Keskikesän juhla

juhannus

’Olen kesän alussa ihaillut pilviä, pieniä ja suuria. Niistä löytyy aina uusia muotoja ja uutta ihmeteltävää. Tasainen pilvikatto ei näytä mielenkiintoiselta, sen värit sen sijaan näyttävät. Poutapilvet, kumpupilvet jopa ukkospilvet sen sijaan kiinnostavat muodoillaan. Toisaalta niistäkin löytyy hienoja värejä. Näin juhannuksen aikaan kannattaa tähystää taivaalle ja ihailla, varsinkin yön kuulaina hetkinä. Monesti me nukumme kaikkein hienoimman ajan harrastaa pilvibongausta. Kymmenkunta vuotta sitten ilmestynyt Pilvibongarin opas (Ateena, 2007) auttaa tunnistuksessa ja antaa paljon tietoa erilaisista pilvistä. Siihen kannattaa tutustua.’

Lämmintä ja aurinkoista juhannusta lukijoille!

Keväinen sää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Joskus on sanottu ihmisestä, että hän on vaihtelevainen kuin keväinen sää. Sään nopean vaihtelun huomasin viikonvaihteessa Vuokatissa ollessani siellä leirillä. Yläkuvassa aurinkoisen sään keskellä etenee lumi- ja raerintama, joka harsomaisena pyyhki pitkin järvenselkää. Pian se ropisi takkiin ja takanani olevan mökin seinään. Kun sitten katsoin taakseni, näin komean sateenkaaren kiertyvän Vuokatinvaaran ympärille.

Säätieteilijä osaisi varmaankin sanoa, mitä kaikkea tuossa tapahtui. Oliko siinä kyse kesken lämpimän auringonpaisteen pyyhkivistä kylmästä virtauksesta? Oliko ilmakerroksissa erilämpöisiä alueita? Toisaalta, voiko lumisade aiheuttaa sateenkaaren, vai oliko jossain välissä ihan silkkaa vesisadettakin? Itse en muista usein nähneeni näin huhtikuun alkupuolella sateenkaarta ja vielä noin voimakasta. Ehkä sekin on harvinaista. Sen muistan vanhastaan, että huhtikuussa sää voi vaihdella nopeasti laidasta laitaan. Ehkä tässä tuli vain tarkkailtua juuri tällaista ilmiötä. Erikoista oli myös se, ettei tuolloin ainakaan mökin pihassa tuullut ollenkaan. Hieno kokemus!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lunta, lunta

Vuorilampi’Viimeisen viikon aikana Keski-Suomeen tuli entisajan talvi. Lunta on satanut joka päivä ja nyt sitä on jo reilut 30 cm. Ladut ovat kunnossa, samoin pulkkamäet hiihtolomalaisten lasketella. Muutaman viime vuoden aikana talvet ovat olleet oikukkaita, sen kai kaikki olemme huomanneet. Lumi on tullut myöhään, sitä on tullut räntänä, hiutaleina, vesisohjona ja alijäähtyneenä, kaikissa olomuodoissa. Helmikuun heleät hanget ovat olleet vain toiveunia. Tilastot kertovat, että tämä helmikuu on ollut sateisin miesmuistiin. Etelässä se on näkynyt loskana ja kurakeleinä, täällä keskisessä osassa maata pehmeinä hankina ja pohjoisessa suurina kinoksia jopa lumivyöryvaarana.

Ilmastonmuutosskenaarioiden mukaan tämä on mennyt oikein, juuri tällaista ennustetaan, lauhaa, runsaita sateita, vaihtelevia lämpötiloja ja voimakkaita tuulia. Viikko sitten julkaistu kartta osoitti lumirajan siirtyvän pohjoiseen nopeaa kyytiä. Vuonna 2050 eletään etelässä ympäri vuoden sulan maan aikaa, räntää tulee, muttei se jää maahan pysyvästi. Lumiraja siirtyy Keski-Suomeen, mutta määrät täälläkin ovat vähäisemmät. Ainoastaan Käsivarren Lapissa talvinen lumipeite olisi paksumpi kuin tällä hetkellä. Niinpä ennustetaan, etteivät Etelä-Suomen hiihtokeskukset menesty enää siinä vaiheessa, kun rinne tulee pitää kunnossa vain tykkilumen avulla. Liekö viisasta sijoittaa pennosiaan niihin.

Voi vain kuvitella, millainen vaikutus tällaisella muutoksella on eliöstöön. Nyt jo talvilinnut olivat hätää kärsimässä tammikuun pakkasilla, kun ei ollut suojaavaa lumipeitettä. Mustikka todennäköisesti menetti ensi kesän satonsa silmujen paleltumiseen niin kuin kävi myös pari vuotta sitten. Laajemmalti vaikutus eliöstöön on siinä, pystyykö eliö sopeutumaan. Pohjoisen lajit ovat suurimmassa vaarassa, sillä mihin ne perääntyvät, kun Jäämeri tulee vastaan. Tuntureiden lumenviipymien lajit ovat jo nyt taantuneet. Naali vetäytyy viimeisille tuntureille ketun siirtyessä kohti pohjoista. Esimerkkejä on lukuisia.

Jos on skeptinen ilmastonmuutoksen suhteen, niin yksi asia tässä on ainakin huolestuttava. Jos ennen maapallo lämpeni ja jäähtyi aina jääkausiin saakka, niin se tapahtui tuhansien satojen tuhansien vuosien kuluessa, nyt puhutaan vuosikymmenistä korkeintaan sadoista. Muutoksen nopeus on hämmentävä ja sen pitäisi soittaa hälytyskelloja jokaisen korvan juuressa.’

Mustarastaan laulu

kevät1

’Terminen kevät alkaa siitä, kun vuorokauden keskilämpötila on nollan yläpuolella. Kuluneella viikolla tämä määrite on täyttynyt monella paikkakunnalla, jopa Jyväskylän korkeudellakin. Kalenteri kertoo tänään olevan kevään ensimmäisen päivän. Ensimmäiset muuttolinnut ovat saapuneet ja talvehtineet heränneet laulamaan. Kaikki tämä kertoo kevään alkamisesta. Tosin saamme varmaankin varautua vielä takatalviinkin, mutta kuitenkin, nautitaan keväästä.

Itse havahduin kevääseen, kun eilen illansuussa palatessani hiihtolenkiltä kuulin mustarastaan laulavan. Vuodesta toiseen yhä useampi rastas jää talveksi lintulautojen ja pihlajanmarjasadon turviin talvehtimaan. Tänä talvena laskin mustarastaita lähipiiristä puolen tusinaa ja räkättirastaita useita kymmeniä. Lintutiedotuksen mukaan laulurastaskin selviytyi Jyväskylässä ainakin tähän saakka. Mustarastaan laulu on kuitenkin se odotetuin muuttolinnun laulu, varsinkin kun se kuuluu kuulaassa kevätillassa muuten täysin hiljaisessa metsässä. Se on jotenkin niin eksoottinen, ettei voi olla pysähtymättä sitä kuuntelemaan.

Vuosi vuodelta olen kuullut laulun aina vain aikaisemmin kuin ennen. Nyt siis jo helmikuun puolella. Viime vuotinen ennätys oli maaliskuun yhdeksäntenä. Onko tässä taas yksi esimerkki ilmaston lämpenemisestä? Kulunut helmikuu oli monessa suhteessa erikoinen. Vaikka talvi on ollut luminen, niin läpötila ei suinkaan ole ollut talvinen. Kulunut viikkokin, keskisuomalaisten hiihtoloman aika, oli ennätyslämmin ja loskainen. Kaukana olivat helmikuun kirpeät pakkaset. 

Kuvan harmaalokki istuskeli rantakivellä lepuuttamassa siipiään. Se on tämän kevään ensimmäinen näkemäni todellinen muuttolintu Jyväskylässä. Tourujoen suussa niitä olikin sitten jo kasapäin. Mukava taas tavata, vaikka edelliset näinkin vasta joulun aikaan samalla paikalla. Kovin on lyhyt nykyinen talvi.’

Talvikasveja

talvisää

’Viime päivät on pakkanen nipistellyt luontoa ja poskipäitäni oikein urakalla. Täällä etelässä ollaan sentään vielä inhimillisissä lukemissa, mutta pohjoisviiman kanssa sekin pakkanen tuntuu. Käy oikeastaan sääliksi metsän eläimiä, sillä kun lunta ei ole, joutuvat ne koville suojaa etsiessään. Saattaa moni menehtyä näillä ilmoilla.

Kasvimaailma selvinnee paremmin. Pitkä pimeä syysaika antoi niille riittävästi aikaa sopeutua talveen ja nyt ne vain köllöttelevät. Hyvin on asiat järjestetty. Kuvassa olevat puut peittyivät eilen paksun kuuran alle ja keskipäivän valossa maisema näytti kauniilta pasetellisävyissään. Havupuut odottavat lämpöasteita, että voivat alkaa ravinnontuotannon neulasissaan. Lehtipuiden oksilla silmut ovat valmiina kasvattamaan lehdet samaan työhön. Ilmastonmuutosta voitaisiin torjua tehokkaammin, jos vain olisi rajusti enemmän vihreitä kasveja imemässä hiilidioksidia ilmasta pois. Kun katselee ympärilleen, ei voi kuin tulla surulliseksi. Lehdissä ja tutkimuksissa toitotetaan, että puita on enemmän kuin koskaan. Liikkuessaan tuolla ulkona niitä ei vain tahdo huomata, kun ovat vielä niin pieniä hakkuuaukkojensa keskellä.

Alakuvaan sain läheisen lammen rannalta jouhisaran. Sen kuuraiset varret kaartuvat kauniisti rantamättäillä. Kuvatessani jäin miettimään, miten käy sarakasvien lehtien ja varsien talvella? Kasvattaako kasvi aina uudet lehdet, uudet varret ja vanhat maatuvat? Näin taitaa olla. Siis nuo nyt niin kauniit kuuralehdet ovatkin kuollutta kasvimateriaa ja painuvat lumen alla maata vasten, jotta uusista silmuista pääsevät uudet versot työntymään tilalle. Näinhän ruoho- ja heinäkasveilla valtaosalla tapahtuu. Puut, pensaat ja varvut säilyvät talven yli sellaisenaan ja jatkavat keväällä kasvua. Samalla tavalla käy sammalille. En jaksa olla ihmettelemättä, kuinka ne ovat sitkeitä. Siinä meille ihmisillekin esikuvaa.’

jouhisara

Joulun mentyä

kangasmetsä1

’Lapsuuden joulut olivat valkoisia tai sitten muisti pettää. Nyt ulkona sataa vettä lähes kaatamalla: lumi tuli, lumi meni, liukkaus jäi metsäpoluille. Ystäväni tutkii kallioita ja kerää sammalnäytteitä sulassa metsässä, itse ajattelin lähteä huomenna itsekin katsomaan pari lähikalliota. Tilastot kertovat asioiden olevan kunnossa. Tarvittaisiin paljon pidempi aikaväli ennen kuin voi sanoa jotain varmaa mistään pysyvämmästä muutoksesta.

Mustien joulujen määrä on lisääntynyt. Kun katselee tilastoja 1960-luvulta lähtien ovat käppyrät vuosikymmen toisensa jälkeen laskeneet lähemmäksi nollaa eli lumetonta aikaa. Tampereen korkeudella, samoin kuin Jyväskylänkin, lumen syvyys jouluna on usenana vuonna vähentynyt vaikka ei aivan nollaan ole mennytkään. Toinen havainto on, että eri vuosien vaihteluväli on suurentunut eli on ollut jokunen hyvin luminen joulu ja taas vastaavasti lumeton. Aikaisemmin lumimäärät olivat tasaisempia eri vuosina.

Viimeisen kymmenen vuoden (2003 – 2013) aikana lumettomia jouluja on ollut Tampereen korkeudella neljä (2006. 2007, 2011, 2013). Aikaisemmille vuosikymmenille sellaisia on sattunut vain yksi tai kaksi, joten näin lyhyen tilaston mukaan mustien joulujen määrä on ainakin tuplaantunut.

Aikaisemmin täällä blogissa oli puhe myrskyistä. Sääolojen muuttuminen on yksi ilmastonmuutoksen merkki. Silloin ylitsemme olivat pyyhältäneet vasta Eino ja Oskari. Muutama tuli vielä niiden jälkeenkin ja nytkin ulkona puhaltaa melko reippaasti. Länsi-Suomessa metsää on taas nurin ja paljon. Jyväskylä siivosi teiden varsia ensi suven asuntomessuja varten ja nyt myrskyt ovat harventaneet lisää. Lehdet varoittelevat hyönteistuhoista, joten ensi suvena saa taas olla varuillaan. Se onkin sitten ihan eri asia, mistä sekin johtuu.

Kuvassa näkyy myllätty sammalmetsä. Liekö joulutontut olleet asialla. Enemmän epäilen kuitenkin metsän eläimiä. Routaa ei maassa näytä olevan ainakaan pinnassa. Hieman suretti, kun pusikosta vilahti metsäjänis valkoisessa puvussaan. Suojaväri pettää, liekö siinä yksi syy myös rusakon yleistymiseen. Ruskeana se on paremmin suojassa vihollisiltaan.

Kaikesta huolimatta etenemme kohti seuraavaa vuotta, joka sitten tuo omat ilmiönsä ja kummastelunsa mukanaan. Nyt lienee aika tehdä yhteenvetoa tästä vuodesta. Jääköön se kuitenkin seuraavaan pohdintaan.’

Väriä

rusko2’Usein kuulee puhuttavan harmaasta ja pimeästä marraskuusta, loskasta ja ankeudesta. Vaikka harmaallakin on sävynsä ja pimeydellä valonsa, löytyy marraskuusta kyllä todellista väriloistoakin. Viime päivinä olen saanut nauttia komeista aamu- ja iltaruskoista. Monesti ne ovat hyvin lyhytaikaisia ja saa olla tarkkana, että huomaa ne ja saa ikuistettua.

Ennen ennustettiin tulevaa säätä myös ruskojen avulla. Sanottiin aamuruskon tuovan sateita ja iltaruskon poutaa. Tutkimuksissa tämä on osittain todennettu. Jos illalla ruskottaa, auringon säteet ovat kulkeneet pitkän matkan ilmakehässä ja se tietää, ettei ainakaan siltä suunnalta eli lännestä ole lähestymässä sateita. Toisaalta jos aamulla kovin ruskottaa varsinkin yläpilvien osalta, niin on suuri todennäköisyys saderintamaan sen päivän aikana. Kansanviisaus siis pitää paikkansa.

rusko1Mistä ruskotus sitten johtuu? Auringon valohan hajoaa ilmakehässä kaikkiin spektrin väreihin. Kun aurinko on keskitaivaalla, vallitseva väri on sininen ja me näemme maailman ns. luonnollisissa väreissä, koska olemme siihen tottuneet. Aamulla ja illalla punainen on vallitseva väri, koska säteet tulevat viistosti ja osuessaan pilviin, ne varjääntyvät punaisiksi. Useinhan taivaanranta punoittaa ennen tai jälkeen auringonnousun tai laskun. Värin saa aikaan ilman epäpuhtaudet: pilvet, pöly, roskat, jopa lumikiteet. Viimeksimainittuhan aiheuttaa halo-ilmiöitä hajoittaessaan valon kaikkiin spektrin väreihin kaarina tai tolppina aivan samoin kuin vesi tekee kesällä ja saa aikaan sateenkaaren. Aikoinaan, kun Filippiinien Pinatubo-tulivuori purkautui räjähdysmäisesti kesäkuussa 1991 ja syöksi ilmakehään valtavasti tuhkaa, saatiin täällä nauttia komeista ruskotuksista pitkän aikaa. rusko3

Sään ennustamisen sanotaan olevan vaikeaa, vaikka sitten olisi millaiset vempaimet tahansa apuna. Joskus tuntuu, ettei yleisissä tiedotuksissa oteta huomioon kokonaisuutta. Kun eilen pääuutisten meteorologi kertoi harmaasta loskaisesta päivästä, hän puhui tietenkin Helsingin näkökulmasta. Keski-Suomi sai nauttia liki keväisestä säästä: aurinko pilkisteli, vesi tippui räystäistä, linnut tirskuttivat ja lumi suli teillä vesinoroiksi. Ei harmaudesta tietoakaan, vaan oheisten kuvien ruskotukset, niin aamulla (ylin kuva) kuin illalakin (pikkukuvat), upeaa, kaunista, kuvauksellista. Voisihan ennustaja sanoa vaikka, että täällä Helsingissä oli harmaa päivä. Nytkin, kun kirjoitan tätä, aurinko pilkistelee vaaleiden, äsken karmiininpunaisten, pilviraitojen takaa, vesitipat tippuvat hiljalleen ikkunan ohi, puunoksat lepäävät, on tyyntä, lämmintä pari astetta ja pururadan hiihtoura houkuttaa. Taidan lähteä sinne.’

Talven tultua

uveavanto

Itsenäisyyttä on taas juhlittu. Sain olla todella hienossa juhlassa mukana. Harmi, etten nähnyt linnan juhlaa Tampereelta, kun matkasin takaisinpäin pitkin loskaisia teitä. Oli kuulemma sekin onnistunut. Ensimmäiset hiihdot on tältä kaudelta hiihdetty ja talvi on tullut oikein tosissaan tänne Keski-Suomeenkin. Maassa on lunta jo reilut kymmenen senttiä eikä eilen tekemäni kukkainventaario tuonut enää yhtään kukkivaa kasvia. Vielä ennen lumia muutama kasvi sinnitteli kukassa, mutta nyt nekin ovat hangen alla. Varmaan ne kukkisivat, jos kaivaisin ne vain esiin. Tällaisia urhoollisia viimeisiä olivat tänä vuonna niin kuin edellisinäkin kylänurmikka, pelto-orvokki, lutukka ja peltovillakko. Kukathan ovat paleltuneet, mutta ovat kuitenkin kukkien näköisiä terälehtineen ja nuppuineen.

Nyt on vaarallista mennä jäälle. Kuva kertoo jään petollisuudesta. Ohuen jään läpi sulaa reikiä, jotka säteilevät ympäristöönsä kuin tähdet. Olen miettinyt, mikä tuonkin ilmiön saa aikaan. Yleensä näitä tähtiavantoja näkee juuri syksyllä ensipakkasten ja -lumen jälkeen. Keskellä tähteä on jäässä selvä usein myöhemmin jäätynyt reikä ja siitä säteet lähtevät eri suuntiin. Mikään mekaaninen, kuten kivi tai keppi, ei tätä aiheuta, ei myöskään jään painuminen tai virtaukset. Joskus näitä kuvioita näkee laajalla alueella tai koko pienen lammen pinnan täynnä.

Onkohan näillä sama perusta kuin kevään uveavannoilla. Niitähän syntyy jään sulaessa  varsinkin lähelle rantaa. Joskus kevätjäällä hiihtäessä niitä on saanut ihan tosissaan varoa. Itse olen päätellyt, että jostain jäänalaisesta virtauksesta, lähteestä tai vedenpyörettestä uveavannossa täytyy olla kyse. Liekö sitten syksyllä sama asia? Kertokoon se, joka tietää tai antakoon ilmiölle paremman selityksen.’

Myrskytuhoja

vesi1’Luonnossa liikkuessa on nyt se aika, jolloin ei voi luottaa jalansijaansa sokeasti, jos sitten koskaan voi. Tämän huomasin eilen aamulla, kun olin koiran kanssa aamulenkillä. Se sipsutteli kevyenä pitkin pitkospuiden reunoja ja hyppi mättäikössä kastelematta tassujaan, mutta minä kömpelönä kolusin kaikki kolot. Lumi peitti alleen petollisella tavalla silmäkkeet ja virtapaikat. Pakkanen ei ehtinyt jäädyttää vesialueita kokonaan ja niinpä moni suonreuna on edelleen avoin ja petollinen. Kuvassa olevalle alueelle en menisi ainakaan maastokengillä, saappaillakin vain varovasti. Liian usein kastelee jalkansa rohkeutensa seurauksena.’

Viimeaikaiset myrskyt ovat kaataneet runsaasti puita metsistä. Vanhat koirapolut ovat rydön alla ja uudet eivät ole vielä muotoutuneet. Joutuu kiertelemään. Miksi sitten nämä nykymyrskyt kaatavat puita? Eihän se mitään uutta ole, ennenkin on kaatunut, mutta jotenkin tällä hetkellä puita kaatuu liian helposti ja liian paljon. Sähköyhtiöt leventävät linjojen reittejä estääkseen tuhoja, siitä huolimatta sähköt ovat olleet poissa kymmeniltä tuhansilta niin Einon kuin Oskarinkin jäljiltä. Joitain linjoja kun katselee, alkaa epäillä jo hätävarjelun liioitteluksi, kun Suomen pisinkään kuusi ei yltäisi reunalta linjalle (Se muuten kaatui Eino-myrskyssä Muuramen Kuusimäessä).

Itse olen ajatellut, että syitä näihin myrskytuhoihin voisi olla useitakin: Tuulten voimakkuus (ainakin puuskissa), metsien harvennukset, puiden juuriston kehittymättömyys, syksyn märkyys, puun laatu. Yleensä kuusi kaatu juurineen, mänty katkeaa. Tämä johtuu kuusen maanmyötäisestä juurakosta ja männyn paalujuuresta. Jos metsä harvennetaan kesällä tai syksyllä, ei kuusen juuristo ehdi vahventua ennen talvimyrskyjä ja puu kaatuu helpommin, varsinkin kosteilla alueilla. Ennen puut kaadettiin pääasiassa talvella, joilloin jäävien puiden juuristolla oli koko kasvukausi aikaa vahvistua ennen myrskyjä. Metsissä on nykyään syksyllä enemmän vettä kuin aikaisemmin. Vuosikymmeniä metsiä ja kosteikkoja ojitettiin, jotta vesi saatiin pois puiden juurilta. Nyt ojat ovat tukossa tai hävinneet kokonaan. Märässä maassa hyvinkasvanut kuusi ei kestä kovaa tuulta, vaan kaatuu. Sen havukerros on tuuheampi ja ottaa ilmaa vastaan tehokkaammin kuin sitkaan kasvaneen vanhanajan kuusen oksisto.

Ehkäpä ilmastonmuutoskin on osasyynä metsätuhoihin. Lapuudesta muistan kovia tuulia ja myrskyjäkin, mutta en juurikaan puustotuhoja. Vain yksi on kaikkien sen ajan ihmisten mielessä. Vieläkin puhutaan Maire-myrskystä, vaikka sen tuhoista on kulunut jo 52 vuotta. Se oli kuitenkin yksinäinen kummajainen vaikkakin tuhoisa. Tämänkaltaisia, ehkä kuitenkin pienempiä, on nykyään vuosittain useita. Yksi mallihan ennustaa ilmastonmuutoksen lisäävän myrskyjä Pohjoismaiden alueelle. Metsät eivät pysty sopeutumaan nopeasti muutokseen ja se saattaa muuttaa metsien rakennetta suurestikin maassamme lähivuosikymmeninä. Onko meidän se vain hyväksyttävä ja alistuttava siihen voimattomina vai voimmeko tehdä jotain – tulisiko tehdä jotain? 90-vuotiaan presidentin sanoin: Tarttis tehdä jotain!

Myöhäissyksyyn

syys3

’Lumi peitti jo kukat laaksosessa, mutta suli sitten pois ja nyt on taas lähes terminen kesä. Eilen vuorokauden keskilämpötila maksimin ja minimin keskiarvona laskien oli yli kymmenen plusastetta. Tällainen sää nostattaa sumua aamutuimaan. Yläkuva ei ole eilen otettu, mutta se kertoo sään laadusta parin viikon takaa lokakuun alusta aamupäivältä. Alla on kuva tältä hetkeltä lokakuun lopulta, myös aamulla otettu. Siinä näkyy nousevan auringon punerrus. Jos taivas kirkastuu, sumu haihtuu ja aurinko kuivattaa maisemaa. Koskaan se ei kuitenkaan tule täysin kuivaksi enää myöhäissyksyllä. Kosteus jää viipymään varjokohtiin, se kimaltaa kolojen hämähäkinseiteissä ja kiiltää kynnöksellä. 

syys4

Elämme toisaalta pysähtynyttä aikaa toisaalta suurta muutosta. Sato on korjattu, maat käännetty, marraskuun tunnelmaa viipyy jo kuolevassa kasvillisuudessa. Takanapäin on kesän vehreys ja valo, jotka näkyvät juhannusviikolla neljän aikaan otetussa aamusumuisessa kuvassa.

kesä2

Edessäpäin on helmikuun hankien tuoma häikäisevä kirkkaus ja kuulaus. Niitä olen yrittänyt vangita talvikuvaan helmikuun puolivälissä iltapäivällä.

talvi2

Kuvat on kaikki otettu samaan suuntaan melko samalta paikalta eri vuodenaikoina. Joskus 70-luvulla olin niin viitseliäs, että seisotin kameraa jalustalla ja otin kesäisen vuorokauden kuvat parin tunnin välein samasta maisemasta, mutta olen ne kuvat johonkin hukannut. Saisikohan joskus vielä itsestään irti tehdä sama uudelleen näin digiaikana. Muistan, kuinka hämmästyttävän paljon maisema voi muuttua parin tunnin aikana.

Nyt odotamme pysähtyneessä syksyn elossa ensin joulun valoja ja sitten taivaan valoja. Vielä pari kuukautta pimenee, sitten mennään taas kohti uutta kasvukautta. Kohta alkaa olla aika tehdä yhteenveto tämän kauden löydöistä, keruuksista ja havainnoista.’