’Matkamme yksi tarkoitus oli tutustua Costa Rican linnustoon. Amerikkalainen lajisto on tietenkin aivan eri kuin täällä vanhalla mantereella. Eksoottisuus näkyi höyhenpuvun värikkyydessä, erilaisissa töyhdöissä ja tupsuissa, mutta myös lintujen vilkkaudessa ja piiloutumisessa. Vaikka sieltäkin eri ekolokeroihin löytyivät omat lajinsa ja ne muistuttivat paljon meikäläisiä lajeja, olivat ne kuitenkin tyystin erilaisia. Esittelen tässä vain muutaman niistä yli 800 mahdollisesta lintulajista. Matkan aikana tunnistimme yli 160 lajia, mutta osa vaatii vielä tarkistuksen kuvien avulla. Yläkuvassa poseeraa aarnihokko (Crax rubra), joka sijoitetaan kanalintuihin ja on Väli-Amerikassa riistalintu, kooltaan meidän metson kokoinen. Lintu oli kesyyntynyt ja vieraili mieluusti ruokinnoilla.

Kolibrit olivat yksi syys lähteä näin kauaksi linturetkelle. Niitähän ei voi nähdä luonnossa tällä puolen Atlantin. Enpä arvannut, kuinka nopeita ja vaikeita kuvattavia nämä linnut ovat. Kuvia otin kymmeniä, mutta vain ylläolevasta saattoi jotain lintumaista nähdä. Verbena lanata-pensaan kukissa pörrää todennäköisesti ruusukurkkukolibri (Selasphorus flammula) yksi maan yli 50 kolibrilajista. Tämä muutaman sentin pituinen enemmän hyönteistä kuin lintua muistuttava otus imi mettä kukista vinhasti siipiään räpyttäen ja liikkuen vilkkaasti ympäri kukan. Kaikkiaan näimme 12 kolibrilajia.

Monen hotellin pihalle oli aseteltu hedelmiä lintujen syötäväksi. Näiltä ruokinnoilta oli melko helppo poimia mielenkiintoisia lajeja tarkasteluun. Yleisimpiä niillä olivat erilaiset tangarat, jotka voisivat vastata meidän sirkkuja. Kuvan punainen kesätangara (Piranga rubra) oli yksi helpoimmista. Kaikkiaan tangaroita maailmalla lentelee liki kolmesataa lajia pääasiassa Amerikoissa. Hyvin värikkäitä ja viehättäviä lintuja.

Toinen suuri varpuslinturyhmä olivat erilaiset kerttulit, joka on yleisnimitys Amerikoissa eläville hyönteisiä syöville pikkulinnuille. Meillä niitä vastaavat parhaiten ehkä kertut. Kuvan banaanikerttuli (Coereba flaveola) kuuluu omaan heimoonsa ja näyttää hyönteisten lisäksi nauttivan myös hedelmämehuista. Tämä alle kymmensenttinen lintu oli vilkas ja tuttavallinen sankari, joka ei häiriintynyt isommistakaan seuralaisista ruokinnalla. Monet muut kerttulit lymysivät pusikoissa ja jäivät siksi huomaamatta.

Monet sademetsälinnut ovat värikkäitä ja niillä on usein erilaisia viuhkamaisia pyrstösulkia, kuten motmoteilla ja käkilinnuilla. Trogonien ryhmä on ikivanha. Siihen kuuluvat lajit elävät Amerikan sademetsissä vaanien ohilentäviä hyönteisiä tai napsien marjoja pensaista. Ne muistuttavat tikkoja, sillä niidenkin jalassa kaksi varvasta on eteen- kaksi taaksepäin ja ne pesivät itsekovertamiinsa koloihin. Tämä naurutrogoni (Trogon melanocephalus) istui magroverämeen rantapusikossa ja olisi jäänyt ilman paikallisen oppaan laserkynää huomaamatta, vaikka on kooltaan liki 30 cm pitkä.

Kun puhutaan Väli-Amerikan linnuista, ei voida sivuuttaa tukaaneja. Näitä trooppisia tikkalintuja tavataan nelisenkymmentä lajia, joista Costa Rican kuudesta lajista näimme neljä. Ne ovat hyvin vaikeita kuvattavia, koska istuvat yleensä puiden latvuksissa vasten taivasta. Kuvan mustanokkatukaani (Ramphastos swainsonii) on yksi kookkaimmista lajeista, liki 60 cm pitkä. Tukaanit käyttävät ravinnokseen lähinnä hedelmiä, mutta ovat myös pesärosvoja. Värikkyytensä ja kummallisen nokkansa ansiosta ne ovat päässeet julkisuuteen myös monissa logoissa ja mainoksissa.

Petolinnuista yleisimpiä olivat kondorit, jotka vastaavat korppikotkia. Ne ovat haaskansyöjiä ja yleensä ne näki lennossa liitelevän suuret siivet leväällään taivaalla. Siitä tiesi, että siellä oli jokin haaska tai kaatopaikka, josta saalistaa syötävää. Alakuvassa magrovesuon laitapuussa istuu kaksikin lajia: kalkkunakondori (Cathartes aura), jolla on punainen höyhenetön pää ja mustakondori (Coragyps atratus), jonka pää on mustien suomujen peitossa. Molemmat olivat yleisiä.

Eksoottisten lintujen tutustumispaikkana Costa Rica on hyvä kohde. Maa on turvallinen ja toimiva. Siellä on melko hyvä tieverkosto ja reittiopastus toimii navigaattorilla hienosti. Omatoimimatkalla kustannuksetkaan eivät nouse kohtuuttomiksi. Englannilla ja viittomilla pärjää kohtuullisesti. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvillä sadekamppeilla, sillä sademetsässä sataa, usein rankastikin ja kosteuden ollessa yli 100 % mikään ei tahdo kuivua.

Jos ehdin, kerron vielä maan kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Nekin ovat täysin erilaiset kuin mihin täällä kotomaassa on tottunut.’