Avainsana-arkisto: piensieni

Suopursuruoste

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

suopursuruoste

’Yksi useasta kuusta vaivaavasta sienitaudista on kuusensuopursuruoste (Chrysomyxa ledi). Olen sitä aina ihmetellyt, koska sen pitäisi olla yleinen, mutta sitä kuitenkin niin harvoin näkee tai ainakaan se ei ole usein tullut minua vastaan. Nyt tuli ja tulikin oikein ryminällä. Kiertelin kartoitusta tekemässä tavallisessa kangasmetsässä Holjan ja Puutikkalan välimaastossa. Alue oli karua ja kivikkoista. Ylhäällä mäen päällä oli yllättäen pienialainen suo, isovarpuräme ja sillä kasvoi männyn lisäksi muutama kuusikin. Ensin ajattelin löytäneeni kultakuusia, mutta sitten muistin niiden esiintyvän parhaiten keväällä, kun vuosikasvaimet värittyvät kullan värisiksi. Kuusten alla kasvoi mattonaan suopursua ja silloin arvasin, mistä on kyse.’

Suopursuruoste on tyypillinen isäntää vaihtava piensieni. Sen helmi-itiövaihe esiintyy kuusella ja kun tarkkaan katsoo ruosteen vioittamaa oksaa, näkee vaaleat kärjestään avautuneet helmi-itiökopat, kuten alla olevassa kuvassa.

suopursuruoste2

Nämä syntyvät kuusen neulasiin ja käpysuomuihin heinä- elokuussa ja ovat hyvin helposti havaittavissa. Aikanaan sieni vaihtaa sitten isäntää. Sienen toinen ja kolmas vaihe eli kesä- ja talvi-itiöt löytyvät suopursun lehtien alapinnalta tai varsista. Nekin ovat punakellertäviä väriltään. Tästä vaiheesta täytyy taas sanoa, että etsikelyistä huolimatta en niitä ole suopursuissa havainnut. Kirja kertookin, ettei sieni ole isännänvaihdosta riippuvainen.

Oleellista tämän sienen löytymisessä onkin se, että se esiintyy loppukesästä. Kun kuusella näkee ruostetta keväällä tai alkukesästä, onkin kyseessä kokonaan toinen sieni kuusenruoste (Chrysomyxa abietis). Tämä ei tiettävästi vaihda isäntää, vaan sen löytää ainoastaan kuuselta. Kuusenruoste on yleensä enemmän ruosteen kaltainen ruskeine itiöpesäkkeineen kuin suopursuruoste. Nämä kaksi sientä menevät helposti sekaisin, jos ei muista niiden esiintymisajan eroa.

Ruosteiden vahingollisuus johtuu siitä, että ne viottavat kuusen vuosikasvaimia ja neulaset  karisevat ennen aikojaan, viimeistään syksyllä. Jos tämä tapahtuu useana vuonna peräkkäin, niin kuusen kasvu hidastuu, taimet voivat jopa tuhoutua. Suopursuruoste on hyvin yleinen sieni maamme pohjoisosissa, mutta vähenee eteläänpäin tultaessa. Nyt on sen löytymisen aika, sillä luonnossa on nähtävillä runsaasti erilaisia piensieniä.

Harmaata härmää – mikrosienten maailmaa

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

paatsamanharma

’Olen kaiken muun ohella etsinyt ja kuvannut myös pienen pieniä sieniä. Jotkut kutsuvat niitä mikrosieniksi toiset piensieniksi, mutta minulla kyseessä ovat sellaiset sienet, jotka kasvavat loisina kasvien pinnalla. Tällaisia ovat ruosteet, härmät, lehtihomeet, pikisienet, pöhösienet yms. Niitä on mukava katsella, koska ne usein värjäävät kasvin aivan erinäköiseksi kuin se luonnostaan olisi. Kyllähän siinä viivähtää mielessä sekin, etteivät nuo kasvit taida aina näistä loisistaan pitää. Mikrosienet ovat kuitenkin helppo ryhmä tutkia, koska suuren osan voi määrittää isäntäkasvin mukaan. Jos sitten perehtyy niihin syvällisemmin, ollaan taas kerran mikroskoopin kanssa tekemisissä.

Nyt on mikrosienirintamalla hyvä aika. Lämmin kesä on kypsytellyt sienet kasvamaan ja niitä näkeekin tällä hetkellä kaikkialla, on heinän härmää ja ruostetta, vaahteran tervätäpläsientä ja pajun pikisientä. Täällä Sydän-Hämeessä yläkuvan paatsamanhärmä saa kasvin lehdet hopeanhohtoisiksi ja alakuvan tuomenpunalaikkusieni värjää lehdet kuin veritäplillä. Nyt löytyy niin härmiä kuin ruosteitakin. Ruttojuurikasvuston lehdet ovat alapinnaltaan ruosteen värjäämät, leskenlehdissä on toisenlaisia ruosteita ja monissa maitikoissa näkyy kuin maalitahroja.

Sieni heikentää isäntäkasvin kasvua. Eilen näin amerikanhorsmalla härmää, joka oli tappanut koko kasvin. Tällainen ärhäkkä härmä voisi tulla isokiertokasvustoihinkin tai jättipalsamin riesaksi. Ei olisi niin paljon kitkettävää, mutta kierrolla on vain laikkusienensä eikä se näytä edes paljon heikentävän kasvua eikä jättipalsamilla ole edes härmää niin kuin serkullaan lehtopalsamilla.

Mikrosieniä on helppo kerätä. Sienen vaivaamia kasvinosia vain hetkeksi prässiin kuivumaan ja sitten paperista taiteltuun koteloon. Hyvä olisi ottaa mukaan myös jotain, josta kasvin voi määrittää, kukka tai hedelmä. Keruutiedot vielä mukaan ja talteen lähetettäväksi vaikka jollekin luonnontieteelliselle museolle. Mikrosienistä on kovin vähän keruuksia ja tietoja niiden levinneisyydestä maassamme. Näin voi auttaa tiedettä eteenpäin.’

tuomi

Härkin härnäys

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kotelosieni

’Nurmihärkki (Cerastium fontanum) on eteläisessä Hämeessä tuiki tavallinen kasvilaji. Sen tapaa nurmikoilta, metsäteiltä ja niityiltä, pelloilta ja joskus rannoiltakin. Niinpä sitä usein kumartuu katsastamaan, kun sen näkee oudon muotoisena tai värisenä. Yläkuvassa nurmihärkki kasvaa keskellä metsäautotietä ja näyttää kituvalta. Niinpä kumarruin sen puoleen ja yritin hätistellä kirvoja sen kimpusta pois. Mustat pisteet näyttivät nimittäin kirvoilta tai niiden ulosteilta. Nappasin lopuksi mukaani muutaman verson ja vein ne sitten kotona mikroskoopin alle nähdäkseni, millaiset kirvat kasvia jäytävät ja sen nuuduttavat. Hämmästys oli suuri, kun suurennettuna kirvat muuttuivatkin maljakasmaisiksi sieniksi.

kotelosieni2

Pistin kuvan ja selosteen ystävälleni ja paluupostissa saapui määritys: Leptotrochila cerastiorum. Sieni ei liene kovin yleinen. Sen kokonaislevinneisyys käsittää vain Pohjois- ja Keski-Euroopan ja täälläkin sitä on enemmälti tavattu rannikoilta. Netistä selailin tietoja tieteellisen nimen avulla, mutta suomalaista nimeä sienelle ei tullut vastaan eikä paljon muutakaan. Tieteellisen nimensäkin se on vaihtanut matkan varrella useaan otteeseen. Sientä on tavattu myös sykeröhärkiltä (Cerastium glomeratum). Tässäkin tapauksessa täytyy vain todeta, että monet näistä piensienistä ovat harvinaisia niin kauan, kunnes ne huomataan ja niitä seurataan. Tämänkin ohi kulkee mennen tullen ellei kumarru katsomaan hieman värivaurioista kasvia lähempää. Sittenkin sen määrittää helposti roskaksi.

äkämä

Usein samanlaislla paikoilla näkee, kuinka nurmihärkin versot ovat voimakkaasti ruttaantuneet, venyneet ja muuttaneet muotoaan. Tätäkin ihmettelin monta vuotta, kunnes löysin kirjoista kuvan vastaavasta ilmiöstä ja saatoin todeta, että kyseessä on lehtikirvan (Trioza cerastii) aiheuttama äkämämäinen muodonmuutos. Se on sientä paljon yleisempi.’

Härmää

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

orvokinhärmä

’Vuosien kuluessa olen aina vain enemmän kiinnostunut myös kasvien vieraista, taudeista, äkämistä ja muodoista. Tänä kosteana kesänä olisi luullut sienitautien riehuneen kasvustoissa oikein antaumuksella, mutta ainakin Etelä-Hämeessä toisin on käynyt. Ainakaan vielä ei mitään suurempaa invaasiota ole tapahtunut. Itselleni uutena äkkäsin kukkaistutuksesta orvokinhärmän (Erysipha ovontii), joka peitti lopulta koko padan, johon kasvi oli keväällä istutettu.’

Kasvien taudit on melko helppo tunnistaa, kun tuntee kasvilajin. Monet ruosteet, härmät, noet yms. ovat erikoistuneet vain yhteen lajiin tai sukuun. Niinpä heinällä on oma härmänsä, orvokilla omansa. Olen keräillyt mikrosieniä näytteiksi asti aina kun niitä on vastaan tullut ja toimittanut eteenpäin. Se on loppujen lopuksi aika vaivatonta hommaa. Kun näytteen ottaa, on vain huomioitava, että ottaa kasvilajia ainakin sen verran mukaan, että siitä pystyy tunnistamaan lajin, siis vähän kukkaakin mukaan, vaikka sientä ei siinä osassa kasvia olekaan.

Mikrosieni on kasvilla loinen ja lopulta se näivettää tai peräti tappaa isäntänsä. Monet sienet ovat näyttävän näköisiä, varsinkin ruosteet. Ne muodostavat kasvin lehdille läiskämäisiä kasvustoja, joihin kehittyy kotelokoppia itiöineen. Ruosteet ovat usein isäntää vaihtavia eli niillä on useita kehitysvaiheita eri kasvilajeilla. Esimerkiksi happomarjan-heinänruoste (Puccinia graminis) elää osan elämäänsä happomarjapensaalla ja leviää toisessa vaiheessa heiniin. Pensas ei näytä siitä kärsivän, mutta heinä näivettyy ja tuhoutuu. Niinpä se onkin viljojen paha tuholainen eikä happomarjapensaiden istuttamista maaseudulle suositella.

Mikrosienten tutkimista ja määrittämistä vaikeuttaa kirjallisuuden puute. Niistä kyllä tiedetään paljon ja asiantuntijat keräilevät, kartoittavat ja seuraavat niiden kehitystä, mutta tavallisille tallaajille tarkoitettuja opaskirjoja ei ole. Vanha Rauhalan kirja taitaa olla 30-luvulta ja se on edelleen lähes ainoa määrityskirja alalta. Ruotsalainen Galler-kirja on hyvä myös, sillä pääsee alkuun, jos muistaa pakkoruotsista tarpeeksi tai omistaa hyvän sanakirjan, sillä näilläkin lajeilla on oma erikoissanastonsa. Niinpä odotan jonkun tarttuvan härkää sarvista ja tekevän asialle jotain, että saataisiin mikrosieniä valottava suomalainen kirja.

Kirjaa odotellessa kannattaa pistää sienet prässiin ja tavalliseen sammalista ja jäkälistä tuttuun paperikoteloon odottamaan määrittäjäänsä. Ainakin itse teen niin edelleen.