Pöhötystä

pursunpöhö1

’Lomalaiset manailevat märkää kesää ja kylmiä ilmoja. Niin minäkin siihen aikaan, kun se loma oli määrämittainen. Näin eläkkeellä se ei tunnu niin tärkeältä. Yrittää elää sään mukaan, vaikka ei silti, kyllä retkelläkin on mukavampi olla, kun ei koko ajan valu jotain kylmää kauluksesta sisään pitkin selkää. Joka tapauksessa tällainen sää on suosinut pienten mikrosienten kehittymistä kasvien lehdille ja varsille. Meillä ilmisillä on omat riesamme, metsän eläimillä omansa. Usein ei tule ajatelleeksi, että kasveillakin on sairauksia ja vihollisia. Milloin jokin eläin syö suihinsa, milloin toukka nakertaa lehteä tai äkämäsääski istuttaa jälkeläisensä lehtisolukkoon. Myös erilaisia loisia viihtyy kasvien pinnalla, etenkin sieniä. Nehän viihtyvät kosteassa ja paahteettomassa ilmastossa.’

Kuvassa on suopursunpöhösieni (Exobasidium ledi), jonka löysin eilen uutena lajina Luopioisiin. Suopursuhan (Ledum palustre) on yleinen rämeiden ja soistuvien metsien laji, hyväntuoksuinen ja kauniskukkainen. Sitähän on yritetty viedä alppiruusujen (Rhododendron) sukuun, koska se on niille hyvin läheinen laji, mutta nykyään taas palautettu Ledum-sukuun. Retkillä olen etsinyt siltä ruostetta, koska kuusensuopursuruoste (Chrysomyxa ledi) on hyvin yleinen sieni kuusen neulasilla loppukesästä. Turhaan olen kuitenkin tähän asti sientä etsinyt. Niinpä nyt luulin sen löytäneeni, mutta kirjat kertoivat toisin. Kyseessä on pöhösieni, joka onkin sitten yleisyydeltään ihan eri luokkaa eli harvinainen sieni. Vaikka sitä on tavattu pohjoiselta pallonpuoliskolta sirkumpolaarisesti eli ympäri maapallon, ei se ole tutkituilla alueilla kovinkaan yleinen. Laji puuttuu muista Pohjoismaista, muutamaa Pohjois-Norjan esiintymää lukuunottamatta ja suuresta osasta Eurooppaa. Suomessa sitä tavataan itäpainotteisesti, mikä kertoisi siitä, että Venäjän laajoilla saloilla se saattaa olla tavallisempikin. Sienen harvinaisuudesta kertoo sekin, ettei aina niin ’viisas’ Googlekaan näytä siitä yhtään kuvaa eikä suomenkielistä artikkelia. Kuitenkin sieni on Karstenin toimesta kuvattu aikoinaan Mustialasta eli ensimmäinen tunnistettu löytö on tehty täällä Etelä-Hämeessä. pursunpöhö2

Pöhösienet ovat usein niitä mikrosieniä, joista kysellään, mitä ne ovat. Jokainen marjanpoimija on törmännyt puolukanpöhöön (E. vaccinii). Sienen sairastuttamat lehdet, paksuuntuneet, päältä punaiset ja alapinnalta valkoiset, tarttuvat helposti poimuriin. Soilla liikkuvat karpalonpomijat ovat saattaneet ihmetellä suokukanpöhön (E. karstenii) helakanpunaisia latvalehtiä. Myös muilla kanervakasveilla on omia pöhösieniään, toista kymmentä lajia. Näyttää siltä, ettei sienestä ole kasville sanottavampaa haittaa, vaikka se loinen onkin. Terveitä versoja ja lehtiä tuntuu rittävän aivan tarpeeksi marjantuotantoon ja kasvuun.

Näitäkin luonnon erikoisuuksia on mukava seurata. Viime talvena kokosin kuva-arkistostani n. 150 mikrosientä ja tein niistä kasvisivuille oman osionsa. Sieltä voi käydä katselemassa, mitä muuta on vielä löydettävissä. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että nämä esimerkinomaiset lajit ovat vasta pieni osa koko hieman epämääräisestä mikrosienten ryhmästä ja että ne kaikki eivät suinkaan ole kovin kauniita. Lisäksi on muistettava, että ne ovat kasvin loisia tai taudinaiheuttajia. Maanviljelijä yrittää suojata viljelyksensä niiltä myrkytyksin ja peittausaineilla, puutarhuri tappalee niitä vastaan saadakseen hyvän sadon puutarhastaan. Mielenkiintoinen eliöryhmä kuitenkin!

Talvituhoja ja ilmastonmuutosta

mustikka3

’Keväällä kirjoittelin varpukasvien talvehtimisesta ja olin huolissani erityisesti kanervan ja puolukan suhteen. Nyt, kun kesä on jo pitkällä ja tutkimuksiakin on asiasta ilmaantunut, on huomattu, että huonoimmin näyttääkin talvehtineen mustikka. METLA on tehnyt kattavan tutkimuksen asiasta ja todennut tiedotteessaan, että jopa 50 % mustikkakasvustoista on tuhoutunut tai kärsinyt lumettomasta talvesta. Yllä olevan kuvan kaltaisia kuivuneita mustikkakasvustoja metsässä näkee yhtenään. Vaikka uutta kasvustoa pitäisi jo työntyä kovalla vauhdilla kuolleiden varpujen keskeltä, näyttää sekin olevan kovin vähäistä, eli talvi on kohdellut kasvustoja todella pahoin.

Jos tuo tutkimustulos pitää paikkansa, saamme tänä vuonna etsiä mustikoita ahkerammin kuin ennen. Jokainen marja on metsässä tärkeä, eikä ainoastaan ne, joita itse keräämme. Mustikka on metsän kenttäkerroksen tärkein kasvi. Se on ravintona paitsi linnuille niin myös monille selkärangattomille, jotka syövät marjojen lisäksi myös lehtiä. Suuremmatkin otukset, kuten karhut, saavat syysravinnostaan melkoisen osan mustikasta. Sanovat, että tulevaisuus on tällainen, jos ilmastonmuutos etenee ennustetulla tavalla.mustikka2 (1)

Kun olen liikkunut koiran kanssa metsässä, olen törmännyt yhä useammin ylläolevan kuvan kaltaisiin laikkuihin. Tummalla alueella pitäisi kasvaa heleänvihreitä mustikanvarpuja, mutta kun ei kasva. Vihreät varvut kyllä ovat jäljellä, mutta lehdet ovat ruskettuneet ja varisseet pois. Joissakin korpimaisissa kuusikoissa yli puolet metsämaan pinnasta on näiden tummien aukkojen peitossa. Alimmassa kuvassa näkyy läheltä, kuinka lehdet alkavat tummua ja lopulta koko lehti on aivan ruskea ja valmiina varisemaan. Onko kyse pakkasvauriosta? Niin luulin ensin, mutta ruskettuminen alkoi jo ennen näitä yöpakkasia. Voivatko talven vauriot näkyä vasta nyt, kun lehdet ovat saavuttaneet oikean kokonsa? Mistä on kyse? Onko tässä ollut asialla jokin sieni vai hyönteinen, virus vai epidemialuonteinen sairaus? Kuka selittäisi? Googlasin asiaa, mutta siellä puhuttiin vain varpujen ruskettumisesta ja pakkasen vaikutuksesta niihin, lehdistä ei kerrottu mitään. Kertokaa ihmeessä, koska ainakin EH:n alueella tällä tavalla kärsineitä mustikkakasvustoja näyttää olevan paljon.’

mustikka1 (1)