoinaan, kun ensimmäinen painos julkaistiin, olin vasta aloittanut kasviharrastuksen ja tyytyväisenä selailin uutta kirjaa, joka toi eteeni monia ennestään aivan tuntemattomia lajeja. Onko tuollainenkin olemassa, kasvaako tuokin Suomessa? Jo silloin kirjassa oli paljon myös sellaisia lajeja, jotka ovat puhtaasti koristepuita tai -pensaita. Tässä kirjassa niitä näyttää olevan vieläkin enemmän.’

Kirjaa mainostetaan täysin kotimaiseksi tunnistamis- ja käyttöoppaaksi. Sitä se onkin. Alan kotimaiset asiantuntijat ovat koonneet tietämyksensä yhteen ja saaneet aikaan 552-sivuisen kirjan. Kenttäoppaaksi se on kyllä hieman liian massiivinen. Tuskin sitä joka retkelle tulee otettua mukaan, mutta voihan sen määrityskaavoja selata pöydän ääressä näytteitä silmäillen. Kirja käsittää niin kuin edellisetkin painokset Suomessa luontaisesti ja viljeltyinä tavattavat puut, pensaat, varvut ja puuvartiset köynnökset. Lisäksi mukana on laaja kokoelma näiden lajien alempia taksoneita, alalajeja, variaatioita, muotoja ja lajikkeita. Yhteensä esittelyssä on 1300 taksonia ja toinen mokoma lajikkeita. Melkoinen määrä.

Tarkoilla kartoilla kerrotaan lajien levinneisyydestä maassamme tai niistä paikoista, missä niitä kasvaa istutettuna. Tällöin monet arboreettumit ja yliopistojen puutarhat tulevat esille. Monet selkeät kuvat myös parantavat lajien tunnistusta. Yllättävän monesta lajista on piirroskuva lehdestä tai kasvin oksasta. Monesti esimerkiksi lehden suonitus on vaikea selittää sanallisesti, mutta kuva kertoo sen heti.

Itse olin ilahtunut myös siitä, että mukaan oli otettu myös erilaisia ohjeita kasvin käytöstä ja menestymisestä, sen tuholaisia ja kasvitauteja unohtamatta. Ensi kesänä onkin syytä perehtyä näihin ja taas oppii jotain uutta. Kun teosta selaa, tulee kyllä sellainen tunne, että kaikkea on ihan liikaa. Aikaa menee siihen, kun etsii runsaasta valikoimasta sopivaa. Tämä ei ole suinkaan moite tekijöille vaan kiitos. Kun joutuu etsimään, löytää muutakin kuin sitä, mitä etsii. Moite on oikeastaan sille, ettei aina ole aikaa etsiä, kun on niin paljon muutakin mielenkiintoista. Niinpä olenkin päättänyt ottaa tämän kirjan haltuuni pieninä palasina, ahnehtimatta sitä kokonaan samalla kertaa. Hyvät määrityskaavat auttavat tässä.

Kun nyt katselee kirjaa, ei voi olla nostamatta hattua sen tekijöille. Leena Hämet-Ahti täytti pyöreät 90 vuotta kirjan ilmestyessä, onnea näin jälkikäteen. Ihmettelen, kuinka vireitä ja aikaansaavia voidaan olla vielä noinkin korkeassa iässä. Siinä on tavoitetta meille nuoremmille. Ehkäpä kohta saamme myös jo pitkään kaivatun uuden painoksen Retkeilykasviosta.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille luonnosta kiinnostuneille. Sen voi tilata esim. Tiedekirjan kautta.

Väre, H., Saarinen, J., Kurtto. A. ja Hämet-Ahti, L.: Suomen puu- ja pensaskasvio, 3. uudistettu painos. Denrologian seura r.y., 2021. 552 s.

37: terttuselja

selja2

’Näinä viime päivien kauniina aamuina olen ihaillut paitsi pihlajanmarjoja niin myös vähän pienenpiä punaisia marjoja, jotka kuvan kaltaisesti peittävät pensaita. Pihlajaksi sitä on joskus kansanomaisesti yritettykin vääntää antamalla sille nimi saksanpihlaja. Tämä on kuitenkin ihan eri kasvi. Pensas on saanut ronskin kansaomaisen nimen paskamarjapuu, koska se tuoksuu epämiellyttävälle ja marjat ovat pahanmakuisia.’

Terttuselja (Sambucus racemosa) ei ole meillä alkuperäinen ja nykyään se taidetaan luokitella jopa vieraslajiksi, vaikka sen saapuminen meille onkin tapahtunut jo parisataa vuotta sitten. Alunperin se tuotiin koristepensaaksi ’herrasväen’ talojen pihaan ja taidettiin sitä hyödyntääkin, koska seljanmarjaviinaa valmistettiin herrojen pöytään. Tähän on kuitenkin taidettu käyttää mustaseljan marjoja, koska terttuseljan marjat ovat lievästi myrkyllisiä.

selja1Seljapensas levittäytyy sinne, missä paljastuu sille tilaa eli se on eräänlainen pioneerikasvi. Se kasvaa nopeasti pituutta. Sen hieman räyskät varret katkeilevat helposti ja koko kasvi antaa pian hoitamattoman ja epäsiistin kuvan. Sille ei voi mitään, että kauempaa katseltuna se on hyvinkin viehättävän näköinen. Sen kermanväriset kukat puhkeavat jo toukokuussa ja loppukesästä näihin aikoihin sen punaiset marjat houkuttelevat lintuja aterialle.

Vaikka terttuselja onkin tulokas ja vieraslaji, se on ollut ihmisten suosiossakin. Tiedän sitä jopa siirretyn puutarhaan ja suojellun lähimetsissä. Ainakin täällä Hämeessä se on kuitenkin turhaa, siksi yleinen kasvi se on asutuksen läheisyydessä. Aikojen kuluessa tämä kuusamakasveihin kuuluva kasvi on levittäytynyt aina napapiirille saakka. Karuilla alueilla se on harvinainen ja harvalukuinen, mutta lehtomailla sen löytää melkein millaiselta paikalta tahansa. Alkuperältää se on Etelä-Euroopan lajistoa.

PulleriNäin syksyllä terttuseljan lehdet muuttuvat ennen aikojaan harmaiksi ja käpristyneiksi. Sitä vaivaa härmäsieni, joka lopulta kuihduttaa lehdet kokonaan ja ne varisevat maahan. Monella kasvilla on vaivanaan jokin sienitauti. Kokosin alkuvuonna kasviston jatkoksi osion näistä taudeista. Tänä kesänä olen täydentänyt sitä löytämilläni uusilla lajeilla. Sieltä löytyy myös seljanhärmä (Erysiphe vanbruntiana).

16: näsiä

näsiä3

’Ystäväni kotona Orivedellä näsiä kukki jo vuodenvaihteessa, joten leikillään voisi sanoa, että tämän viikon kasvi on todella aikainen kukkija. Hämeessä, johon tänään palasin, näsiä aloittelee paraikaa kukintaansa. Minulle se on yksi selvistä kevään airuista ja muistan merkinneeni sen muistiin aina ensi kerran nähdessäni. Nuo alkuvuoden kukinnat johtuvat tietenkin tästä kummallisesta vuodesta, jolloin vuodenajat taisivat mennä jotenkin sekaisin.’

Näsiä (Daphne mezereum) kukkii ennen lehtien ilmestymistä lilanpunaisilla tuoksuvilla kukilla. Yleensä Etelä-Suomessa kukinta ajoittuu huhtikuulle ja pohjoisempana toukokuulle. Näsiää eli riidenmarjaa tavataan lähes koko maasta, vain pohjoisimmasta Lapista se puuttuu. Se kasvaa lehdoissa, lehtokorvissa ja kalkkimailla. Se onkin kalkinsuosija. Muunlaisilla kasvupaikoilla se on harvinainen ja puuttuu siksi laajoilta karuilta alueilta. Tieteellisen nimen alkuosa viittaa antiikin tarustoon, jossa jumala Apollon havittelee Daphnea ja tämä muuttuu laakeripuuksi välttääkseen neitsyytensä menetyksen. Näsiän lehdet muistuttavat laakeripuun lehtiä.näsiä1

Lajinimi mezereum viittaa kasvin myrkyllisyyteen. Näsiä lienee luonnonkasveistamme kaikkein myrkyllisin. Varsinkin marjat sisältävät runsaasti metsereiiniä. Tämä myrkky on vaarallisen voimakasta varsinkin lapsille ja vanhuksille. Lapsia on varotettu syömästä näsiän marjoja tai edes koskemasta sen lehtiin. Tämä ohje pitää edelleen paikkansa. Näsiän marjoista tiedetään tehdyn ketunmyrkkyä. Itse murskasin niitä kourallisen lihapullan sekaan ja sain häädettyä rotan kellarista. Aamulla se oli katarat pystyssä ojan pohjalla. Erikoista tässäkin asiassa on se, että linnut pystyvät syömään sen marjoja ilman sen kummempia vatsanväänteitä.näsiä2

Aikoinaan Lönnrot kasvikirjassaan kehoitti näsiää käytettäväksi leinin hoitoon, mutta taitaa nykyään olla siihenkin tautiin tehokkaampia lääkkeitä. Kettujen karkoitukseen hän näsiää myös suosittelee. Paras kuitenkin jättää kasvi rauhaan. Sen kaupusteleminen onkin kiellettyä ja Ahvenanmaalla koko kasvi on rauhoitettu. Näihin aikoihin se on helppo löytää, kun metsässä ei vielä ole muita kukkivia pensaita eikä puiden lehdet estä valon pääsyä lehdon pohjalle. Myöhemmin sen erottaa kyllä myös punaisista marjoistaan, mutta se ei ole yhtä helppoa.

Siispä lähdetään tällä viikolla näsiäjahtiin.