Avainsana-arkisto: sammalet

Alueellinen uhanalaisuus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Lajien Punaisia kirjoja on tehty parikymmentä vuotta. Niissä luetellaan jonkin määritellyn alueen lajisto, joka on joutunut vaaraan ihmistoiminnan seurauksena. Puhutaan uhanalaisista lajeista. Lajit ovat uhanalaisuuden suuruuden mukaan jaettu vaarantuneisiin (VU), erittäin uhanalaisiin (EN) ja äärimmäisen uhanalaisiin (CR) lajeihin. Lisäksi luetellaan lajit, joita on syytä pitää silmällä (NT), koska seuraavalla kerralla ne saattvata päätyä uhanalaislistalle. Vuonna 2019 ilmestyi viimeisin arviointi koko Suomen lajistosta. Tästä on paljon puhuttu ja mietitty uhanalaisten lajien määrän muutoksia ja mitä pitäisi tehdä, että negatiivinen muutos saataisiin kääntymään toiseen suuntaan.

Nyt on ilmestynyt alueellinen uhanalaisuusarviointi. Maamme on maakuntajaon lisäksi jaettu yhteentoista metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Valtakunnalliset työryhmät ovat seuranneet lajien muutoksia ja näiden tulosten pohjalta laatineet taulukot alueellisesti uhanalaisista lajeista (RT). Taulukoihin on lisäksi merkitty ensisijaiset elinympäristöt, mistä lajin voi löytää. Punaisessa kirjassa on myös merkitty syitä lajien häviämiseen.

Minua kiinnosti tässä arvioinnissa lähinnä putkilokasvien ja sammalten muutokset Luopioisten alueella. Jo valtakunnallisessa taulukossa oli lajeja, jotka yllättivät, lähinnä negatiivisesti. Sama jatkui alueellisessa arvioinnissa. Oheisista laatikoista näkyy uuden arvioinnin RT-lajit. Putkilokasveissa monet kämmekkäkasvit ovat joutuneet listalle, tosin osa on ollut siellä jo aikaisemminkin. Myös kaksi pientä lähteisyyttä ilmentävää ikimetsälajia, hento- ja korpisara, mietityttävät. Luopioisissa ne ovat melko yleisiä, kuten taulukosta näkyy ja lisäksi vielä monia kasvupaikkoja on jäänyt viime aikoina merkitsemättä muistiin. Sammalissa vastaavaa en huomannut. Nyt merkityt lajit ovat ennenkin olleet vähälukuisia ja ansaitsevat siksi uhanalaisstatuksensa. Monet niistä vain ovat sellaisia, joissa muutokset tapahtuvat nopeasti. Lahopuulajit, kuten rakkosammal, tulevat ja menevät. Nyt löydetyiltä paikoilta niitä ei enää ole löytynyt, mutta uusiakaan ei ole havaittu. Lehtisammalten osalta niin kuultorahka kuin keltasompasammalkin ovat todennäköisesti jo hävinneet alueelta. Ainakaan niitä ei ole enää yli kymmeneen vuoteen kasvupaikaltaan löytynyt.

Tällaisten arviointien tekeminen on suotavaa ainakin sen vuoksi, että näitä nyt merkittyjä lajeja voi seurata tarkemmin ja merkitä muistiin niiden kasvupaikkoja. Tällöin ei kuitenkaan saisi unohtaa myös tavallisempia lajeja. Niiden joukosta uhanalaiset tulevat, kun olosuhteet muuttuvat. Jos tekisin Luopioisten uhanalaisten lajien luettelon, se saattaisi olla hyvinkin erilainen nyt julkaistuun nähden. Aikanaan, kun kartoitin laajan Kurkisuon kasvillisuuden, niin siellä elävät uhanalaiset lajit olivat tällä yksittäisellä suolla paljon yleisempiä kuin monet muut, joita kasvoi vain yhdellä kohtaa muutaman yksilön verran. Lienee kuitenkin turha enää pienentää aluetta ja laatia uhanalaislistoja esim. kuntatasolta. Ainakin sammalissa tätäkin on tehty ja silloin puhutaan maakunnallisesta uhanalaisuudesta metsävyöhykkeiden sisällä. Niinpä Luopioinen kuuluu alueeseen Pir2a, joka tarkoittaa Pirkanmaan osuutta eteläboreaalisesta metsäkasvillisuusvyöhykkeestä. Tämä täsmentää ajattelua, mutta ainakaan Luopioisten osalta tässä ei ole eroa koko 2a-vyöhykkeeseen nähden.’

Näyttely

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

’Talvella sammalaiheinen näyttelyni oli Keski-Suomen Luontomuseossa. Nyt se on pohjoisessa Rovaniemellä tämän kuun loppuun. Näyttely on sijoitettuna Metsähallituksen talossa Tietokeskus Pilkkeen kahvilan näyttelytiloihin. Se on nähtävillä Pilkkeen aukioloaikoina. Näyttelyn sammalkuvat on otettu luonnonvalossa makro-objektiivillä  ns. pinomenetelmällä. Näin kuviin on saatu terävyyttä tarpeeksi, jotta kuvasta voi sammalen jopa tunnistaa.

Luonnossa sammallajien kuvaaminen on hankalaa, koska monet sammalet kasvavat sekakasvustoina tai ovat niin pieniä, että niiden kuvaamiseen ei luonnonolosuhteet riitä. Vaikka näyttelyn kuvat ovat muotokuvamaisia eikä sammal ole luonnollisessa ympäristössään ei ehkä edes luonnollisessa asennossa, niin näin kuvattuna sammallajit tulevat paremmin esiin. Käykääpä katsomassa, kun tai jos liikutte pohjoisessa.’

Sammalnäyttely

Julkaistu , kirjoittanut
2

’Kesäkausi on alkanut, vaikka ulkona onkin hyytävän kylmä. Tänään 2. 6. olin Luopioisten vanhassa kunnantalossa Pytingissä rakentamassa kesän valokuvanäyttelyäni. Tällä kertaa aiheena ovat sammalet, kuinkas muuten.

Uusi tekniikka ja uudenlainen pohjustus mahdollistavat uudenlaisen ilmeen näyttelylle. Kuvat on otettu valkoisen paperin päällä luonnonvalossa. Näin olen saanut niihin sopivia pehmeitä varjoja. Kamerana käytin Olympus E-M1 ja sen erinomaista haarukointitekniikkaa. Sammalkuvauksessa ongelmana on usein saada laji erottumaan ympäristöstään. Siksi valitsin tämän tekniikan. Haarukoinnissa kamera ottaa kohteesta kahdeksan kuvaa ja muuttaa joka kerralla tarkennuspistettä. Lopuksi automatiikka tekee näistä kuvista vielä yhden kuvan, jossa mukana ovat kuvien tarkat kohdat. Näin lopullisesta kuvasta tulee syväterävä.

Kuvien painatukseen valitsin teräslevyn. Se korostaa vielä kohteen terävyyttä. Näin tehtynä kuva näyttää jonkin verran kolmiulotteiselta ja nousee alustastaan hyvin esiin. Omasta mielestäni lopputulos on onnistunut. Kyseessä on kuitenkin kokeilu ja luulen, että tulevaisuudessa tämänkaltaiset tekniikat luovat vielä parempia mahdollisuuksia kuvan laadun suhteen. Kuvat sopivat sisustustauluiksi.

Näyttely on avoinna Pytingin kahviossa koko kesän ajan kahvilan aukioloaikoina (Kahvila Pytinki on avoinna 6.6. alkaen tiistaista lauantaihin klo 10–15 osoitteessa Keskitie 5, Luopioinen).’

Tervetuloa tutustumaan!

Sallan sammalet

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

’Vihdoin viimein olen saanut määritettyä viime elo-syyskuun Sallan retken sammalet. Näytteitä keräsin n. 50 kpl, joista suuri osa oli tavallisia lajeja, joita olen kerännyt muualtakin. Itselleni outoja ja uusia lajeja kertyi kymmenkunta. Niistä olen nyt tehnyt sivut myös nettikasviooni. Jos sieltä löytyy jotain komentoitavaa, niitä ottakaa yhteyttä. Näytteet ovat kiertäneet myös Ari Parnelan kautta ja hän on korjannut virheelliset määritykseni, siitä suuri kiitos hänelle. Bryum-suvun keräykset olen lähettänyt vielä eteenpäin, joten jos niistä ilmenee jotain uutta, niin liitän ne myöhemmin kokoelmaan. Kiitos vielä kaikille retkellä mukanaolleille miellyttävästä yhdessäolosta hienon harrastuksen parissa!’

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kalliosammalet

Julkaistu , kirjoittanut
1

Arin kirja’Viikko sitten sain käsiini ihka uuden sammalkirjan: Kissakalliolta Illeröömiin. Kirja alaotsikon mukaan käsittelee Pirkanmaan kalliosammalia. Kirjan tekijöinä ovat Ari Parnela ja Harri Arkkio.  Molemmat ovat pitkään tutkineet maamme sammalflooraa niin Pirkanmaalla kuin laajemmaltikin. Itsellänikin on ollut kunnia olla mukana muutamilla retkillä heidän kanssaan. Nyt julkaistu teos on usean vuoden uurastuksen tulos. Sellaisenaan se on hatunnoston arvoinen suoritus.’

Tutkimusta varten tekijät ovat käyneet kymmenen vuoden aikana yli tuhannella kalliojyrkänteellä ja kalliolla tasaisesti ympäri Pirkanmaan. Kallioilta on kerätty lukematon määrä sammanäytteitä, jotka sitten on määritetty mikroskoopin ääressä. Näin on syntynyt näkemys siitä, millaisia sammalia kallioilla kasvaa ja kuinka paljon. Tutkimuksen aikana kallioilta löytyi 337 sammallajia, 256 lehtisammalta ja 81 maksasammalta. Osa lajeista löytyy muualtakin kuin kivipinnalta, mutta tekijöiden mukaan 140 (110 + 30) lajia voidaan pitää aitoina kalliosammalina. Tutkimuksen aikana löytyi yksi Suomelle uusi laji, lännenriippusammal (Neckera pumila) Vammalasta ja Pälkäneeltä ja peräti 27 Pirkanmaalle uutta lajia. Samalla on tietämys Suomen ja Pirkanmaan sammalista lisääntynyt runsaasti.

Tämmöisen tutkimuksen tekemiseen kuluneita työtunteja on turha laskea, niitä kertyisi sen verran paljon. Jo yhden retken tulosten tarkistamisessa ja kirjaamisessa on valtava työ. Tietenkin kokemus helpottaa työtaakkaa ja toki myös innostus. Kaikesta huolimatta ei voi kuin ihailla sinnikkyyttä ja tarmoa, millä tutkimus on saatettu päätökseen. Toisaalta olen Ari Parnelan kanssa kulkenut lukuisilla pirkanmaalaisilla kallioilla tutkimusajan päättymisen jälkeenkin ja usein Ari on huokaissut: ’Olisi tämäkin kallio ollut hyvä saada mukaan.’

Kirjassa on laajan yleisen osan lisäksi levinneisyyskartta ja lyhyt luonnehdinta jokaisesta löydetystä lajista. Lisäksi on huomioitu tämänhetkiset uhanalaisuudet taulukkomuodossa. Kartoista saa hyvän kuvan sammalten levinneisyydestä kallioilla. Tällöin pitää kuitenkin muistaa, että monella sammalella on kallioesiintymisen lisäksi kasvupaikkoja muissakin biotoopeissa. Niinpä esimerkiksi luhtakuirisammal (Calliergon cordifolium) on löydetty vain kymmeneltä kalliolta, mutta sen pääasialliset kasvupaikat ovatkin kosteikoissa, joita karttoihin ei ole merkitty. Ensin tämä hämäsi, mutta kun muisti kyseessä olevan vain kallioesiintymät, sai tähänkin asiaan selvyyden.

Vaikka kirja keskittyy Pirkanmaahan, on sen anti suuri koko maatakin ajatellen. Niinpä voin suositella kirjaa kaikkien sammalista kiinnostuneiden käyttöön. Vaikka se ei ole mikään määritysteos, antaa se hyvän kuvan maamme kalliosammalista ja niistä paikoista, mistä niitä kannattaa etsiä. Kirjaa voi tilata tekijöiltä.

Parnela, Ari & Arkkio, Harri: Kissakalliolta Illeröömiin, Pirkanmaan kalliosammaltutkimus. 231 s.

Terveiset Salamanperältä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kantoraippasammal

’Pidennetty viikonloppu Suomenselällä oli antoisa. Sammaltutkijat ja -harrastajat tapasivat retkeilyn merkeissä. Tällä kertaa teimme sammalhavaintoja kahden maakunnan Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen alueella. Tarkoitus oli löytää uusia lajeja näihin maakuntiin ja varmentaa kauan sitten löydettyjen sammalten nykyesiintyminen. Toki vilkuilimme myös tutumpia ja tavallisempia lajeja. Itselleni tuli monta hienoa hetkeä milloin lahopuun vieressä milloin suon laidalla tai kalkkiuunin kupeessa. Taisin nähdä toistakymmentä sellaista lajia, jotka aikaisemmin ovat jääneet löytymättä, olipa joukossa sellainenkin, jolla on maassamme vain kaksi tunnettua kasvupaikkaa. Alakuvassa komeilee vesisiiransammal (Nardia compressa), jonka tietoja saa etsiä turhaan vanhoista sammaloppaista, sillä vasta viime keväänä ilmestyneeseen suomenkieliseen kirjaan ne ovat päätyneet. Kuva taitaa olla niitä harvoja, mitä sammaleesta on maassamme otettu. Tosin se on työpöydällä loisteputkien valossa kuvattu, sillä maastossa puolen metrin syvyydessä järven pohjakivillä se muistutti enemmänkin suttuista levää kuin hienoa sammalta. Yläkuvassa on kantoraippasammal (Anastrophyllum hellerianum), jota olen monesti etsinyt, mutta vasta nyt pääsin sitä kunnolla kuvaamaan Salamanperän luonnonpuistossa. Luopioisistakin tämä alle sentin korkuinen punalatvainen lahopuun sammal on löydetty, mutta vain yhdeltä paikalta. Jahka ehdin, täydennän löytyneet lajit kasvisivuille ja kerron hieman itse puistostakin ja sen eliöistä.’

vesisiiransammal

Retken jälkeen

Julkaistu , kirjoittanut
3

tsuomas

’Viikko vierähti joutuisasti kuin huomaamatta, vaikka paljon ehti tapahtuakin. Kuva on otettu retken tukikohdasta Tsuomasvarrin harjanteelta kohti samannimisiä järviä ja autiotupaa. Se näkyy järvien välisellä niemekkeellä. Muutaman päivän vierailulla maisema tuli tutuksi, samoin alueen kasvit. Kiersin vaaran rinteet ja juuret etsien sammalia ja kartoittaen kasvillisuutta. Alue on melko huonosti tunnettua ja siksi olin erityisen kiinnostunut löydöistäni. 

Tsuomasvarri sijaitsee reilun kymmenen kilometrin päässä Pulmankijärven eteläpuolella Utsjoen kunnassa. Päästäkseen sinne on ajettava aivan maamme pohjoisimpaan kolkkaan Nuorgamiin ja sieltä tunturien yli järven eteläpäähän. Retken ajaksi sattui kovin helteinen sää ja kuudentoista kilometrin taivallus yli tunturien autiotuvalle ei ollut ihan helppo juttu. Kuumuus ja kostea ilma väsyttivät. Kuvan maisema on vihreä, mutta vaaralla ja tuvan ympärillä näkyvä ruskeus johtuu kuolleista koivuista. Muutaman vuoden aikana massoittain esiintyneet tunturi- ja koivumittarit söivät koivuista lehdet ja puut kuolivat. Muistan näin käyneen myös aikoinaan Utsjoen länsiosissa 1970-luvun alussa, eivätkä vieläkään kaikki alueet siellä ole tuhosta toipuneet. Näin käy varmaan täälläkin.

tsuomas2

Tältä näytti majapaikka. Tupa on vanha, jo monet ajat kokenut. Uudistuksen myötä se on saanut eteensä toisin päin olevan lisäosan, jossa sijaitsee eteinen, puuliiteri ja yllätys yllätys ensimmäinen autiotuvalla tapaamani sisävessa. Onko se kesähelteillä ihan hyvä ratkaisu, siitä voidaan olla ainakin kahta mieltä. Tuvassa mahtuu nukkumaan säällisesti kuusi henkeä, mutta kuten hyvin tiedetään, sopu sijaa antaa. Meitä oli ekana yönä paikalla kahdeksan henkeä, onneksi osa teltassa. Muuten sainkin sitten pitää kämppää yksin hallinnassani, mitä nyt etiäiset pariin otteeseen uhittelivat lisäväellä. Todellisia ei sitten kuitenkaan ilmaantunut.

Kasveista ja sammalista kerron toisella kertaa, kunhan ensi ehdin ne kaikki käydä läpi. Keruuksia tuli toista sataa ja niinpä rinkka taisi olla paluumatkalla painavampi kuin mennessä. Tsuomasvarri on itäisen Lapin ainoita emäksisiä tuntureita, joten sen kasvillisuuden odottikin olevan erilaista kuin muilla tuntureilla ja olihan se, ainakin rehevämpää ja lähteiden reunat olivat järjestään ravinteisia lettoja. Paljon kauemminkin siellä olisi viihtynyt, mutta nykyihminen on kiireinen, ehkä toisella kertaa. Voin kyllä suositella retkeilyä tuolla alueella, mutta silloin on otettava huomioon, että saappaat ovat melko välttämättömät ja retkipolulla kannattaa pysytellä. Alue on soista ja lukumääräisesti maamme järvirikkainta aluetta. Maisemallisesti se ei ole jylhää, mutta avaraa ja kaunista.’

Kartoitus

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

kynäjalava (1)

’Syyskuu alkaa olla aika, jolloin on syytä lopettaa kasvikartoitus. Kun tällä viikolla tein metsäruutua vesisateen uhatessa, sain useamman kuin kerran kumartua jonkin mustuneen kasvinjäänteen ääreen miettimään, mikähän tämäkin on ollut ja mihinkä se rasti laitetaan kaavakkeessa, että tämäkin tulee merkittyä muistiin. Maitikat, monet sarat, heinät ja liljakasvit alkavat olla mennyttä tältä kesältä. Niinpä päätin viime tiistaina, että nyt riittää tältä vuodelta. Parikymmentä ruutua oli tavoitteena ja ne tuli myös tehtyä. Ylläoleva kuva on viimeisen ruudun satoa. Kynäjalava (Ulmus laevis) ei kasva Luopioisissa luonnonvaraisena, mutta lähialueelta vanhan Pälkäneen puolelta se löytyy. Niinpä nämä lehdet kuuluvat istutetulle jalavalle, mutta sen alkuperä on juuri tuolla luonnonvaraisella paikalla Särkikosken lehdossa. Talon, jonka pihassa suuri puu kasvaa, isäntä kertoi vaarinsa tuoneen taimen jostakin lähialueelta ja istuttaneen sen pihapuuksi. Nyt puu on aikuinen ja komea.’

Toinenkin kartoitukseen liittyvä asia sattui tällä viikolla. Sain viime vuoden havaintoihin perustuvat kartat Kasvimuseolta ja päivitin ne verkkosivulle. Nyt kasvisivuilla on nähtävillä viime vuoden havaintojen tulokset ja varsinkin alueen länsiosa on paremmin edustettuna. Vuoden päästä mahdollisesti on seuraavan karttapäivityksen paikka ja silloin tämän kesän havainnot ovat nähtävillä.

Sateinen kesä ei antanut mitään suuria herkkuja tällä kertaa. Uusia lajeja tuli nihkeästi, oikeastaan vain syylälinnunherne (Lathyrus linifolius) oli selvä uusi tapaus. Lähiaikoina päivitän muutaman muunkin uuden lajin, jotka nyt on hyväksytty karkulaisiksi ja puutarhoista levinneiksi lajeiksi. Olen miettinyt myös sellaista sivua, jossa lajit olisi ryhmitelty alkuperänsä suhteen: vakinaiset, satunnaiset, karkulaiset, viljelyjäänteet, vieraslajit jne. Sen tekeminen saattaa jäädä talveen, kun ei muuta tekemistä ole.

Sammaltutkimus jatkuu vielä lumen tuloon saakka. Siellä onkin tapahtunut enemmän. Uusia lajeja on tänäkin vuonna löytynyt ja nyt kokonaismäärä on ylittänyt 300 maagisen rajan. Kuitenkin vielä on paljon tehtävää ennen kuin kaikki piilottelijat on kaivettu esiin. Tänä vuonna on tähän asti löydetty kymmenkunta uutta lajia ja muutama odottaa vielä hyväksyntäänsä. Kuohijoen kalkkilouhoksen pari vaikeaa edustajaa on edelleen pohdinnan alla, nimittäin lehtohavusammal ja kalkkitammukkasammal. Ne on löydetty kerran, mutta varmistusta ei ole pystytty tekemään, koska niitä ei ole löytynyt uudelleen.

Jäkäläkenttä on edelleen avoin. Olen kerännyt ja kuvannut valtavan määrän jäkäliä tämän kesän aikana, mutta niiden määrittäminen on jäänyt tekemättä. Se varmaan antaa mukavaa puuhaa syksyn pimeisiin iltoihin ja talven hämärään. Ehkä jossain välissä niistäkin sivut saadaan aikaan.

Mutta vuotta on vielä runsaasti jäljellä ja mitä tahansa voi löytyä: sammalten uusia kasvupaikkoja, satunnaiskasveja, villiytyneitä koristeita jne. Retkeily jatkuu.

Mahtava retki

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

tihkulehvasammal

’Hetkeksi tuli kesä. Sunnuntaina oli lämpö hellelukemissa ja auringonpaistetta. Tosin aamulla, kun pisti päänsä pihalle, tuntui kuin olisi kulkeutunut tropiikkiin, niin oli kosteaa ja kuumaa. Mutta eipä valiteta, kun kerrankin lämpö helli. Kaunnista säästä huolimatta tai ehkä siitä syystä käväisin pikaisella rekellä Kuohijoen vanhalla kalkkikaivoksella. Kosteus tihkui jokaisesta lehdestä, oksasta, ruohonkorresta ja kasteli housunlahkeet. Hiki pursusi silmiin, korviin, suuhun ja kasteli kaiken sisältäpäin. Tämän kesän inisijät pitivät huolen muusta mukavuudesta. Kaikesta huolimatta retki oli kesän paras, sammalia, sieniä, jäkäliä, uusia ja vahoja tuttuja, useita lajeja. Yksi niistä oli kuvan tihkulehväsammal (Rhizomnium elatum).”

Lehväsammalen oli käynyt etsimässä jo alkukesästä, kun kuulin siellä sitä mahdollisesti olevan. Silloin siitepöly sotki kuvaamisen, koko kasvi oli keltaisen pölyn peitossa. Nyt sen versot olivat kasvaneet pituutta ja tulleet näyttävämmän näköisiksi ja mikä parasta kesän sateet olivat huuhtoneet pölyt pois. Sammal on vaikea erottaa rinnakkaisista lajeistaan iso- ja lehtolehväsammalesta, mutta kotona mikroskoopin ääressä laji varmistui mm. solujen jonomaisen asennon avulla. Sammalen ilmestyminen ELY-keskuksen entisöimälle suolle antaa uskoa, että sinne saattaa palata myös muita 80-luvun ojituksen hävittämiä lajeja.

Kiersin myös louhoksen reunat ja etsin kalkkitammukkasammalta (Hygroamblystegium varium). Sammal on sieltä aikaisemmin löydetty, mutta itse en ollut sitä vielä nähnyt. Pieni kasvusto löytyi miltei heti, mutta lähempi tarkastelu osoittikin sen lenkosammaleksi (Homomallium incurvatum). Tätä olin aikaisemminkin nähnyt, mutta ei ole helppo sekään erottaa muista. Lopulta löytyi myös tammukkasammal eikä se ollut edes vähäinen. Sitä oli monella paikalla. Vierestä löytyi myös havusammalta, jonka päättelin olevan sirohavusammalta (Thuidium assimile), mutta joka taitaakin olla se etsitty lehtohavusammal (Thuidium tamariscinum). Sekin on ainoalla kasvupaikallaan Luopioisissa juuri täällä.

Todellinen uutuus löytyi kuitenkin syvästä louhoskolosta, jonka reunalla kasvoi taas hyvin tavallisen näköistä lehväsammalta. Pienenstä näytteestä varmensin löytäneeni alueelle uuden lajin nokkalehväsammalen (Plagiomnium rostratum). Tämä laji on ollut pitkään puutelistalla ja nyt se sitten löytyi. Ihmetyttää vain, etten ole sitä aikaisemmin huomannut, en ole ehkä tuntenut. Viime kesänä katselin sitä Kuhmalahden vanhalla kalkkilouhoksella ja ehkäpä se sieltä jäi mieleen. Tälle lajille on tyypillistä lehtien hyvin pienet ja tylpät reunahampaat. Ensin, kun lupilla sitä sihtasin, luulin, ettei sillä ole hampaita ollenkaan, vaan se kuuluukin Rhizomnium-sukuun. Lopulta hampaat erottuivat pienenä nyhänä ja osassa lehtiä ei hampaita ollutkaan. Näin ne voivat olla hankalia.

Päivän parin tunnin retken kruunasi vielä lehmuspikari (Holwaya mucida), jota viime vuonna löysin maatuvan lehmuksen rungolta uutena lajina Pirkanmaalle. Nyt sientä löytyi uudelleen, mutta kovin se oli vielä pientä ja kehittymätöntä, vain puolen sentin korkuisia mustia tappeja entisissä kasvustoissa. Sitä on mentävä katsomaan uudelleen syksyllä, silloin se on paremmin nähtävillä ja tunnistettavissa.

Pienet näytteet otin lisäksi parista minulle oudosta sammalesta. Ne saattavat määrityksen kautta päätyä tavallisten kuolevaisten joukkoon, mutta ainakin tylppälehtinen, karvakärjetön kivisammal tuntui mukavasti kutkuttavan, olisiko vai ei ole, aika näyttää.

Näin voi trooppisessa helteessä pienikin retki tuottaa paljon mukavaa katsottavaa. Tarkkana vain saa olla eikä hötkyillä. Kaikki ovat niin pientä ja erottavat tuntomerkit niin vähäisiä. Tästä on taas hyvä jatkaa.

Syylälinnunherne

Julkaistu , kirjoittanut
4

syylalinnunherne

’Luonnonkukanpäivää vietettiin Hämeessä sateen merkeissä. Kolmen kilometrin lenkillä oli mukana parikymmentä innokasta kulkijaa. Sade sotki loppumatkan aika pahasti, mutta alkumatkasta ihailimme luonnon kukkaloistoa parhaimmillaan. Se vain todettiin, kuinka paljon kasvimaailma on muuttunut monenkin osanottajan lapsuudesta. Kissankäpälät ja kohokit, neilikat ja kuminat ovat kadonneet, tilalle ovat tulleet voimakkaat putkikasvit ja heinät. Kuvan linnunhernettä emme tällä retkellä nähneet. Sen löysin jo viikolla, vihdoinkin.’

Keväinen linnunherne (Lathyrus vernus) on hämäläisten lehtojen keväinen kaunistus. Sitä käyn katsomassa joka kevät parhaissa lehdoissa ja yritän poistaa puunoksia sen tieltä, jotta se saisi rauhassa levitä. Vanhastaan on tiedossa ollut suusanallinen ilmoitus, että täällä jossakin kasvaa myös toinen keväinen hernekasvi, syylälinnunherne (Lathyrus linifolius). Alueella pitkään vaikuttanut Urho Mäkirinta aikoinaan löysi kasvin ja tieto siitä kertoi, että kasvi löydettiin metsäalueelta Holjan ja Koivulahden väliltä. Tämä tapahtui joskus 1950-luvulla. Monet kasviharrastajat ovat vuosikymmenien kuluessa yrittäneet paikantaa uudelleen tuota löytöä, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kun ystäväni kanssa viime torstaina olimme menossa etsimään uhanalaista korpikaltiosammalta, sanoin, että täällä on pidettävä silmät auki linnunherneen vuoksi. Sammalta emme löytäneet, linnunherneen löysimme.

Syylälinnunherne on hieman pienempi sukulaistaan ja sen kaksilehdykkäiset lehdet ovat pyöreäkärkiset. Siinä parhaat tuntiomerkit, kun tätä kasvia etsitään. Se kasvaa harvinaisena Lounais-Suomessa ja on täällä Hämeessä jo hyvin harvinainen. Niinpä sen kasvualue nytkin pienen puron varrella lehdossa oli vain parin neliön suuruinen. Siinä sitä kasvoi kukkivana puolentusinaa vartta. Kun metsä on saanut olla koskematon ja olosuhteet ovat pysyneet vakaina, kasvaa kasvi ja kukkiikin vielä vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se ensi kerran on löydetty. Hyttysten vuoksi ja retken jo käännyttyä lopuilleen emme tutkineet aluetta laajemmalti, joten kasvi saattaa kasvaa runsaanpanakin, se pitää vain tutkia paremmalla ajalla tarkemmin.

Näin on kasvikausi avattu uuden lajin myötä. Viime vuonna löytyi suuri joukko uusia lajeja, joten tältäkin vuodelta on vara odottaa samaa. Sammalpuolella niin on jo tapahtunutkin: kolme uutta lajia (rikkanokkasammal, lehtopalmikkosammal ja poronraatosammal) on päivitetty sammalsivuille.