’Luonnossa liikkuessa on nyt se aika, jolloin ei voi luottaa jalansijaansa sokeasti, jos sitten koskaan voi. Tämän huomasin eilen aamulla, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Se sipsutteli kevyenä pitkin pitkospuiden reunoja ja hyppi mättäikössä kastelematta tassujaan, mutta minä kömpelönä kolusin kaikki kolot. Lumi peitti alleen petollisella tavalla silmäkkeet ja virtapaikat. Pakkanen ei ehtinyt jäädyttää vesialueita kokonaan ja niinpä moni suonreuna on edelleen avoin ja petollinen. Kuvassa olevalle alueelle en menisi ainakaan maastokengillä, saappaillakin vain varovasti. Liian usein kastelee jalkansa rohkeutensa seurauksena.’

Viimeaikaiset myrskyt ovat kaataneet runsaasti puita metsistä. Vanhat koirapolut ovat rydön alla ja uudet eivät ole vielä muotoutuneet. Joutuu kiertelemään. Miksi sitten nämä nykymyrskyt kaatavat puita? Eihän se mitään uutta ole, ennenkin on kaatunut, mutta jotenkin tällä hetkellä puita kaatuu liian helposti ja liian paljon. Sähköyhtiöt leventävät linjojen reittejä estääkseen tuhoja, siitä huolimatta sähköt ovat olleet poissa kymmeniltä tuhansilta niin Einon kuin Oskarinkin jäljiltä. Joitain linjoja kun katselee, alkaa epäillä jo hätävarjelun liioitteluksi, kun Suomen pisinkään kuusi ei yltäisi reunalta linjalle (Se muuten kaatui Eino-myrskyssä Muuramen Kuusimäessä).

Itse olen ajatellut, että syitä näihin myrskytuhoihin voisi olla useitakin: Tuulten voimakkuus (ainakin puuskissa), metsien harvennukset, puiden juuriston kehittymättömyys, syksyn märkyys, puun laatu. Yleensä kuusi kaatu juurineen, mänty katkeaa. Tämä johtuu kuusen maanmyötäisestä juurakosta ja männyn paalujuuresta. Jos metsä harvennetaan kesällä tai syksyllä, ei kuusen juuristo ehdi vahventua ennen talvimyrskyjä ja puu kaatuu helpommin, varsinkin kosteilla alueilla. Ennen puut kaadettiin pääasiassa talvella, joilloin jäävien puiden juuristolla oli koko kasvukausi aikaa vahvistua ennen myrskyjä. Metsissä on nykyään syksyllä enemmän vettä kuin aikaisemmin. Vuosikymmeniä metsiä ja kosteikkoja ojitettiin, jotta vesi saatiin pois puiden juurilta. Nyt ojat ovat tukossa tai hävinneet kokonaan. Märässä maassa hyvinkasvanut kuusi ei kestä kovaa tuulta, vaan kaatuu. Sen havukerros on tuuheampi ja ottaa ilmaa vastaan tehokkaammin kuin sitkaan kasvaneen vanhanajan kuusen oksisto.

Ehkäpä ilmastonmuutoskin on osasyynä metsätuhoihin. Lapuudesta muistan kovia tuulia ja myrskyjäkin, mutta en juurikaan puustotuhoja. Vain yksi on kaikkien sen ajan ihmisten mielessä. Vieläkin puhutaan Maire-myrskystä, vaikka sen tuhoista on kulunut jo 52 vuotta. Se oli kuitenkin yksinäinen kummajainen vaikkakin tuhoisa. Tämänkaltaisia, ehkä kuitenkin pienempiä, on nykyään vuosittain useita. Yksi mallihan ennustaa ilmastonmuutoksen lisäävän myrskyjä Pohjoismaiden alueelle. Metsät eivät pysty sopeutumaan nopeasti muutokseen ja se saattaa muuttaa metsien rakennetta suurestikin maassamme lähivuosikymmeninä. Onko meidän se vain hyväksyttävä ja alistuttava siihen voimattomina vai voimmeko tehdä jotain – tulisiko tehdä jotain? 90-vuotiaan presidentin sanoin: Tarttis tehdä jotain!