Retken kasveista

’Oli vaikea saada oikeastaan minkäänlaista kokonaiskuvaa Sri Lankan kasvillisuudesta, sillä lähes kaikki kasvit olivat minulle outoja. Joitain olin tavannut aikaisemmin arboretumeissa tai eurooppalaisten kaupunkien puistoissa, mutta kun katseli yllä olevan kuvan kaltaista maisemaa, niin siitä ei tunnistanut oikeastaan muuta kuin kookospalmun ja sekin oli viljelty. Kun mittasi aarin sedemetsää, niin sillä saattoi kasvaa enemmän eri puulajeja kuin koko Suomessa on yhteensä. Puut olivat ainavihantia lehtipuita, joiden jatkuvasti putoilevat lehdet peittivät karikkeena maan pintaa. Varsinaista pensas- tai kenttäkerrosta ei puiden alla ollut ollenkaan, sillä siellä oli hämärää ja maaperä kovin köyhää. Pohjakerroksesta löytyi sitten jonkun verran saniaisia ja joitain heinä- ja ruohokasveja.

Jos aikoisi tutustua saaren kasvillisuuteen perusteellisemmin, niin siihen tarvittaisiin kuukausien tai vuosien perehtyminen. Sain käyttööni hollantilaisten tekemän kasvikirjan (J.&J. de Vlas: Illustrated field guide to the flowers of Sri Lanka), josta kävi ilmi, että pariskunta oli viettänyt maassa vuosikymmeniä kuvaten ja etsien kasveja ennen kuin he julkaisivat kyseisen teoksen ja siinäkin on vain kukkivien kasvien tietoja luokiteltuna kukan värin mukaan. Kirjassa on vajaa neljännes saaren yli 4000 kukkakasvista. Se on kuitenkin paras löytämäni kasvikirja alueelta.

Kun kerran liikuimme hyvin erilaisilla alueilla, niin näimme myös hyvin erilaisia kasveja. Maan kansalliskukka on yläkuvassa komeileva sininen lootus, joka muistuttaa hyvin paljon meidän lummettamme. Näitä kasvoi kosteikoilla ja niitä vietiin Buddhan patsaille heidän pyhillä paikoillaan. Kauniin kukan ovat valinneet. Muitakin lumpeen sukuisia näimme, mutta tämä oli niistä kaunein.

Toinen kosteikkojen näkyvä kukka oli sennapensas, jonka keltaiset kukat täplittivät muuten vihreää maisemaa. En tiedä lajilleen, mikä kuvan kasvi on, sillä lajeja kirjan mukaan on kymmeniä. Hernekasveihin kuuluvaa sennaa hyödynnetään muun muassa lääketeollisuudessa.

Sademetsän laidalla kukki kaunis orkidea, joka ei kyllä yhtään muistuttanut meidän hienoja kämmeköitämme. Sen kukka keinui liki parimetrisen varren päässä houkutellen pölyttäjää, mikä se sitten lieneekin. Bambuorkidean (Arundina graminifolia) olen nähnyt myynnissäkin, mutta täällä se rehotti omassa ympäristössään. Komean kasvin kuva on alla.

Myös paria sinistä soljolajia (Commelina sp.) näin viljelysten laidoilla. Tarkemmin niitä en pystynyt määrittämään, sillä hyvin samannäköisiä versoja oli useita eri lajeja. Samoin monet valkokukkaiset oleanterikasvit (Apocynaceae) jäivät määrittämättä. Näillä terälehdet olivat asettuneet ratasmaisesti, kuin pyörien. Lehdiltään ne muistuttivat teetä (Camellia sinensis), jota maa tuottaa edelleen runsaasti. 

Tässä on tietenkin vain pienen pieni vilaus siihen kasvimäärään, josta otin valkokuvia. Niitä on sitten mahdollista yrittää määrittää yön hiljaisina hetkinä. Jospa niihin jotain selvyyttä saakin.’

 

 

 

 

 

 

teeviljelys

Matka kauas

’Muutaman vuoden välein innostun valtavasti jostain uudesta ja eksoottisesta, eli matkakuume iskee. Pitkin syksyä suunnittelin veljeni kanssa matkaa Sri Lankaan eli entiselle Ceylonin saarelle Intian eteläpuolelle. Maa on parinkymmenen miljoonan asukkaan sosialistinen tasvalta, jonka asukkaat ovat pääasiassa buddhalaisia (n. 70%). BKT on alle 7000 USD, mutta suurempaa köyhyyttä siellä ei kohtaa eli maa ei ole varsinaisesti kehitysmaa. Väestö saa toimeentulonsa asutuilla alueilla palveluelinkeinoista, joista turismi on hyvin tärkeä. Maaseudulla viljellään maata, kasvatetaan teetä ja käydään kauppaa. Ihmiset näyttävät onnellisilta, ovat ystävällisiä ja avuliaita.

Matkamme kesti kymmenen päivää ja oli pääasiassa linturetki. Tarkoitus oli oppaiden avulla tutustua saaren linnustoon mahdollisimman monipuolisesti. Se toteutui sataprosenttisesti, sillä näimme liki 200 lajia, mukana mm. kaikki saaren 34 endeemistä lintulajia. Monesti harvinaisuutta kytättiin tuntikausia samaan tyyliin kuin täällä kotimaassakin lintuharrastuksen parissa tehdään.

Lintujen ohella näimme toki paljon muutakin saaren eksoottisesta luonnosta. Liikuimme retkillä pääasiassa luonnonsuojelualueilla joko jalkaisin hyviä reittipolkuja pitkin tai safarityyppisesti häkkiauton lavalla. Nähdyksi tuli paitsi elefantit niin pienemmätkin otukset. Eksoottisinta oli silmäillä leopardia lepopaikallaan kivenlohkareen päällä. Kuvan kauriit saavat olla varuillaan.

Pienemmistä eläimistä hyvin olivat edustettuina erilaiset liskot, varaanit ja käärmeet, mutta esimerkiksi hyönteisiä oli yllättävän vähän. Jäin kaipaamaan kovakuoriaisia (vain yksi näkyi), hämähäkkejä (ei yhtään), muurahaisia (muutama) ja perhosia (< 10). Juotikkaat olivat yleisiä ja erikoissukat tulivat tarpeeseen. Mitä linnut syövät, jos ei ole hyönteisiä? Se jäi arvoitukseksi. Kaikille kummajaisille ei nimeä ole vielä löytynyt, kasveista puhumattakaan. Tässä kevään aikana voin niitä selvitellä ja pistää sitten näytille tänne blogiin. Olkoon tämä tällainen yleiskatsaus matkan annista.’

Matkan lintuja

CR-hokko

’Matkamme yksi tarkoitus oli tutustua Costa Rican linnustoon. Amerikkalainen lajisto on tietenkin aivan eri kuin täällä vanhalla mantereella. Eksoottisuus näkyi höyhenpuvun värikkyydessä, erilaisissa töyhdöissä ja tupsuissa, mutta myös lintujen vilkkaudessa ja piiloutumisessa. Vaikka sieltäkin eri ekolokeroihin löytyivät omat lajinsa ja ne muistuttivat paljon meikäläisiä lajeja, olivat ne kuitenkin tyystin erilaisia. Esittelen tässä vain muutaman niistä yli 800 mahdollisesta lintulajista. Matkan aikana tunnistimme yli 160 lajia, mutta osa vaatii vielä tarkistuksen kuvien avulla. Yläkuvassa poseeraa aarnihokko (Crax rubra), joka sijoitetaan kanalintuihin ja on Väli-Amerikassa riistalintu, kooltaan meidän metson kokoinen. Lintu oli kesyyntynyt ja vieraili mieluusti ruokinnoilla.

CR-kolibri

Kolibrit olivat yksi syys lähteä näin kauaksi linturetkelle. Niitähän ei voi nähdä luonnossa tällä puolen Atlantin. Enpä arvannut, kuinka nopeita ja vaikeita kuvattavia nämä linnut ovat. Kuvia otin kymmeniä, mutta vain ylläolevasta saattoi jotain lintumaista nähdä. Verbena lanata-pensaan kukissa pörrää todennäköisesti ruusukurkkukolibri (Selasphorus flammula) yksi maan yli 50 kolibrilajista. Tämä muutaman sentin pituinen enemmän hyönteistä kuin lintua muistuttava otus imi mettä kukista vinhasti siipiään räpyttäen ja liikkuen vilkkaasti ympäri kukan. Kaikkiaan näimme 12 kolibrilajia.

CR-tangara

Monen hotellin pihalle oli aseteltu hedelmiä lintujen syötäväksi. Näiltä ruokinnoilta oli melko helppo poimia mielenkiintoisia lajeja tarkasteluun. Yleisimpiä niillä olivat erilaiset tangarat, jotka voisivat vastata meidän sirkkuja. Kuvan punainen kesätangara (Piranga rubra) oli yksi helpoimmista. Kaikkiaan tangaroita maailmalla lentelee liki kolmesataa lajia pääasiassa Amerikoissa. Hyvin värikkäitä ja viehättäviä lintuja.

CR-kerttuli

Toinen suuri varpuslinturyhmä olivat erilaiset kerttulit, joka on yleisnimitys Amerikoissa eläville hyönteisiä syöville pikkulinnuille. Meillä niitä vastaavat parhaiten ehkä kertut. Kuvan banaanikerttuli (Coereba flaveola) kuuluu omaan heimoonsa ja näyttää hyönteisten lisäksi nauttivan myös hedelmämehuista. Tämä alle kymmensenttinen lintu oli vilkas ja tuttavallinen sankari, joka ei häiriintynyt isommistakaan seuralaisista ruokinnalla. Monet muut kerttulit lymysivät pusikoissa ja jäivät siksi huomaamatta.

CR-motmottiMonet sademetsälinnut ovat värikkäitä ja niillä on usein erilaisia viuhkamaisia pyrstösulkia, kuten motmoteilla ja käkilinnuilla. Trogonien ryhmä on ikivanha. Siihen kuuluvat lajit elävät Amerikan sademetsissä vaanien ohilentäviä hyönteisiä tai napsien marjoja pensaista. Ne muistuttavat tikkoja, sillä niidenkin jalassa kaksi varvasta on eteen- kaksi taaksepäin ja ne pesivät itsekovertamiinsa koloihin. Tämä naurutrogoni (Trogon melanocephalus) istui magroverämeen rantapusikossa ja olisi jäänyt ilman paikallisen oppaan laserkynää huomaamatta, vaikka on kooltaan liki 30 cm pitkä.

Kun puhutaan Väli-Amerikan linnuista, ei voida sivuuttaa tukaaneja.CR-tukaani Näitä trooppisia tikkalintuja tavataan nelisenkymmentä lajia, joista Costa Rican kuudesta lajista näimme neljä. Ne ovat hyvin vaikeita kuvattavia, koska istuvat yleensä puiden latvuksissa vasten taivasta. Kuvan mustanokkatukaani (Ramphastos swainsonii) on yksi kookkaimmista lajeista, liki 60 cm pitkä. Tukaanit käyttävät ravinnokseen lähinnä hedelmiä, mutta ovat myös pesärosvoja. Värikkyytensä ja kummallisen nokkansa ansiosta ne ovat päässeet julkisuuteen myös monissa logoissa ja mainoksissa.

Petolinnuista yleisimpiä olivat kondorit, jotka vastaavat korppikotkia. Ne ovat haaskansyöjiä ja yleensä ne näki lennossa liitelevän suuret siivet leväällään taivaalla. Siitä tiesi, että siellä oli jokin haaska tai kaatopaikka, josta saalistaa syötävää. Alakuvassa magrovesuon laitapuussa istuu kaksikin lajia: kalkkunakondori (Cathartes aura), jolla on punainen höyhenetön pää ja mustakondori (Coragyps atratus), jonka pää on mustien suomujen peitossa. Molemmat olivat yleisiä.

CR-kondori

Eksoottisten lintujen tutustumispaikkana Costa Rica on hyvä kohde. Maa on turvallinen ja toimiva. Siellä on melko hyvä tieverkosto ja reittiopastus toimii navigaattorilla hienosti. Omatoimimatkalla kustannuksetkaan eivät nouse kohtuuttomiksi. Englannilla ja viittomilla pärjää kohtuullisesti. Kannattaa kuitenkin varustautua hyvillä sadekamppeilla, sillä sademetsässä sataa, usein rankastikin ja kosteuden ollessa yli 100 % mikään ei tahdo kuivua.

Jos ehdin, kerron vielä maan kasvillisuudesta ja eläimistöstä. Nekin ovat täysin erilaiset kuin mihin täällä kotomaassa on tottunut.’

Matkalla

CR 4

’Kun ylläolevaa kuvaa katselee räntäsateen täplittämää suomalaista säätä vasten, on kontrasti melko suuri. Ehkä yhteistä on kosteus. Kuva on Costa Ricasta, jossa sain viettää pari viikkoa tämän kuun alussa. Tutustumiskohteena olivat ennen kaikkea Keski-Amerikan sademetsät, niiden linnusto ja kasvillisuus. Vierailin La Selvan biologisella asemalla, Cano Negron suoalueilla, pääkaupunki San Josessa, Tyynenmeren kansallispuistossa Cararassa ja turistialueella Arenal-järven ympäristössä.

Kun ollaan toisella puolella maapalloa, ovat eliötkin täysin erilaisia. Kasvillisuudessa en tavannut kovinkaan montaa tuttua kasvia eikä linnustokaan montaa täkäläistä lajia tuonut vastaan. Kanadankoiransilmä ja ripsisaurikki muistuttivat  täällä näkemiäni, mutta saattoivat myös olla läheisiä rinnakkaislajeja. Pulu ja varpunen ovat levinneet kaikkialle, mutta yllättäen myös haarapääsky pyydysti hyönteisiä mangroverämeen yläpuolella. Kalasääski oli myös ennestään tuttu, mutta kaikki muut enemmän tai vähemmän outoja. Kaikkiaan kohtasin tunnistetusti n. 160 lintulajia. Kasveja en ryhtynyt määrittämään vajavaisilla lähdeteoksillani.

CR 1

Yllä on kuva Arenalin tulivuoresta, jonka juurella viivyin muutaman päivän. Vuori on yksi aktiivisimmista tulivuorista maailmassa. Se purkautuu joka toinen tunti. Onneksi se päästää samalla paineita pois eikä ole siksi kovin vaarallinen. Vuoden 1962 suuren purkauksen jäljet kuitenkin näkyivät edelleen maisemassa.

CR 2

Sademetsässä kun oltiin, satoi myös päivittäin. Se näkyi veden määrässä. Joka puolella lirisi ja lorisi, purot paisuivat joiksi ja kosteus kasteli kaikki vaatteet. Onneksi oli lämmin. Oppaiden mukaan tuolla hämärässä kasvillisuuden seassa piilee myös paitsi vaarallisia petoja myös joukko myrkyllisiä käärmeitä, skorpioneja ja hämähäkkejä. Suojelualueilla, joissa liikuin, kiellettiin astuminen polkujen ulkopuolelle, kulkeminen avojaloin tai yöaikaan, turvallisuussyistä. Myrkkysammakoita kummempia vaarallisia eläimiä en kuitenkaan nähnyt.

CR 3

Elokuvissa on usein kauniita kohtauksia paratiisimaisten vesiputousten ääreltä. Totuus on toisenlainen. Tämän pienen putouksen pauhu ja ilmaan heittämä kosteus karkoitti hyvin nopeasti kauemmaksi. Ei tehnyt yhtään mieli uimaan laguuniin tai sukeltelemaan putouksen alle, vaikka ei olisikaan nähnyt niitä krokotiileja, joita joissa lymysi.

Matkasta voisi kerttoa enemmänkin, mutta olkoon tämä alkupalana. Joulunpyhinä yritän laittaa vielä  joitakin lintu- ja kasvikuvia malliksi siitä mielettömästä väriloistosta ja lajirikkaudesta, mikä sademetsistä löytyy.’