Sinisiiven lentoa

’Kevät on edennyt täällä Hämeen sydänmailla aikataulussaan. Omenapuut alkavat kukkia ja tuomet ovat parhaassa loistossaan. Samaa ei ole kaikkialla maassamme. Rannikolla kasvu saattaa olla useamman viikon myöhässä ja Lapissa on edelleen monin paikoin runsaasti lunta. Tulvat ovat alkamassa ja niistä pelätään tulevan massiiviset.

Perhoset ovat myös heränneet ja olen ihaillut koiralenkeillä kangasperhosten tanssia metsäteiden päällä. Nykyäänhän tuo perhonen on vihernopsasiipi, mutta minusta vanha nimi on paljon parempi. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi tutut nimet pitää jonkin taksonomisen seikan vuoksi muuttaa. Tutkija tietää, että maamyyrä ei ole myyrä tai valkohäntäpeura ei ole peura, mutta meille tavallisille ihmisille se on aika pieni asia. Siksi kutsun perhosta kangasperhoseksi ja savikkolapiosammalta toukosammaleksi. Minusta on jopa haitallista sotkea ihmisten jo vaivoin oppimaa lajituntemusta.

Nyt lentää myös vuoden ensimmäinen sinisiipi. Maamme kansallisperhoseksi valittiin juhlavuoden kunniaksi paatsamasinisiipi pari vuotta sitten. Monelle se oli yllätys, koska se ei ole kovinkaan näyttävä, kookas tai helposti tunnistettava laji. Valinnassa, jonka yleisö suoritti, päähuomio taisikin kiinnittyä perhosen sinivalkoiseen väritykseen. Paljon nämä värit muistuttavatkin lippumme värejä. Siiven alapinta on vaalean sinertävä ja yläpinta taivaan sininen. Siipien alapinnassa on pieniä mustia pisteitä ja yläpinnan tumma reunus on kapea, lähes olematon. Nämä ovatkin tämän laji hyviä tuntomerkkejä. Muuten se muistuttaa kovin paljon muita maamme kuuttatoista sinisiipiperhosta.

Paras tuntomerkki näin keväällä onkin sen lentoaika. Nyt on lennossa vain paatsamasinisiipi, muut tulevat vasta kesällä. Tosin tämä laji lentää myös kesällä, jolloin sen erottaminen muista vaatii lähempää tarkastelua eli kiinniottamista. Nyt jos näkee sinisiiven, voi sanoa sen lajin suoraan lennosta. Myöhemmin sillä on parikin sukupolvea kesän aikana, joten sitä voi tavata koko kesän ajan. Nyt siis kannattaa bongata kansallisperhosemme. Se lentelee monenlaisilla paikoilla, pihoilla, pientareilla, metsissä ja peltojen reunoilla. Onnea etsintään!’

Savannin hyönteisistä

Yöperhonen saapui – yöllä

’Jos yksilömääriä tai vaikka vain lajimääriä lasketaan, niin hyönteisten ryhmä perii monessa asiassa voiton. Se on myös värikkyydessään ja monimuotoisuudessaan uskomaton (n. 80 000 kuvattua lajia E-A:ssa). Näin myös savannilla. En perehtynyt näihin pieniin kulkijoihin kovin perusteellisesti, se vaatisi niin paljon enemmän aikaa, tietoa ja taitoa etsiä näitä piilottelevia ja pakenevia lajeja. Kuvasin niitä, jotka tulivat vastaan ja olivat tarpeeksi suuria. Otos on siis varsin suppea, mutta mielenkiintoinen. Ei tämmöisiä kotimaassa tapaa.

Pirate (Catacroptera cloanthe)

Perhosia pidetään yleensä kauniina, värikkäinä, koristeellisina ja tarpeeksi suurina huomattavaksi. Näin täälläkin (satoja lajeja), mutta kun ne eivät istu mihinkään, niin kuvaaminen on hankalaa. Toki voisi ampua 1000 kuvaa lentävään perhoseen ja ruokota sieltä sitten yksi onnistunut esiin. En lähtenyt tähän. Siipeensä saanut Pirate istui tielle ja antoi ottaa kuvan, samoin huoneen seinälle yöllä ilmestynyt kahdeksansenttinen yöperhonen. Sillä oli muuten uskomattoman kauniit silmätäplät takasiivissään, mutta ujona se ei niitä kameralle esitellyt. Ei pitänyt minua siis liian vaarallisena, sillä vihollisten hämäämiseen nämä ”silmät” on tarkoitettu. Monarkki-tyyppisiä perhosia lenteli yhtenään savannilla, samoin kirkkaan keltaisia keltaperhosia  ja keltatäpläinen pohjaltaan orvokinsinisiä kaunottaria. Kuvat vaan jäivät ottamatta.

rukoilijasirkka –löydätkö kuvasta

Toxic Milkweed Grasshopper – pelotusvärit kohdallaan

Heinäsirkatkin osaavat olla komeita, jostain kohtaa. Meilläkin on sirkkoja, jotka lentäessään paljastavat värikkäät lenninsiipensä, mutta täällä koko otus saattoi olla uskomattoman kirjava tai sitten niin hyvin naamioitunut, ettei kauemmaksi erottanut puunoksasta. Vieressä oleva nelisenttinen heinäsirkka, tai siinähän on paritteleva pari, on vielä nymfi eli nuorukainen ilman siipiä. Se on kuitenkin häjy otus, sillä se syö ravinnokseen hyvin myrkyllisen kasvin osia ja kerää näin myrkkyä itseensä puolustautuakseen vihollisiaan vastaan. Käärmeenpistoyrtteihin kuuluva Meadow star kasvaa juuri kulkemillamme alueilla. Kasvia en nähnyt, mutta ihmisellekin vaarallinen sirkka tuli kuvattua vaimoni huomattua sen tiellä. Onneksi emme trendikkäästi paistaneet sirkkaa lounaaksi.

hyvin maastoon suojautuva heinäsirkka oli nelisen senttiä pitkä

Viereisessä kuvassa oleva tavallisen näköinen sirkka omistikin sitten juuri ne mainitsemani ruusunpunaiset lenninsivet, en vaan saanut sitä kuvattua lennossa. Sirkkoja oli monenlaisia, näinpä ensi kerran luonnossa myös rukoilijasirkan ja sepä osasikin kätkeä itsensä lehvistöön oivallisesti, vain pieni liike pajasti sen olinpaikan. Mikähän tuonkin kolmisenttisen otuksen historia on, kovin on eksoottinen ja mielenkiintoinen laji?

Itse olen aina ollut kiinnostunut kovakuoriaisista, nehän ovat kuin jalokivia tai koruja. Toisaalta niitä on hieman helpompi kuvata kuin noita poisliihottelijoita. 

tämä pyörittäjä kävisi rintakorusta – no, jos ei tietäisi sen muita harrastuksia

pillerinpyörittäjä (Scarabaeus sp.) etsii kuljetettavaa

Koska savanni on täynnä märehtijöiden papanoita pieniä ja suuria, on paljon myös pillerinpyörittäjiä ja lantakuoriaisia, meiltähän jälkimmäiset ovat lähes hävinneet. Pieniä palleroita pyörittivät pienet lajit tai sitten useampi oli tarttunut samaan palloon, suuria palloja pyörittävät jopa viisisenttiset monenlaisilla sarvilla varustetut pelottavannäköiset otukset.

kokoa piisaa ja ulkonäköäkin – olisipa ollut vielä uros sarvineen

Yllä olevaa tulitikun mittaista kuoriaista luulin jo sarvikuonokkaiden edustajaksi kokonsa ja ulkonäkönsä vuoksi, mutta kyllä sekin näihin pyörittäjiin kuuluu. Muistan kaukaa lapsuudesta tuijottaneeni ötökkäkirjasta epäuskoisena toistakymmentä senttiä pitkiä herkuleskuoriaisia. Vieläkään en ole niitä luonnossa tavannut.

pullea kuin pallo, nimeä vailla

edellisen sukulainen, mutta värit

 

 

 

 

 

 

 

Eksoottisin kovakuoriainen ei ollut ollenkaan sellainen kuin kovakuoriaisten kuuluisi olla, siivet pehmeät kuin perhosen, kulku vaappuvaa ja elämä muutenkin kuin hukassa. Niinpä vaan tämä Net-Winged Beetle (Lycus trabeatus) ruskokuoriainen on paikkansa lunastanut savannin heinikosta. Hetken se viipyi ja liihotteli sitten tiehensä.

ruskokuoriaisten heimo, siivet kuin verkkoa

ja sama alapinnalta, eipä ole itse otus suuri

 

 

 

 

 

 

 

Vielä täytyy esitellä kaunis pieni sarvijäärä (Promeces longipes). joka näytti viihtyvät meikäläisten jäärien tapaa kukissa. Tuolla värityksellä ja noilla sarvilla voisi parjätä jopa kauneuskilpailuissa, koko vain oli muihin verrattuna vaatimaton, sentin luokkaa. Tietysti savannille kuuluvat muurahaiset ja termiitit. Välineeni eivät pystyneet ikuistamaan pikkuruista termiittiä, kun se lisäksi oli syvällä sementtisen kekonsa uumenissa, mutta maassa kotiaan pitävien muurahaisten (Pheidole sp.) ulko-oven sain kuvaan. Itse asujaa en pystynyt houkuttelemaan esiin.

kaunis sarvijäärä on mieltynyt keltaisiin kukkiin

Kolon asukas ei suostunut mannekiiniksi, on muuten hirvittävät leuat sillä

 

 

Uima-altaalla lenteli pelottavan näköisiä siivekkäitä, joilla tuntui olevan varsinainen invaasio läheisen piikkiakaasian oksistossa. Näitä meikäläisten toukohärkien sukuun kuuluvia kovakuoriaisia löytyi maasta ja puusta, vedestäkin. Näytti siltä, etteivät ne kelvanneet ravinnoksi linnuille, vaikka niiden kömpelö lento olisi hyvinkin tehnyt niistä otollista saalista. Meillä toukohärät ovat viime vuosina voimakkaasti uhanalaistuneet, täällä niitä näytti riittävän.

blister beetle, toukohärkä akaasiassa

sama otus maassa

Tässä pieni otos siitä maailmasta, josta olisi kuvattavaa löytynyt vielä toiseksikin viikoksi. Pientä kulkijaa hämmästyttää edelleen luonnon monimuotoisuus ja tarkoituksemukaisuus. Hyvin on suunniteltu ja tehty!’

Mittariperhonen

isomittari

’Tätä perhosta en lakkaa ihailemasta. Vaikka se ei olekaan päiväperhonen, niin se on näyttävän näköinen ja tulee helposti huomatuksi. Perhonen on isomittari (Geometra papilionaria) ja kuuluu siis mittariperhosiin, niihin joiden toukat mittaavat hauskasti matkaansa vetämällä ruumiinsa aina välillä koukkuun. Tämähän on tietenkin vain meidän ihmisten tulkinta toukan toilailuista, mitä se tuolla koukistelulla oikein tarkoittaa, ei se sitä kerro.

Isomittari saattaa tulla jopa kuusi senttiä leveäksi ja muistuttaa tieteellisen nimensä mukaan päiväperhosta. Se lentää kuitenkin yöllä lehtimetsissä ja munii munansa yleensä koivun lehdille, joka onkin sen yleisin ravintokasvi. Tämä yksilö oli kiinnittynyt päiväajaksi kuistin ikkunaverhoon ja odotteli siinä kaikessa rauhassa illan hämärtymistä päästäkseen taas töihin. Jotkin aikuiset perhoset eivät syö enää tässä vaiheessa mitään, koska muniminen on se päätyö eikä sen elämä kestä enää kauaa. Hyönteisillä usein toukkavaihe on paljon pidempi kuin aikuisvaihe. Tämäkin yksivuotinen perhonen talvehtii toukkana ja kotelovaihe on lyhyt. Aikuiset kuoriutuvat heinäkuulla ja viimeisetkin ovat siirtyneet manan maille elokuun loppuun mennessä. Nyt siis on viimeiset ajat nähdä tämä komea perhonen tänä kesänä.

Isomittari on yleinen ja sitä tavataan koko maasta. Kokonaislevinnäisyydeltään se on euraasialainen eli sitä voi tavata Atlantin rannoilta Siperiaan saakka ulottuvalta alueelta. Koska se on yöeläin, pääsee sitä harvoin näkemään sen yleisyydestä huolimatta. Itse olen nähnyt sen yleensä vain kerran kesässä. Perhosharrastajat pääsevät nauttimaan tästä ehkä useammin, vaikka se ei taida valorysiin päätyäkään. Mielenkiintoinen otus siis!’

Perhostoukka

leppäyökkönen2’Koirankävelytyksellä tapaa kaikenlaista. Tänä aamuna törmäsin kuvan toukkaan. Tai en minä siihen törmännyt, kun onnistuin väistämään, etten pudottaisi sitä haavanlehdeltä maahan. Koira oli siitä innoissaan ja halusi tietenkin ahmattina pistää sen poskeensa. Kovan komennuksen jälkeen se jäi istumaan haavanvesan viereen ja tuijottamaan silmä kovana, kun asettelin kameraa kuvausvalmiiksi.

Enpä ollut koskaan nähnyt tuollaista toukkaa. Yleensä ne ovat joko kaljuja tai sitten karvaisia, mutta tämä kun ei ollut kumpaakaan. Sen jokaisesta jaokkeesta pisti esiin yksi melamainen karva kumpaankin suuntaan, niin että se muistutti enemmänkin kirkkovenettä kuin toukkaa. Mustassa ruumiissa sillä oli päällä jokaisessa jaokkeessa keltainen kyhmymäinen juova ja alapuolella pienet känsäjalat niin kuin perhostoukalla pitääkin olla. Ensin luulin toukan olevan aterialla, kun lehti sen edestä oli kaluttu liki puhki suoniaan myöten, mutta sitten totesin sen vain lepäilevän kaikessa rauhassa aamun puuhistaan.

Mutta mikä se sitten on? Jostain syystä en osaa ajatella, että se nyt on vain perhostoukka. Minun on saatava tietää, mikä on sen nimi ja millaista elämää se viettää. Kotona googlasin sanoilla haapa ja toukka. Kone luki varmaan väärin, koska kuvat olivat toukkaisista haavoista ja olin inhoten lyödä koko Kuukkelin kiinni, kun jostain alalaidasta pilkisti esiin tutunnäköinen kuva. Sen jälkeen asia olikin selvä. Olin löytänyt iltayökkösiin kuuluvan leppäyökkösen (Acronicta alni) toukan.

Toukka on komean näköinen, mutta itse alle neljä senttiä leveä perhonen on aika vaatimaton harmaine etusiipineen ja vaaleine takasiipineen. Se lentelee iltahämärissä ja yöllä lehtometsissä ja pensaikoissa ja on melkoisen harvinainen Suomessa. Sitä tavataan kyllä laajalla alueella Euroopasta aina Japaniin saakka, mutta se puuttuu pohjoisilta alueilta kokonaan. Missään se ei ole yleinen ja usein sitä tapaa vain yhden yksilön kerrallaan. Perhosharrastejien valorysille ja syöteille se ilmaantuu kyllä helposti. Perhosen erikoisuutena on, että nuorena sen toukka muistuttaa linnunulostetta ja se jää ehkä sen vuoksi henkiin. Vasta viimeisen nahanluonnin myötä se saa kuvan kaltaisen ulkonäön.

Hieno tuttavuus – nythän senkin sitten tuntee, kun se seuraavan kerran istuu haavanlehdellä koirapolun vieressä.’

Ystävä työpöydällä

vihervarpumittari

’Kirjoittelin kaikessa rauhassa meiliä ystävälleni, kun pöydän alta vilahti jotain pientä ja vaaleaa lukulampun ohi. Voiko keskitalvella lennellä perhosia? välähti päässäni, sillä perhonen se oli. Vierailija istahti onnekseni kynäpurkin päälle ja näytti tyytyvän oloonsa. Kaivoin kameran esiin ja – onnistuin. Yleensä näissä tilanteissa onnistuminen on hyvin epävarmaa. Siinä se nyt istuu edelleen ja seuraa tekstin syntymistä.’

Perhonen on vihervarpumittari (Chloroclysta miata), joka on ainoita mittareistamme, joka talvehtii aikuisena. Perhonen on väritykseltään vihreänsävyinen ja juovallinen. Se on yksi yleisimmistä mittariperhosistamme ja elää normaalisti hyvin monenlaisissa ympäristöissä, enimmin kuitenkin pensaikoista ja lehtometsistä. Sen voi löytää Etelä-Lapista saakka. Tämän lajin erottaa toisesta yleisestä mittarista kaunovarpumittarista (Chloroclysta siterata) takasiivistä, jotka tällä perhosella ovat vaaleat.

Vihervarpumittarin tapaa parhaiten keväällä pajun kukinnoista. Joidenkin havaintojen perusteella on päätelty, että vain naaraat talvehtivat ja jatkavat lentoaan keväällä. Perhosten lentokausi alkaa elokuulla ja jatkuu siitä kylmiin ilmoihin saakka. Uroot kuolevat ja naaraat talvehtivat. Mitenkähän se suvunjatkaminen sitten onnistuu?paju1

’Tällaista voi löytyä työpöydältä kesken työntouhun. Hassuinta jutussa on, että näin tänään koiraa ulkoiluttaessani myös ensimmäiset pajunkissat. Olisikohan perhonen lähtenyt sieltä mukaani? Tuskin kuitenkaan, sillä täällä Keski-Suomessa oli vaihteestaan pakkaspäivä. Ylläoleva kuva on otettu viime keväänä. Vielä ei sentään ollut pajuissa aivan noin paljon kissoja.’

Lehmuskiitäjä

lehmuskiitäjä

’Rastasverkot suojaavat mansikoita siivekkäiltä tehokkaasti. En niitä mielelläni virittelisi, koska niihin joskus eksyy lintuja jaloistaan kiinni. Olen niitä päästellyt irti ja samalla tarkistanut onko mukaan joutunut rengastettuja lintuja. Samantapaisilla verkoillahan rengastajatkin meren saarilla pyydystävät saaliitaan. Niinpä hämmästykseni tänä aamuna oli melkoinen, kun verkossa lepäilikin kovin pieni saalis. Yritin irrottaa sitä hellävaraisesti verkon sokkeloista, mutta sitten huomasin, että se olikin jo kuollut.

Siirsin perhosen ratamonlehdelle ja otin siitä kuvan. Sitten kaivoin kirjahyllystä määritysoppaan saadakseni selville, mikä otus verkkoon oli takertunut. En ollut koskaan nähnyt tällaista kiitäjäperhosta, mutta muistikuvana oli kirjan kuva, joka vastasi väritykseltään, muodoltaan ja kooltaan tätä. Sitä nyt aloin etsiä. Lopulta se löytyi. Kyseessä on lehmuskiitäjä (Mimas tiliae).’

Lehmuskiitäjä on harvinainen perhonen sisämaassa Rauma – Kitee linjalle saakka. Yleensä sen tapaa rannikoiden jalopuumetsistä ja puutarhoista. Siksipä se minulle vieras olikin. Perhonen syö toukkana lehmuksen lehtiä ja sen vihreän toukan saattaa tavata helpoimmin juuri sieltä syksyllä. Se talvehtii monien perhosten tapaan kotelona. Aikuinen perhonen ei syö ollenkaan, sillä ei ole edes imukärsää. Sen kauneuden ainoa tarkoitus on löytää puoliso, paritella ja saattaa maailmaan parvi uusia perhosia. Toivottavasti tämä perhonen ehti tehdä kaiken tuon.

Perhonen on täällä Luopioisissa pohjoisrajoillaan. Meidän pihapiirissä ei ole lehmuksia, joten sen on täytynyt kulkeutua tänne kauempaa. Perhonen kuoriutuu kotelosta keväällä ja lentää siis vain muutaman viikon, niin kauan, kunnes tehtävä on täytetty ja sen voimat ehtyvät. Kovin kaukaa se ei ole tullut tai sitten ilmavirrat ovat sitä kuljettaneet suotuisasti. Monet vaeltajaperhoset, kuten ohdakeperhonen tai amiraali, käyttävät hyväkseen ilmavirtoja, mutta suuntaavat myös lentonsa tiettyyn suuntaan. Luulen, ettei lehmuskiitäjä kuulu näihin. Jos olen väärässä, korjatkaa. Voisiko lämpimillä säillä olla vaikutuksensa perhosen täällä oloon vai onko tässä taas yksi esimerkki kasvihuoneilmiöstä ja eliöiden pohjoisrajojen siirtymisestä kohti pohjoista?

Koin invaasio

koi1 ’ Edellisen kerran muistan nähneeni täällä vastaavaa vuonna 2005. Silloinkin etelähämäläisestä maisemasta näki helposti missä kasvaa tuomia, sillä pensaat ja puut olivat läpinäkyvän harmaan seitin peitossa kauttaaltaan. Samoin on tällä hetkellä. Asialla on pieni hyönteinen, tuomenkehrääjäkoi (Yponemeuta evonymellus).’

Koi on perhonen ja sen toukat elävät tuomen lehdillä. Harmaa seitti on ilmeisesti toukkien suoja vihollisia vastaan. Ne kehräävät hämähäkinseitin omaista harsoa usein koko puun ympäri ja syövät sen suojassa puun lehdet niin, että jäljelle jää pelkkä ranka. Puu ei kuitenkaan kuole tähän käsittelyyn, vaan kasvattaa uudet lehdet syötyjen tilalle usein jo samana kesänä mutta viimeistään seuraavana keväänä. Jos tuho toistuu useana vuonna peräkkäin, se on vahingollinen puille ja se saattaa kuolla.

Tuomenkehrääjäkoin tapaa yleensä toukkana juuri seitin suojasta, kuten toisesta kuvasta näkyy. Itse perhonen on pieni otus, jonka etusiivet ovat valkoiset ja mustapilkkuiset sekä takasiivet ruskeat ja hapsulaitaiset. Siipiään perhonen pitää levossa koimaisesti takaruumistaan vasten painettuina. Se kuuluukin pikkuperhosiin. Seitti ja toukat ilmestyvät näin alkukesästä, ja toukat koteloituvat syötyään itsensä pulleiksi. Loppukesästä koteloista pullahtaa esiin aikuisia perhosia, jotka munivat vielä samana vuonna ja toukat talvehtivat seuraavaa kevättä varten.

koi2

 Suomessa elää vakinaisesti viisi kehrääjäkoilajia: tuomella tämän lajin lisäksi myös pihlajankehrääjäkoi (Yponomeuta padellus), omenalla ja pihlajalla omenankehrääjäkoi (Y. malinellus). Lisäksi omat lajinsa on isomaksaruoholla ja sorvalinpensaalla. Ne ovat uskollisia ravintokasvilleen, joten tuomenkehrääjäkoi ei siirry esimerkiksi tuomien loputtua omenapuihin. Muita lajeja tavataan harvoin massamaisesti.

Kehrääjäkoi ei ole siis vahingollinen, oikeastaan vain pihapiirin rumentaja ja sekin on mielipidekysymys. Itse katselin eilen iltahämärissä pellonreunassa hopeanhohtavaa puuta hienoisessa tihkusateessa ja se oli ainakin kaukaa katsottuna kaunis.

Huh hellettä – kaunista kesää!

kesä

’ Muistan aina työaikaan, kuinka tärkeä oli ensimmäinen kesäpäivä: aurinko, maalle muuton touhu ja työn muistelu loivat siihen tunnelman. Mieleen laskeutui syvä rauha ja hiljaisuus, kun pääsi tänne maalle, seisoi keskellä pihaa ja kuunteli lintujen konserttia niin että korvia pisteli. Muistan kuinka peruna ja siemenet piti saada heti maahan, katiska järveen ja elämä asettumaan kesäloma-asentoon. Siitä se sitten solui eteenpäin, viimeiset työt käytiin tekemässä, kesätyöt suunniteltiin, aloiteltiin ja lopeteltiin. Syksy tuli aina liian nopeasti.

Tänään on se päivä, paitsi että ei ole ollut työtä, josta tänne on paennut. Edellisen postauksen kuvassa onnea toivotteli keväinen kangasvuokon ja kylmänkukan risteymä, jota oli tullut sitruunaperhonen tervehtimään. Tässä mannekiinina on sama vuokko, mutta kangasperhosen kanssa. Jotenkin molemmat perhoset kuuluvat minulla kevääseen, sen viimeisiin päiviin ja kesän odotteluun, myöhemmin niitä ei enää huomaa. Näin tänään pihalla ensimmäisen auroraperhosen. Se on jo puhtaasti kesän eläjä, yleensä juhannusvieras. Kangasperhonen on kesän airut lentäessään kangasmetsässä teiden yläpuolella pienenä ja huomaamattomana. Sen vihreään välkkyvät siivet vain vilahtavat, kun se siirtyy varvulta toiselle. Harvoin sitä pääsee näin läheltä katselemaan.

Mittari näytti äsken 26,3° varjossa. Kävin uimassa, vesi oli kuin samettia, kesäistä, lapsuuden tuntuista. Keväällä maaliskuussa oltiin myöhässä pari viikkoa, sitten satoi yhden vuorokauden ja oltiin tasoissa, nyt idän korkeapaineen myötä ollaan ainakin pari viikkoa edellä aikatauluja. Varmaan aika eksoottinen kokemus olla Lapissa yli 30° helteessä pilkillä, kun alla on metrinen jää ja tunturit hohtavat valkoisina. Sen voisi myydä erikoisuutena niitä haluaville ulkomaalaisille. Voisi olla menekkiä. Taitaa vain olla perin harvinainen tapahtuma. Mutta nyt on kesä ja nautitaan siitä, helteestäkin.’